Yleinen
23.10.2017

Tunteet keskenmenon jälkeen

Tunteet keskenmenon jälkeen

Kiitos kaikille teille rakkaille lukijoille kommenteista ja viesteistä, joita olette jättäneet ja myös rohkeasti omista vaikeista kokemuksista puhuneet, kiitos näistä <3 rakkaat

Tunteet keskenmenon jälkeen ovat olleet hyvin vaihtelevat. Keskenmenosta on aikaa vasta viikko ja alkupäivät menivät yllättävän hyvin. Tällä kertaa keskenmeno oli fyysisesti helpompi, sillä raskausviikkoja oli vasta 5+1 eli raskaus oli aivan alussa. Myös henkisesti meni ihmeen hyvin ensimmäistä päivää lukuunottamatta, mutta viime päivinä tunteet ovat olleet aika vihaisia surusta puhumattakaan.

Mua surettaa kovasti pelon tunteminen, joka tulee olemaan läsnä seuraavassa raskaudessa. Jotenkin olin nyt tosi onnellinen enkä pelännyt, ihmettelin sitä itsekin paljon etten antanut pelolle valtaa ja sitten kävi kuitenkin näin. Miloa odottaessa mä pelkäsin tosi kovin alkuraskauden ja koko raskauden aikana kävin ultrassa useamman kerran ja pelko johtui paljon siitä, että jouduimme kokemaan keskenmenon aikoinaan ennen Miloa ja tämä tapahtui raskausviikolla 10. Tämä oli perheellemme todella kova paikka enkä jotenkin ajatellut kokevani tätä uudestaan.

Vaikka helppoa tämä ei ole, niin tästä kuitenkin noustaan ja pian saadaan alkaa toivomaan uutta raskautta ja uskon, että tulemme kokemaan onnen uudestaan ja toivon, että silloin kaikki menee parhain päin. Keskenmenot jättävät kuitenkin niin suuren jäljen ja surun, että en tule enää haaveilemaan vauvasta tämän jälkeen, sillä tämä varjopuoli on vaan niin musertava..

Avainsanat

Kommentit

Keskenmeno on aina rankka paikka, voimia sinne ❤️ Itselläni ei ole vielä omakohtaista kokemusta, sillä lasten hankinta ei ole vielä tällä hetkellä ajankohtaista. Olen kuitenkin seurannut vierestä, kun äitini koki vuosi sitten keskenmenon. Sikiöllä ei löytynyt sydänääniä ultrassa, joten kohtu tyhjennettiin. Se oli hänelle sekä henkisesti että fyysisesti raskasta. Äitini oli todella kipeänä ja lopulta hän pyörtyi ja hänet kiidätettiin sairaalaan kohtutulehduksen vuoksi. Oli rankkaa seurata vierestä ja tukea parhaansa mukaan 🙁
Toivottavasti tulet pian uudestaan raskaaksi ja kaikki sujuu loppuun saakka hyvin!

