Kotitalouskriisi
28.3.2016

Lapsi voi olla rasisti – kaksi tarinaa erilaisuudesta

Lapsi voi olla rasisti – kaksi tarinaa erilaisuudesta

12670736_576858255816890_8836921402967293035_n-2Olen ollut aina sitä mieltä, että lapset eivät voi olla rasisteja. Ja sepä onkin tyhmä ylimalkainen ajatus. Sen olen nyt huomannut.

Ymmärrän nyt mitä opettajani tarkoitti. Arkkitehtuurin opintoihin kuului piirustuksen ja maalauksen opintojakso, jota veti silloin eräs kuvataiteilija. Opettajani oli Herra X (korjaan kunhan muistan nimen), joka aina haukkui lapsia v*tun konservatiiveiksi. Hänen mukaansa lapset ovat nimittäin sellaisia. Jos lapsen pitää vaikkapa piirtää perhe, lapset (ainakin suurin osa) piirtää äidin, isän, kaksi lasta ja koiran. Vaikka jokainen voisi vapaasti piirtää aivan mitä mieleen juolahtaa.

Monet lapset rakastavat normeja ja ”normaaliutta”. Itsekin muistan lapsuudestani, kuinka niin kovasti halusin olla vain aivan tavallinen. Lapsille kaikenlaiset normit, luokat ja kategoriat ovat elintärkeitä. Ne helpottavat oppimista. Mutta jos luokat ovat vanhentuneita tai vanhentumaisillaan, lapset saattavat juuttua helposti vääränlaisiin malleihin.

Meillä on kaksi lasta, jotka ovat kasvaneet aika lailla samanlaisessa asenneilmapiirissä. Heidän kautta olen myös nähnyt kaksi erilaista ja ihan yhtä todellista tapaa suhtautua erilaisuuteen.

Ai kuka on erivärinen?

Jonkin aikaa sitten toinen lapsistamme kertoi juttua luokkakaveristaan. En nyt muista, mistä oli tarkalleen kysymys, mutta lapsi sanoi jotain erilaisuudesta. Mieheni kysyi tarkoittaako lapsi sitä tummaihoista luokkakaveria.

Yritin viittelöidä sivusta miehelle, että suu tukkoon nyt, että ei tuommoista saa kysyä. Lapsi oli nimittäin hämmentynyt isänsä kysymyksestä. Hän vastasi että ”ei meidän luokalla ole ketään tummaihoista”. Lapsemme ei ollut lainkaan huomannut, että yhdellä luokkakaverilla oli muita tummempi iho!

Tässä vaiheessa olin aika ylpeä kasvuympäristöstä, jonka olen saanut tarjota lapselleni. Mutta kuten äitiydessä usein, sain pian huomata olevani aivan väärässä.

Hän näyttää tuhmalta

Tästä aiheesta olen tähän mennessä vain kuiskinut muutaman äidin kanssa. Tämä on arka aihe sellaisille vanhemmille, jotka kuvittelevat tehneensä kaiken oikein.

Lapsemme ovat siis koulussa, jossa on monenlaisia lapsia ja opettajia. Toinen lapsistamme kertoi eräänä päivänä, että yksi koulukaveri näyttää tosi tuhmalta ja että hän onkin todella tuhma. Lapsen mielestä kaveri näytti tuhmalta ihonvärin takia. Ensin olin helpottunut siitä, että olimme kotona eikä kukaan muu ollut kuullut lapsen kommentteja. Sitten olin täysin hämmentynyt. Onko lapseni rasisti? Mistä tämä asenne on opittu?

Viimeiseksi olin suurullinen. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, joita ei äitinä voi kuvitellakaan kohtaavansa.

Mitä rasismi on?

Minua itseänikin on haukuttu lapsena ulkomaisen tausta takia. Toisaalta, ”eksoottisten” sukujuurten aiheuttama ihailu myös ärsytti. Näitä asenteita: haukkumisia tai positiivista syrjintää tuli niin lapsilta kuin aikuisilta. Halusin vain olla ihan tavallinen minä.

