Yleinen
30.10.2014

Ylimääräinen ultraääni

Ylimääräinen ultraääni

Kävimme Johnnyn kanssa tänään ultraäänitutkimuksessa Lohjan sairaalan äitipoliklinikalla. Olin maanantaina neuvolassa ja neuvolantäti huomasi ettei sf-mitta eli vauvan kasvusta kertova mitta ollut kasvanut tarpeeksi. Mitta oli jo edellisellä neuvolakäynnillä hieman pieni ja nyt tällä kerralla taas, joten lähete sairaalaan laitettiin menemään.

Minulla oli vahva tunne siitä, että kaikki on niin kuin pitääkin ja näinhän se onneksi myös oli. Vauva kasvaa aivan keskikäyrällä ja painoarvio oli tänään eli raskausviikolla 33+5 2,2 kiloa. Arvioihin ei välttämättä ole ihan luottamista, mutta vauvan mitat kertoivat sen, että keskikäyrällä mennään. Istukka toimi moitteettomasti ja kaikki oli muutenkin kaikin puolin hyvin.

Vauva on lääkärin mukaan vilkas ja tämähän on jo tullut selväksi 😉 Sf-mitan lasku johtunee mahan laskeutumisesta eikä kontrollikäynnille ole tarvetta.

Nyt saamme jatkaa ihanaa odotusta ilman huolta ja pian perheessämme tuhisee taas pieni vauva <3

amalia vauva

amosu

amalia

ampp

Malttaako näiden kuvien jälkeen enää odottaakaan <3

Kommentit

Moi! Oon seurannu blogiasi jo aika pitkään, ehkä puol vuotta tai enemmän, mutten oo viel kirjottanut tänne. Amalia on kyl aivan ihana tyttö tuosta tuliluomesta (vai mikö sen nimi on) huolimatta 🙂 Toivottavast häntä ei aleta syrjimään, jotkut on vaan niin julmia toisilleen. Mua on kiusattu peruskoulus hampaiden takia, ne ovat hirveen vinot ja sen kyl huomaan ja ihan eri kokoiset. Pitää vaan oppia hyväksymään se. Itte en uskalla mihinkään oikomishoitoon ryhtyä, kun on kauhee hammaslääkärikammo ja oon jo 19 vee niin lisäks se tulis hintavaksi. Mulla on myös tosi lievi kehitysvamma, mut tuskin sitä musta ees huomaa. Nyt tuli kerrottuu ittestäni, mut tän opetus oli, et kaikesta voi selviytyä kun on läheisiä ympärillä ja niinhän Amalialla on 🙂 Mun edelliseskoulus oli saman diagnoosin saanut ja tunnen myös yhen toisen jolla on se.
Mut tulipas stoori.. Mut hyvää talven odotusta ja hyvää loppuraskautta 🙂

johanna

Moi Tiia!

Kiva kun kommentoit 🙂 Kiitos kovasti, tuliluomi se tosiaan on ja toivotaan todella ettei Amalia joudu kärsimään syrjinnästä. Kiva kun kerroit itsestäsi, rohkea oot <3
Kiitos ja hyvää talven odotusta sinnepäin myös ja toivotaan, että saisimme pian lunta! <3

Voi ihanaa että kaikki on hyvin 🙂 Vähän jänskätti teidän puolesta. Eihän täällä ruuduntoisellakaan puollella malta odottaa enää! Haluttaa jo niin nähdä teidän uusi pienokainen ;)Varmasti yhtä valloittava tapaus tulossa kuin Amaliakin on 🙂 Kaikkea hyvää teille!

johanna

Ihana kun olette siellä ruudun toisella puolella noin innoissanne, aivan mahtavaa! <3
Kaikkea hyvää sinnepäin myös! <3

Hienoa! Tosi hienoa. Suloisen Amalian kuvia on kiva katsoa. Nyrpeä kommentti hiljensi hetkeksi…. 🙂

johanna

Kiitos <3 <3

Onnea teille ja ihanaa että kaikki on hyvin. Täällä viikkoja huomenna 37 ja tiistaina vauva arvioitiin tuon painoiseksi kuin sulla eli 2,2kg. Eli täällä on pientä huolta. Vauva siis PIENI 🙁 Tiistaina kontrolliin äitiyspolille… :,(

johanna

Kiitos <3 Tsemppiä tiistaille, paljon haleja teille <3 <3

Itse kävin 2 kertaa lapsivesipunktiossa ja samalla aina tietenkin ultrattiin ja mittausten perusteella aina sanoivat että lapsi on syntyessään noin 2,7kg. Viimeisimmän punktion+ultran jälkeen lapsi syntyi sitten parin päivän sisään ja painoa oli 3,7kg

johanna

<3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.