Yleinen
15.11.2015

Nuorena äidiksi

Nuorena äidiksi

Koska multa nyt parikymppisenä löytyy jo kaksi lasta, tiedän jotain nuorena lapsen saamisesta. En koskaan ole mieltänyt itseäni teiniäidiksi, vaikka Adeliinan syntyessä olinkin 18 vuotias. Olen aloittanut itsenäistymisen melko nuorena ja molemmat lapset ovat syntyneet toivittuina, tasapainoiseen elämäntilanteeseen. 
Mietiskelin tässä, että mitäköhän parhaillaan puuhaisin jos en olisi vielä äiti?  En todellakaan tiedä vastausta, mutta epäilen etten olisi näin tyytyväinen elämääni kuin nyt äitinä! Olen hyvin tyytyväinen valintoihini perheen perustamiseen liittyen, enkä usko, että elämässäni olisi ollut parempaa hetkeä saada lapsia kuin nyt, eli nuorena. Minusta on ihanaa että lapsilla on vielä paljon isovanhempia elossa ja voimissaan. Itselläni on paljon lapsuusmuistoja isovanhempieni luona vietetystä ajasta ja heidän kanssaan puuhailusta. Toivon samanlaisia muistoja omille lapsilleni. Lapsien ja isovanhempien välisen hyvän suhteen lisäksi on kätevää, että isovanhemmat ovat luomassa sitä tukiverkkoa perheemme ympärille. Minun isäni äidin äiti elää edelleen, kuten myös Tonyn äidin äidin äiti. Eli parhaillaan meidän molempien puolelta on vielä viides sukupolvi elossa. Olemme onnellisessa tilanteessa, osittain siksi, että lähes kaikki ovat tehneet lapsia melko nuorena! 
Tämä varmasti jakaa mielipiteitä, mutta toinen hyvä syy nuorena lapsien saamiselle on mielestäni se, että nuori perhe ei vielä ole välttämättä ehtinyt tienata huimasti. Siispä menot ovat suhteessa pienehköjen tulojen kanssa, eikä kotihoidontuelle tippuminen välttämättä tarkoita sitä, että talouteen virtaa yhtään vähenpää rahaa kuin aikaisemminkaan. Päinvastoin, minulle kävi niin että kun sain Adeliinan, tuloni nousivat lapsilisän ja vanhempainrahan ansiosta. Olen kuullut monien reilusti yli kolmekymppisenä lapsia saaneen voivittelevan kuinka kotihoidontuella on mahdotonta selvitä kun isot lainat painaa päälle. Tämä nyt on vain oma ajatukseni, mutta jos on tottunut elämään rahan käytön suhteen kovin leveästi, saattaa olla vaikeaa pärjätä yhtäkkiä pienellä vanhenpainpäivärahalla. Toki osalla iäkkäämpien vanhempien perheistä on mahdollisuus elää pikkulapsiaika jo vuosia kerryttämiensä säästöjen avulla.
Hyvä juttu on tietysti että kun lapset tekee nuorena heistä ”pääsee eroon” myös nuorena. Tarkoitan tällä siis sitä, että kun lapset alkavat pikkuhiljaa irtautua meistä vanhemmista, emme Tonyn kanssa ole vielä mitään ihan ikäloppuja. Ja sitten kun me olemme niitä ikäloppuja, lapsemme eivät toivottavasti enää vietä niitä villeimpiään teinivuosia, vaan he ovat jo ehkä perustaneet omat perheensä ja meillä toivottavasti on monta yhteistä vuotta lapsenlapsiemme kanssa, 
Jos mietin nuorena lapsen saamisen haittapuolia, niin ensimmäisenä mieleeni nousee muiden ennakkoluulot. Kun ilmoitimme appiukolle esikoisemme saapumisesta, oli minusta tulossa hyvää vauhtia köyhä yksinhuoltaja ilman koulutusta. Jos olisimme siinä raskausuutista kertoessamme olleet päällä kolmekymppisiä, olisi vastapuolelta  hyvin todennäköisesti tullut onnitteluita. 
Eniten olen iästäni johtuvia negatiivisia ennakkoasenteita kohdannut kuitenkin muilta minua vanhemmilta äideiltä, sekä jonkun verran neuvolan (sijaisten) ja terveydenhuollon puolelta. Useimmissa vertaistuki porukoissa olen sen kaikkein nuorin äiti ja monesti minulle tulee sellainen olo että mun täytyy jollain tapaa todistella sitä että olen ihan yhtä hyvä vanhempi kuin muutkin.
Yleensä tutustumisen kautta ihmiset ymmärtävät että olen ihan ok tyypppi, mutta kyllähän se pistää ärsyttämään kun neuvolan sijainen alkaa tulostamaan mulle jotain ohjeistusta miten pidetään lapsen päivärytmistä kiinni, saatesanoina ”kun te olette kumminkin niin nuoria”. Minä tietysti hymyillen kieltäydyin lappusesta ja kerroin, että lapsilla on jo oma kuvallinen päivärytmiohjelma, jolla autan heitä havainnollistamaan mikä arjen toiminto seuraavaksi onkaan vuorossa. 

