Yleinen
17.9.2013

Väsyttävää

Väsyttävää

Mietin tuossa lauantaina miksi pinnani on niin tiukalla ja tulee äyskittyä Johnnylle joka asiasta. Luultavimmin syy tähän on väsymys. Enää en puhu huonoista öistä, koska Amalian itkiessä yöllä jompi kumpi meistä vanhemmista hakee hänet väliimme nukkumaan. En siis enää aikoihin ole päivystänyt pinnasängyn vieressä ja valvonut öitä Amalian kanssa, mutta.. Valvonhan minä siinäkin kun hän on vieressäni ja itkee tai muuten vaan meuhkaa. Meillä on taas reilu viikko nukuttu melkoisen surkeasti, milloin syynä on nuha milloin hampaat. Yhtenä iltana Johnny antoi Amalialle särkylääkkeen ja yö meni hienosti. Kyllä sen aamulla huomasi, että oli saanut nukkua levollisemmin.

Amalia alkaisi varmasti nukkumaan paremmin jos luopuisimme tutista, mutta kun äiti ei jaksa aloittaa vieroittamista. Päivisin Amalia ei juurikaan tuttia syö, lähinnä se on käytössä autossa, rattaissa ja unien aikana. Olen kuullut taaperoiden valvottamisesta sen verran, että se on rauhoittunut kun tutista on luovuttu.

Meillä on Johnnyn ja ystäviemme kanssa kivaa tiedossa, sillä perjantaina järjestämme meidän kotonamme syysbileet. Tämä hengähdystauko tulee hyvään saumaan, sillä nyt on ollut vähän rankkaa. Rankkaa arjesta tekee myös se kun lenssu tuntuu vaivaavan joka toinen viikko koko perhettä.

Sunnuntaina meillä oli mahtava päivä. Vietimme paljon aikaa perheen kesken. Kävimme kirpputorilla, jossa ravaamme harva se päivä, sillä haluan pitää kirppispöytäni tip top kunnossa. Nuorta myyjää tuntuu jo naurattavan kun käyn alvariinsa kyselemässä saldoani. Sunnuntaina olin pitänyt kirpputoripöytää viikon ajan ja olimme tienanneet jo reilu 100 euroa. Pidän pöytää vielä toisen viikon, josko tavaraa vielä liikkuisi.

Kirpputorin jälkeen Johnny ehdotti, että hakisimme Citymarketista tarjouksessa olevia vaippoja. Parkkipaikalla sanoin Johnnylle ettei sitten osteta mitään muuta, jottei rahaa kuluisi turhuuksiin. Johnny sanoi ostavansa vain yhden batterin ja repesin nauruun sillä arvasin ettei Johnny kauppaan halunnut vaippatarjouksen vuoksi vaan ainoastaan batteritölkin. Tunnen mieheni niin hyvin ja Johnny jäi heti ilmeelläänkin kiinni.

Ei se batteritölkki ihmeitä tee

Ei se batteritölkki ihmeitä tee

IMG_2766

Amalia nauraa isille

Amalia nauraa isille

Sä oot ihan hölmö isi!

Sä oot ihan hölmö isi!

Illemmalla vietimme aikaa kotipihalla naapureiden kanssa. Melko nopeasti Johnny livisti sisälle ja käytyäni kurkkaamassa häntä huomasin Johnnyn paenneen pelaamaan. Ilma oli syksyisen viileä ja kahden villapaidan alla oleva kehoni paleli.

Illalla kävin saunassa isin syöttäessä samalla Amalialle iltapuuroa. Puuron jälkeen isi suihkutti Amalian ja meni saunaan siksi aikaa kun hoidin Amalian loput iltatoimet.

Olin siivonnut kodin aamulla, joten oli ihanaa laittaa kynttilöitä palamaan pitkin asuntoa. Sain aikaiseksi sytytettyä kynttilän myös ulkolyhtyyn. Päivällä olimme siivonneet taka- ja etupihan. Kukat saivat kyytiä ja päätyivät roskapönttöön tai siis mitkä kukat kun ei mitään kukkia ollut enää pitkään aikaan ruukuissa näkynyt. Tuolinpäälliset pesin ja lepotuolit siirrettiin varastoon odottamaan seuraavaa kesää.

Nämä kukat säilyivät

Nämä kukat säilyivät

Ruukku poissa kannon päältä

Ruukku poissa kannon päältä

Alaston takapiha

Alaston takapiha

IMG_2987

Nuusku söpöliini

Nuusku söpöliini

Tänä viikonloppuna saimme paljon aikaan ja koti näyttää jälleen uudenlaiselta. Kylpyhuoneen muodonmuutoksesta kertoi edellinen postaus, johon pääset painamalla tästä.

