Yleinen
16.11.2015

Minkälainen maailma?

Minkälainen maailma?

Viime lauantai aamu valkeni kuin mikä tahansa muu aamu kunnes päädyin lukemaan aamupalan yhteydessä hs:n verkkopalvelua. Etusivu oli täynnä toinen toistaan järkyttävämpiä uutisia ja sain melkoisen ahdistuksen tuossa hetkessä aikaiseksi. Lauantai menikin televisiota tuijottaessa ja kyynelehtiessä muiden ihmisten raakaa ja julmaa kohtaloa. Miksi, voi miksi??!! Alkujärkytyksestä päästyäni tuli jälleen kerran se valtava kiitollisuus siitä että saadaan olla ja elää rauhassa. Se ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys tänä päivänä. Toisaalta tuli sellainen ajatus, että minkälaisessa maailmassa me eletään? Teknologia ja (teko)äly kasvavat hirveää vauhtia ja meillä olisi kaikki rahkeet elää rintarinnan keskenämme, mutta sen sijaan väkivaltaa on enemmän kuin koskaan. Pelko hiipi mieleen siitä, minkälaiseen maailmaan on lapsensa tuonut? Kaikelta ei voi suojella – ei mitenkään. Tottakai ymmärrän ettei sitä voi elää peläten koko ajan. Siihenhän näillä iskuilla nimenomaan tähdätään. Näytetään että kaikkien pitäisi olla varpaillaan – asia mitä en voi käsittää rauhanomaisesta ajatusmaailmastani käsin. Nämä asiat ovat kuitenkin niin suuria ja niin älyttömiä, ettei niitä ratkaista pienen ihmisen pään sisällä. Syiden ajattelu se vasta kuluttavaa onkin, me emme voi nimittäin ymmärtää, emme koskaan. 🙁 Ajatukseni ovat Pariisissa.

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.