Yleinen
23.5.2013

Toivepostaus vauvantarvikkeiden hyödyllisyys

Toivepostaus vauvantarvikkeiden hyödyllisyys

Olimme alkaneet säästää rahaa omaa asuntoa varten jo hyvissä ajoin ennen kuin tulin raskaaksi. Asunto löytyi kuitenkin niin nopeasti, että summa jäi vähän pieneksi laittaa asuntoon, joten käytimme osan sitten raskaaksi tultuani vauvantavaroihin. Ostimme lähes kaikki tavarat uusina, koska halusin niin. Hyödyllisiä tavaroita oli paljon, mutta joukkoon mahtui myös sellaista tavaraa jota emme tarvinneet.

Hyödylliset vauvantavarat:

-vaunut (Tenava-aitta)
-vaunuihin aurinkosuoja (Tenava-aitta)
-roikkulelut vaunuihin ja turvakaukaloon

Vaunuja lähdimme ostamaan Johnnyn ja äitini kanssa. Ihastuin heti valkonahkaisiin ruotsalaisiin Emmaljungan vaunuihin. Muut vaunut olivat niin synkän värisiä ja toiset vaaleammat vaunut olivat väriltään beiget ja niissä oli ruutukuviota enkä pitänyt kuosista yhtään. Johnny antoi minulle vapaat kädet vauvantavara hankintojen suhteen ja siitä olin onnellinen. Vaunuihin tuli ratasosa mukana sekä jalkapussi, joka on myös nahkaa. Jalkapussia emme ole käyttäneet ikinä. Minusta jalkapussi olisi voinut olla nahkan sijaan jotain muuta materiaalia, sillä nahka tuntui jotenkin niin kylmältä. Aluksi pidimme vaunuissa harsoa auringonsuojana, mutta ostimme myöhemmin siihen tarkoitetun suojan. Amalialla oli monta erilaista roikkulelua, joita vaihtelimme usein. Amaliasta leluja oli mukava töllötellä vaunuissa maatessa. Aina kiukun yllättäessä kärrykävelyllä lelut olivat tarpeen.

Vaunulenkillä

Vaunulenkillä

Siellä toinen tuhisee

Siellä toinen tuhisee

Enpäs muuten nukukaan

Enpäs muuten nukukaan

Aurinkosuoja ja roikkulelu

Aurinkosuoja ja roikkulelu

Isi naurattaa vaunulelulla

Isi naurattaa vaunulelulla

Taisi olla liian jännää

Taisi olla liian jännää

Nyt Amaliaa hymyilyttää niin että tutti meinaa tippua

Nyt Amaliaa hymyilyttää niin että tutti meinaa tippua

Vähän totisempaa ilmettä

Vähän totisempaa ilmettä

Hmmm..Mikäs ilme tämä onkaan

Hmmm..Mikäs ilme tämä onkaan

-turvakaukalo (Tenava-aitta)
-autossa Amaliaa vastapäätä kiinni oleva peili (Motonet)

Turvakaukaloa olimme ostamassa jälleen samalla kokoonpanolla. Halusimme mahdollisimman hyvän ja turvallisen kaukalon emmekä pihistelleet hinnasta. Be safe turvakaukalo oli kevyt ja pikkuinen. Lisäksi hankimme turvakaukaloon kuuluvan telakan. Suosittelen ehdottomasti telakan hankkimista turvakaukaloon, sillä siihen on näppärä lyödä kaukalo kiinni eikä tarvitse hikoilla vöiden kanssa. Turvakaukalon väriksi valitsimme ruskean, jotta väri sopisi myöhemmin seuraavalle lapselle jos tulokas olisi poika. Kaikki kalliimmat hankinnat ostimme neutraalinvärisinä, jotta tulevalla sisaruksella on mahdollisuus periä ne. Turvakaukalo oli melko ahdas, mutta ajoi asiansa hyvin siihen saakka kunnes oli aika hankkia isompi turvaistuin. Jossain vaiheessa Amalian vauva-aikaa hankimme auton takapenkkiin Amaliaa vastapäätä kiinnitettävän lelun, jossa on peili. Siitä voi ajaessa kuikuilla mitä takapenkille se lapsukainen touhuaa. Amalian epilepsiariskin kannalta tämä lähinnä tuli hankittua, mutta on varmasti tarpeellinen kaikille.

IMG_2234

-pinnasänky (Ikea)
-pinnasängyn ympärille koko sängyn alueelle reunapehmuste (Tenava-aitta)

Pinnasängyn hankimme Ikeasta. Olin ihastunut tähän sänkyyn jo ennen raskaaksi tuloa, koska se ei ole ihan tavallinen. Pinnasängyn yläreunat on tehty koristeellisiksi, jotka tekevät sängystä todella kauniin. Reunapehmuste on tärkeä ja minusta sen on hyvä kiertää koko sängyn ympäri. Amalia oli kova pulauttelemaan vauvana, joten oli varaa sitten siirrellä häntä yön aikana neljään eri kulmaan nukkumaan.

