KOIRAT
5.8.2017

TAPPAJAKOIRA LAPSIPERHEESSÄ

TAPPAJAKOIRA LAPSIPERHEESSÄ

Meidän perheeseen kuuluu Bellen lisäksi karva vauva, eli meidän Amerikan Pitbull terrieri Didi. Mun mielestä meidän karva vauva on maailman kiltein otus, mutta median ansiosta rotu on saannut paljon ennakkoluuloja. Jotkut kutsuvat pittejä tappajakoiriksi ja luulevat että ne ovat vaarallisia ja agressiivisia, vaikka tilastojen mukaan kultainennoutaja ja jopa cockerspaniel on korkeammalla sijoituksella purematilastoissa.Pitti ei ole jalostettu suojelukoiraksi ja meidän Didistä sen kyllä huomaa. Monet sanovat usein että ”no päästät Didin vapaaksi” (esim silloin kun meillä oli ongelmia jehovantodistajien kanssa). Voihan Didin päästää vapaaksi, mutta ei se murise tai näytä hampaita vaan kävelee suoraan vieraitten luo häntä heiluen ja odottaa että joku sitä rapsuttaisi. Eri asia olisi tietysti jos joku oikeasti tekisi meille pahaa, silloin kyllä luulen että Didi suojelisi meitä, mutta sen tekee melkein jokainen koira.

Pittejä on käytetty koiratappeluissa ja tästä niitten huono maine varmaan on lähtöisin. Täytyy kuitenkin muistaa että koiratappeluissa koirassa ei ole vikaa, vaan hihnan toisessa päässä, eli koiran omistajassa. Pitti on rotuna väärinymmärretty, mutta onneksi koirankuiskaaja Cesar Milan on näyttänyt pitin hienoja puoli ja poistanut jonkun verran näistä ennakkoluuloista. 


Olet ehkä nähnyt että monet käyttävät hashtagia #dontbullymybreed instagramissa? Jenkeissä on nyt parisen vuotta ollut kill a pitbull day, jota mainostetaan aktiivisesti facebookissa ja vietetään muistaakseni halloweenina. Ihmiset etsivät siis taloja missä on pittejä ja jos koira on ulkona tarhassa niille heitetään esim lihapullia joihin on laitettu rotanmyrkkyä. Aivan järkyttävää ja surullista miten sairaita ihmiset osaavatkaan olla.

Millainen meidän pitti sitten oikeasti on? Rauhallinen, laiska sohvanperuna joka rakastaa nukkumista ja hellyyttä. Didi haluaa aina olla lähellä ja ravaa mun perässä koko ajan. Koonsa ansiosta en kutsuisi pittiä sylikoiraksi, mutta Didi yrittää kyllä aina tunkea ittensä niin iholle kun vaan voi. Kuten jo mainitsin pitti ei ole vahtikoira, Didi rakastaa ihmisiä mutta ymmärtää pitää ”hajurakoa” Belleen, mikä sinänsä on ihan hyvä, koska vaikka Didi on miten kiltti tahansa lapsi joka repii koiraa korvista tai hännästä ei ole ideaali tilanne.

Miksi me hankittiin nimenomaan Pitti? Halusin lyhytkarvaisen ja suhteellisen isokokoisen koiran joka on perusterve. Perusterveellä tarkoitan sitä että monet koirarodut ovat jalostettu ihan päin pyllyä ja heillä on kaikenmaailman sairauksia kuten esim sakemannien huonot lonkat tai colliet jotka ovat melkeinpä kaikki puolisokeita. Lyhytkarvainen on myös siinämielessä helppo että niitä ei tartte harjata ja pesun jälkeen kuivuu melkein samantien.

Koko elämäni aikana minua on kaksi kertaa purtu. Ekalla kerralla oli sakemanni joka tarttui kiinni mun perseeseen (älkää naurako, minulla on tästä edelleenkin arpi oikealla pakaralla) ja toisella kerralla kyseessä oli collie joka päätti maistaa mun jalkaa. Silti monet kysyvät miten uskallan pitää Didiä Bellen lähellä. Miksi en uskaltaisi? Didi on oikein koulutettu, kiltti ja sitäpaitsi hän on myös perheenjäsen. Väittäisin että sinun kannattaa pelätä minua enemmän kuin koiraani.

