Kotitalouskriisi
31.8.2015

Kosmetiikattomuushaaste ei ole ulkonäkökeskeinen

Kosmetiikattomuushaaste ei ole ulkonäkökeskeinen

IMG_3991Instagramissa levisi kesällä meikittömyyshaaste. Se oli yksi harvoista somehaasteista, joihin olen osallistunut. Sain superpaljon tykkäyksiä meikittömään selfie-kuvaani. Jee.

Helsingin Sanomien toimittajan mielestä haaste ei ollut rohkea, vaan ulkonäkökeskeinen. Buu. Pääkirjoitus julkaistiin monta viikkoa sitten ja vieläkin pureskelen sen sisältöä. En suostu olemaan ulkonäkökeskeinen!

Minulle meikittömyyshaasteeseen osallistuminen ei vaatinut ripaustakaan rohkeutta. Jos haluaa nähdä ”todellisen minän” eli meikittömän Maria Nordinin, voi tehdä Google-kuvahaun. Seassa on muutama meikattu valokuva, sekä muutama valokuva jotka eivät esitä minua, mutta suurimmassa osassa kuvia olen minä ilman meikkiä.

Osallistuin haasteeseen, koska haluan näyttää pitkää nenää kosmetiikkateollisuudelle. Miljardibisnekselle, joka ainakin osittain ylläpitää perinteisiä kauneuskäsityksiä. Jos kauneusihannekorttia ei vedetä kosmetiikkamainoksessa esiin, tuputetaan vaihtoehtoisesti joko omaa aikaa peilin edessä reisiä rasvaillen, tai sitten luontoon palauttavaa kävelyä kukkaniityllä maitohorsmakimppu sylissä. Kuluttajille luodaan ulkonäköpaineiden lisäksi kosmetiikankäyttöpaineita.

En ole tähänkään asti meikannut arkisin, mutta nyt olen ryhtynyt sitäkin radikaalimmaksi. Olen koko kesän ollut kemikaalipihi. Olen lopettanut käyttämästä turhia ihon- tai vartalonhoitotuotteita. Minulla ei kyllä ole ollut paljon karsittavaa, kun käytin niin vähän kosmetiikkaa jo ennestään. Pois ovat jääneet oikeastaan vain shampoo, kasvojenpuhdistusaine ja kasvovoide. Käsisaippua ja hammastahna ovat ainoat kosmetiikkatuotteet, joita tällä hetkellä käytän päivittäin itseeni ja lapsiin.

Saattaa kuulostaa monesta oudolta ja huomionhakuiselta hippeilyltä ja vastavirtaan uimiselta. Mutta en koe tarvitsevani enempää kosmetiikkatuotteita. Saan takuuvarmasti tarvittavan annoksen kemikaaleja ympäristöstä: kodin sisäilmasta, ruuasta, vaatteista, siivoustuotteista, liikenteestä…

DSCF7578

Kuin tilauksesta huomasin eilen illalla kosmetiikka-aiheisen uutisen. Kemikaalien vaikutuksia tutkinut fysiologian professori Jorma Toppari kuvailee kosmetiikkan – myös lunnonkosmetiikan – käyttöä tietoiseksi riskinottamiseksi. Toppari kertoo haastattelussa, kuinka pieneltä tuntuvalta määrällä kosmetiikan sisältämiä kemikaaleja on kuitenkin vaikutusta kokonaisuuden kannalta.

Moni tivaa minulta usein tieteellisiä tutkimuksia kemikaalien haitoista. Miksiköhän ei koskaan kysytä toisin päin? Missä ovat tutkimukset, joiden mukaan kosmetiikkaa käyttävät ovat toisia terveempiä, kauniimpia, vähemmän allergisia, älykkäämpiä tai parempia hyppäämään ruutua kuin ne, jotka eivät kyllästä itseään tuotteilla? Tutkimuksia kosmetiikan käytön positiivisista vaikutuksista on niukasti.

Uutisjutussa käy ilmi, että Toppari on huolestunut etenkin raskaanaolevien kosmetiikan käytöstä. Odottavien äitien lisäksi vauvojen, lasten ja teinien turhaan kosmetiikankäyttöön kannattaisi kiinnittää huomiota. Jos olisin lukenut Topparin haastattelun muutama vuosi sitten, olisin tuohtunut. Olin silloin vahvasti sitä mieltä että luonnonkosmetiikka on hyvä juttu. Luonnonkosmetiikkapurkki tuntuu suoralta linjalta luonnon parantaviin voimiin.

Nyt minua huvittaa se voimakas tunne, joka itsellenikin on tullut joskus. Aivan kuin jonkin kuusenkerkkävoiteen levittäminen kasvoille saisi minut palautumaan alkuperäiseksi pyyhkien pois kaikki aiemmat ”kosmetiikkasynnit”.

