Äitiasiaa
12.10.2017

Rintaraivareita ja -lakkoilua

Rintaraivareita ja -lakkoilua

Jestas minkälaiset 3-4 päivää tässä on ollut takanapäin. Kuten sanoin viime postauksen kommenttikentässä, täällä on ollut väsymystä, flunssaa ja pientä stressinpoikasta viime viikosta ja maanantaina maitohanat ei ottaneet lainkaan auetakseen vaikka kuinka söin ja join. Pakastimesta otin lopulta mun maitoa, jota poika vetelikin sit hyvällä ruokahalulla kun oli yrittänyt saada ensin maitoa rinnoista. Heruminen ei syystä tai toisesta vaan alkanut samalla tavalla ja sekös vasta ärsytti meitä molempia.

Noh, tiistaina päästiin vähän etiäpäin, mutta illasta ei enää maitomäärä riittänyt, varmaankin siksi kun edellisenä päivänä ei yksinkertaisesti päästy ”tyhjentämään” rintoja. Silloin jouduin antamaan lisämaitoa reilun 1 dl ja tällä kertaa ihan korviketta kun omat maitovarat oli huvenneet täysin. Pumppasin minkä kerkesin, mutta eipä sieltä mitään tullut, saatiin kuitenkin poika tuolla tavalla nukkumaan ja myönnän, että mulla kävi jo mielessä että nytkö tämä sit loppuu.

Eilen mulla oli ehkä surkein päivä ikinä. Edellinen yö oltiin valvottu ja yritin sen valvomisen aikana pitää poikaa mahdollisimman paljon rinnalla, että saataisiin siinä samalla maidot nousuun kun toinen on unenpöpperössä eikä niinkään raivostunut hitaasti nousevasta maidosta.

Olin eilen väsynyt ja kiukkuinen kuin mikä ja asiaa ei tosiaan auttanut se, että poika nukkui maksimissaan 20 minuutin päikkäreitä, taisi olla hermo kireällä meillä molemmilla ja soitin jo miehelleni, että hae kaikki korvikkeet mitä löytyy varuiksi, etten joudu lisäksi sentään stressaamaan sitä, ettei pojalla olisi ruokaa jos oma tuotanto ei syystä tai toisesta mene hänen kurkustaan alas illalla.

Tuli ilta ja imetyksen aika ja eikös sieltä tullut sit sellaiset rintaraivarit että oksat pois. Ilmeisesti tämä herra pitää kovin siitä, että pullosta tulee nopeammin ja varsinkin tosi nälkäisenä se tissi ei kiinnosta sit yhtään. Sain kuitenkin pumpattua aavistuksen maitoa ja sen pojalle huiviin ja sit hyssytellen ja kävellen onnistuin imettämään herraa niin että hän siihen nukahti ja oikein tunsin maidon nousun. Voi morjes mikä voittaja-olo oli ton jälkeen, mutta kyllä siinä kiipesi hikikarpalot otsalle itse kullakin.

Pojan mentyä nukkumaan mä vedin oluen, vaikka en siitä tykkää lainkaan. Luin nimittäin jostain että hyviä maidonnostattajia on olut ja suklaa niin pitihän sitä totella. Viime yönä maitoa heruikin sit paljon paremmin, ehkä siinä sit vaikutti myös lisäksi se suklaan lisäämä oksitosiinihormoni ja miehen kanssa juttelu eli rentoutuminen.

Tänään ollaankin sit selvitty jo ilman mitään extraa, vaikka edelleen tuo herra kapinoi rintaa vastaan ja saa kyllä käydä läpi kaikki maailman kikat, että toinen nappaa rinnan suuhun tarpeeksi pitkäksi aikaa, että alkaa maito herumaan. Nyt siis toivomme, että nämä rintaraivoilut ei kestä loputtomiin ja poika saa samalla tarpeeksi ruokaa. Juuri sain hänet nukkumaan tuonne ihan omaan varsinaiseen sänkyyn kun halusin kokeilla jos siellä malttaisi nukkua 20 minuuttia pidempään. Ulkonakin on kokeiltu nukkua, mutta eipä onnistu ei.

Leivoin muuten tuossa pojan kanssa just kaurabrownieseja ihan vaan siksi, että niissä on paljon hiilaria ja suklaata. Lääkäri määrää ja sitä rataa. Huomaan kyllä muuten sen, että etenkin stressaantuneena/väsyneenä mä olen oikea suklaahiiri, vaikka pitäisi varmaan pyrkiä olemaan noista erossa.. 😀 Oli pakko käydä testaamassa jo ja voi luoja et on hyvää!

