Kotitalouskriisi
1.1.2017

Kosmetiikkaa tropiikkiin

Kosmetiikkaa tropiikkiin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä tropiikissa sitä vasta ymmärtää, miten kiitollinen voikaan olla ihohuokosista! Suomessa minut saa hikoilemaan vain house-tanssitunti tai vähintään puolen tunnin saunominen. Täällä kosteassa ja kuumassa sen sijaan huomaan, että iho on koko ajan hieman kostea.

Iho on suurin elimemme, jolla on monta tehtävää. Yksi niistä on erittää elimistössä syntyviä kuona-aineita, eli suomeksi kaikenlaista shaibaa. Huomaan, että minun hiki-pihtari-iholleni sekä pintaverenkierrolleni tämä jatkuva kuuma tekee todella hyvää.

Arvostan nyt jokaista ihohuokosta, joka tekee töitä minun hyvinvointini vuoksi. Siksi minulle ei tulisi mieleenkään meikata tai ylihuolehtia ihostani täällä. Tarkoituksemme on olla täällä kuukausi, ja todellakin kuten edellisessä postauksessa kerroin, mukanamme on vain käsimatkatavara. Siksi myös kosmetiikkavalikoimani on hyvin niukka. Niukkuus näkyy myös matkalääkekaapin sisällössä, josta kerron tässä postauksessa. Näiden lisäksi mukana oli myös luottotarvikkeeni: kuukautiskuppi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä tuotteet otin mukaani:

  • MeineBase matkakokoinen 75g pakkaus – Pesen meriveden suolan hiuksista ja vartalolta mineraalisuolalla. Tätä tuotetta voi käyttää hyvällä omallatunnolla myös rannan suihkussa, sillä se ei sisällä mitään ympäristölle haitallisia aineita. MeineBase on niin kätevää, sillä sillä voi pestä oikeastaan mitä vaan. Olen käyttänyt sitä täällä jopa suun purskutteluun hampaiden harjauksen jälkeen, sillä unohdin pakata mukaan hammastahnan.
  • Flow Kosmetiikka Ruusuvesi – Rakastan kukkaisvesiä, sillä hyvälaatuisissa kukkaisvesissä ei ole mitään muita aineksia, kuin kukkaisuutetta, ei edes säilöntäaineita. Täällä kuumassa pidän ruusuvesipulloa koko ajan mukana. Aina kun haluan hetken viilennyksen kasvoille tai dekolteelle, suihkuttelen pari painallusta.
  • Flow Kosmetiikka Sitruunaruoho, hunaja & himalajansuolapalasaippua – Tämä kilpailee samoista tehtävistä MeineBasen kanssa. Käytämme tätä niin käsien kuin hiusten pesuun. Koska meillä on niin vähän matkatavaraa, olen myös pessyt pikkupyykkiä käyttäen tätä palasaippuaa.
  • Flow Kosmetiikka Sheavoi – Tätä en ole itse asiassa vielä tarvinnut lainkaan. Mutta tulee turvallinen olo, kun tietää että mukana on tuttu tuote.
  • Alima Pure Liptint Paprika – En todellakaan jaksa meikata, mutta tässä huulisävytteessä on yllättävän kirkas sävy. Eilen menimme lasten kanssa vähän hienompaan ravintolaan. Yleisilmeestäni tuli samantien huolitellumpi, kun laitoin ylle paprikan sävyä. Lisäksi huulisävyte antaa kevyen suojakertoimen.
  • Puhdas+ Sun cream SPF22 – Otin mukaan yhden aurinkovoiteenkin, vaikka enimmäkseen luotan siihen, että oleilemme auringossa vain aamupäivällä ja iltapäivällä.

*Kaikki tuotteet ovat Safkanet.fi -verkkokauppani valikoimasta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mukanamme on toki paljon muuta, myös pieni lääkekaappi, jonka tuotteista osan voi luokitella kosmetiikaksikin. Uudella suosikkituottellani taltutin päivässä todella inhottavan tulehduksen, joka tuli kissanpuremasta.

Ja täältäkin on löytynyt erittäin kiinnostavia ja tehokkaita ”ihonhoitotuotteita”, jotka esittelen teille pian!

Sen voin sanoa paikallisen marketin valikoimia tutkineena, että täällä Thaimaassa todella olisi hommia niin safka- kuin kemikaalitutkille. Niin sanottuja parempia vaihtoehtoja ei oikein ole tarjolla, vain mukaluonnollisia tuotteita, jotka eivät ole lähelläkään kriteereitäni.

Eli jos matkustat Aasiaan ja tarvitset ja arvostat luonnonkosmetiikkaa, kannattaa omat tuotteet olla mukana.

Hyvinvointia vuodelle 2017!

Kommentit

Hei,mitä mieltä olet Alima Puren huulisävytteen sisältämästä titaanioksidista?

Maria

Se on mielestäni ok, sillä se ei ole nanomuodossa.

Nyt tulee vähän pöljä kysymys, mutta miten olet kuljettanut kuvissakin näkyvän 150ml pakkauksen käsimatkatavaroissa? 😀

Maria

Totta! Käsimatkatavaroissa se kuitenkin tuli. Ehkä se ei ole niin justiinsa, onko 100 ml vai 150 ml. Sain itseasiassa tuoda kaksi puolen litran vesipulloakin turvatarkastuksen läpi. Sanoin että siinä on puhdistettua vettä lapsille.

Maria

Ah, tarkistin: se on 100 ml. Ja nyt muistan et tarkistin sen myös ennen lentoa.

Ihanan kuuloinen loma teillä! Kissanpurema voi olla oireettomanakin kohtalokas, joten jos kissa sattui puremaan reissussa, kannattanee hakeutua pian lääkäriin mahdollisen vesikauhun varalta.

Miten suojaudutte auringolta?

Onko teillä aurinkorasvaa vaiiten suojaudutte auringolta Olen lähdössä myös Thaimaaseen parin päivän päästä lasten kanssa. Aion pakata luomu aurinkorasvaa.

Maria

Enimmäkseen suojaudumme olemalla rannalla vain aamulla ja pitämällä pitkähihaisia vaatteita. Aurinkorasvana minulla on mukana Puhdas+ aurinkovoidetta, jota saa mm. meidän nettikaupasta http://www.safkanet.fi

Hei! Missä päin Krabia olette ja millaisessa majapaikassap?
Sunnitteilla myös matka sinne lapsen kanssa😊

Maria

Hei, olemme Klong Muangissa, todella ihanassa majatalossa. Kirjoitan pian tästä lisää, niin voit pohtia sopisiko myös teille.

Kiitos😊

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.