Miten voi mennä niin (vihreään) lankaan! Enemmän kemikaaleja on kuitenkin enemmän, eikä vähemmän.

Olen saanut kaksi kertaa outoja oireita kosmetiikasta. Kerran käyttäessäni isotiatsolinonia sisältävää shampoota ja toisen kerran käyttäessäni luomu-karanjaöljypohjaista aurinkovoidetta. Korkeasuojakertoiminen kasviöljy sai kasvoni puutumaan ja koko vartalon ihon kihelmöimään. Vahingossa onnistuin vieläpä nuolasemaan öljyä huuliltani, mikä puudutti koko suun! Muutaman kerran reaktiota testattuani otin selvää, mitä karanja-öljy on. Kävipä ilmi, että kyseistä luonnontuotetta käytetään muun muassa kasvien tuholaistorjunnassa sekä loishäätönä! Kuten Topparikin toteaa, luonto on täynnä aineita, joita ei ole tarkoitettu elimistöömme.

Lisäksi lähes kaikki (luonnon)kosmetiikka sisältää tuoksuvia aineita. Itseäni luonnonmukaiset tuoksut eivät pienissä määrin ärsytä, mutta monet ihmiset saavat oireita myös luomukosmetiikan hajusteista. Minusta on kohteliasta olla käyttämättä tuoksuvia aineita.

Harmi, ettei kosmetiikattomuutta myy kukaan, tiedän muutaman todella taitavan mainostoimiston.

Miten olisi #kosmetiikattomuushaaste? #Kemikaalipihi kiinnostaa myös.

Avainsanat

Kommentit

Moi! Haluaisin kysyä aika henk.kohtaisesta asiasta , mikä kylläkin koskee useita meistä naisista.. nimittäin ehkäisy!(olen muutaman vuoden kokeillut olla ostamatta turhaa kosmetiikkaa tai ylipäätään käyttämättä ja ihoni voi loistavasti! Lapsien saannin jälkeen hormoonaaliset ehkäisymenetelmät ovat olleet tuhoni! ) ja kuka voi olla parempi nero kuin sinä , jolta asiaa voi tiedustella.
Jos olisi mahdollista niin tekisitkö asiasta postauksen?

Vielä Maria haluaisin ylistää sun blogia!!! Mahtavia aiheita! SUURIN KIITOS

maria

Kiitos! Tunlinpa iloiseksi 😀 <3

Haha! Hyvin sanailtu 🙂 Pitkälle olet kyllä kosmetiikan vähentämisessä päässyt. Itse tiputin tämän vuoden kuluessa hoitoaineen, hiusten muotoilutuotteet ja näköjään silmänympärysvoiteenkin viimein huomatessani noin kymmenen vuoden säännöllisen käytön jälkeen että ihan tavallinen kasvovoide toimii paremmin.. Erityisesti hiustuoterutiineista olen todella tyytyväinen. Kasvojen puhdistustuotteet voisi myös sivuuttaa, erityisesti nyt kun en muutenkaan käytä silikonipohjaisia jankkituotteita kasvoillani. Talvi on oivallista aikaa tähän kokeiluun kun ihon pinta muutemkin hieman kuivuu.
Kyllähän se on sellainen naisten vedätys koko kosmetiikkateollisuus. Luonnonkosmetiikka on kuitenkin hyvä suunta, ja useissa tuotteissa kuiten pahimmilta teollisuustököteiltä siten vältytään.

maria

Haha, kiitos! Itseasiassa, vaikka en käytä shampooota, käytän jonkin verran hoitoainetta. Luomu sellaista ja niin, ettei se koske ollenkaan päänahkaan.

Kysymys saattaa olla vähän asian vierestä, mutta onko sinulla luonnollisia keinoja karvojen ajeluun? Olen itse todella karvainen ja pelkkä vedellä sheivaus ei yksinkertaisesti onnistu. Puolestaan taas erilaisten kemikkalipommipartavaahtojen tai sheivausgeelien käyttö ei onnistu voimakkaiden hajujen vuoksi enkä muutenkaan periaatteessa halua käyttää sellaisia. Toinen mieltä askarruttava asia on ehkäisymenetelmien varalliseten aineiden sisältö. Aihe on varmasti herkkä, sillä on paljon naisia, jotka eivät halua käyttää ehkäisyä ja aihe lipuu jo lääketieteen suuntaan, mutta paljon olen pohtinut asiaa.

