Yleinen
14.5.2013

Taudin kourissa

Taudin kourissa

Äitienpäivä sai hieman ikävän päätöksen, sillä aloin oksentamaan illalla kahdeksan jälkeen. Lähes koko yö meni valvoessa kun vessassa sai juosta viiden minuutin välein. Onneksi aamuyöstä sain vähän kerättyä voimia seuraavaan päivään. Johnny joutui juosta Amalian luona yöllä moneen kertaan antamassa tuttia ja lopulta hän otti Amalian viereensä nukkumaan. Mietinkin ollessani vessassa pää pöntössä, että miten yhden vanhemman perheessä tämä onnistuukaan. Onneksi itselläni on mies joka auttaa.

Muitakin sairastuneita oli, sillä äitini ja siskoni olivat taudissa myös. Syytämme siis Amaliaa, sillä siitä oli juurikin se kaksi vuorokautta kun Amalia oksensi, mutta luulin silloin ettei se ollut oksennustautia. Onneksi Amalia selvisi oksennustaudista niin vähällä.

Maanantaina Johnnylla oli vielä sairaslomapäivä ja hänellä oli tiedossa iltapäivällä poskionteloiden punkteeraus. Mutta niinhän siinä kävi, että aika oli peruttava, koska Johnny alkoi oksentamaan puolen päivän aikaan.

Olimme aivan loppu molemmat vaikken itse enää oksentanut olin silti yöllisestä valvomisesta väsynyt ja heikko. Amalia kaipasi kovasti huomiota ja syyllistyimme molemmat muutamaan otteeseen ärähtämään pienelle. Amalia oli toisinaan myös hellyyttävä kun yritti saada minua nousemaan lattialta ylös leikkimään hänen kanssaan. Hän kävi myös useasti päivän aikana ikkunalla osoittelemassa ulos, koska ulkoilemme lähes joka päivä. Odotimme Johnnyn kanssa koko päivän kellon menevän vauhdikkaammin eteenpäin ja toivoimme jo pääsyä yöunille. Vihdoin puoli kahdeksalta Amalia nukahti ja me menimme myös nukkumaan.

Aamulla oloni oli hyvä, mutta selkä oli kipeä. Se johtui tietysti kellon ympäri makaamisesta. Johnnynkin olo tuntui paremmalta ja hän kertoi ettei hänen nenä ole enää juurikaan tukossa. Lisäksi tämä oli ensimmäinen päivä kun Johnnylla ei ollut kuumetta. Jotain hyvää oksennustauti siis toi tulessaan, sillä Johnny on ilmeisesti tyhjentänyt itse poskiontelonsa oksentaessaan. Mutta ei hyvää ilman huonoa ja huono uutinen on se, että olemme tartuttaneet mummoni tautiin vieraillessamme lauantaina hänen luonaan.

Olin luvannut eilen Amalialle, että tänään hänelle on luvassa hemmottelupäivä. Niinpä vietimme paljon aikaa ulkona, söimme Amalian herkkuruokaa eli jauhelihakastiketta ja spagettia, kävimme mummin ja enon luona kylässä, jossa mummilta saa aina herkkuja. Amalia nautti päivästä eikä kiukutellut yhtään.

Olen unohtanut kertoa Amalian oppineen jokin aika sitten uuden sanan ja sana on: ISI. Amalia lausuu sen kuitenkin: ITI.

Nykyisin Amalia hokee kuitenkin äitiä lähes joka tilanteessa ja nyt on havaittavissa jälleen pahaa äitiriippuvuutta. Ihmiset sanovat aina vaan, että anna vaan huutaa tai anna lapsi isälle, mutta en vain pysty. Amalia kuitenkin pärjää loistavasti useimmiten isin kanssa ja hoidossa on aina mennyt hyvin, joten jos hän kitisee ja haluaa olla minun kanssa ollessani kotona niin sitten se vain on niin. Tottakai käyn suihkussa yksin, mutta jos Amalia karjuu suihkun oven takana tai alakerrassa niin pyydän heitä tulemaan suihkuun odottamaan jos he eivät ole jo omatoimisesti tulleet. Amalia on aina ollut kovin perääni ja minusta se tuntuu useimmiten vain hyvältä.