”Jos lehteen tai televisioon pääsee joku ulkomaalaisen näköinen, hänet esitellään aina joko uhrina tai sankarina. Tehdään haastattelu vuoden pakolaisesta tai vastaavasti ollaan innoissaan siitä, että missiksi valittiin musta nainen.”
Koko Hubara

Nyt minulle on selvää, että samanlaisen kasvatuksen saaneet lapset voivat olla kuin yö ja päivä suhtautumisessa ihmisten ulkonäköön. Toinen ei huomaa, vaikka kaverilta puuttuisi nenä ja toiselle ripaus pigmenttiä aiheuttaa pelkoa ja ennakkoluuloja.

Enää en usko siihen, että lapset olisivat automaattisesti suojassa rasismilta, vaikka vanhempien asenteet olisivat kohdallaan. Rasismi on ollut pitkään osa kulttuuriamme. Uskon, että syy sille, että toinen lapseni väittää tummempi-ihoista kaveriaan tuhmaksi on opittu kulttuurin kautta, ehkäpä jostain tv-sarjasta.

Eikä ole edes mistään tietystä ohjelmasta tai vaan ihonväristä, vaan jostain syvemmällä olevasta maailmankuvan nyrjähdyksestä sekä myöskin visuallisesti painottuneesta kulttuuristamme. Ja ehkäpä joillain lapsilla saattaa olla sisäsyntyinen tarve luokitella asioita. Heille täytyy erikseen opettaa, että ulkonäön sijaan pitää käyttää muita parametrejä. Tälle lapselle saattaisi olisi myöskin katastrofi, jos leikissä pitäisi olla kaksi äitiä.

Minulla ei oikeastaan ole mitään helppoa vastausta tähän. Vanhemmilla on paljon valtaa, mutta se ei riitä. Tämä homma vaatii kulttuurin kautta asenteiden murtamista.

Kertokaapa jokin lastennäytelmä, leffa tai tv-sarja, jonka päähenkilö on tummaihoinen?

Lue lisää: 
Pelastakaa Lapset
R-sana-kirja

 

Kommentit

Hei Maria! Tutkimusten mukaan ihmiselle on luontaista vierastaa erilaisuutta. Evoluutiobiologien mukaan tämä on suojamekanismi mm. tartuntatauteja vastaan. Eli lapsen pelko erilaisia ihmisiä kohtaan voi olla ihan sisäsyntyistä ja varmasti normaali kasvatuskeskustelu sen kummempia kauhisteluja riittää. Eikä se tietenkään tee lapsesta rasistia.

Mikä kummallinen hyssyttelykorrektius on vallannut ihmiset? Mitään kritiikkiä mistään ei saisi sanoa kun se jo tuomitaan rasismiksi. Se ettei lapsi erota ihmisten ihonvärejä ei ole minusta ylpeyden aihe vaan enemmänkin todellisuuden kieltämistä. Mitä pahaa on kertoa lapselle, että on eri värisiä ihmisiä ihan niin kuin on eri värisiä kissoja tai koiria? Lapselle voi kertoa ihan rehellisesti lapsen ymmärryskyvyn mukaan ihmisten värien muotoutumisen syyksi ilmasto-olosuhteet. Eläinten värit taas on eri asia karvapeitteen takia. Lapset ovat realisteja ja ottavat asiat mutkattomasti.

Blogisti kirjoittaa olleensa hämmentynyt ja surullinen siitä, että lapsi oli sanonut tummaihoista lasta tuhmaksi, jollaisia hetkiä ei äitinä voi kuvitellakaan kohtaavansa. Outoa, jos ei ole kohdannut lastensa suusta normaalia lasten kieltä, johon kuuluu välillä tuhmuuttakin, jota meissä kaikissa on ja joka tulee esiin jo hyvin píenessaä lapsessa. Oliko tumma lapsi sanonut jotain sellaista, minkä toinen oli kokenut negatiivisesti ja sanonut sen vuoksi tuhmaksi. Niin tai näin, aikuisen tehtävä on sanoittaa uudelleen lapsen kokemus oikein eli että tuhmuus ei riipu ihonväristä.