Maanantai aamuna heräsin kahdeksalta ja Amalia nukkua porskutti vieressäni. Hipsin Nuusku kainalossa alakertaan ja saimme olla ihan kahden yli puolen tunnin ajan. Amalian viimein herättyä tein hänelle rivakasti aamutoimet ja lähdimme kerhoon. Amalia oli kerhossa huonolla tuulella ja olenkin pistänyt merkille hänen huonotuulisuutensa usein maanantaisin kerhossa. Amalia kääntyi kannoillaan jo kerhon ovella ja sanoi kotiin. Maanantaisin kerhossa on pienempi tila käytössä eikä esimerkiksi kotileikkiä pääse leikkimään ollenkaan. Liekö tämä harmittaa Amaliaa vai vain perus maanantai fiilis niin kuin toisilla ihmisillä on, ken tietää.

Amalia harvoin nukkuu aamuisin pidempään kuin minä, mutta jokin aika sitten näin taas kävi. En kuullut mitään heräämisen ääntä yläkerrasta vaan yhtäkkiä Amalian nunnu eli minun yöpaitana, joka on hänen uniriepunsa putosi alas rappusille. Yläkertaan kiivetessäni näin Amalian kuikuilevan hymyillen portaiden kaiteiden välistä. Niin hellyttävää ja niin iso tyttö.

Johnnyn vanhemmat kävivät illalla kylässä ja mummi ja vaari olivat tyytyväisiä kun Amalia oli tällä kertaa terve ja hyväntuulinen. Amalia oppi kutsumaan vaaria fafaksi. Amalia on hirmuisen suloinen kun hän puhuu jo niin kovasti. Ruokapöydässä Amalia aina hakee oppu oppu, joka tarkoittaa loppu jos olen esimerkiksi juonut maitolasini tyhjäksi.

Tämä vaihe oli mennyt jo ohi, mutta palasi takaisin

Tämä vaihe oli mennyt jo ohi, mutta palasi takaisin

Joka ilta pestävä hiukset ymmärtänette ;)

Joka ilta pestävä hiukset ymmärtänette 😉

Amalia meni piiloon

Amalia meni piiloon

IMG_2861 Kurkistus

Kyllä syöminen on mukavaa puuhaa

Kyllä syöminen on mukavaa puuhaa

IMG_2869

Tänä aamuna treffasimme Amalian ystävän ja hänen äitinsä avoimessa päiväkodissa Mäntynummessa. Tämä olikin meidän ensimmäinen kerta tässä avoimessa päiväkodissa. Lohjan keskustassa olevassa Aallokossa olemme vierailleet jo useampia kertoja. Kivalta paikalta vaikutti tämäkin ja varmasti mennään uudestaan jos vaan aikamme siihen riittää. Meillä on tapana touhuta Amalian kanssa paljon aamupäivisin ja iltapäivät yleensä rauhoitamme kotona olemisella ja ulkoilulle paitsi tiistaisin, sillä Amalialla on muskari.

Muskariin lähdössä

Muskariin lähdössä

IMG_2873

Amalia varasti äidin laukusta pastillin

Amalia varasti äidin laukusta pastillin

Vahvaa on, mut pois en sylje

Vahvaa on, mut pois en sylje

Nuusku omassa pesässään

Nuusku omassa pesässään

Nukahtamaisillaan

Nukahtamaisillaan

Muskarin jälkeen oli vuorossa pikainen ruuanlaitto ja loppuilta kului ulkoillessa. Isi tuli töistä kotiin vasta lähempänä puolta seitsemää, joten hänestä ei kovasti seuraa ehtinyt olla. Se ei kuitenkaan kovasti haitannut, sillä isistä ei tällä hetkellä kovasti tykätä, sillä vain äiti on paras. Äitivaihe on pitkästä aikaa ilmaantunut perheeseemme.

Nuusku odota!

Nuusku odota!

IMG_2889

Mitä se nyt tohon jäi töröttää?

Mitä se nyt tohon jäi töröttää?

Mä en jaksa sua enää taluttaa!

Mä en jaksa sua enää taluttaa!

IMG_2895

Omaa kärryä hakemassa

Omaa kärryä hakemassa

Amalia yritti ihan tahallaan ajaa Nuuskun päälle

Amalia yritti ihan tahallaan ajaa Nuuskun päälle

IMG_2903 Ai eiks noin ois saanu tehä?

