Yleinen
25.4.2015

Täydellinen ikäero ja lasten ”hankinnan” suunnittelu

Täydellinen ikäero ja lasten ”hankinnan” suunnittelu

Tiedättekö tämä on ollut nyt keskustelun aiheena yhden jos toisenkin äitiystäväni kanssa. Nimittäin se, mitenkä järkevästi ”ajoittaa” tuo lasten hankinta vaikka toki sen suunnittelu on melkoisen mahdotonta, asia kun ei ole niin yksinkertainen eikä omasta tahdosta riippuva. Siltikin olen huomannut, että jokaikisellä joka haluaa enemmän kuin yhden lapsen on ollut tämä mielessään. Siis se, minkälainen ikäero olisi lapsille hyvä ja miten sen saisi sovitettua järkevästi työelämään mikäli äiti näin toivoo. Biologian lähtökohdista käsin olisin valmis vaikka heti toiseen lapseen, välillä iskee kauhea vauvakuume päälle, mutta järki pistää vielä vastaan, tässä kun on kuitenkin aika paljon kaikkea muuta meneillään ja haluamme toki keskittyä mieluummin yhteen asiaan kerrallaan. Siltikin tuolla mielen perukoilla on se ajatus että emme halua lapsien välille mitään suurta ikäeroa, mikäli siis olemme niin onnekkaita että meille niitä useampi kuin yksi suodaan. Ihanneikäero olisi meille noin kolme vuotta ja periaatteessa se menisi hyvin yhteen myös sen kanssa että olisin siinä vaiheessa juuri valmistunut ja voisin ennen oman alan töihin siirtymistä olla vielä äitiyslomalla. Mikäli se lastenhankinta nimittäin viivästyisi, saattaisi ikäero kasvaa valtavaksi, sitä kun ei juuri töihin paluun jälkeen viitsisi ilmoittaa jäävänsä saman tien äitiyslomalle. Tästäkään huolimatta en millään haluaisi tinkiä näistä perhehaaveista uran vuoksi vaan sovittaa sen yhteen perheen kanssa enkä toisin päin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan? Tokikaan ei ole selvää, että asiat menee niinkuin on suunniteltu, tässä nyt lähinnä tarkoitan sitä milloinka ”antaisimme” lapsen tulla eli toisin sanoen jättää ehkäisyn pois. Voihan siinä nimittäin käydä niin että yrittämistä tulee vuosikin ennen kuin ”raskautuisi” tai että sitä ei yrityksestä huolimatta tapahtuisi lainkaan, keho kun ei kuitenkaan toimi niinkuin mieli haluaisi. Siltikin en voi olla miettimättä aina eri ajankohtien plussia ja miinuksia ja täydellistä ikäeroa lasten välille. Joidenkin mielestä pienempi ikäero on parempi ja joillekin suurempi on parempi. Tästä tulikin mieleen kysyä teiltä, että minkälainen ikäero on teidän kohdalla unelmana tai todellisuutena? 🙂 No, saa nähdä mitä tulevaisuus meidän perheessä tuo tullessaan. Vielä ei kuitenkaan ole sopiva ajankohta kun on rakennusurakka kesken ja mäkin haluan opintoja saatella loppuun. Siltikin en voi kuin haikeudella ajatella vauvoja ja toivoa sitä, että saamme sen vielä kokea, on se kuitenkin jotain niin maagista siitä väsymyksestä huolimatta! 🙂

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.