Neitsytkookosöljy sopii tosi hyvin ihokarvojen ajeluun vaahtojen tai saippuan tilalle! Ja ihosta tulee samalla tosi pehmoinen. 🙂 Ei oo kemikaaleja, ja iho tulee kosteutettua samalla.

maria

Hah, tästä mun on pitänyt kirjoittaa! Itse en ajele mitään, mutta miehen partavaahdot on kaikki vaihdettu öljyyn! Saippuan tilalle en tiedä… Mutta pesen usein kädetkin Meine Basella, sillä lähtee ihan mustaa vettä käsistä kun lika valuu viemäriin.

maria

Jep. Itse poistan säärikarvat ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Käytän 15 vuotta vanhaa epilaattoria! E-pillereistä ja ehkäisyvaihtoehdoista on pitänyt pitkään kirjoittaa. Omia kokemuksia etenkin, sillä tosiaan en ole lääkäri.

Mun viimeisin blogipostaus käsitteli samaa aihetta, mutta eri näkökulmasta 🙂 Minä ruma rupinaama kun en voi elää ilman kosmetiikkaa ja meikkiä. Ja ennen kuin joku kerkiää sanomaan, että mitä jos iho-ongelmat johtuu kosmetiikasta, niin sanon, että ei johdu. Kokeiltu on! Joidenkin iho on vaan sellainen, että se tarvitsee hoitotuotteita eikä öljyt ja muut hyvät hippikeinot vaan toimi ja kotikeittiö”kosmetiikka” monesti pahentaa iho-ongelmiani.

Luonnonkosmetiikka ei tosiaan ole ongelmatonta eikä mullekaan sovi kaikki luonnonkosmetiikkatuotteet, kuten ei sovi kaikki synteettisetkään. Mutta jos kosmetiikkaa joka tapauksessa on pakko käyttää, niin silloin luonnonkosmetiikka on mun mielestä parempi vaihtoehto.

Mujn mielestä meikittömyyshaasteissa pitäisi kiinnittää huomiota kosmetiikan ympäristövaikutuksiin eikä vain ulkonäköön 🙂 Eiköhän pistetä tällainen haaste liikkeelle? 😀

maria

Minä olin myös rupinaama vielä vähän aikaa sitten. Siis ihan totta, olen kokeillut kaikki mahdolliset lääkärin määräämät lääkkeet.
Vasta muutokset ruokavaliossa ja viimeisenä täysin maidoton ruokavalio toi avun. En nyt sano, että kaikille toimii, mutta usein huonon ihon taustalla on jokin syy. Kannattaa mieluummin hoitaa se syy kuin peittää ongelma.

Olen samaa mieltä, kosmetiikattomuus on myös ympäristöteko. Haastan sut kirjoittamaan aiheesta! 😀

Kiitos, Maria, olet edelläkävijä! Mitenköhän kosmetiikattomuuden ja hajusteettomuuden saisi trendiksi?

maria

Yritettään tehdä tästä muodikasta!

Multa vinkki aiemmin kommentoineelle: Paras deodorantti on kookoksöljy! Ja ruokasooda +etikka toimii!
Maine base aika tyyristä ja kirvelee herkkää ihoa. Olen käyttänyt kasvoille. Maria, minua kiinnostaisi kun olet postannut aiemmin ihon ”ongelmista” eli epäpuhtaisuuksista. Mikä sulle on toiminut siihen taas parhaiten? Ruokavalio? Käytkö kosmetologilla hoitamassa? Hyvä postaus ja aivan totta! Raha ja luonto säästyy ja iho ei luonnollisestikaan tarvitse ylimääräistä turhaketta. Eikö tarvitse olla hippi nimenomaan tätä noudattaakseen 🙂

maria

Joo, mulla oli kyllä tosi huono iho. Akne. Kaikkien maitotuotteiden jättäminen auttoi merkittävästi. Muutos ei näkynyt hetkessä, vaan ehkä kolmen-neljän kuukauden 100% maidottoman ruokavalion noudattamisen jälkeen.

Kävin silloin kosmetologilla neljä kertaa vuodessa, ultraäänipuhdistuksessa. Ei siitä ollut apua, eikä mistään muustakaan ulkoisesta hoidosta. Nyt en ole käynyt kosmetologilla moneen vuoteen. Finnejä on vain silloin kun olen retkahtanut vähän syömään juustoa tai muuta maitotuotetta. Mustapäät pitää vaan hyväksyä.

Meine Base tuntuu ehkä kalliilta, itselläni purkki kuitenkin riittänyt aina yli vuoden. Nyt tosin menee enemmän, kun käytän myös hiuksiin.