Kommentit

Voi luoja mikä sota.. Hei Eveliina, älä välitä. Ite sain esikoiseni yksin ku olin 19v, valmistunu lukiosta vuotta aikasemmin ja ehtiny ostaa omistusasunnon. Pian esikon syntymän jälkeen löysin ihanan miehen, joka on ottanut isän roolin täysin itselleen. Meille syntyy kohta toinen lapsi, molemmilla vakityöt, molempien vanhemmat odottavat ja rakastavat molempia lapsia äärettömästi ja esikoinen kyläilee molempien luona (satunnaisesti myös yötä) usein. Molempien kaikki isovanhemmat ovat myös vielä virkeitä ja käydään usein kyläilemässä. Ei kaikkien nuorten elämä mene päin peetä, vaikka ensimmäiset kommentoijat ikävään sävyyn nuorena äidiksi tulosta puhuivatkin. Sulla on ihana blogi <3.

Terkuin; J

Eihän Eveliina tässä ketään "teiniäitiyteen" kannustanutkaan. Hän vain kertoi omista kokemuksistaan. Ajatellaanpa asiaa hieman toiselta kantilta:

Minulla on kaksi lasta, 2000-luvulla rakennettu omakotitalo (toki vielä velkaa), aviomies, velaton auto, ammattikorkeakoulututkinto, vakityö (josta olen vanhempainvapaalla), aviomies, miehellä valtion virka (eli aika turvattu toimeentulo). Ikää minulla on 25v. Olin 23v kun esikoinen syntyi. En ole koskaan saanut osakseni paheksuntaa/katkeruutta. Kukaan ei ole väittänyt "kultalusikka pyllyssä" syntyneeksi (enkä sitä toki ole). Mutta entäpä jos olisin Eveliinan ikäinen? Pari vuotta nuorempi siis. Olisiko nämä "saavutukset" sitten vähättelemisen arvoisia? Kaiken olisin voinut jo "saavuttaa" iästä huolimatta (lukuunottamatta korkeakoulututkintoa). Pointtina siis se ettei ikä ole kuin numero. Eveliina perheineen on tehnyt töitä ollakseen tuossa elämäntilanteessa: suorittanut koulut loppuun, hoitanut perheensä/parisuhteensa, tehnyt töitä, rakentanut taloa yms. Minä siis nostan heille hattua! Hienoa.