Johanna

Kiitos paljon <3 Raskasta äidillesi kuin myös sinulle, lämmin hali sinne <3

Hei, keskenmenot ovat rankkoja kokemuksia. Fyysisesti niistä selviää helposti, mutta henkisesti se on pidempi prosessi.. Näin koen ainakin itse.. Kohta 3kk sitten keskiviikkona aurinkoisena päivänä, olin muutamaa päivää vaille vkolla 19 raskaana, kun kotona kuunneltaessamme sydänääniä, emme niitä mieheni kanssa löytäneet. Pelko valtasi mielen ja pahimmat ajatukset alkoivat pyöriä päässä. Yritin kuitenkin ajatella että olemme nyt vain niin noloja, ettemme löydä koska pari päivää taakse päin äänet vielä kuuluivat hyvin.. Soitin neuvolaan ja saimme heti lähteä sinne, muttei sielläkään ääniä löytynyt.. Jouduimme pari tuntia odottamaan, kunnes pääsimme ultraan.. Siellä saimme kuulla ikäviä uutisia, aloin ulvoen itkemään ja rukoilin mielessäni kunpa se pieni ihminen heräisi.. mutta ei.. yön yli pidin elotonta lasta sisälläni ja se tuntui todella pahalta.. torstai aamuna sain lähetteen tayssiin… siellä otettiin kokeita ja vielä ultrattiin.. sikiö todella oli eloton.. sain kohtua pehmentävän tabletin ja määräyksen palata la klo 8 osastolle.. lauantai aamuna ennen klo 5 heräsin koviin supistuksiin, kävin lämpöisessä suihkussa, söin aamupalan ja puin vaatteet.. sanoin miehelleni että käyn vessassa ja lähdetään sitten hiljalleen ajelemaan.. ei tarvinnut lähteä.. pissalla ollessani päätti lapsi syntyä.. se roikkui napanuoran varassa.. en ensin sitä tajunnut koska en ymmärtänyt mitä nyt tapahtuu.. siirryin olohuoneen lattialle istumaan ja mies soitti ambulanssi.. siinä lattialla pyyhkeen päällä istuessani tajusin mikä sieltä roikkuu.. koska asentoa korjatessani vauvan suu aukesi.. itkin ja huusin hysteerisenä.. nostin vauvan kädelleni, se oli minun kämmenen kokoinen.. silmät, suun, kädet (hennot pienet sormet) kaikki siitä erotti… ja tilanne tuntui entistä pahemmalta.. miksi näin piti käydä, mitä pahaa olen tehnyt mietin itkiessäni.. tayssissa ei tarvinnut kauaa olla, kohtu tyhjeni hyvin itsellään ja arvot olivat hyvät.. vauvaa emme tutkittavaksi antaneet vaan toimme hänet kotiin ja veimme kappeliin kylmiöön.. pidimme hautajaiset ja vauva on haudattu paikkakuntamme hautausmaalle.. näin me yhdessä lastemme 8 ja 10 vuotiaiden kanssa asiaa käsittelimme ja päätimme että viemme asian loppuun viimeistä pistettä myöden. Nyt saamme haudalla käydä pienen enkelimme luona jota niin kovasti odotimme mutta joka ei jaksanut maailman tuuliin syntyä.. ikävä on kova ja pelko seuraavaa raskautta ajatellen todella suuri… osaanko nauttia seuraavasta odotus ajasta yhtään vai pelkäänkö koko ajan… tässä lyhykäisyydessään meidän tarina.. edelleen itken silloin tällöin, en koskaan unohda tätä kokemusta!! Mutta tämä on vahvistanut entisestään meidän 11 vuotista liittoamme!!

Johanna

Voi Minna mä olen todella pahoillani <3 Ei ole sanoja, lämmin halaus ja osanotto suureen suruun <3

Ja voimia myös koko teidän perheelle sekä kaikkea hyvää tulevaan!!❤❤

Johanna

Kiitos samoin Minna <3 <3

Kiitos ❤

Johanna

<3

Tämä tuli aika oikeaan kohtaan… Olin eilisen päivän sairaalassa sillä menetimme lapsemme viikolla 13. Lääkkeet eivät tehonneet ja kivut olivat niin kovat että taju lähti, joten minut nukutettiin ja kohtu tyhjennettiin. Koko päivä oli elämäni rankin. Olimme valmistautuneet lapseen, tottuneet sanaan ”isä” ja ”äiti”, suunnitelleet kotia jossa olisi yksi ihminen lisää. Olimme valmiita vanhemmiksi. Saimme ihanan kätilön ja vaikka oli vaikeaa olla synnyttäneiden/raskaana olevien kanssa samalla osastolla niin onneksi meille järjestyi oma huone. Silti, kaikesta vaikeudesta ja kamaluudesta huolimatta, tämä kokemus on lähentänyt meitä, vahvistanut parisuhdetta ja tehnyt meistä perheenä kokonaisemman. Me molemmat koetaan, että ollaan vanhempia. Siitäkin huolimatta ettei koskaan saatu pitää lasta sylissä tai kuulla hänen itkua. Me ollaan vanhempia enkelille, joka suojelee seuraavaa lasta pilven reunalta.

Täällä Jyväskylässä on hautausmaa jossa on muistelupaikka lapsille joita ei ole voitu haudata. Aiotaan mennä sinne, sytyttää kynttilä ja itkeä tuskaa. Jos teillä on mahdollista ja koette tarpeelliseksi niin joku konkreettinen teko voi auttaa. Ystäväni kertoi että ovat laittaneet järveen kelluvan kynttilän ja höyhenen kaikkien lapsiensa muistoksi. Se voi siis olla ihan mitä vaan keksitte, sellaista mikä tuntuu omalle. Tiedän että nyt tuntuu tosi pahalle eivätkä mitkään sanat tai teot välttämättä lohduta. Antakaa itsellenne aikaa surra ja muistakaa että mitkään tunteet eivät ole vääriä. Teillä on lupa tuntea niin kuin tunnette. Ja te selviätte, ihan varmasti. Ihminen on ihmeellisen lujaa tekoa kun tarve vaatii.
Kirjoita jos tuntuu että se helpottaa mutta älä ota paineita. Kuuntele itseäsi ja tee niitä asioita joista nautit.