Huh, sellaisia juttuja tänään. Juuri tässä kuulostelen josko poika on taas heräämässä, on ollut vähän haastavaa tehdä mitään mihin liittyy ajatustyötä kun herra ei juurikaan päikkäreitä nuku (tai hyvin lyhyitä sellaisia) ja muutenkin kaipaa tekemistä koko ajan. Leipominen tapahtui käytännössä katsoen niin että poika istui lattialla ja minä lauloin ja tanssin koko ajan hänelle. Kaikkea sitä tekeekin pikkuisten eteen!<3

Sellaiset kuulumiset tällä kertaa. Katsotaan miten ilta menee, pitäkää peukut pystyssä että hyvin! <3

P9260457

ihana viltti ja sukat saatu blogin kautta lahjana Soft Goat Cashmerelta, niin pehmoista!<3

 

Kommentit

Tiheän imun kaudelta kuulostaa! Fenkolitee on myös hyvä maidontuotannolle, ja etenkin yöimetys lisää prolaktiinitasoa, jolloin maidontuotanto tehostuu! Ovathan imetystuen nettisivut sinulle tutut? Tsempit!

Xenia

Enpä usko kun tosiaan on jatkunut tässä jo lähes puolet herran elämästä.

Mulla oli ensimmäisen kanssa paljonkin hankaluuksia, mitkä näin jälkiviisaana tiedän johtuneen siitä, ettei hän ollut nälkäinen. Vaikeuksia oli siis melkein koko imetysajan (8 kk). Homma toimi niin, että vauva oli imetysasennossa sylissä tutti suussa rauhallisena. Samalla kun vauva söi tuttia, herutin itse rintaa nänniä hieromalla (ja nimenomaan nänniä, ei muuta rintaa). Kun heruminen käynnistyi, nappasin tutin pois ja laitoin rinnan tilalle suuhun. Näin sain vauvan syömään edes hetken aikaa.

Maitoa tuli koko ajan hyvin, riittävyys ei ollut ongelmana meillä, vaan se, ettei vauva ollut nälkäinen, koska ei kasvanut normaalisti. Silloin tietysti itse epäilin, että vauva ei kasva, koska hän ei syö ja tuputin koko ajan lisää. Täysimetyksellä siis mentiin. Kun lopetin 8 kk iässä imetyksen, oli maitomäärät pullosta n. 20 ml/syöttökerta. Nykyisin hänellä onkin kasvuhormonilääkitys kasvua vauhdittamassa.

Vinkkini oli siis rauhoittaminen tutilla ja heruminen käynnistyy nopeimmin rinnanpäätä hieromalla 🙂

Rintaraivarointi on niin raskasta, tsemppiä!
Jos tuntuu, että vauvalla menee hermo kun ei heru tarpeeksi nopeasti, kannattaa kokeilla lämmittää rintaa etukäteen vaikka kaurapussilla (tosin voi olla vaikeaa ajoittaa, kyllähän sen tietää että vauva haluaa maitoa just nyt heti eikä sitten kun on lämmitelty jotian kaurapusseja… 😅) Ja vaikka hieroa vähän. Toinen minkä itse koin auttavan oli rintakompressiot, eli vauva rinnalla puristelee sitä rintaa.
Rinnalle sai hämättyä imettämällä kävellessä, heijatessa, pimeässä huoneessa, veden juostessa…. kaikenlaista tuli kokeiltua 😄
Muistathan että pumpulla irtoava maitomäärä ei kerro mitään maitosi riittävyydestä, tällaiset raivarijaksot on normaaleja ja maidon riittävyyden kannalta tärkeitä, kun vaan jaksaa imettää imettää imettää. Rankkaa se on mutta toivottavasti vain lyhyt ohimenevä vaihe, jonka takia ei kannata kiinteitä kiirehtiä 🙂 Niiden määrät on varainkin alkuun niin pieniä että tuhti äidinmaito on ravintorikkaampaa. Pidähän huolta omasta jaksamisesta, kyllä se siitä!❤️

Mulla vaikuttaa lasillinen viiniä (mikä tahansa viini) ja oikein tunnen kun maito nousee samantien. Ei tosin ole ollut ongelmia maidon tuotannossa mutta joskus viinilasillisen jälkeen olen huomannut että maitoa tulee reippaasti. Tsemppiä teille!

