Kotitalouskriisi
21.11.2016

Koko Suomen suru – Hiljainen mielenosoitus toivoo parempaa sisäilmaa

Koko Suomen suru – Hiljainen mielenosoitus toivoo parempaa sisäilmaa

vihaisetaidit_sisailma

”Maanantai on viikon ensimmäinen koulupäivä. Siitä alkaa viisipäiväinen kouluviikko, jonka aikana koululaiset saavat mahdollisuuden omaksua jälleen uutta tietoa. Samalla tavataan kavereita ja harjoitellaan sosiaalisia suhteita.

Koulun sisäilman vuoksi oireilevan lapsen kouluviikko ei ala tänäkään maanantaina siten, kuin pitäisi. Hänen kouluviikkonsa ei ole viisipäiväinen, mikäli joku ei asiaa erikseen järjestä. Sisäilmasta sairastuneelle lapselle maanantai on uuden epävarman viikon ensimmäinen päivä.

Järjestämme hiljaisen mielenilmauksen tänään maanantaina 21.11. Edellisenä päivänä vietetään lapsen oikeuksien päivää, ja edeltävä viikko on lapsen oikeuksien viikko. Lapsen oikeuksiin kuuluu yhdenvertainen mahdollisuus käydä koulua ja olla sairastumatta oppivelvollisuuden suorittamisesta. Haluamme tehdä tästä maanantaista lapsillemme toivon päivän osoittamalla, että emme ole unohtaneet heitä.

Tapahtumapäivänä sytytetään kynttiöitä useassa kaupungissa yhtä aikaa. Tapahtumasivulle tulee tarkemmat tiedot niistä kaupungeista, joissa kynttilöitä tullaan sytyttämään yhteisesti sovitulla julkisella paikalla. Mikäli omaa paikkakuntaasi ei löydy listalta, voit halutessasi ilmoittaa paikkakuntasi, ja sieltä parhaaksi katsomasi paikan yksityisviestillä tai tapahtumasivulle kommentoimalla. Mielenilmaukseen voi osallistua myös sytyttämällä kynttilän kotona.

Tapahtumia eri paikkakunnilla:

Toivomme sekä julkisilta tapahtumapaikoilta että kodeista paljon kynttiläkuvia, joita voi julkaista omille sosiaalisen median sivuille sekä tänne tapahtumasivulle, mistä jaamme niitä Vihaisten äitien sivuille. Kuviin voi liittää hashtagit #tervetulevaisuus #tervesisäilma #lastenoikeudet ja #vihaisetäidit

Yllä oleva teksti on Vihaisten äitien fb-sivulta poimittu tiedote. Myös meidän perheemme osallistuu mielenilmaukseen. Koulujen hometilanne koskettaa myös meitä. Sytytämme kynttilän lähi(home)koulumme portaille.

Kommentit

Parantaako kynttilän polttaminen sisätiloissa hengitysilmaa?

Hienoa, että tietoisuutta lisätään tällaisilla tapahtumilla, mutta eikö olisi aika pitää mahdollisimman kovaäänisiä mielenosoituksia? Eikö näistä ongelmista olla jo tarpeeksi kauan oltu hiljaa? Me on päätetty, ettei enää olla hiljaa! Toivottavasti muutkin vanhempaintoimikunnat ja tahot avaavat suunsa mahdollisimman kovaan ääneen.

http://www.esaimaa.fi/m/Mielipide—Sana-on-vapaa/2016/11/19/Julmaa%20peli%C3%A4%20lasten%20terveydell%C3%A4/2016121502518/564

Maria

TOTTA!

Ja näin siinä kävi:
http://www.joutsenolehti.fi/2016/11/22/kesolan-koulu-suljetaan/

Ääneen pitää sanoa, mitä haluaa. Sitten vasta sen voi saada. Me emme vieläkään lepää vaan jatkamme mölyämistä, kunnes koululaiset on saatu turvallisiin tiloihin.

Näistä asioista täytyy puhua. Mitä kovempaan ääneen, sen parempi. Tsemppiä muille taistelijoille!

Maria

Hienoa työtä!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.