P.S parikymmentä vuotta takaperin oli täysin normaalia perustaa perhe 18-20 vuotiaana, nykyisin "teiniäidit" ohjelmissakin pörrää 23v. "teini"äitejä. Ei se ikä vaan se kypsyys 🙂

En jaksa kommentteja lukea, koska ne vaikuttavat pääosin aivopieruilta, jotka vain tekevät sekä kirjoittajan että lukijan onnettomaksi. Haluan vain sanoa tämän. Eveliina: olet ihana ihminen, hyvä äiti ja ikäistäsi viisaampi. Kaikkea hyvää elämääsi. Ainoa neuvo (tai ehkä ennemminkin muistutus), minkä haluan vielä antaa: Lupaathan, että et anna lahjojesi mennä hukkaan. Olet fiksu ja hyvä ihminen. Nauti elämästäsi nyt, mutta kun lapset vähän kasvavat, hanki se koulutus. Hanki kunnollinen ammatti ja tavoittele tähtiä. Sinusta voi vielä tulla ihan mitä vain haluat. Ja kun näytät sen mallin lapsillesi, niin myös heille kasvaa itseluottamusta ja rohkeutta pyrkiä ja päästä korkealle. Onnea elämään teille kaikille, ihana nuori perhe.

"En todellakaan ole mitenkään katkera", "sinunlaisesi ei voisi edes käsittää", " suurimmat huolesi on lähes olemattomia" ja "Jokaiselle ihmiselle tulee jossain vaiheessa oikeasti vaikeaa".

Minun mielestä nämä asiat ei ole kovin mukavasti sanottu. Se, että Eveliina on onnellinen ja hänellä on elämässään asiat hyvin ja blogin perusteella on vastuullinen äiti niin se ei oikeuta sua pilaamaan tai lyttäämään toisen onnea. Itse olen kohta 20-vuotias nainen ja minulla on 6 kk vanha poikavauva. Olen tullut nuorena äidiksi, seurustelemaan aloin 13-vuotiaana ja edelleen olen saman miehen kanssa, tietenki. Ajattelen itsekin, että lapsi on hyvä saada nuorena, mutta toisaalta sitä joskus haluaisi olla "vapaampi." Mutta siitä huolimatta otan vastuun lapsestani ja olen ihan tyytyväinen. Minusta on tosi inhottavaa tulla toiselle kirjoittelemaan typeriä kommentteja. Esimerkiksi minä en ole koskaan jättänyt lastani hoitoon, vaan olen 95% yksin vastuussa enkä ole päässyt mihinkään lapsen syntymän jälkeen. Mies tekee niin paljon töitä eikä minulla ole lähellä perhettä/ystäviä/sukulaisia yms. Haluaisin toki lastenvahtiapua ja päästä johonkin mutta se, että minulla on ongelma ja haluan jotain mitä muut saa. se ei tarkoita sitä, että naamioisin katkeruuteni typerään kommenttiin ja ilkeilisin ihmisille, joilla menee hyvin. Minullakin menee hyvin, nautin siis siitä ja keskityn omaan elämään. Kaikkea hyvää Eveliinalle ja hänen perheelle! 🙂

Sä et kyllä tajunnut ollenkaan.. 😀

Mitä sinun hiuksille on tapahtunut ja miksi joka kuvassa toi sama tekohymy?

Se riippuu paljon että millainen elämä on ollut, joillain voi mennä yli 30vuotiaaksi ennen kuin on oikeasti nähnyt sen verran elämää kuin joku 18 vuotias. Ikä ei pelkästään tee elämänkokemusta.

Ihan samaa mieltä!! 22v ja sitä välillä toivoo, että ei olisikaan kokenut niin rankkoja asioita tähän ikään mennessä, mutta kaikkia valintoja ei voi tehdä aina itse. Elämänkokemusta voi olla joo 30v enemmän, mutta se ei kerro mitään siitä minkälainen äiti on. Jotkut nelikymppisetkään ei osaa kasvattaa lapsiaan.

Jotenkin tuntuu, että kaikki nuoret äidit hokevat noita samoja asioita… Aina samat, että me ollaan vielä nuoria kun lapset lähtee kotoa ym. Huoh! Ei se elämä enään nelikymppisenä ole samanlaista, kun nuorena. Omasta mielestä myös 30v äiti on nuori. Ja paljon enemmän elämää nähnyt ja kokenut, kun vaikka 18-vuotias.

