Yleinen
4.9.2015

Flunssa

Flunssa

Niinhän siinä kävi että kahden viikon päivittäisen päiväkodissakäynnin jälkeen iski tytölle nuha ja limainen yskä. Kuumetta ei ole ja ihan normaalisti täällä juoksentelee, mutta sen verran limainen kuitenkin etten halunnut pistää hoitoon eilen tai tänään. Toissayönä saatiin tyttö nukkumaan vasta joskus kahden jälkeen yöllä usean nenäsumuttelukerran ja nenäfriidailun jälkeen. Voi kuinka avuton olo olikaan keskellä yötä kun ei sitä nuhaa voi poiskaan ottaa vaikka kuinka haluaisi. Joka tapauksessa, tämähän oli kyllä odotettavissa, niitä sairastapauksia kun on tytönkin ryhmässä ollut nyt parin viikon aikana. Syksy ja pöpöt, ihanaa aikaa todentotta! Noh, eihän siinä siten ole mitään että olenhan mä tässä tehnyt töitä viimeiset 1.5 vuotta tytön ollessa kotona mutta nyt on ne opinnotkin jotka ihan oikeasti haluan saada hoidettua, oli tilanne mikä hyvänsä. Eilen siis luin silmät ristissä tytön mentyä nukkumaan mutta voi vitsit kuinka hyvä fiilis olikaan sen jälkeen kun sain toivomani alueen kokonaan luettua. IMG_1489 Muutoin menee hyvin ja toisena päiväkotipäivänään tyttö oli jopa syönyt jotain, aika ihme! Nukkumaankin oli mennyt mukisematta vaikkakin unet olivat jääneet melko lyhyiksi. Siellä se tyttö leikki hiekkalaatikolla kakkuja tehden kumpanakin päivänä kun menin häntä hakemaan kotiin. Tiedetäänpä mikä on ensimmäinen juttu mikä hankitaan meidän takapihalle ensi kesänä! 🙂 Kertokaas muuten miten teidän lapsukaiset ovat sairastelleet päivähoidon aloituksen jälkeen ja myös se, että voiko nuhan laantuessa (mutta vielä pienen nuhan ollessa päällä) mennä jo hoitoon. Nää kysymykset taitaa olla hieman hankalia, etenkin kun tyttö oli tuossa eilenkin niin kovasti lähdössä isin kanssa tarhaan vaikka oltiinkin jäämässä kotiin.<3 Kai siellä siis aika kivaa on leikkiessä ja puuhastellessa!<3  

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.