IMG_2904

IMG_2906

Vauhti päällä

Vauhti päällä

Mikäs täältä hiekan alta pilkottaa?

Mikäs täältä hiekan alta pilkottaa?

Sehän on mun Pikku Myy hiekkamuotti

Sehän on mun Pikku Myy hiekkamuotti

Iloinen jälleennäkeminen

Iloinen jälleennäkeminen

Kakkujen tekoa

Kakkujen tekoa

Hiekasta löytyi lisää aarteita

Hiekasta löytyi lisää aarteita

IMG_2922

Pikkuinen legoukko oli kiva löytö

Pikkuinen legoukko oli kiva löytö

Vähän pitää maistaa

Vähän pitää maistaa

Kato äiti!

Kato äiti!

Äiti kielsi ettei naapureiden pihalle ole asiaa

Äiti kielsi ettei naapureiden pihalle ole asiaa

No sit mä kurkin tästä!

No sit mä kurkin tästä!

Hui, naapurin setä oli liian jännittävä

Hui, naapurin setä oli liian jännittävä

Amalia teki lisää löytöjä leikkipaikalta

Amalia teki lisää löytöjä leikkipaikalta

Ai miten niin silmät suurina

Ai miten niin silmät suurina

Annetaanpas Nuuskulle vähän vettä

Annetaanpas Nuuskulle vähän vettä

Ei nyt liian reilu saa olla

Ei nyt liian reilu saa olla

Itelle kyllä kelpaa juotava

Itelle kyllä kelpaa juotava

IMG_2974

Isille raivoamista

Isille raivoamista

Et riisu mua tyhmä isi!

Et riisu mua tyhmä isi!

Tutti äkkiä suuhun

Tutti äkkiä suuhun

Ja tutimaan

Ja tutimaan

Mukavaa illanjatkoa! <3

Avainsanat

Kommentit

Mielestäni tyttärenne on kaunis sellaisena kuin on, ei olisi tarvinnut reikiä pieniin korviinsa. Mutta jokainen tyylillään ja onhan ne ihan söpöt, täytyy myöntää 🙂 Kaikkea hyvää elämäänne!

Samaa mieltä olen, että kaunis hän oli ennenkin <3
Kaikkea hyvää myös sinulle! 🙂

Onko Amalialla ollu kauankin korvikset? Ku nyt vasta huomasin 🙂 antoko laittaa nätisti ja onko ollu mitään ongelmia noiden kaa?

Korvisten laitosta taitaa tulla huomenna 2 viikkoa. Antoi tosiaan hienosti puhdistaa korvanlehdet sekä laittaa merkit oikeisiin kohtiin, mutta tositoimiin päästessä tuli kova itku. Amalia kuitenkin rauhoittui heti reikien laiton jälkeen eikä ole ollut mitään ongelmia jälkikäteen. Korvia ollaan hoidettu ohjeiden mukaan. Amalia on kovin ylpeä korviksistaan ja muistaa aina niitä näyttää jos joku edes puhuu ohimennen jostain koruista 😉

hei, meillä tutista esikoisen kohdalla päästiin helposti eroon. kaikki tutit oli kadoksissa ja illalla nukkumaan mennessä sanoin hätäpäissäni pojalle että ”orava joka asuu takapihamme puussa sai vauvan ja orava vauva tarvitsi sinun tutia ja sinähän olet niin iso poika ettet tutia enää tarvitse” kyseli kyllä parina päivänä missä tutti mutta itsekin tuumasi olevansa iso poika ja orava vauva tarvii hänen tuttia. poika oli tuolloin 2v. aiemminkin yritin tutia pois siinä onnistumatta mutta tällä orava jutulla tutti jäi ilman itkuja pois 🙂

Ihana <3
Toivotaan, että meillä sujuisi yhtä hienosti tutista luopuminen! 🙂

🙂 <3

<3

Hei!
Saanko kysyä miksi laitoitte hänelle korvikset?

Moi!

Tottakai saat, multa saa kysyä mitä vain 🙂
Laitettiin siksi koska ovat kauniit <3

Näinkö väärin vai onko Amalialla korvikset?

Et nähnyt, reilu viikko sitten on laitettu korvikset 🙂

No en ole sitten alkanut näkemään omiani 😀

Miten sujui laitto, itkikö Amalia?