Tänään yksi esimerkki äitiriippuvuudesta on kun lähdin valmistamaan päivällistä Johnnyn ja Amalian jäätyä hiekkalaatikolle. Ehdin ajatella sipulia leikatessani kuinka ihanan rauhallista onkaan laittaa ruokaa yksin vain Nuuskun maatessa lattialla. En saanut kuin sipulin pilkottua kun jo ovikello soi. Amalia oli alkanut huutaa heti lähdettyäni: äiti, äiti ja osoittanut kitisten ovelle. Ei heidän kakkujen teosta enää mitään ollut tullut ja niinpä Amalia oli toisinaan sitten keittiössä apunani ja toisinaan viihtyi olohuoneessa omiaan touhuten.

Johnnyn laittama ihana lounas suolaisen nälkään

Aurinkoisia tulevia päiviä!

Kommentit

Hei! Rupesin lukemaan blogiasi ja pakko kommentoida tätä vanhaa palauteryöppyä. Siis musta on kyllä aika typerää että ihmiset kommentoi sitä että äiti haluaa olla lapsensa kanssa ja neuvoo että ei kannattaisi olla että lapsi ei johonkin totu! Ei lapsi ole mikään eläin mitä pitää kouluttaa. Lapselle ei voi antaa liikaa läheisyyttä. Muutenkin se että lapsen pitiäsi kauhean aikaisin olla ”itsenäinen” ja itse kyetä olemaan lapsista erossa on ihan luonnotonta. Mulla on kaksi lasta ja ne on kuin YÖ ja PÄIVÄ! Olkaa ihmiset varovaisia kun jakelette tällaisia kommentteja että miten pitäisi toimia. Jos äiti/isä ei koe ollenkaan vaikeana sitä että lapsi on paljon äidin kanssa niin miksi tehdä asiasta ongelma. Sama koskee lapsen kanssa nukkumista – se on lapselle luontaista. Johanna älä välitä ”neuvoista” ja ”vauvakouluttajista” vaan tee just niin kuin vaistot sanoo. Ekan lapsen kanssa on muutenkin aika varovainen, toisen kanssa sitten on luonnollisesti rennompi. Tsemppiä ja vaikutat oikein ihanalta, huolehtivalta ja rakastavalta äidiltä. Ja jos et tuntisi huono omaatuntoa kun ärähdät lapselle niin se olisi hälyyttävää. Noin pieni ei kuitenkaan vielä ymmärrä ja on luonnollista välillä ärähtää kun on väsynyt. Se ei ole ollenkaan vaarallista, mutta vaarallista on jos äiti ei tunne mitään katumusta vaikka syyttä ärähtää lapselleen. Hyvää kesää!

Kiitos ihanasta kommentista<3 Hyvää kesää sinulle myös!

Lapset ovat niin erilaisia! Voi olla Johanna että sinulle käy samoin kuin minulle: toinen lapsi on todella äidin perään, ja toinen ei. Meillä tosin niin päin, että esikoinen ei piitannut pienenä missä äiti on, toinen oli jo heti vauvasta tyystin erilainen, oikea äititakiainen! Nyt molemmat ovat reippaita alakoululaisia 🙂

Sekin on yksilöllistä kuinka paljon äiti tarvitsee omaa aikaa. Itse olen pärjännyt vähällä, ja olin kotiäitinä niin pitkään kuin mahdollista. Nautin joka hetkestä… Ja sitten se, minkä äiti katsoo omaksi ajaksi. Jotkut eivät rentoudu lapsen/lapsien mentyä nukkumaan, mutta itse olen aina katsonut sen omaksi ajaksi, mutta ei kaikki ajattele niin…