Avainsanat

Kommentit

Muuten hyvä teksti, mutta koska argumentti ”kultainennoutaja tai cockerspanieli on purematilastoissa korkeammalla” ei pidä millään tasolla paikkaansa, vie se pohjan koko tekstiltä.

Tai toki on totta, paitsi että kultainennoutaja on maailman suosituimpia rotuja, kun taas nämä mainitsemasi ”tappajakoirarodut” vain marginaali siitä.

Lisäksi ennakkoluuloissa useinkaan kyse ei ole siitä, onko joku rotu tappaja, vaan siitä, millaista jälkeä saa aikaan. Koira on aina eläin, eläimen vaistoilla, rodusta huolimatta, se pitää aina muistaa. Joten jos käy niin huonosti että koira jotain jollekin tekisi, nämä ”tappajarodut” saa todella pahaa jälkeä aikaan. Eivät myöskään tule usein saman. sukupuolen koirien kanssa toimeen, se lisää myös vaaratilanteita.

On vähän ikävä tapa kuvata ennakkoasenteita asenteella, kuin ennakkoasenteella ei automaattisesti olisi järkeviä perusteita, kuin kyse automaattisesti olisi vain tietämättömyydestä. Tuohon sorrutaan jatkuvasti tuossa ””tappajakoirien” puolustelu” -keskustelussa.

Haluaisin tämän verran kommentoida; koira kuin koira voi purra. Meillä koira puri lasta kun lapsi lähti aktiivisesti liikkeelle (eikä enää makoillut paikallaan), koira voi myös purra lapsen kaveria jos haluaa vaikka ”ojentaa” lasta. Lapset kun voi koiran silmissä käyttäytyä järjettömästi tai uhkaavasti. Oman koiran laitoin pois raskain sydämin ja milloinkaan en päästäisi omaa lastani viettämään aikaa taloon missä asuisi raateluun kykenevä koira. Koirathan purevat eri tavoin riippuen lajityypistä – ja tässä piilee se vaara.. toisen koiran purema vahingoittaa ja toisen voi tappaa.

Meilläkin on varsinainen hullu tappajakoira, tiibetinmastiffi, ja on nyt puolivuotiaana niin leikkisä jottei mitään järkeä. Meidän neljävuotiaasta hakee jatkuvasti mukaan leikkiin, ja yksivuotiasta varoo todella hyvin ja nuuskuttaa ja nuolee, ei leiki hänen kanssaan. Todella järisyttävän aktiivinen ja leikkisä että meille vaan sattui tuollainen yksilö, koira on jättiläinen ja käyttäytyy ihan kuin pikkulapsi, mikä se vielä onkin. Toivottavasti aikuisena vähän rauhoittuisi. Kova poika on kyllä vahtimaan niinkuin rodun kuuluukin, mutta isännän tullessa paikalle hyväksymään vieraat niin koira muuttuu ihanaksi itsekseen. Ja me ihan nimenomaan haluttiin vahtikoira. Ihana perheenjäsen mutta osaa olla todella kuumottava kun vieras astelee pihaan. Eräs naapurini jolla koko ikänsä ollut erilaisia koiria, sanoi kerran, että koirasta tulee sellainen minkä siitä tekee. Kun rotua miettiessäni erehdyin lukemaan näitä ”kokemuksia” ja tarinoita niin pakko oli heti viheltää poikki ja käyttää vaan tervettä järkeä. Tappajakoiria ei ole olemassakaan 😀

Desire Nyman

Olen niin samaa mieltä kanssasi! 😀

Todella kaunis koira sinulla! Minua kiinnostaisi tietää miten koirasi tulee toimeen muiden koirien kanssa. Ja kuinka se käyttäytyy vaikka vaunulenkillä, kun tulee muita koiria vastaan. t,mari

Desire Nyman

Me asutaan maalla eli aika usein pidetään vapaana pihalla tai vapaana metsälenkeillä 🙂 mutta ihan hyvin on tullut toimeen muittenkin koirien kanssa ja ennen meillä oli toinenkin pitti, ne olivat parhaita kaveruksia ❤ mutta tottakai jos joku tulee oman koiransa kanssa esim kylään pitää olla vähän varovainen ensin, että miten neiti suhtautuu kun toinen karvaotus tulee ”neidin reviirille” 😀