Voimia koko perheelle, olette ajatuksissa <3

Johanna

Voi ihan itku tuli <3 Kiitos, kun jaoit raskaan kokemuksenne, lämmin halaus sinne ja osanotto suureen suruun <3 Kuulostaa niin kauniilta nuo muisteluhetket <3 Paljon voimia tuleviin päiviin Eevi teille molemmille <3 <3

Voimia edelleen kaikkien tunteiden kanssa! Anna tunteiden tulla ja olla, älä yritä liian nopeasti lakaista niitä pois. Surutyölle on hyvä antaa aikaa. Meilläkin on ollut kaksi keskenmenoa, lasten ”väleissä”, eli nyt kolme lasta, mutta aina tuossa välissä keskenmeno, rv13 ja rv12. Keskenmenosta kumpuava suru, viha, tyhjyys ja pelko ovat sellaisia, jotka vain toinen keskenmenon kokenut voi ymmärtää. Pelolle ei kuitenkaan pidä antaa liiaksi tilaa, eikä myöskään katkeruudelle silloin kun muut ympärillä saavat vauvoja ja on itse juuri menettänyt omansa. Teidänkin aika tulee vielä saada kolmas käärö syliin <3

Johanna

Hienoja sanoja, näinhän se on, kiitos <3 <3

Voi pelko, mikä kanssamatkaaja se voikaan olla ja miten kadehdin naisia, joita se ei raskaudessa vaivaa, niitäkin kun on. pelko voi olla kaikennielevä tunne, tai vain enää pieni peikko hartialla. Yhtä kaikki, sen kanssa vain on mentävä käsikynkkää, jos lapsen haluaa. Itselläni helpotti se, että hyväksyin pelon, että en saa sitä pois, se nyt vain kuuluu tähän, hyväksyin myös että minun raskauteni on sellainen, että en koskaan muistele sitä elämän auvoisimpana aikana. Pelon salliminen yllättäen auttoi kestämään sen.

Omalla kohdallani vuosien lapsettomuuskokemus oli niin jäätävä trauma, että kun vihdoin ja viimein tulin lapsettomuushoitorumban jälkeen raskaaksi, oli pelko lapsen menetyksestä läpi raskauden ihan alusta loppuun. se näkyi mm siten, että piilottin raskautta, en koskaan työpaikalla halunnut puhua siihen liittyvistä asioista, olin jopa niin tökero, että kerroin joillekin suht läheisille vasta kuukausi ennen laskettua aikaa raskaudesta, koska emme olleet puoleen vuoteen sattuneet näkemään. Minulla on vain muutama kuva raskausmahasta, koska en kyennyt sitä kuvaamaan menetyksen pelossa.

Vauvan syliin saaminen ja hoito hoitivat lapsettomuustraumaani lopulta.

Minun kokemukseni on, että pelkoa ei kannata yrittää poistaa tai välttää, vaan hyväksymällä sen kanssa oppii pärjäämään sen kanssa. Johanna voimia sinulle, vihainen saa olla, mikään ei ole niin turhauttavaa kuin se että hetkeksi annetaan ja sitten viedään kaikki käsistä.

Johanna

Kiitos, kun jaoit raskaan kokemuksen lapsettomuudesta ja ihana kuulla, että lopulta kaikki meni parhain päin <3 Halaus sinulle <3 <3