Voi ei mulla omaatuntoa kolkuta kun kiellän Ampsua ja se viellä uskookin ainakin melkein aina 🙂 Olin itsekkin samanlainen kun te olitte pieniä en halunnut edes serkkujeni vaihtaa teille vaippaa saatika antaa paljoo hoitoon muille!Meillä tai Miialla Amalia on usein muiden tyttö ja kimpussa ja silloin äiti katselee usein vierestä meidän touhuja.T:Mummi

Mulle omaa-aikaa on se kun käyn yksin Nuuskun kanssa lenkillä tai olen muuten pois kotoa ja tietysti aika Amalian nukkuessa. Kuinka paljon vanhemmat sitä omaa-aikaa oikein tarvitsevat, minä en ainakaan tuon enempää. Eikä se häiritse, että Johnny ja Amalia istuvat vessanpöntöllä käydessäni suihkussa, enemmän minun hermojani raastaa kuunnella huutoa oven takana. Amalia tulee öisin usein väliimme nukkumaan, mutta se ei enää haittaa, valvoa kun enää jaksa. Amalialla on tietyt rajat ja säännöt, joista ei periksi anneta. Minusta kuitenkaan äidin perään oleminen ei ole uhmaikää eikä asioiden periksi antamista. Amalia on kovasti perääni, välillä enemmän välillä vähemmän. Isin kanssa kuitenkin sujuu loistavasti minun ollessani poissa, mutta useinhan me yhdessä perheenä touhutaan juttuja. Läheiset ihmiset ovat myös Amalialle todella tärkeitä eikä hän aina heidän läsnäollessa edes huomaa meitä vanhempia. Mitä tuohon äänen korottamiseen tulee, luulen jokaisella vanhemmalla tulevan pieni omantunnon kolkutus huutaessaan lapselle tai en tiedä ainakin minulle tulee..Mukavaa kun kirjoitukseni herättävät keskusteluita!:)

Minä olen kanssa sitä mieltä,että suihkussa voi käydä rauhassa, sinulla on Johanna siihen oikeus 🙂 ja lapsen on hyvä oppia että ihan koko ajan ei voi äitikään olla saatavilla. 🙂 voi käydä pian niin,että itse väsyy muuten. Yhden kanssa se aina ja kokoajan saatavilla olo vielä onnistuu,mutta sitten kun olet raskaana, saati kun vauva syntynyt,niin omat voimat voi loppua. Itselläni 2 tyttöä, 4&7 v:t ja minä väsähdin kun en ottanut omaa aikaa vaikka olisi ollut mahdollisuus. Nyt kaikki kuitenkin hyvin.

Tykkään tästä blogistasi hurjasti, täältä paistaa rakkautesi lastasi ja miestäsi kohtaan. Muistathan rakastaa myös itseäsi 🙂
Aurinkoista päivää!
T. Tarhantäti

Lisään vielä, että tottakai se oma lapsi on aina vanhemmilleen etusijalla ja niin sen kuuluukin olla. Lapsen todelliset tarpeet kuuluukin aina ottaa ensin huomioon, mutta itse en vain pitäisi siitä, että en saisi edes suihkussa olla rauhassa..

Ja edelleen miekin oikein hyvätahtoisesti vastaan Pipsa, että ei, ei ole omia lapsia, mutta uskoisin kokemuksen perusteella tietäväni mistä puhun 🙂 Ja tosiaan en tarkoittanut kommenttiani loukkaavaksi, mutta jos joka kerta antaa lapselle huomion joka pienestäkin kiukusta, oppii lapsi jo pienenä saamaan kaiken periksi. Esim. Johanna laittoi, että kipeänä ollessaan he sitten jo itse korottivat ääntään lapselle- ja ei, siinä ei todellakaan ole mitäåän väärää, kuka tahansa korottaa joskus ääntä ja se on aivan normaalia,mutta mielestäni on väärin, että aikuinen joutuu siinä kohtaa tuntemaan huonoa omaatuntoa. Itsestäni tosiaan vaan olisi erittäin rassaavaa se, että KAIKEN kuuluisi mennä lapsen ehdoilla, niinkuin tuossa Johanna kirjoittaa että ei saanut edes ruokaa valmistaa rauhassa, vaan lapsi oli hetken päästä jo heti äidin perään. En tosiaan sano tätä millään pahalla, mutta mikä hätä sillä lapsella on oman ja turvallisen isän kanssa ollessa? Jos joka pieneenkin huutoon hän saa vastakaikua niin saatko tehdä mitään rauhassa? -J