Friillä: Ehdonalaisvangit Koiran kouluttajina. Tia Torres kuntouttaa kaltoinkohdeltuja Amerikanpitbullterriereitä. Ihana sarja ja on todellakin muuttanut minun käsitykseni ks.rotua kohtaan ❤

Desire Nyman

Kiva kuulla, mun pitää ruveta kattoo näitä ohjelmia! 😀

Itsellä oli rottweiler ja staffordshire bull terrier molempien lasten vauva-aikana. Rotikka oli melko ”hökelö”, mutta meidän lasten kanssa jo vauvaiästä saakka oli todella kiltti. Molemmilla koiraroduilla on huonohko maine, mutta omasta kokemusta molemmat sopii erittäin hyvin lapsiperheeseen – rodut ovat kuitenkin melko kovahermoisia. Kaikkihan riippuu, miten koirat kasvatetaan. Staffejakin valitettavasti käytetään koiratappeluissa, mutta rotu tunnetaan myös ”lastenvahtina” – todella lempeitä lapsia kohtaan.

Desire Nyman

Onhan netissä myös videoita miten pitit ovat ”lastenvahtina”, valitettavasti ihmiset vaan muistavat näitä ”pitti raateli ihmisen”-artikkeleita paremmin 😀

Rodusta saa kyllä puhua kauniiseen sävyyn, mutta mun mielestä ei ole oikein kuvailla sitä jokaikiselle ihmiselle hyväksi koiraksi. Pitti on kuitenkin voimakasluoteinen ja väärän ihmisen käsissä jopa vaarallinen. Pittejä ei myöskään lueta rauhallisiksi sohvaperunoiksi vaikka sinun yksilösi sellainen olisi. Sitä kuvaa ei rodusta kannata anta, koska useimmat ongelmat johtuvat siitä, että aktiivinen rotu ei elä tarpeeksi virikkeellistettyä elämää. Pitbull on hieno rotu, mutta sitä ei pidä mainostaa joka perheen ja ihmsen koiraksi voimakkuutensa sekä viettiensä takia.

Eikös tässä puhuttu nimenomaan heidän koirasta, ei yleisesti rodusta? Ja niin kuin Desire sanoikin, vika on yleensä omistajassa jos koira käyttäytyy agressiivisesti.

Desire Nyman

Joo siis en tietenkään voi mennä lupailemaan että kaikki pitit ovat samanlaisia ku tämä meidän neiti 😀 mutta yleensä omistajassa on vika jos koira käyttäytyy agressiivisesti 🙂

Tiedän tuon tunteen kun ihmiset kauhistelee ” tappajakoiraa” lapsiperheessä, huoh! NIin paljon tuostakin ajattelusta on median aikaansaamaa ja johtuu siitä, kun kyseinen rotu on kaksi kertaa purrut ihmistä. Kellä kiinnostaisi lukea otsikkoa ” Chihuahua puri ihmistä”. Meillä oli raskauden alussa kolme koiraa, joista yksi oli ns perhekoira, toinen ulkokoira ja kolmas tappa rottweiler. Tuo perhekoira pelkäsi ja vihasi lapsia, joten pääsi ikänsä ja pelkojensa vuoksi taivaaseen lapsen syntymää ennen. Nykyään tuo rotikka 1v ja 3kk poika ovat erottomattomat, samalla tavalla kuin teilläkin makoilevat vierekkäin ja selvästi aivan omat juttunsa on heillä jo nyt. Tietenkäänhän lapseen tai koiraan ei ikinä voi täysin luottaa, mutta niinkauan kun omaa koiraa osaa lukea ja opettaa lapselle miten toimitaan niin varmasti teilläkin on ihanat kaverukset kotona ja perheenjäseninä :). ps: Teidän Didi on äärimmäisen kaunis!!

”Kellä kiinnostaisi lukea otsikkoa ” Chihuahua puri ihmistä”.”