Itsellä on kyllä semmonen ettei nyt oo lapsien aika. Lähemmäs kolmekymppisiä nii sitten. Itse haluan elää tätä "nuoruutta" ja nauttia tästä. 🙂

Edellisten anonyymejen kommentoinnista huomaa myös pientä kateutta 😀 "rakennuttaa talon" kommentti mua hämäs sillä onko eveliina kertonut että hänen vanhempansa olisi ostanut talon tai maksaneet sen remontoinnin? Ja mitä sitten vaikka olisikin. Ja toinen asia mun mielestä eveliina ja tony on hyvinki harvoin antaneet lapsia hoitoon vaikka heillä hoitajia olisikin.

Mä oon nyt 22v ja meillä on yksi lapsi joka on 2v ja toinen tulossa. On molemmilla vanhemmilla vakituiset työpaikat, miehellä ollut jo ennen armeijaa ja mullakin kohta 4v. Itse sain vakipaikan ihan omilla valinnoillani ja ihan vaan näyttämällä että ansaitsen sen, kerkesin nauttia vakkari paikastani 2kk ja jäin äitiyslomalle. Oma kotitalokin meiltä löytyy ja ihan itse olemme lainaa ottaneet ja remontin maksanut.
Niinkuin eveliinallakin niin myös meillä isovanhemmat ovat nuoria, äitini oli 41 kun tuli mummiksi ja miehenkin vanhemmat ovat vielä suhtkoht nuoria ja parempia isovanhempia saa hakea. 🙂 mutta vaikka meillä on hyvät tukijoukot kasvatamme mekin lapsemme itse. Esikoisemme oli puhdas vahinko mutta silti myös mieheni otti isän roolin vastaan eikä ollut onneksi mikään "munaton" mies joka ei kanna vastuuta.
Sillä millasta elämää lapsista huolimatta elää on paljon myös itsestä kiinni ja omilla valinnoillaan on suuri merkitys 🙂

Ei jumalauta olekaan muilta pois vaikka joku pyyhkis lapsensa persukset kolmekymppiseks! Mutta todellakin tälläisiä blogeja lukee nuoret tytötkin ja saa niistä vaikutteita joten silloin on hyvä sanoa että vaikka meillä on hiton hyvin niin kaikilla ei välttämättä tule olemaan! Tässä nyt kukaan kenenkään elämäntyyliä arvostele kunhan on kerrottu erilainenkin tarina.

Siis voi luoja! Tästäkö nyt alkaa joku sota? Luetun ymmärtämistä kannattaa myös itsekkin treenata;)

Anteeks pakko kysyä, mutta missä kohdin Eveliina väittääkään että asiat menee aina näin kun heillä, kunhan vaan nuorena hankkii lapset? Mielestäni kirjoitti omasta tilanteestaan, eihän hän nyt millään voikkaan katsoa asioita muutenkuin omasta näkökulmastaan. Typerään nipotusta tuommoiset kommentit. ( Tämä siis noille muutamille anonyymeille joilta taitaa uupua luetun ymmärtämisen kyky kokonaan?)

Mitä se ketään ulkopuolista koskettaa kuka maksaa ja mitä maksaa ja kenelle, jos maksaa. En millään käsitä miten se on keneltäkään pois.

Aikaisemman talon missä eveliina ja perhe asuivat niin sen rakennettu vanhemmat mutta tämä tietääkseni ei?:D ja ei kai kukaan väittänyt että eveliinan lapset olisivat usein hoidossa! Vaan siis että ei se hoitoonkaan laitto oo aina itsestään selvyys kun on nuoret vanhemmat kun niillä on usein omat menot,työt yms.