Meilläkin oli tosi vaikeaa just tossa 3-4kk kohdalla. Itkeskelyä ja lyhyitä torkkuja. Kantorepussa nukkui pidempiä pätkiä (1,5-2h), ja niiden jälkeen mieliala oli tosi hyvä ja maito maistui. Tosin pitkät kantoreppukävelyt alkoi tulla aika rankoiksi pidemmän päälle… Tsemppiä! Pian tääkin vaihe on muisto vaan <3

Minulla ainakin väsymys ja stressi on ollut pahinta myrkkyä herumiselle, eli suklaata vaan naamaan, jos se rentouttaa ja helpottaa oloa. Meillä tuli ja tulee rintaraivareita jonkin verran refluksivauvan kanssa silloin kun refluksi on pahempana (=halutaan rintaa tiheästi mutta saadaan raivarit rinnalla, välillä myös lakkoilua). Muistelisin että puhelit että teilläkin oli alkuun tuota refluksia, tuli mieleen että oletko kiinnittänyt huomiota että olisiko se voinut pahentua? Taisit mainita että teillä syödään nyrkkiä ja kuolataan, meidän neiti on tehnyt sitä refluksin vuoksi 6vk:n iästä asti. Teillä voisi olla toki esim. oire hampaiden tulosta, mutta sekin voi pahentaa jostain syystä refluksia. Kuulostaa nimittäin tuo päiväunien nukkumattomuus/max 20 min myös täsmälleen meidän silent refluksi -neidiltä, tosin meillä päikkärit jäi pahimmillaan 10 min pätkään tai vähän pidempiin uniin sylissä. Turvakaukaloon sai sitten EHKÄ heijattua vähän pidemmille unille, onneksi ollaan vyöhyketerapiasta saatu vähän apuja nyt. Toki meillä on tulossa lääkärikäynti tämän vaivan vuoksi ja epäily mm. maitoallergiasta, mutta voihan se refluksi pienemmässäkin määrin varmasti häiritä pientä!

Heips! Niin tutunkuuloista kuin olla ja voi:) Meillä 4 kk vauva ja 3,5 v esikoinen joten hyvin samanlainen elämäntilanne! Meillä tyttö nukkui ja söi hyvin rinnasta tuonne 3 kk ikään asti ja sen jälkeen onkin ollut melkoista menoa:) Ei huoli tuttia eikä tuttipulloa ja yöt roikkuu rinnassa ja ähisee vähän väliä, itsellä tuntuu että maito ja voimat on välillä ihan loppu, mutta päivä kerrallaan mennään eteenpäin! Ajattelin itsekin aloittaa kiinteät vauvalle jo ensiviikolla, jospa se hieman toisi helpotusta tilanteeseen, ainakin toivossa on hyvä elää:) Päikkäreitä vauva nukkuu vaihdellen, sisällä yleensä jonkun 30-60 min (ja senkin vauvakeinussa) ja ulkona välillä vaunuissa onneksi jopa 2 tuntiakin..Täytyy vain ajatella että kaipa tämäkin on jokin vaihe vain:) Ihana tämä sinun blogi, täältä on hyvä käydä vertaistukea välillä tankkaamassa:) Tsemppiä teille!

Hei! Itsellä ollut molempien lasten kanssa samassa iässä tuollainen vaihe! Huh, mutta siitä selvittiin, rintaraivareita ja pumppaamalla maitoa ei tuntunut tulevan. Imetysneuvoja kuitenkin silloin kysyin ja ohjeena sain juurikin rentoutumisen, pitkiä kuumia suihkuja että maitoa alkaisi herua.. Lisäksi lisämaitoa ei välttämättä ainakaan paljoa kannata antaa, sillä huudolla lapsi myös ilmeisesti tilaa maitoa lisää 🤔 vaikka itsestä tuntuisi ettei sitä tule… Meillä yllättäen rintaraivarit loppui kun jätettiin lisäpullo kokonaan pois ja oltiin kärsivällisiä 😬 Sen jälkeen ei kyllä huolinutkaan enää oikein pulloa kunnolla 😂

Meillä imetys ei onnistunut kunnolla, vaan osittaisimetin vauvaa 2,5kk. Sen jälkeen mentiin täysin korvikkeella.
Sanoisinkin, että päädyt ihan mihin tahansa ratkaisuun, oli se sitten imetyksen jatkaminen, osittainen imetys, kiinteiden aloitus tai korvikkeelle vaihtaminen niin sinä tiedät mikä juuri teidän tilanteessa on paras ratkaisu. Älä kuuntele muiden tuomitsevia mielipiteitä vaan luota vain itseesi. <3

Meillä raivottiin kolmen ja neljän kuukauden välillä.Syynä ihan selkeesti nopea kasvu ja lapsen nälkä! Ei auttanut vaikka mitä söin ja join ja imetin lähes tauotta.Olin kyllä päättänyt ettei maidon lisäks muuta ennen kuin vauva puolivuotias,mutta niin pyörsin päätökseni. Kiinteät ruuat kehiin,ei kauaa tyytyny mihinkään lusikallisiin vaan söi ihan kunnon annoksia.Ja oli kuin eri vauva.Alkoi nukkua pitkiä unia yöllä ja pitkiä päikkäreitä. Tää ei ole mikään ohje. Meillä vaan meni näin.Osittaista imetystä jatkoin vuoden ikään saakka.Pulloa ei huolinut.En saanut lypsämällä mitään irti,en edes alussa. Mukista opeteltiin juomaan vähän yli puolivuotiaana.Vellejä en antanut ollenkaan koska puuron syöttäminen lusikalla oli niin helppoa. Kannattaa ajatella ennakkoluulottomasti.Sinä itse tunnet oman vauvasi ihan kaikkein parhaiten.Luota vain äidinvaistoosi mitä kannattaa tehdä! Voimia teille!

