Yleinen
8.3.2015

No excuses meiningistä äitien keskuudessa

No excuses meiningistä äitien keskuudessa

Avasinkin tätä aihetta jo hieman toisen blogini puolella mutta päätin nostaa asiaa esiin vielä näin äiti-näkökulmasta. Alunperinhän tämä ”whats your excuse” lähti liikkeelle siitä kun joku kovasti liikuntaan hurahtanut äiti postasi kuvan lastensa kanssa pienissä salivaatteissa ja kirjoitti kuvan päälle että mikä on sinun tekosyysi. No, eihän tuossa vielä mitään, mutta kuvan jälkeen tästä kehittyi varsinainen äitien välinen sota ja kuvan postannut nainen käsittääkseni jatkoi tätä aihetta mediassa taka-ajatuksenaan ilmeisesti se, että äitien paha tapa on keksiä tekosyitä sille mikseivät liiku. Sinänsä ihan hyvä taka-ajatus, liikkumattomuus kun on varmasti yksi suuria sairauksien ja ylipainon syitä, mutta se mikä ainakin minulla tässä mättää on se, että suurin osa äideistä eivät juu näytä samalta kuin tämä titaanisen sixpackin omaava äiti, mutta suurin osa ei myöskään samaan aikaan välitä tuosta pyykkilautavatsasta niin paljoa että jaksaisi sen vuoksi rehkiä normaalia harrastustoimintaa enempää salilla. Mielestäni tuo pehmeämpi tai vähemmän titaaninen ulkomuoto ei vaadi tekosyitä. Ihan yleisesti ottaen on meillä jokaisella vain erilainen ihanne siitä mitä haluaa kroppansa olla ja monelle ei nuo vatsalihakset nouse sillä arvoasteikolla ihan kauhean korkealla siinä vauvavuoden aikana (ja jos nousee niin mikäs siinä, meitä on moneen lähtöön). Untitled-1 Se mikä minua tässä paljon esillä olleessa whats your excuse-manifestissä häiritsee on se, että se ei mielestäni kannusta myönteisellä tavalla muuttamaan sohvaperunaa kuntoilijaksi. Mielestäni tämän tietynlaisen kropan tavoittelun sijaan tärkeimmäksi pääpointiksi tulisi ottaa se, että jokainen tuntee itsensä terveeksi ja hyvinvoivaksi, asia jota ei se rasvaton olemus takaa. Etenkin tuoreiden äitien keskuudessa koen tällaiset jutut jopa jollain tavalla takapakkia antaviksi ja syömishäiriöön ajaviksi. Siinä on kuitenkin henkisesti vielä hyvin haavoittuvainen ja onhan siitä tutkimustulostakin että juuri lapsen saaneet ovat hyvin alttiita syömishäiriölle. Korostan toki sitä, että liikunta on aina hyväksi, mutta se mielikuvan antaminen että se tavoiteltava asia on se rasvaton ja lihaksikas kroppa ei mielestäni tuo kenenkään elämään mitään extraa. Haluaisinkin että nostettaisiin esiin enemmänkin sitä, että omaa kehoaan kuunnelleen otetaan myös se liikunta mukaan kuvioihin vauva-arjessa mutta että se on ihan ok, jos ei aluksi voi/pysty liikkumaan vaikkapa sit sen raskaan tai vaikean synnytyksen vuoksi. Mielestäni on ihan ok jos sitä alussa keskittyy vain siihen vauvaan ja ottaa sit pikkuhiljaa lisäksi ne rankemmat liikuntalajit jos ne ovat omaan mieleen. Ymmärrättekö mitä mä tällä ajan takaa? Onko tämä buumi teidän mielestänne ärsyttävä?

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.