Minä menetin vauvani vkolla 21. Jouduin synnyttää hänet ulos. Ennen tuota tapahtumaa asioita vain piti niin itsestäänselvinä, minullahan oli jo 2 lasta ja raskaudet meni hyvin. Ei tullut mieleenkään että jotain voisi sattua. Lisäksi ennen tuota tapahtumaa olin hieman vähätellyt mielessäni keskenmenoja… että no, eihän sitä vaivaa oikeastaan vielä edes ollu… kun se tuli omalle kohdalle, sitä vasta tajuaa mihin pimeään tyhjyyteen äiti voi vajota, se suru ja tuska on valtava! Äidin mieli ja vartalo valmistautuu vauvaan tasan siitä hetkestä kun raskaus varmistuu. Nyt ymmärrän, että jokainen menetys tuo suuren surun, oli raskaus alussa tai lopussa. Sellaista tuskaa ei toivoisi koskaan kenellekkää. Minä olin tuon tapauksen jälkeen raskaana uudelleen jo 10 viikon päästä ja taas alle 1,5 vuoden päästä. Sain 2 tervettä lasta lisää, mutta kamala pelko oli läsnä raskauksien loppuun saakka. Voimia sinulle. Ja onnea uuteen raskauteen.

Johanna

Voi Vilja, haleja sinulle paljon ja kiitos, kun pystyit jakamaan raskaan menetyksesi <3

Kiitos kun olet jakanut vaikeitakin asioita. Olen saanut niistä apua omiin vastoinkäymisiini. Kaikkea hyvää teille! Ehkä minäkin vielä joskus uskallan yrittää vauvaa :'(

Johanna

Kiitos sanoistasi <3 <3 Kaikkea hyvää sinulle myös ja toivotaan, että myös te saisitte vauvan <3 Haleja <3

Esikoisen raskautta varjosti juuri mainitsemasi pelko keskenmenon jälkeen. Sitten tulin uudelleen raskaaksi enkä osannut pelätä ollenkaan. Olin onnellinen ja nautin vain, kunnes niskapoimu-ultrassa todettiin jo aiemmin nähdyn sykkeen kadonneen. Pieni olikin menehtynyt. Keskenmeno noilla viikoilla oli hurja ja seuraava raskaus oli armoton, pelkäsin ihan hirveästi. Näiden pelkojen vuoksi toinen lapsi jää myös viimeiseksi.

Kovasti voimia teille edelleen. Kun saat sen kolmannen lapsen joskus syliisi, ymmärrät juuri hänen olleen teille tarkoitettu. Juuri nyt se ei lohduta, mutta toivon sinulle hurjasti ilon hetkiä surunkin keskelle ja uskoa tulevaan. <3

Johanna

Voi mua ihan taas itkettää, kiitos Nanna sanoistasi <3 Näinhän sitä pikku Milostakin silloin ajatteli, että näin tämän piti mennä ja tämä ihana suloinen rämäpää oli meille tarkoitettu <3

Haleja sulle <3 <3

Tiedän tunteesi❤
Toivon että tulet pian uudestaan raskaaksi ja kaikki menee varmasti hyvin🧡
Tiedän itsekin miten musertavaa pelko voikaan keskenmenon jälkeen seuraavassa raskaudessa olla ja se murehtiminen. Mutta,itse ei voi näille asioille mitään ja niin käy kuin on tarkoitettu. Pelon ja ahdistuksen tunteista pitää vaan yrittää oppia päästämään irti ja luottaa siihen että kaikki menee hyvin. Jatkuva miettiminen ja murehtiminen ennen raskautta ja sen aikana ei ole hyväksi ja itselläkin on paljon parempi fiilis kun yrittää ottaa rennommin ja luottaa tulevaan❣

Hirmuisesti voimia koko perheelle tässä surussa. <3 Olet paljon ajatuksissani.
Kiitos kun niin rohkeasti ja rehellisesti kerrot myös näistä raskaista asioista.
Me yritimme todella pitkään lasta ja viimein kesällä meitä onnisti ja nyt odotamme lasta viikolla 17. <3 Silti minua kalvaa jatkuva pelko että mitä jos jotain vielä tapahtuu.
Joku joskus sanoi että aluksi pelätään tullaanko raskaaksi, sitten keskenmenoa, sitten sitä onko lapsi terve, loppuajasta jännitetään että meneehän synnytys hyvin ja sitten pelätäänkin kaikkea muuta. Eli vaikka tämä on ihana asia niin kyllä saa jännittää ja pelätäkin. 😀
Toivotan teille onnea yritykseen ja uskon että vielä te saatte pienen käärön kainaloone.
Kiitos Johanna ihanasta ja rehellisestä blogistasi. Arvostan todella <3 Haleja! <3

Johanna

Voi että mua alkaa ihan itkettää sun kommentti <3 Kiitos hirmu kauniista sanoistasi ja haleja sinulle myös <3 Ihanaa ja onnellista odotusta sulle, puss <3 <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.