Yleinen
15.5.2013

Toivepostauksien ajankohtia

Toivepostauksien ajankohtia

Yhden videopostauksen saimme Amalian kanssa kyhättyä ja lupaan tehdä videon, joka sisältää meidän päivän kuulumiset, koska sellaista oli toivottu. Toivepostaus Amalian- ja minun vaatekaappiin kurkistus ilmestyy kunhan saan hankittua Amalialle vähän lisää kesävaatteita. Kesän tulo on myöhästynyt niin kovasti, että yhtenä päivänä vasta havahduin ja tajusin ettei Amalia omista kesävaatteiksi kuin yhden shortsiasun ja hellemekon. Eilen sain H&M- paketin, joka sisälsi söpöjä vaatteita Amalialle. Itse tietysti kuljen vanhoissa rievuissa, sillä eihän itseensä voi samanlailla rahaa laittaa kuin lapseen. Amalian vaatteita tilatessani en edes uskaltanut vilkaista naistenvaatteita ettei olisi tullut kiusausta. Eiköhän sitä tule itselleen joku hellemekko ostettua jossain vaiheessa, mutta vielä useimmiten pidän villapaidan visusti päälläni.

Joka vuosi käy kateeksi siskoni ja äitini rusketukset ja etenkin siskoni. Hän näyttää jo nyt aivan ulkomaalaiselta vaikka minusta kesä ei ole vielä edes kunnolla alkanut. Tarttuuhan minuunkin aurinko hyvin mutten jaksa maata auringossa näiden naisten tapaan. Nyt kuitenkin, koska luvassa on hellepäiviä aion joku päivä laittaa Amalialle itkuhälyttimen päiväunien ajaksi ja mennä takapihalle nauttimaan auringosta. Nuuskukin rakastaa terassilla makoilua ja usein hän voi kömpiä aurinkotuoliin jalkojen päälle.

Tänään päivämme sujui melko surkeasti. Minulle oli tullut jo yöllä huono-olo, mutta yritin olla välittämättä siitä aamuun saakka. Aamulla olo oli kaamea ja tiesin heti syyn siihen. Olin ostanut kaupasta sienisalaatin ja tiistaina oksennustaudin jälkeen kaipasin jotain suolaista. Sienisalaattia avatessani huomasin sisältä revittävän paperin repsottavan hieman aukinaisena. Mietin ja tiesin salaatin olevan luultavasti pilaantunutta, mutta otin himoissani riskin ja söin sitä. Tänään Johnny sanoi tekoani idiotismiksi ja hän tarkoitti siis tekoni olevan idioottimainen, sillä aloin oksentaa aamulla jälleen. Eikä tässä vielä kaikki Johnnylle tehtiin kuitenkin poskionteloiden punkteeraus vaikka luulimme hänen punkteeranneen itse itsensä. Ei sellaista itse lääkärin mukaan tehdä. Johnny sanoi ettei se tehnyt kipeää kuin puudutustikkujen laiton aikana. Hän joutuu vielä ensiviikolla uudestaan lääkärinvastaanotolle toisen poskiontelon huuhteluun, sillä sieltä ei saatu punktoitua kaikkea.

Pakko vielä kertoa loppuun Johnnysta hassujuttu. Ennen lääkäriä hän kävi suihkussa. Suihkutteli oikein kauan ja rauhassa ja saatuaan Amalian nukkumaan hän kysyi kokeilisinko hänen hiuksiaan, koska hänestä tuntuu ettei hän ollut huuhdellut hoitoainetta pois. Eikä tietysti ollutkaan, hiukset olivat aivan liukkaat hoitoaineesta. Mikäs siinä kerta se oli ensimmäinen hoitoainepäässä käydä lääkärissä. Johnnysta riittäisi myös omaan postaukseen hassuja juttuja niinkuin Nuuskustakin riitti. Nämä ovat näitä parhaita nämä hölmöläispiirteet Johnnyssa ja vielä lisäksi se ettei hän häpeile mitään vaan ottaa ne aina niin lungisti!:)

Kommentit

Ihanaa kun löysit blogin ja jää ihmeessä seurailemaan!:)

Mä oon 27-vuotias tyttönen ja mun perheeseen kuuluu meidän esikoinen Amalia 1-vuotta sekä 7-vuotias Nuusku hauva ja tietysti kihlattuni ja Amalian iskä Johnny. Ollaan Johnnyn kanssa synnytty samana vuonna ja ollaan oltu yhdessä 10-vuotta. Kesällä ollaan menossa naimisiin mitä jo kovasti odotetaan. Mä oon kotona Amalian kanssa ja Johnny käy Helsingissä töissä. Itsestäni voisin sanoa senverran, että rakastan vaatteita ja sisustamista sekä tietysti nykyisin myös kirjoittamista.

Amalia pitää meidän perheen vauhdissa. Tyttö on perinyt äidiltään melkoisen temperamenttisen luonteen. Amalia on iloinen ja ilmeikäs tyttö. Nuusku ja Johnny kuuluvat samaan kastiin, he ovat laiskoja kuin laiskiaiset!:)