Yleinen
17.5.2015

DIY Menninkäisten kylä puutarhaan!

DIY Menninkäisten kylä puutarhaan!

Muutto on viimeinkin ohi. Jännitystä piisasi kerrakseen, kun muuttomiehet saapuessaan oli sitä mieltä etteivät tavaramme mahdu kyytiin. Onneksi toinen muuttomiehistä oli oikeinkin kokenut ja salaa mielessäni mietin että ”tuo mies on varmasti tetriksen mestari”. Niin saatiin kuin saatiinkin kaikki tavarat kyyttiin ja päästiin viimeinkin uuteen kotiin. Suurin osa tavaroista onkin jo paikallaan, mutta vielä on joitakin laatikoita purkamatta. Tänään olen pitänyt tavaroiden laitossa pientä taukoa ja laitellut vähän puutarhaan väriä. Rakensin lapsuuden kotini lähistöltä keräämistäni materiaaleista menninkäisen mökin meidän kukkapenkkiin ja kokeilin myös ensimmäistä kertaa ikinä Fimo Soft -massaa. Mielestäni onnistuin ensikertalaiseksi (ja henkilöksi jolla ei koskaan ole ollut neliöökään puutarhaa) ihan hyvin. Laitan Fimo-massailusta huomenna toisen postauksen, tänään keskitytään luonnosta kerättyihin materiaaleihin. Laitan vielä erikseen myöhemmin lisää kuvia kun saan koko kylän valmiiksi!
Ps. Tämän tekeminen lasten kanssa voi olla huikean hauska projekti! Materiaalitkaan ei hinnassaan huimaa päätä, kun suurin osa löytyy ihan luonnosta. Kaikki mitä alla olevassa kuvassa on, on kotoota löytyneistä ja luonnon materiaaleista väsätty, ainoastaan jäätelötikut ja liimat on ostettu erikseen!

TARVITSET:

Puun kaarnaa
Kiviä
Jäätelötikkuja
(Tölkin klipsun oven rivaksi)
Mini-ruukkuja (Ja silkkikukkia)
Askartelumaaleja
Pensseleitä
Keppejä
Sammalta
Farkkua tai muuta kangasta
Kurkkupurkin kannen
Kuumaliimaa (Käytin liimapuikkoja mitä saa rauta-puolelta, niiden pitäisi kestää ulkonakin)
Tavallista veden kestävää yleisliimaa (Saa myöskin rauta-puolelta)

Tässä kuva kokonaisuudesta tällä hetkellä.
Oven tein liimaamalla ja leikkaamalla jäätelötikkuja.
Maalasin oven karmeineen ja kun maali oli kuivunut, ”maalasin” oven vielä liimalla,
että se varmasti kestää tämän kesän.

Liimasin ja maalasin myös portaat jo ennen itse mökkiä kiinni ”kivijalkaan”.
Pihasta löytyi iso pala puuta, jonka päälle rakensin koko homman.
Laitoin sitä ulkokelin liimaa reilusti koko alueelle ensin ja sitten liimasin
kivet kiinni kuumaliimalla.

Kuumaliiman kuivuttua laitoin kaikkiin väleihin tavallista liimaa,
että kivijalka pysyy kasassa.

Liiman jälkeen tungin kaikkiin väleihin vielä sammalta, se sai kokonaisuuden
näyttämään omaan silmään kauniimmalta.
Tämän vaiheen jälkeen liimasin koko puun peittoon sammaleella.

Liimasin kolme käpristynyttä kaarnan palasta toisiinsa ensin kuumaliimalla
ja sitten sillä toisella liimalla..
Viritin parista kepin pätkästä tuen että mökki ja katto pysyy kasassa.
Jälleen ensin kuumaliima, sitten tavallinen liima.

Katon kasaamisesta en saanut kuvia, kun kaikki tapahtui niin nopeasti, ja sitä piti pitää molemmilla
käsillä koko ajan kiinni. Mutta revin siis loput kaarnan kappaleet sopivan kokoisiksi ja liimasin
ne samalla periaatteella kuin kaikki muutkin, kuumaliima-tavanliima.

Häämatkaltamme Rhodokselta mukanamme tuomat kivet sai uuden elämän kärpässienen
hattuina. Liimasin ensin kaksi kiveä toisiinsa ja annoin kuivua seuraavaan päivään. Sitten
askartelumaalilla maalaus pintaan ja lopuksi ”lakkasin” tai maalasin kaikki kauttaaltaan
liimalla että maali pysyy kunnolla.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.