Kuvassa näkyy hieman pinnasängyn yläreunan koristusta

Kuvassa näkyy hieman pinnasängyn yläreunan koristusta

-hoitopöytä (Ikea)
-pesulaput

Hoitopöytä on saatu käytettynä ja ostimme siihen lisäosana Ikeasta hoitotason. Hoitopöytä on samaa sarjaa pinnasängyn kanssa. Hoitopöydällä säästää omaa selkäänsä ja Amalia suostuu makoilemaan siinä vielä tänä päivänäkin, uskokaa tai älkää. Hoitopöydän alatasossa on hyvä säilyttää vaipat ja pyyhkeet. Pesulappuja käytimme paljon Amalian ollessa vauva. Vauvan iho on herkkä kuivumaan, joten toisinaan oli hyvä käyttää veden sijaan pesulappuja. Öisin imetyksen jälkeen kuului usein vaipasta pörinää ja silloin oli hyvä pestä peppu puhtaaksi pesulapuilla jottei vauva havahtuisi aivan hereille lavuaarin alla. Pesulaput olivat oiva apu kyläreissuilla ja vieläkin niitä ostelen juuri reissuihin mukaan.

IMG_2751

Yöllä pesulaput ovat tarpeen ettei vauva enempää herää

Yöllä pesulaput ovat tarpeen ettei vauva enempää herää

-sitteri (Tenava-aitta)

Sitteristä vauvan on kiva katsella kun pääpuolta vähän nostaa. Aloitimme Amalialle soseruuat neljän kuukauden iässä, joten sitteri kävi syöttötuolina.

IMG_2619

-leikkimatto (Tenava-aitta)

Leikkimaton Amalia sai mummilta ja vaarilta. Olin valinnut leikkimatoksi juuri tämän, sillä siinä oli paljon kaikenlaista katseltavaa ja kokeiltavaa. Lisäksi matosta kuului musiikkia. Amalia vietti paljon aikaa leikkimatolla ollessaan vauva. Oli ihanaa nähdä kuinka innoissaan Amalia oli saadessaan itse lelut päänsä yläpuolella heilumaan. Leikkimattoa on myös helppo siirrellä ja usein syödessämme siirsimme maton keittiöön ja Amalia sai makoilla siinä meidän vanhempien syödessä. Nuuskukin tykkäsi matosta ja makoili toisinaan siinä. Lisäksi saimmme Litlistä pehmeän maton, jolla Amalia tykkäsi kovasti olla. Leluja vain matolle viereen kaveriksi ja tietysti leikkikaveriksi äiti tai isi.

IMG_2609

IMG_2987

-kylpyamme (Tenava-aitta)

Kylpyammeeksi hankimme ammeen, johon oli tehty valmiiksi kylvettäjälle avuksi sellainen osa mihin vauvan voi laittaa kylpemään. Tarkoitan tällä sitä ettei vauvaa tarvitse pitää sylissä kylvetyksen aikana vaan hän voi turvallisesti makoilla tuetussa lepoasennossa. Ei ehkä ihan vastasyntyneenä, mutta aika pian kuitenkin.

IMG_3139

IMG_2763

IMG_2725

-keinutuoli

Tämä ei niinkään ole vauvantavara, mutta mielettömän hyvä paikka imettää ja rauhoitella vauvaa. Amalia rakasti kiikkua äidin tai isin sylissä vanhassa keinutuolissa.

IMG_3148

-äitiyspakkauksen sisältö ja itse laatikko

Kannatan ehdottomasti äitiyspakkauksen ottamista ensimmäisen lapsen kohdalla. Se tunne kun pakkausta hypistelee ensi kerran on vaan koettava. Vaikka en Amalian päällä käyttänyt kovinkaan montaa äitiyspakkauksen vaatetta, oli siellä kuitenkin paljon muuta hyödyllistä. Lisäksi Amalia nukkui laatikossa päiväunia ja muutaman ensimmäisen yön.

Laatikossa voi nukkua päivätirsoja

Laatikossa voi nukkua päivätirsoja

-tutit

Siskoni poika ei suostunut koskaan syödä tuttia ja siskoni tytär on taas kova tuttimaakari. Siskoni mielestä tutti oli hyvä asia, joten hän änki Amalian suuhun tutin Amalian ollessa kahden vuorokauden ikäinen. Amalia hyväksyi tutin heti ja se on hänellä edelleen käytössä. Itse en osaa sanoa onko tutti hyvä vai huono. Amalia on aina rauhoittunut satuttaessaan tai kiukun tullessa ilmankin. Uniaikana tutti on hänelle tärkeä kapistus.

IMG_2128

-harsot

Nämä olivat tarpeen kun vauvat ovat aika kovia puklaamaan. Meillä maitoinen nunnu ajoi lisäksi unilelun asiaa.

-vauvakirja ja valokuvat

Itse olen innoissani täyttänyt vauvakirjaa ja ottanut Amaliasta niin paljon kuvia etten edes kehtaa sitä ääneen sanoa. Vauvakirjasta löytyy jopa Amalian pudonnut napa.