Muistaakseni tonyn vanhemmat rakennutti talon? En ole sitten tippaakaan kateellinen, kunhan sanoin ettei asiat läheskään aina mene noin kun eveliinalla. Kateus on sairaus. Minulla on asiat ihan hyvin nyt enkä ala sen enempää repimään menneisyyttä auki mutta sen sanon että aina ei itse voi omilla valinnoillaan vaikuttaa elämän kulkuun, voi olla että omiin valintoihin ei ole mahdollisuutta niin kuin minulla oli. Omat valinnat alkoi vasta kun raskauduin ja pääsin pois entisestä ja isän jättäminen pois kuvioista oli ensimmäinen oma valinta ja halusin sillä suojella lastani. On ollut äärettömän rankkaa mutta olen hyvin ylpeä itsestäni ja onnellinen. Meillä on kaikki mitä ihminen tavitsee, ei ole eikä tule omistusasuntoa ikinä mutta ei se oma talo onnea tee eikä sitä myöskään aina tee biologinen isä.

Mää oon taas miettiny sitä, kuinka yleensäkin äidit kertoo sen iän, millon on saanu lapset. Nuoret ja teiniäidit sanoo et halusin tosi nuorena äidiksi. Monesti ne, jotka sitten saa vasta 40-kymppisenä, niin niidenkin täytyy jotenki puolustella sitä ja vitsailla "mummoäitiydestä" tai "vanhoilla päivillä" äidiksi tulemisesta. Molemmissa on varmasti hyviä puolia ja ehkä niitä haasteita. Miksei vaan voi sanoa et se millo ne lapset on tehny nii oli paras aika tulla äidiksi, korostamatta ikää sen enempää. Ehkä sillä ne ennakkoluulot myös hälvenee jos ei tee numeroo iästä ?

Teillä nyt vaan on poikkeuksellisen hyvin? asiat. Lähes kellään ei ole vanhempia jotka rakennuttaa talon tai hoitaa lapsia usein.
Sain lapsen yksin, maksoin kaiken yksin koska isää ei ollut. Asuin vuokralla pienessä yksiössä ja hoidin siellä yksin pientä lastani, hyvin nuorena. Oli minulla äiti mutta hänelläkin oli oma elämä ja omat menot. En todellakaan ole mitenkään katkera, satuin vaan tulemaan raskaaksi erittäin vaikeassa ja harvinaisessa elämäntilanteessa jota sinunlaisesi ei voisi edes käsittää. Haluan nyt vain sanoa tämän jottei nuoret kuvittele että raskaaksi tulo aina tarkoittaa sitä että perheellesi tehdään talo ja lapsesi hoidetaan jos niin haluat, että pää pysyy kunnossa ja rankat ajat on ohi ja että suurimmat huolesi on lähes olemattomia..
Jokaiselle ihmiselle tulee jossain vaiheessa oikeasti vaikeaa, niin vaikeaa ettei sitä voi ymmärtää, se tulee jokaiselle ennemmin tai myöhemmin.

Samaa mieltä kanssasi! Toki ymmärrän myös Eveliinan näkökulman asiasta, mutta kaikilla se ei todellakaan ole itsestään selvyys että saa lapset hoitoon ja omakotitalon, itse asun vuokraasunnossa, johon olen kyllä aivan tyytyväinen kun en mitenkään voisi ole vielä asuntolainaa varten kerennyt käymään töissä niin paljon kun lapset myös nuorena saanut(20v) ja mieheni käy kyllä töissä mutta voin sanoa että kyllä tiukkaa tekee kun saan vaan kotihoidon tukea. Teidän tonylla on vissiinkin aika hyvä palkka kun puhuit noin tosta rahajutusta!:D

Muuten ihan kiva teksti, mutta jäin kaipaamaan myös sitä näkökulmaa, että nuorena lapsen saaminen ei automaattisesti tarkoita sitä että olisi monta sukupolvea elämässä mukana. Ei kaikilla käy tuuri sen suhteen, että vanhemmat ja isovanhemmat ja isoisovanhemmat elävät edes elinikäodotteen lähelle. On paljon meitä, joilla jo isovanhemmat ovat kuolleet suht nuorina ja kohta on omatkin vanhemmat haudattu sairauksien takia, vaikka itse ollaan alle kolmikymppisiä. Että näin. Myös kouluttautuminen on lasten kanssa todennäköisesti haasteellisempaa, mikäli haluaa korkeaa koulutusta. Toki monella se onnistuu hyvin, vaikka jäisikin yksin parin lapsen kanssa. Siltikään ei se mitään ihan helppoa ole elää opintotuella ja kasvattaa paria lasta siinä samassa, tätä vieläpä pahimmillaan (tai parhaimmillaan, miten sen haluaa ajatella) koko yliopistoaika. Tietenkään kaikki ei sitä korkeaa koulutusta halua ja se on heidän valintansa 🙂