Luulempa, että kampanjan kritiikki liittyy myös siihen, että ainakin useissa julkisuutta saaneista (julkkisten) kuvista kuvan henkilö on siltikin epärealistinen monelle tavalliselle naiselle, jolla ei ole aikaa päivätyökseen treenata kroppaansa ja puunata ulkonäköään. Iso osa oli myös sellaisia, joissa kuvan henkilö ei edes ollut kovin luonnollinen – voiko sanoa meikittömäksi kuvaksi sellaista, jossa henkilöllä on irtoripset ja kulmakarvojen kestopigmentointi, värjätty tukka ja hiuslisäkkeet ja ehkä jotain täyteainetta siellä sun täällä tai ainakin nyt push upit päällä! Aika kaukana luonnollisuudesta! Se saa helposti kyseenalaistamaan koko kampanjan mielekkyyden, että mitä arvoa tähän osallistuvat henkilöt oikein ajavat takaa tai mikä on motiivi osallistua. Nuo asiat itselläni nosti kritiikin pintaa kampanjaa kohtaan, mutta tietysti myös huomaa helposti kuvasta, millä asenteella ollaa mukana. ”Kehukaa mua pliis kun uskalsin jättää meikkivoiteen pois” vai ”Arvostan itseäni oikeasti luonnollisena ja olen sinut itseni kanssa” -asenteella. Enkä nyt aja takaa, että pitäis olla jotenkin mahdollisimman epäedustavana kuvassa, just heränneenä ja tukka sojottaen, vaan sitä, että jos sanotaan että ollaan luonnollisia, niin ollaan sitten kanssa. Sun kuva on ihana ja luonnollinen ja välittyy kiva fiilis siitä, kiitos siitä!

Asiasta kukkaruukkuun; minusta ruskeasilmäisten ei tarvi edes meikata kun näyttävät näteiltä valmiiksi:D
Eri asia tällaisella ”albiinolla ” haalea silmämäisellä..

maria

Älä sano noin! Minulla on sinisilmäinen tytär, jolla on vaalean oranssit ripset ja kulmakarvat. Mielestäni hän ei tarvise mitään lisää ollakseen täydellinen. Edes aikuisena!

Hei! Kirjoitit ettet käytä shampoota, saanko udella oletko kokeillut esim. ruokasooda/kananmunapesuja vai pesetkö hiuksesi vain vedellä? Itselläni on vuosia ollut kutiseva päänahka, joka hilseilee hieman ja rasvoittuu helposti. Pesen hiukseni n. pari kertaa viikossa ja olen kokeillut kaikenlaisia shampoita ja hoitoaineita. Kuitenkin pesukertojen välissä päänahkaan muodostuu ”finnejä” tms jotka kutisevat ja raavin niitä unissani ruvelle. Nyt ajattelin kokeilla shampoottomuutta, osaisitko suositella joitai luonnonmukaisia pesuja? Käytätkö jotain dödöä? Oma kainalohikeni ei pysy kurissa ilman antiperspiranttia mutta se kuivattaa kainalot ihan korpuiksi. Kiitos mielenkiintoisesta ja asiapitoisesta blogista!

maria

Kirjoitan pian jutun kaikista kokeiluistani ja parhaasta ”shamppoostani”! Mutta näin ensihätään voin vinkata, että parhaan pesutuloksen olen saanut Meine Base -suolalla.
En käytä dödöä. En ole koskaan käyttänyt! Luulisin etten haise kovin pahalle silti.

Itse en voi meikata näiden haasteellisten silmieni vuoksi ja vuosia se oli minulle aivan valtava haaste ja jotenkin itsetunnon romuttaja. Tällä hetkellä mietin, miten saatoin olla noin idioottimainen. Aivan kuin se meikki olisi tehnyt minusta jotenkin erilaisen ja paremman ihmisen. Olin järkyttynyt, kun erääseen tunnettuun lehteen haettiin lukijamalleja ja he eivät ottaneet muutamia halukkaita meikittömyyden vuoksi. Aivan kauheaa! Minusta olisi todella hienoa, jos jotkut mainostoimistot alkaisivat puhua meikittömyyden puolesta! Jokainen nainen on kaunis puhtaana ja luonnollisena.

maria

Jos on tottunut meikkaamaan niin on ollut varmaan aikamoinen muutos joutua luopumaan meikistä herkkien silmien takia. Mutta tavallaan hyvä että joutuu kohtaamaan itsensä ja rakentamaan terveen itsetunnon!
Ja onpa tyhmää tuo, ettei haluttu meikittömiä malleja! Juuri lehtien sivuille ja mediaan tarvitaan meikkittömiä naisia.

Olen laittanut blogiini pelkästään meikittömiä kuvia (paitsi viimeksi laittamani hääkuvat), sillä se mielestäni tukee blogin sanomaa. Toiseksi en myös pysty meikkamaan ilman, että toivun viikon jäätävästä kivusta. Tuo kipu mielestäni kuvaa myös sitä, että meikit eivät voi olla terveellisiä! Ajattelinkin yhdeksi postausaiheeksi ottaa meikittömyyden. Minusta naiset ovat aina kauneimmillaan puhtaina, avoimina ja luonnollisina.

maria

Hyvä, kirjoita sinäkin aiheesta!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.