Yleinen
8.7.2013

Toivepostaus Amalian kasvatus

Toivepostaus Amalian kasvatus

Amalia on meidän esikoinen ja kovin toivottu lapsi. Amalia on ehkä perinyt isältään ulkokuorensa, mutta luonteeltaan hän on kuin äitinsä. Amalia on temperamenttinen ja hän näyttää ilonsa ja surunsa välittömästi. Tälläisen luonteen omaavalle lapselle olisi kai helppo antaa asioita periksi, mutta tulevaisuudessa asiat tulisivat mutkistumaan erittäin pahasti. Tästä syystä meillä on kasvatuksessa selkeät rajat.

Olen yrittänyt opettaa Amalialle jo pienestä pitäen ettei leluja viedä kaverin kädestä ja tässähän asiassa tyttö tarvitsee edelleen ohjausta. Amalian ollessa reilu puolivuotias aloimme käydä kerhossa ja muskarissa, joten näitä tapoja oli hyvä harjoitella siellä. Amalia on saanut molemmista itselleen ystäviä ja äiti myös.

Monesti puhutaan siitä, että lasta lahjotaan hänen suuttuessa esimerkiksi ruokakaupassa. Minua ei haittaa Amalian kiukuttelu julkisilla paikoilla ollenkaan. Poliisilaitoksella asioidessamme Amalialta paloi lopulta pinna ja hän alkoi itkeä kovasti. En tiedä miten ihmiset reagoivat tähän, mutta minusta on luonnollista että lapset ovat toisinaan pahalla päällä. Lapsella ei ole tarkoitus olla vanhempien rautaisia hermoja asioidessaan tylsissä paikoissa.

Yleensä Amalia käyttäytyy hienosti julkisilla paikoilla. Olen kova höpöttämään Amalialle joka paikassa, samaa teen myös Nuuskun kanssa. Luulen sen rauhoittavan Amaliaa ja hän jaksaa paremmin esimerkiksi viikottaiset kauppareissumme. Lapselle huomiota antamalla pääsee jo pitkälle. Amalia ei ole vielä tajunnut ruokakaupassa karkkiaskien olemassaoloa, koska emme ole hänelle karkkia ostaneet, mutta olen jo valmistautunut niihin itkupotkuraivareihin karkkihyllyn edessä. Tulevaisuudessa raivarin yllättäessä aion toimia seuraavalla tavalla. Voimme etukäteen sopia jos ostamme karkkia tai muuta hyvää, mutta huutamalla ei minusta saa mitään. Jos kiellän karkin oston pidän myös pääni enkä osta karkkia. Tämä on kasvatusmetodini tähän, mutta huomatkaa, että tämä on vasta edessäpäin ja monen monessa kasvatukseen liittyvässä asiassa olen jo antanut periksi.

Joskus sitä ei vaan jaksa ja kiellän ensin ja sitten leikin ummistavani silmäni ja annan Amalian tehdä kielletyn asian. Amalia tunnistaa ja tietää jo nyt yhden vuoden iässä miten saa ärsytettyä minua. Tehdessään tuhmia hän vilkaisee minua, että varmasti näen ja sitten tekee äkkiä tuhmuuden. Meillä on käytössä EI sana, mutta jäähypenkit saavat vielä odottaa. Ruumillista kuritusta esimerkiksi luunappia tai tukistusta en hyväksy. Se on lailla kielletty enkä halua kohdella näin lastani. Omassa lapsuudessani muistan saaneeni harvasen päivä tukistuksen tai luunapin ja onhan sitä remmiäkin persiille pari kertaa tullut, mutta se oli sitä aikaa, muistona tästä herkkäpäänahka. Nyt eletään kuitenkin tätä päivää ja tälläiset kurinpitomenetelmät eivät tule ikinä kuulumaan kasvatustapoihini.

Sen sijaan Amalia repii minua sekä ystäviään tukasta. Lisäksi hänen mielipuuhaa on nipistely ja se sattuu oikeasti. Joskus Amalia myös puree, ei onneksi ystäviään, mutta meitä aikuisia. Nämä ovat ärsyttävimmät tavat tuossa natiaisessa ja ne haluan ehdottomasti kitkeä pois. Eniten Amalia tykkää kiusata Iida serkkua. Kieltäminen ei tunnu menevän perille ja joskus mietin, että olisi hyvä jos Iida antaisi samalla mitalla takaisin. Anteeksi pyytämistä olemme alkaneet harjoitella pikku hiljaa.
Minkäläisiä vinkkejä Teillä lukijoilla on antaa näihin pahoihin tapoihin?