Se maailmankuvan nyrjähdys tapahtui syntiinlankeemuksessa, uskoi siihen tai ei. Siitä lähtien ihmiskunnan nyrjähdys on jatkunut ja jatkuu hamaan maailman loppuun saakka. Meidän on vain opittava elämään sen kanssa ja pyrittävä pitämään paha puoli kurissa. Lapsistakaan sitä ei voi juuria kokonaan pois vaikka rakkaus saakin paljon aikaan.

Pahinta mitä aikuinen voi tuossa tilanteessa sanoa lapselle on, että olet rasisti. Toisen tuhmaksi sanominen ei ole rasismia. Ihonväri ei anna suojaa kritiikiltä vaikka tummaihoiset sitä röyhkeästi käyttävätkin hyväkseen ja jonkalaiseen todellisuuden vääristymään rasismin vastustamisesta omasta hyvyydestään juopuneet kaapunsa kiillottajat ovat kuplautuneet.

Hyvät höppänät sentään tätä nykyäitien maalaisjärjen puutetta!

Tämä sentään on asiallinen postaus, toisin kuin se edellinen

Vihdoin kotona leffassa on tummaihoinen tyttö. Mä olen iloinen kun nykyään päiväkodeissa ja kouluissa sekä palveluammateissa on jos minkänäköistä kansalaista niin meidän lapset on ainakin niin tottuneita erinäköisiin ihmisiin, joten eivät ole tähän päivään asti kiinnittäneet mitään huomiota ihonväriin (5- ja 4- vuotiaat tytöt). Jostain syystä yleisillä leikkipaikoilla saavat myös leikkikaverikseen ennemmin ulkamaalais taustasia, taikka tummaihoisia kuin vaaleita. Vaikka itse ovat ihan vaaleita. Enemmän kyselyä ovat aiheuttaneet pyörätuolissa kulkevat tai jollain muullatavalla poikkeavat esim. lyhyt kasvuinen aikuinen. No lasten tapa ihmetellä kovaan ääneen (tahattomasti) on saanut meidät kääntymään tämän ihmisen puoleen ja rohkeasti kysymään, että voimmeko kysyä miksi sinä istut pyörätuolissa ja esim. puheesi kuulostaa vähän kummalliselta. Usein meitä on kiitelty tästä. Sain tämän vinkin yhdeltä vaikeavammaiselta joka itse tuli meille juttulemaan kun lapset taas ihmettelivät hänen tapaansa liikkua ja puhua. Ihmiset ovat myös hyvin ymmärtäväisiä, siinä että lapset ovat uteliaita ja haluavat tietää. Ehkä tämä myös auttaa siihen, että vähän isompina heidän ei tarvitse tuijottaa tai haukkua ketään erilaisuudesta. toki olen myös sitä mieltä, että ihan jokainen meistä on sitten aikuinen tai lapsi joskus sortuu ajattelemaan jostain pahasti, ennakkoluuloisesti, tai negatiivisesti. Vahingossa, asiasta tietämättä tai väsyneenä ei jaksa ajatella asiaa loppuunasti.