Tämä blogi on yks suosikeista 🙂

Et sentään 🙂
Puhdistus ja oikean kohdan merkkaus sujui hyvin, mutta itku pääsi sitten kun tositoimiin ryhdyttiin. Amalia rauhoittui samantien laiton jälkeen eikä ole korviaan aristellut yhtään.
Muistaa kyllä heti ylpeänä näyttää korviksiaan jos joku ylipäätään koruista puhuu 😉
Ja kiitos, on ihanaa kuulla että blogi miellyttää <3

Meilläkin mietitään tuttiasiaa, Suvi 1v10kk ja tutti käytössä unilla, joskus autossa. Mut yllättäen tutista alkanut tulla yhä vaan tärkeämpi ja sitä saatetaan huutaen vaatia päivälläkin. Pitäisi siis ehkä jättää jo pois… Mut meillä taas yöt sujuu nykyään tosi hyvin enkä uskaltais riskeeraa että illat/yöt menee taisteluksi jos tutista joutuu luopumaan.

Ihana ulkoilupuku Amalialla muuten!

Niinhän siitä tulee. Amaliakin välillä päivisin pyytää tuttia, mutta en yleensä anna eikä onneksi ala itkeskelemään asiasta. Aina jos tutin jostain bongaa laittaa Amalia sen heti suuhun onnellisena, mutta antaa kyllä pois kun sanon ettei tuttia päivisin syödä kun olet jo iso tyttö.
Ymmärrän hyvin ettet halua aloittaa vieroittamista eikä Suvi nyt vielä niin vanha olekaan 🙂

Ja kiitos, puku on kyllä söde 🙂

Julia ei välittänyt kauheasti tutista, enempi imi peukaloaan. Joku pelotteli että peukun imemisestä jää tapa. Mut eipä oo imeny enää aikoihin. 🙂

Hieno homma! 🙂

Melläkin tutti edelleen käytössä. Tyttö 1v 9kk ja yöllä heräillään edelleen. Varmaan ennen joulua yritettään päästä tutista. Esikoisen kanssa oli mielestäni helpompaa kun oli syy lopettaa tutin ja tuttipullo käyttö sekä siirtyä ”isompien” sänkyyn ennen vauvan syntymää. Tällä hetkellä tuntuu hyvältää antaa tytön olla vielä hetken ”vauva”. Mukava ja kiinnostava blogi! Päivittäin katselen, jospa olisi tullut uusi teksti:)

Kiitti kovasti! 🙂
Kiva kun kommentoit. Meillä ainakin imetyksen lopetus sujui ongelmitta ja todella helposti, joten voihan se olla että tutistakin päästäis eroon samanlailla. Täytyy ehkä itekkin ottaa tuo joulu takarajaksi 🙂

Moikka! Pakko kommentoida tutiasiasta. Meillä neiti 1v9kk (taitavat olla Amalian kanssa aikas saman ikäisiä, en nyt äkkiseltään muista:)), muutama viikko sitten päätin, et nyt saa riittää tuttijutut. Oli siis käytössä vain nukkuessa. Leikkasin tuttiosan irti, ja näytin neidille et se meni rikki. Kovasti hänellä vain nauratti. Sen jälkeen yöt nukkunut heräämättä, kun aikaisemmin heräili useita kertoja. Suosittelen niin kovasti, vaikka ei kaikilla välttämättä käy niin helposti tuo vierottaminen. Itse siirsin vierotusta useita kertoja, kun mua oli ”peloteltu”, kuin hankalaa voi olla vanhemmalla iällä. Ja tutti alkoi tulla neidille kokoajan tärkeämmäksi, päivisinkin oli sitä vailla mutta ei annettu.. Tsemppiä!:)

Moikka!

Kiva kun kommentoit 🙂 Ovat melko samanikäisiä, sillä Amalia on nyt 1v7kk vanha.
Mukava kuulla, että tutista vieroitus sujui noin helposti, jospa meilläkin 😉
Kiitos tsempeistä, ehkä on aika alkaa vieroittamaan pian, sillä olisihan se luksusta kun yöt nukuttaisiin yhteen putkeen <3

Ihana tyttö! Niin suloinen ja ihania vaatteitakin, tässä tulee ihan vauvakuume 🙂 Alkoi vaan mietityttämään noi luomet juurikin esim. teini-iässä ja muutenkin koulussa, vaalenevatko ne siis kokonaan pois näkyvistä? Ei sillä että olisivat kauheita, eivät tee Amaliasta yhtään rumaa! Nuoriso on vaan julmaa ja itseänikin kiusattu luomien takia naamassa, ja kyseessä ”normaalit” luomet… :/ Mutta kaunis tyttö ja ihania kuvia! Nuo luomet ovat omaperäisiä ja pakko sanoa että kuvia katsellessa tulee vähän kateellisiksin niistä, ainakin erottuu massasta ja jää ihmisten mieleen:) ainoa negatiivinen puoli noissa varmaan sitten onkin se, miten koulukaverit niihin suhtautuvat jos jäävät näkyville