Amalia osaa onneksi näyttää myös hellyyttään. Hän rakastaa halata, silittää ja välillä myös suukotella. Kerron Amalialle monia kertoja päivässä rakastavani häntä ja lisäksi hän saa miljoonia suukkoja ja rutistuksia. Isäni sanoi minulle kuolemaansa saakka joka ilta rakastavansa minua ja antoi aina halauksen. Tätä tapaa haluan ehdottomasti jatkaa omille lapsilleni. Minusta lapsi pitää kasvattaa niin, että hän tietää vanhempiensa rakastavan ja arvostavan häntä. Minusta lapsen pitää olla vanhemmilleen tärkein asia maailmassa.

Haluan kasvattaa Amaliasta rehellisen ja empaattisen ihmisen. Hänessä näkyy nyt jo selvästi vahvuus ja toivon ettei mikään elämässä tule murskaamaan sitä. Amalian tarvitsee olla erittäin rohkea sairautensa vuoksi eikä hän saa lannistua pienistä. Autan ja tuen lastani tällä elämänpolulla niin kauan kuin oma henkeni pihisee.

IMG_0637

Avainsanat

Kommentit

Minulla on neljä lasta, enkä muista kenenkään saaneen kaupassa mitään hirmu raivareita. Kun ei anna ensimmäisellekään ”vonkumiselle” periksi, niin tilanne ei mene niin pahaksi. Tietysti minulla ei ole ollut kovin temperamenttisia lapsia… 🙂

Hyvä, meillä ei myöskään vielä ole ollut ongelmia karkkihyllyllä 🙂

Minulla oli hyvin sisukas ja temperamenttinen lapsi, joka huusi ja raivosi äänekkäästi, jos ei jotain saanut. Sain kuulla noin sata kertaa vihjailuja, että lapsi huutaa siksi, että on oppinut saamaan tahtonsa läpi huutamalla. Mutta ei se niin ollut. Lapsiparalla oli yhtä sisukas ja temperamenttinen äiti, joka ei ikinä antanut periksi huutoon. Lapsi huusi siksi, että häntä turkasesti harmitti, kun tiesi, että ei saa haluamaansa. Tämä Sun kannattaa itsesi sisäistää ja valmistautua vastaamaan vihjailijoille – sillä luulen, että voit saada samanlaisia vihjailuja.

Nykyisin lapseni on mielestäni vähän liiankin rauhallinen ja tasainen ja suuttumaton. Itse asiassa en ole nähnyt hänen suuttuvan ainakaan kuuteen vuoteen kertaakaan (on siis jo täysi-ikäinen). Välillä ajattelen, että olisin voinut olla vähemmän tiukka lapsen raivoaikana, kun hänestä tuli noin rauhallinen. Pelkäsin näet, että hänestä tulisi ihan tolkuton aikuinenkin. Mutta toisaalta en voi tietää, millainen hänestä olisi tullut lepsummalla kasvatuksella.

Hänellä oli myös parivuotiaana vaihe, jolloin hän puri ja mottasi kaikkia vastaan tulevia lapsia. En itse asiassa muista, miten se päättyi. Kai se meni vain aikanaan itsestään ohi. Tarkkana piti itse olla ja käydä nappaamassa lapsi pois, kun tunsi oireet, että kohta käy hampaat kiinni… Noloa oli äidille kyllä. Ja siinäkin olin niin tiukka, että sitten koulussa joskus jo käskin motata jotain kiusanhenkeä, kun lapsesta tuli sitten sellainen, ettei ikinä eikä koskaan edes töninyt ketään.

Oho tasaiselta tosiaan lapsesi vaikuttaa nykyisin. Mua välillä pelottaa minkälainen hirmu Amaliasta tulee, mutta toisaalta olen ollut itse juurikin samasta iästä asti samanlainen ja melko normaali mustakin on tullut 😉 Toivoisin kyllä Amalialle himpun verran isänsä rauhallisuutta luonteensa joukkoon..

Luulen kanssa, että tuo nipistely ja tukkaan tarttuminen on vain jokin vaihe ja menee varmasti itsestään ohi. Mä oon myös aina Amalian kanssa tarkkana ja joskus tuntuu ihan tyhmältä hötkyillä siinä vieressä kun toinen sitten vain haliikin kaveriaan 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.