Walt Disneyn Prinsessa ja sammakko. Päähenkilö Tiana 🙂

Ihonväri on lapselle helposti tunnistettava ja ymmärrettävä määre. Kun toimitaan ryhmässä, löytyy sieltä aina, niin lapsilla kuin aikuisillakin, niitaä ihmisiä, joiden kanssa synkkaa hyvin samoin kuin niitä, joiden kanssa huonommin. Tämä on ihan luonnollista.
Se, että lapsi sanoo jotain toista tuhmaksi, olisi meistä (melkein) ok, jos ihonväri kohtaisi sen omamme. Lähtisimme miettimään, onko ehkä persoonallisuuksissa jotain, mikä ei näillä kahdella lapsella kohtaa. Sillä onhan niinkin, että ärsyttäviä ja ”tuhmiakin” lapsia voi osua siihen ryhmään mukaan. Voi olla se joku, joka aina haluaa voittaa tai toinen joka aina haluaa määrätä leikissä.
”Se on tuhma, kun se on tumma” voi olla vain lapsen tapa oikoa mutkat. toteamus on välttämättä oikeasti liity lapsen suhtautumiseen eri ihonväreihin, vaan tumma iho on juuri tuossa pieleen menneessä kohtaamisessa ollut lapsen mielestä se selittävä tekijä.
Useinhan se on niin, yhteiskunnassamme ihan hyväksytysti, että tyttöjen mielestä pojat on tuhmia. Määreenä ”poika” riittää myös monelle vanhemmalle tuomitsemaan. ”Se on niin raju, kun se on poika”. Emme vain tule kiinnittäneeksi huomiota näihin muihin määreisiin läheskään yhtä herkästi kuin ihon väriin, sillä niin meille on opetettu. Ja niin meidän toki tulee opettaa lapsiammekin. Mikään luonteenpiirre tai ominaisuus ei ole ihonväristä kiinni. Eikä muuten siitä sukupuolestakaan.

Mulle oli tosi iso shokki kun oma 4v tyttö, joka on ’etnisesti’ vain 1/4 suomalainen sanoi, ettei tahdo leikkiä kerhokaverin kanssa koska tällä on niin tumma iho! Siis muutaman asteen tummempi kuin neidillä itsellään! Ei mitään hajua mistä moinen ajattelutapa on tarttunut, mutta huomasin jo aiemmin lapsen herkästi huomaavan oman erilaisuutensa vert. muihin alueemme lapsiin. ”Muut tytöt ei anna mun olla Elsa kun mulla on ruskeat hiukset.” tai ”En tykkää hoitajasta X, Y oli parempi kun sillä oli tummat hiukset niinkuin minulla” ..No, keskustelimme asiasta, ja selitin ettei ihon väri määrittele sitä onko joku kiva tai ei. Samoin kuin hiusten väri voi olla mikä vaan sinisestä oranssiin, ja silti voi olla kiva tai ei. Ja kuinka työtön omalla isällä on häntä tummempi iho, ja isän puolen serkulla toisessa kotimaassa on tummempi iho, ja silti he ovat kivoja ja rakastamme heitä.. Tämä tietenkin päätyi kyyneleisiin ja neiti kysyi nyt ”Miksei minullakin ole tummempi iho niin kuin serkulla?” ……… Lopulta asia tuntui kuitenkin menneen perille, ja nyt tytöt ovat kavereita kerhossa. Onneksi. Mutta oli oikeasti shokki, että meidän multikulttuurinen lapsi voisi olla rasisti! Täytyy varmaan lähteä monikulttuurisiin tapahtumiin lasten kanssa enemmän!

Moi, rasismi on opittua, kun kummityttö itkee ettei ole yhtään kaveria, koska isi ei anna leikkiä kaikkien kanssa, kun työkaveri miettii miksi ei itkenyt kun elokuvassa vain tietyt kuolee ja kuinka itse reagoimme ympärillä tapahtuviin asioihin.

Kiitos tästä näkökulmasta. Tarpeellinen lisä keskusteluun.

On eri asia näyttää tuhmalta kuin olla tuhma. Kuinka selittää lapselle ero?

Dora… edes vähän tummempi.

Jason kirjat ovat hyviä ja hieman erilaisia. Toki muukin Mickwitzin tuotanto on timanttia ja erilaisuuden hyväksymistä korostavia.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.