Kiitos kovasti! 🙂
Kyllä ne ilmeisesti hyvin vaalenevat ja olenkin melko toiveikas, sillä kaksi hoitokertaa on saanut jo paljon aikaan. Edessä on kuitenkin vielä paljon hoitokertoja, koska hoidot on suunniteltu niin, että ovat ohi esikouluun/kouluun mennessä. Hyvä siitä varmasti tulee <3

On se kurjaa kun monesta asiasta kiusataan. Kiusaamista itsekin olen paljon pohtinut 🙁

tämä on kyllä ehottomasti mun lemppari blogi. Tosi hyvin osaat kirjottaa ja ihania kuvia.
-Minttu

Ihana kuulla, kiitos Minttu! 🙂

Meillä myös samanikäinen tyttö ja yöt levottomia. Näin aina ollut vaikka välillä tulee öitä että herää vain pari kertaa. Mutta suurin osa öistä on jatkuvaa pyöriskelyä ja itkeskelyä tuntemattomasta syystä 🙁 Tyttö nukahtaa pinnikseen viereen mutta on niin levoton että siirtyy sitten jossain vaiheessa, nykyään jo alkuyöstä, viereen. Ei nuku levollisesti aina siinäkään mutta itse nukun paremmin lapsi vieressä kun on helpompi paijata ja tietää ettei itkun syy ole ainakaan läheisyyden puute. Tutista pitäisi päästä eroon mutta vielä ei ole jaksanut ..

Ymmärrän ettet ole jaksanut yrittää tutista luopumista, täällä meinaan ihan samat fiilikset. Mä todella toivon, että joskus tuleva seuraava tulokas ois sitten parempi nukkumaan.
Voimia sinne kun taapero valvottaa <3

meillä on nyt viikon ollut tutti pois ja nukkuu huomattavasti paremmin tyttö yönsä 🙂 ennen herättiin 3-4 krt yössä ja nyt on pari kertaa herännyt vain kerran viereen 🙂 ihana ulkoilupuku amalialla 🙂

Miten sujui tutin poisotto, miten sen teitte ja minkä ikäinen tyttösi on? Annapas vähän vinkkejä josko itsekin kokeilisin ja täytyy kai sitä pian ihan tosissaan tutista luopua kun Amalia alkaa olla jo niin iso tyttö 🙂
Kiitos, ulkoilupuku on tosiaan aika söpö 🙂

Itseasiassa tutin pois jääminen kävi niin että tyttö itse kadotti tuttinsa ja etsittiin koko asunto läpi,3kerrosta.ja mistään sitä ei löydetty.meillä siis enään oli vain yksi tutti käytössä.siinä ei auttanut muu kuin olla ilman 🙂 kolme päivää kyseli tuttia jatkuvaan ja ei tahtonut uni tulla iltaisin,mutta jouduin nukuttamaan sen 3 iltaa.tutin löysin vessan kaapista tytön pinni laatikosTa seuraavana päivänä ja pistin jemmaan.meillä tutti olo ahkerassa käytössä nutta nyt on jo unohtunut kokp tutti ja ikää tytöllä on 2v ja 3kk 🙂 muutamassa päivässä unohtuu tutti kun vaan päättää ottaa pois käytöstä 🙂 olin itse ajatellut että annetaan yhdessä orava vauvalle tutti mutta kerkesi kuin tilauksesta itse kadottamaan sen 🙂 onnea ja sitkeyttä tutin pois jäämiseksi 🙂 mukavaa syksyä!

No eipä tosiaan auttanut kuin olla ilman jos ainokainen tutti pääsi hukkumaan 🙂
Kiitos vastauksesta ja mukavaa syksyä Teille myös! 🙂

Ai, kun kiva lukea kuulumisia illanvietteeksi. Touhukas neito teillä on ja miten ihanasti äitinsä osaa kirjoittaa tyttönsä touhuista ja koko perheen. Ruoka hiuksissa, Nuuskun taluttamiseen kyllästyminen ja naapurin aidanraosta kurkkiminen oli minusta tällä kertaa erityisen hauskaa =)

Kiitos Paula ja kiva kuulla, että lukeminen kiinnostaa 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.