Kiitos tästä tekstistä, se oli todella hyvä ja kuin suoraan omista ajatuksistani! Itse olen siis alku vuodesta 19 täyttävä neitonen, avoliitossa elän samanikäisen poikaystäväni kanssa ja suunnitelmissa olisi perheen perustaminen viimeistään hänen armeijan jälkeen 🙂 todella monelle saisi tätä varmasti olla perustelemassa, jos ihan avoimesti kertoisi että oikeasti toivoisi lasta tämän iläisenä. Sinä olet kyllä yksi hieno esimerkki siitä, että ihan turhia ennakkoluuloja on nuoria äitejä kohtaan! 🙂 kaikkea hyvää koko teidän perheelle, toivottelee yksi pitkäaikainen lukija, jolle blogiso on yksi lemppareista!

Tuttuja ajatuksia, itselläni oli ensimmäisten lasten aikaan hyvin samanlainen tilanne 🙂 Muistan myös tuon ajatuksen, että kun lapset on isoja, olen vielä nuori ja sitten saan ja jaksan taas mennä. En ottanut huomioon sitä mahdollisuutta, että sitten onkin uudet pienet lapset jaloissa 😀

Oletko ajatellut, että sinullekin saattaa käydä niin kuin omille, vielä kertomasi mukaan kohtuu nuorille vanhemmillesi, että sitten onkin lauma lapsenlapsia, kun luulee saavansa keski-ikäisenä elää vapaammin, kun omat lapset ovat jo aikuisia? Ja vaikka kuinka ajattelisi, että ne isovanhemmat eivät ole vastuussa lapsenlapsistaan, tulee lastenvahtikeikkoja väistämättäkin. Ehkäpä vähän vanhemmat isovanhemmat suhtautuvat suopeammin tähän, vaikka ne lapsenlapset varmasti rakkaita ovat nuorillekin isovanhemmille. Ja toisaalta, eläkkeellä olevilla isovanhemmilla on todennäköisesti enemmän aikaa hoitaa/viettää aikaa lastenlasten kanssa kuin vielä työelämässä olevilla. Ei pahalla, mutta tulipa vaan tällainenkin seikka mieleen.

Aikamoinen kommentti. Voihan olla, että eläkkeellä olevat isovanhemmat päättävät, että nyt on minun aikani enkä lapsenlapsia vahdi! Sitä paitsi, minunkin vanhempani ovat työelämässä ja ottavat lapsenlapsia hoitoon vain silloin, kuin heille sopii – ei mitään ongelmaa. Suurin osa perheistä EI pidä isovanhempia lapsenvahtiautomaatteina. Oletko miettinyt, että jos nuori äiti saa esikoisena 25-vuotiaana ja hänenkin äitinsä on ollut 25-vuotias tämän tyttären saatuaan, on äidinäiti mummo jo 50-vuotiaana. Jos oikeasti meinaa odotella, että omat vanhemmat lähentelevät eläkeikää, pitäisi lapset tässä tapauksessa tehdä selvästi yli 30-vuotiaana… Eikä kaikki eläkeläiset ole hyvässä kunnossa ja jaksavia mummoja ja vaareja.

Lapsenlapsissa on se kiva, että niistä saa ne parhaat palat. Ei yövalvomisia, ei niitä pahimpia uhmakohtauksia cittarin leluhyllyjen välissä (koska lapsenlapsia kuuluu hemmotella 😉 ) ym. Isovanhemmus (nuorena) on parhautta!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.