Mä en vierasta tai arvosta mitään rotuja niiden maineiden takia. Mä aina kuitenkin mietiskelen pitbull-omistajien tai muuten niitä ihannoivien ihmisten argumentteja siitä, että pureehan chihuahuat ja sheltitkin yms. Onhan siinä suuri ero jäljissä ja lopputuloksessa, kun kädestä tai poskesta haukkaa 2-kiloinen chihuahua, jonka hampaat ja puruvoima saisi aikaan lähinnä pienen naarmun vs. esim. rottweiler tai vaikka amstaffi. Se on mun mielestä realismia eikä mitään ”tappajakoirien” mustamaalaamista. Vahvemman ja isomman koiran hampaat aiheuttavat isompia vahinkoja kuin pienen ja heikon koiran, ei siihen vaikuta omat mielipiteet koiraroduista 🙂

Tietenkin on paljonkin eroa siinä, että tarttuuko kädestä 40-kiloinen rotikka vai 4 kg chihu. Kuitenkin nykyaikana on todennäköisempää, että purijana on se pienempi koira, joka peloissaan saa nopeasti paljon repivää tuhoa aikaiseksi. Minua on purrut kummankin kokoinen koira ja pakko sanoa, että pelko jäi pienempiä koiria kohtaan. Heitä usein kun koulutetaan ( poikkeuksia on todella paljon!!) huomattavasti vähemmän, koska perusteluina on se, että nehän ovat pieniä ja hallittavissa. Harva ( tässä myös paljon poikkeuksia) täyspäinen ison koiran omistaja jättää koiransa kouluttamatta ja opettamatta toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa. PIenillä koirilla on nykyaikana paljon hermovikoja/pelkoja/arkuutta, jotka laukaistaessa aiheuttavat pahaa tuhoa. Itse sain ison arven, jota jouduttiin tikkaamaan ja niin moni muukin lähipiirissä oleva, joita pienet koirat ovat purreet eli ei tässäkään tapauksessa voida keskustella vain pienestä naarmusta. En halua inkuttaa, että isot olisivat parempia vaan haluaisin, että ihmiset lopettaisivat kauhistelun, sillä jokaisen koiran suurin ongelma on tosiaan siellä hihnan päässä ja valittettava fakta on, että usein pienet rodut päätyvät osaamattomiin käsiin/lapsille/vanhuksille, joilla ei ole tietoa tai taitoa heitä kouluttaa olemaan sopeutuvaisia.

Desire Nyman

Tämä 👆🏻 en olisi voinnut sanoa paremmin itse! Ihan oikeassa olet Ninni 👏🏻

Millon viimeksi koiran kynnet leikattu? Näyttävät niin pitkiltä tossa kuvassa

Desire Nyman

Kuva varmaan vääristää 🤔 eilen leikattiin 😄

Ihana postaus tekstin ja kuvien kanssa! Näitä pitäisi monien Pitbull rodun tuomitsijoiden lukea ja nähdä varsinkin kuvienkin kanssa.

Kiinnostaa nyt ihan hirveästi udella, että mistä oot hankkinut Didin? Koirakuume alkaa kolkuttaa jo niin paljon poikaystävän kanssa ja Pitbull on ollut mulle aina se lempparirotu, mutta kun vähäisiä tietoja mitä googlen kautta löytyy niin on siitä, ettei Suomessa ole kasvattajia.

Tästä tuli lukiessa ehdottomasti hyvä mieli. Lopu lauseelle tuli ihan naurahdettua ääneen! 😀

Mikä on syy siihen, ettei näitä enää kasvateta Suomessa?

Desire Nyman

Kennelliitto ei oo hyväksyny pittiä roduksi, joten joutuu rekkaamaan jenkkeihin. Meidän neiti on rekattu ADBAssa ja UKCssa, vanhemmat tuotu jenkeistä mutta Didi ihan suomalainen 😄 eli kyllä niitä kasvattajia löytyy suomessakin, mutta kennelliitto luokittelee pitit sekarotuisiks 🤗

Desire Nyman

Kiitos ❤️ jos meinaatte ottaa pitin niin voit lähettää mulle vaikka yv:n facessa niin vinkkaan sulle kasvattija! 😄

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *