Yleinen
17.11.2015

Kiinteistönvälittäjä käymässä

Kiinteistönvälittäjä käymässä

Meillä oli tänään jonkin tapainen etappi tämän talon remontoinnin suhteen. Ensimmäinen etappi oli varmaan se kun kämppä oli asuttavassa kunnossa ja kannettiin tavarat sisään. Muuton jälkeen oli hetken aivan ihanaa nauttia kaikesta mitä oli jo saatu valmiiksi. Melko pian kuitenkin kaikki mikä oli vielä tekemättä alkoi ahdistaa. Ärsytti että oli paljon suunnitelmia ja visio valmiista, mutta kaikki eteni niin hitaasti. Tai no oikeastaan kaikki on talossamme edennyt tosi nopeasti, mutta vähän väliä olen ollut todella kateellinen naapurille, jotka ostivat vierestä meidän talomme kaltaisen, mutta valmiiksi remontoidun rintamamiestalon. Perjantaina tehtiin kaupat, maanantaina muutettiin. Ihana viimeistelty piha ja komea uusittu julkisivu näkyvät keittiömme ikkunasta ja luovat muhun tsemppiä että kyllä vielä joskus meilläkin tullaan maaliin… 
Niin se etappi mikä tänään saavuteettiin, oli kiinteistönvälittäjän arviointi pienen keltaisen talomme nykyarvosta. Niinkuin arvelimmekin, olihan se numero remontin myötä muuttunut jonkin verran suuremmaksi. Nyt kun vielä saadaan piha myllättyä kivaksi, sekä sokkeli, katto ja ulkolaudoitus uusittua, niin numeron pitäisi herra kiinteistövälittäjän mukaan näyttää vielä iloisemmalta. Tuli siis selväksi että ratkaisumme ovat olleet oikeita ja remontti on ollut kannattava  ja se kannattaa toteuttaa vielä ihan sinne loppuun asti. Vaikka emme ole (ainakaan vielä :D) myyntiaiheissa, niin oli mukava että joku ihan täysin ulkopuolinen kävi katsomassa ja toteamassa saman mitä me arvelimme, mutta emme vielä ole ääneen uskaltaneet sanoa. 

Mutta nyt olis sitten vuorossa yksi isoimmista päätöksistä remontoinnin suhteen, nimittäin talon väri! Ausuinalueemme luo värin suhteen jonkin näköisiä rajoja, mutta naapurustosta löytyy kyllä jos jonkin väristä taloa. Mä kallistun ehkä vähän valkoiseen ja Tony ilmeisesti vaaleanharmaaseen. Laudoituksen lisäksi pitäisi päättää myös katon ja sokkelin väri sekä maalataanko ikkunan kehykset talon väriseksi vai jonkin muun väriseksi. Laudoitus laitetaan nykyisestä poiketen vaakaan, koska se tekee talosta isomman näköisen. 
Kertokaa tekin nyt vielä mielipiteenne! Valkoinen, harmaa vai joku ihan muu?

Kommentit

Mä aloin vielä miettimään uudestaan ja oon kyllä parin muun kommentoijan kanssa samaa mieltä, ehkä vanha aito rintamamiestalo tarvitsee jonkin "kunnon" värin eikä sitä uusien talojen ainaista harmaata, esimerkiksi vihreät seinät ja punainen katto vois olla ihana!

Vaaleanharmaa talo, valkoiset puitteet ja musta/tumma katto 🙂

Mun mielestä keltainen valkoisilla puitteilla – niinkuin Huvikumpu 😀 Mutta noista sun vaihtoehdoista harmaa, valkoinen näyttää kolkolta talvella!

Itse en muuttaisi talon laudoituksen suuntaa enkä väritystä laisinkaan. Alkavat tämän väriset "alkuperäiset" rintamamiestalot olla niin harvinaisia, että pitäisi alkuperäisestä kovasti kiinni.
Miellyttää omaa silmääni enemmän, kuin nyt jo tusinatavarana maalatut sinisen harmaat talot.

Valkoiset seinät ja semmoinen punertava katto on mun unelma.

vaaleanharmaat seinät, musta katto ja valkoiset ikkunanpielet, ehdottomasti!

