Yleinen
15.12.2012

Tupaantuliaiset

Tupaantuliaiset

Viime yö ei sujunut toiveideni mukaan. Menimme eilen illalla kaikki kolme eli minä, Johnny ja Nuusku meidän sänkyyn nukkumaan Amalian viereen joskus yhdentoista aikaan. Kahden aikaan Johnny herätti minut ja vihaisilla käsimerkeillä näytti, että Nuusku haluaa alakertaan nukkumaan eikä myöskään hän itse pysty nukkumaan sängyssä, koska Amalia vei niin paljon tilaa. Niinpä pojat lähtivät sohvalle.

Nukuttiin todella pitkään tänä aamuna. Amalia herätti vasta lähempänä puoli kymmentä. Yleensä hän herää kahdeksalta. Syötiin kaikki yhdessä aamupalaa. Se on minusta parasta lauantai aamussa. Usein käydään lauantaisin yhdessä aamulenkillä Nuuskun kanssa, mutta tänään oli niin kova lumimyräkkä että me tytöt päätettiin jäädä kotiin.

Pikkusiskoni ja hänen avopuoliso menivät kihloihin ja he tulivat aamupäivällä koko perheen voimin näyttämään sormuksia meille. Molemmilla oli kauniit sormukset. He toivat mukanaan herkkuja, joita syötiin yhdessä.

Päiväunia Amalia nukkui vain puoli tuntia. Johnny sanoi Amalian herättyä, että hän lähtee Amalian kanssa käymään Citymarketissa kävellen. Se sopi minulle hyvin niin sain rauhassa laittaa itseni valmiiksi illan tupaantuliaisia varten. Ystäväpariskuntamme muuttivat meidän lähelle ja tänään he järjestivät tupaantuliaiset.

Tälläytyneenä

Oli outoa olla kotona kahdestaan Nuuskun kanssa kun Johnny ja Amalia olivat kaupassa. En ole ollut kovin montaa kertaa erossa Amaliasta. Mukavaa oli kun sai meikata rauhassa eikä tarvinnut laittautua tuli persiin alla.

Illemmalla hain ystäväni kaupungista ja menimme yhdessä tupaantuliaisiin. Olin ostanut tupaantuliaislahjaksi lyhdyn. Nautin todella kun sain istua ja jutella muiden vieraiden kanssa rauhassa. Minun piti ensin mennä sinne Amalian ja Johnnyn kanssa mutta ystäväni ehdotuksesta lähdinkin sinne vähäksi aikaa yksin.

Tarjottavista maistoin kinkkusalaattia ja salamitaskuja. Salamitaskut olivat todella hyviä. Ystäväni oli tehnyt ne torttutaikinasta, sinne sisään hän oli laittanut olympiasulatejuustoa ja salamia sekaisin ja sitten päälle hän oli laittanut vähän juustoraastetta. Kokeilkaa ihmeessä, minä ainakin kokeilen. Maistoin myös suklaamuffinssin, jonne ystäväni oli upottanut yllätyksen. Muffinsin sisällä oli suklaanpala.

Aika kului nopeasti ja jouduin jättämään juhlat kesken. Amalia odotteli jo kärsimättömänä minua kotiin. Kun tulin kotiin Johnny käytti Nuuskun iltalenkillä ja lähti minun tilalle tupaantuliaisiin. Näin me olimme sopineet.

En ole ollut juhlimassa kertaakaan Amalian synnyttyä. Minun on vaikea antaa Amaliaa hoitoon kenellekään.  Olemme vain kerran olleet Johnnyn kanssa kahden syömässä Amarillossa kun äitini ja siskoni hoitivat Amaliaa. Jotenkin tuntuu vaikealta jos pitäisi jättää Amalia ilman minua yöksi hoitoon tai edes Johnnyn kanssa kahden. Oli jo hyvä edistysaskel, että lähdin tupaantuliaisiin yksin. Yhtenä syynä etten ole käynyt missään on myös se, että imetän vielä Amaliaa eikä hän ole opetellut syömään tuttipulloa. Jaksan hyvin odottaa siihen asti, että imettäminen loppuu ja Amalia alkaa juomaan lehmänmaitoa.

Minulle sopivampia omanajanhetkiä on Nuuskun kanssa kahden tehdyt iltalenkit. Ja iltaisin kun Amalia menee yöunille, on ihanaa sytytellä kynttilöitä ja lukea jotain tai viettää aikaa Johnnyn kanssa.

Nyt täytyy kohta lähteä nukkumaan, että jaksan polskia Amalian kanssa vauvauinnissa aamulla!

Kommentit

Kuvassa oleva luomi oli tosiaan haalistunut jo aika paljon. Olen kuullutkin, että laserilla saadaan hyviä tuloksia aikaiseksi! Kiva kun linkkasit kuvan:)
Watels: Täytin just 27 vuotta. Amalia voi tosiaan lukea tämän blogin sitten kun on vanhempi;) Käyn kurkkaamassa blogisi:)

Jännä lukea tilanteestasi ja selviytymisestä pienen lapsen kanssa. Kuinka vanha muuten olet? Joskus kun Amalia on vanhempi niin hän saa lukea lapsuusvuosistaan täältä blogista. 🙂

Käythän myös vastavierailulla :

http://elsanblogitus.blogspot.fi/

Moikka :). Huomasin, että olit jossain vaiheessa kirjoittanut ettei lääkärillä ollut näyttää kuvaa ennen ja jälkeen laserhoidon. Itsekin sairastan yhtä ihosairautta niin luontainen uteliaisuuteni iholäiskiin yms vei voiton ja googlesta löysin tällaisen kuvan: http://adc.bmj.com/content/87/5/434.full ja taisin törmätä muutamaan muuhunkin :). Aika uskomatonta että laserilla voi saada tollasia tuloksia. Ajattelin vaan linkata ton sulle, jos et itse ole tosiaan törmännyt mihinkään kuviin 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.