Xenia

Meille tätä suositeltiin kun kysyin neuvolasta neuvoa jatkuvaan nälkään. Nytkin tuolta kuuluu imutteluääniä vaikka olen imettänyt koko illan. Ei paljon siinä helpota muutamat lisäpisarat:O. Eli pian siis bataattien pariin!:D

Ai kun kuulostaa tuo vauvan viihdyttäminen tutulta 😂 kaiken maailman pienet sammakot ja pienet elefantit tulee laulettua, kun laitan aamupalaa tai teen ruokaa. Ois aika näky jos joku muu olisi katselemassa 🙈

Xenia

Jooo! Ja sit kun ovat siinä iässä, että eivät esim automatkalla saisi nukahtaa niin siinä kyllä huudellaan ja laulellaan ties mitä että pääsisi kotiin asti nukkumaan. Muuten kun usein kävi niin ettei enää päikkäreille mentykään ja sehän vasta kivaa olikin illasta. 😀

Meillä oli toi vaihe aikoinaan about 3kk kohdalla ja oli kyllä stressaavaa; herumisessa kesti ja stressi vielä lykkäsi sen alkamista ja poikakin raivosi jo samantien kun rinta lähestyi. Tästä pääsin yli pienellä korvikelisällä, ja sillä että syötin aina puoliunisena, eli kesken unien hain rinnalle. Itse luin blogeja kännykästä, etten joutunut ajattelemaan ”joko heruu, koska heruu, miksei heru”.. 🙂 Mutta kaikkea soveltavaa imettämistä olen näihin tilanteisiin kuullut käytettävän, että tilanteesta pääsee yli; pimeässä jumppapallon päällä pomppien, tai vesihanan valuessa pimeässä vessassa, että vauva jää kuuntelemaan veden ääntä. Tsemppiä!

Oi voi, kuulostaa tutulta. Meillä oli hieman samanlainen vaihe tuossa kuukausi sitten. Tuli rintaraivareita kun maitoa ei herunut heti, eikä jaksettu keskittyä syömiseen kun kaikki muu kiinnosti enemmän ja taas saatiin raivari. Mua mietitytti tuliko maitoa tarpeeksi kun tyttö oli koko ajan tyytymättömän oloinen ja se stressasi ja vaikutti varmasti myös maidon tuloon. MUTTA siitä selvittiin! Se oli varmaankin jokin vaihe, jossa testattiin molempien kärsivällisyyttä, mutta nyt näyttää jo paljon paremmalta imetyksen suhteen. Nyt on tullut sitten taas uudet ongelmat: enää ei suostuta syömään pullosta ollenkaan, ei pumpattua eikä korviketta… että tästä ei sitten paljon lähdetä mihinkään ilman vauvaa 😅 Toivottavasti tämäkin on vain jokin vaihe…
Tsemppiä sinne, luultavasti helpottaa pian! 🙂

Mulle tuli mieleen että kalsiumlisä hyvin imeytyvässä muodossa auttaa herumiseen! 🙂 Esim sitraatti. Kokeilin myös kaikki keinot kun heruminen oli hidasta kun kierto palautui ja kalsiumista löytyi apu. Toivottavasti helpottaa!

Tätä olin myös tulossa ehdottamaan! Voi olla että taustalla on jotain hormonaalisia muutoksia, itsellä ainakin juuri ennen menkkojen alkua ja niiden alussa heruminen on tiukassa. Toi kalsium on ollut hyvä lisä siihen. Jos oluessa oli alkoholia, niin se myös helpottaa herumista, kun rentouttaa sen verran =D en tietenkään ketään käske juomaan litratolkulla, mutta juuri yhden annoksen verran, niin auttaa kyllä herumiseen.
Ja maidon herumisen tiukkuus ei tarkoita, että maito olisi lopussa, kyllä ne hanat siitä aukee, kunhan malttaa vauvaa houkutella käymään rinnalla. Tsemppiä hurjasti <3

Xenia

Ehkä täällä olis sit kierto palaamassa, viimeksi ei mennyt kuin 2 kuukautta vaikka imetinkin, mutta nyt ei kyllä näy eikä kuulu. Toisaalta tämä poika kyllä syö koko ajan eli ehkä sekin vaikuttaa.. Tiedä sit. 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.