IMG_2336

IMG_2261

Hyödyttömät vauvantavarat:

-mobile pinnasängyn tai hoitopöydän yläpuolelle

Johnnyn äiti osti Amalialle lahjaksi mobilen, jossa roikkuu eläimiä. Sen olisi voinut kiinnittää esimerkiksi pinnasänkyyn tai hoitopöydälle. En halunnut opettaa Amaliaa nukahtamaan mobilen avulla, koska hän nukahti usein helposti rinnalle. Meillä tämä oli siis turha ja jäänyt vain kaapin perukoille.

-tuttipullon lämmitin

Tämä hankinta oli vaarin. Voi olla käteväkin, mutta nykyään monet ihmiset omistavat mikron ja meillä Amalia ei juonut tuttipulloa. Pilttejä olisi voinut myös lämmittää tällä vekottimella, mutta koin mikron helpommaksi.

-miljoonat pehmolelut/unilelut

Amalialla on aina ollut nunnu eli harso unileluna. Syntyessään hän sai lahjaksi useita pehmoleluja ja uniriepuja, mutta vähempikin riittäisi. Nykyisin unileluna toimii ainoastaan äidin käytetty yöpaita.

-kestovaipat

Kestovaipat tulivat äitiyspakkauksen mukana. Meillä niihin ei ole koskaan koskettukaan.

-tuttipullot
-pulloharja

Tuttipullot ja pulloharja olivat täysin turhia meillä, mutta monissa perheissä ensiarvoisen tärkeitä.

-vaunujen jalkapussi (Tenava-aitta)

Jalkapussin materiaali oli nahkaa, joten se tuntui kylmältä. Tämä siis turhake, mutta se kuului osana vaunuja.

Kaipaamaan jäin:

-matkarattaat

Matkarattaita ei olla vieläkään hankittu. Sellaiset luultavasti hankkisin seuraavalle lapselle tai ehkä vielä Amaliallekin.

-sisäkeinu

Ollessani pieni meillä oli kotona kankainen sisäkeinu. Tälläisen olisin kaivannut myös tyttärelleni.

Tässä vielä loppuun sateisia päiviä piristämään aika mainio kuva!

:)

🙂

Avainsanat

Kommentit

Moi
Mä tarvitsen vauvan turvakaulalon tutin tittipullon.

Ihania vauva kuvia! Niin suloisia!

Nyt täytyy sanoa. Meillä ihan paras ostos oli tavallinen amme ja erillinen tuki. Näin ollen ei ole tarvinut ostaa erillistä ammetta enää, kun tyttö jo istuu ammeessa. Tuttipulloja meillä ei ole käytetty, mutta sen verran tuosta lämmittimestä tiedän, että sitä moni käyttää sen takia, kun mikro ns. tappaa äidinmaidosta ja kai korvikkeestakin hyviä aineita.
Sen takia vesihauteessa lämmittäminen on parempi.

Kiitos<3 Meijänkin piti ensin ostaa erillinen tuki, muttei se mahtunut haluamaamme ammeeseen. Järkevämpäähän se on tosiaan ostaa erikseen niin ei tarvitse ostaa toista ammetta kun lapsi kasvaa:) Jospa sitten seuraavalla lapsella käyttäisin lämmitintä ainakin pilttejen lämmitykseen enkä vain tuota tuttua mikroa.

Ystäväni vihjas blogistasi ja heti aloin mielenkiinnolla selata. Meillä syntyi kuopus kans ison tuoliluomen kanssa. Se tosin on selässä mutta tyttöä on nyt sen takia seurattu koska aluksi epäiltiin, että syynä voisi olla juurikin tuo sama oireyhtymä kuin sinun tytöllä. Pienempi vaalea löytyy myös otsasta.
Amalia on todella suloinen tyttö! 🙂

Varmasti jään lukijaksi! 🙂

Kiitoksia:) Kiva kun löysit blogin ja jää ihmeessä seuraamaan:)
Hienoa ettei ollut Sturge-Weber oireyhtymää. Minkä ikäinen tyttäresi on? Oletteko käyneet vaalennushoidoissa? Me ollaan käyty kerran 🙂

Tyttö täyttää heinäkuussa 2v ja koska luomi on selässä, sitä ei välttämättä vaalenneta ollenkaan 🙂 Puhe oli, että sitten aikuisiällä jos tuntuu häiritsevän mutta nyt ei ole tarvetta 🙂 Vielä käydään kuitenkin keskussairaalassa tarkistuksissa. Seurataan raajojen kasvua jne 🙂

Totta eihän sitä tarvitsekaan vaalentaa, ainakaan vielä:) Meilläkin ensin sanottiin, että Amalialta vaalennetaan vain näkyvät alueet, mutta hoitivatkin samalla kertaa kaikki:) Amaliallakin on luomi puoli hieman isompi ja sitä seuraillaan Lastenklinikalla. Kaikkea hyvää Teille <3

Ihana Ampsu muumimaailmassa viimeisessä kuvassa <3

🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.