Eikö teidän talo ole ihan ison, monikaistaisen ja paljon liikennöidyn tien varrella? Valkoinen pakokaasuttuu nopeasti likaisen sävyiseksi. Ilman pakokaasun värjääntymistäkin maalipinnan kuluessa muutaman vuoden, kosteustummentuvat näkyvät valkoisessa harmaata helpommin. Ajattelisin itse vaihtoehdoistasi harmaata taloa, valkoisia pieliä ja ehkä sinertävää harmaata sokkelia. Tikkurilan sivuilla oli ainakin muutama vuosi sitten ohjelma, jolla pystyi etsimään eri sävyjä ja yhdistelmäsuosituksia talon ulkopintoihin. Mutta ehkäpä olet sen jo löytänytkin näitä asioita pohtiessasi. Kiitos blogista!

Vaaleanharmaa laudoitus ja ikkunanpielet valkoiseksi 🙂

Minä ihastelen eniten vähän värikkäämpiä rintsikoita – keltaisia, sinisiä ja vihreitä. Näistä joku olisi mun valinta. Toki näissäkin on rumia sävyjä, mutta joku vähän karkkimainen sävy ♡

Mun mielestä taas harmaa, ja etenkin siniharmaa mustan katon kanssa on liian moderni. Just noilla väreillä näkyy paljon uusia taloja maalattavan. Sitä paitsi harmaa-musta -yhdistelmä saa talon helposti näyttämään synkältä ja pienemmältä mitä se on.

Minä kannatan valkoista ja jos laitatte peltikaton niin sellainen metallinvärinen (eli onko se nyt sitten sinkitty) on kyllä todella nätti valkoisen kanssa. Jos taas kattotiilillä niin kyllä se valkoinen talo punaisella katolla on raikas ja kutsuva 🙂 Tsemppiä valintoihin.

Joku sellanen harmaa-beige pääväriksi, valkoiset ikkunanpielet ja muut yksityiskohdat ja musta katto. Sokkeli vois olla tummanharmaa 🙂

harmaat seinät, valkoiset pokat ja tumma katto!
Valkoista pitää mielestäni maalata uudelleen useammin/pestä ja harmaa/valkoinen on perus elegantti joka mahdollisessa myynnissä miellyttää lähes ostajaa kuin ostajaa 🙂 Toki tästäkin varmasti moni toista mieltä.

Valkoinen sopisi! Ja etkö aio vastata siihen emilian lähettämään blogi haasteeseen?:)

Meillä myös kävi kiinteistönvälittäjä arvioilassa asuntoamme, remontin jälkeen. On se mukava kuulla miten hinta nousee pienilläkin muutoksilla 🙂

Mä ehdottaisin harmaa laudoitus + valk. ikkunapokat ja tumma katto. Täytyykin kurkata millaiseksi olette rempanneet taloa sisältä! 🙂
Meillä myös etsinnässä okt johon tehtäisiin remppaa. Oma kerrostalo-kolmio laitetaan pian myyntiin..

Tsemppiä sinne puuhailuihin! Jään seuraamaan 🙂

Mun blogi: http://mammanpoika.blogspot.fi/?m=1

Hei.paljonko teillä maksoi talon paaluttaminen? oliko helppo projekti?meillä olisi sama ehkä edessä.

Valkoinen ja musta katto+ikkunanpielet!:)

Mietin samaa kun muutamat muutkin täällä eli muuten valkoinen mutta sitten nuo ikkuinoiden kehykset ja muut pienet yksityiskohdat vaaleanharmaalla! Ja katto ehkäpä myös sillä vaaleanharmaalla 😉

Vaaleanharmaa, ikkunankehykset valkoisella ja tummanharmaa tai musta katto

Vaaleanpunainen/vaaleansininen väritys seiniin, ikkunoihin valkoiset pielet ja sokkeli harmaaksi 🙂

Valkoinen muuten ja ikkunan kehykset vaalean harmaalla?

Harmaa. Sellainen aavistuksen sinertävään taittava.. 🙂

Vaaleanharmaa valkoisilla ikkunanpuitteilla 🙂

Harmaa ja valkoiset ikkunan kehykset + tumma katto ☺

Harmaa talo (sellanen kaunis savunharmaa), musta katto ja valkoiset ikkunanpielet yms laudat 🙂

Valkoinen sopisi minunkin mielestä:D

Ehdottomasti harmaa ja musta katto.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.