Ja lapsetkin on aina yksilöitä, toiset kaipaa äitiä enemmän kuin toiset! Meilläkin on kummallakin pojilla ollut tosi voimakkaita ”äitikausia”, mutta kyllä nekin menee aikanaan ohi. Tankkaamalla äidin läheisyyttä vaihe saattaa mennä jopa nopeammin ohi ja lapsi rohkaistuu, kun tietää äidin olevan tarvittaessa saatavilla. Toki järki ja kohtuus kaikessa, ruokaa on laitettava ja muitakin kotihommia tehtävä, eikä huutava lapsi voi aina saada tahtoaan läpi! Ja toki lasta on hyvä rohkaista olemaan myös erillään äidistä, mutta jos äiti on joka tapauksessa maisemissa ja lapsi rauhoittuu sylittelyllä niin mikä ettei.

Yleensä ne lapset pärjäävät kuitenkin ihan mainiosti ilman äitiä silloin, kun äiti on jossain ihan muaalla. Ongelmia aiheutanee lähinnä se (ainakin meillä!), kun äidin tiedetään olevan jossain ihan lähellä… 😉 Amalian touhut siis kuulostaa todella tutuille, kyllä se siitä vielä helpottaa eikä itkua ole mielestäni mikään pakko kuunnella. Teilläkin homma taitaa sujua paremmin kuin hyvin isänkin kanssa, silloin kun äitiä ei ole tarjolla. 😉

Annan pikku vinkin, että jos äitiriippuvuuden päästää ihan valloilleen, väsyt aivan varmasti jossain vaiheessa itse. Amalialla on selvästi uhma-ikä ja jos annat hänelle kaiken periksi jo nyt, hän oppii siihen että roikkuu aina sinussa kiinni ja saat häntä nukutella vieressäsi vielä pitkään. Kannattaa opetella ottamaan itselle tilaa, näin saat nauttua myös omasta ajasta, ilman että toinen roikkuu koko ajan kiinni.Olet kirjoittanut, että Amalia kitisee ja itkee paljon, hän itkee saadakseen jakamattoman huomiosi. Itsestäni olisi ainakin hankalaa jos joutuisin jatkkuvasti antamaan huomioni lapselle, joka on tottunut saamaan tahtonsa läpi jo noin pienenä. Anteeksi, jos kommenttini kuulostaa tökerölle, mutta olen hoitanut lapsia paljon ja uskoisin tietäväni mistä puhun 🙂 Hyvää kesää teille! -Jansku

Isä olisi lapsen kanssa varmasti hyvin voinut olla ulkona, Ei kiikuttaa välittömästi äidin luokse niin kuin lapsi vaati!! Kaikkea ei periksi kannata antaa. Itkee se lapsi hetken ja varmasti kovasti jos ei saa mitä tahtoo, Mutta nopeasti unohtavat asian.:>

Ihan hyväntahtoisesti vastaan sinulle Jansku ja kysyn: onko sinulla omia lapsia? Katsos kun oikea elämä ei välttämättä mene niinkuin oppikirjoissa sanotaan 🙂 varsinkin lastenkasvatuksessa kaikilla on omat tavat ja lapsilla omat tarpeet ja heistä kasvaa erilaisia yksilöitä… Jokainen vanhempi tekee omat valintansa 🙂

Mäkin tykkään tosi tosi paljon olla kotona Amalian kanssa<3 Näinhän se menee, että toinen tarttee enempi omaa aikaa kuin toinen, me ihmiset ollaan niin erilaisia! Saas nähdä jospa sitten joskus meidän seuraava lapsi ei oliskaan äititakiainen;)

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.