Yleinen
10.9.2014

Toivepostaus syksyn ulkovaatteet

Toivepostaus syksyn ulkovaatteet

Täytyy myöntää etten ole juurikaan päivittänyt Amalian vaatekaappia syystamineiden osalta, sillä huomasin, että monet vanhat välikausivaatteet ovat edelleen sopivia. Amalia on kulkenut jo muutamat välikausiajat Racoonin välikausipuvussa ja aina vaan se mahtuu päälle. Puku on mielestäni huippusuloinen. Tänä syksynä käyttöön on päässyt vasta takki, sillä ilmat ovat olleet niin lämpimiä meidän ulkoillessa tai sitten päinvastoin niin sateisia, että päällä on ollut kurahousut.

Välikausipuvuntakki, Racoon

Välikausipuvuntakki, Racoon

Välikausipuvunhousut, Racoon

Välikausipuvunhousut, Racoon

Lenne merkkisen välikausipuvun hankin viime keväänä kun tein tilauksen erääseen nettikauppaan. Puku oli keväällä päällä ainoastaan pari kertaa, sillä se oli vielä hiukan iso ja Amalialla oli kaksi muuta sopivampaa pukua. Odotankin jo innolla, että pääsisimme käyttämään tätä ihanuutta.

Lenne merkkinen välikausipuku, tilattu Jeriika nimisestä nettikaupasta

Lenne merkkinen välikausipuku, tilattu Jeriika nimisestä nettikaupasta

IMG_1658

Puvun housut

Puvun housut

Tämän pehmoisen ”karhupuvun” Amalia on saanut mummilta ja fafalta. Johnnyn äiti löysi sen Karjaalta jostain lastenvaateliikkeestä. Tämä puku on ehkä vähän vauvamainen, mutta luulen sen tulevan silti vielä käyttöön.

Reima merkkinen ”karhupuku”

Tämä takki ajaa hienostelutakin asemaa eli tätä takkia olemme pitäneet viime keväänä kauppareissuilla. Karvatakki on saanut paljon kehuja, vaikka onkin kovassa käytössä hiukan nuhjuuntunut. Vähän olen takkia joutunut trimmailemaan, sillä Amalia läästi siihen purukumia.

Karvatakki, Lindex. Ostettu kirpputorilta

Karvatakki, Lindex. Ostettu kirpputorilta

Kurahousut ovat olleet jo kovassa käytössä sateiden aikaan. Sadetakin ja kurahousut Amalia on saanut mummilta ja fafalta. Sadetakkeja Amalia omistaa peräti kaksi, vaikka ne eivät ole olleet juuri koskaan meillä käytössä.

Reima merkkinen sadetakki. Ostettu kirpputorilta

Reima merkkinen sadetakki. Ostettu kirpputorilta

Ciraf merkkinen sadetakki ja kurahousut, Prisma ale

Ciraf merkkinen sadetakki ja kurahousut, Prisma ale

Kurahanska puolta täytynee päivittää. Kaksi paria olisi aika passeli.

Kurahanskat, saatu naapurilta

Kurahanskat, saatu naapurilta

Myös hanskaosastoa on päivitettävä ainakin sormikkaiden osalta. Täytyy ylistää hieman ruskovilla lapasia. Hankin ne viime talvena, sillä Amalian kätöset olivat aina kylmät lämpimistä talvihanskoista ja alushanskoista huolimatta. Eivätpä olleet enää kun talvihanskojen sisään tulivat ruskovilla lapaset käsiä lämmittämään. Amalialta löytyy vielä kahdet nettikirpputorilta ostetut välikausihanskat, jotka pitävät vettä. Näitä hanskoja ei tullut kuvattua.

Prinsessa fleece-lapaset on saatu naapurilta. Punaiset lapaset ovat ruskovilla lapaset, tilattu Keltainen Kettu nettikaupasta ja alla olevat lapaset ovat Citymarketista

Prinsessa fleece-lapaset on saatu naapurilta. Punaiset lapaset ovat ruskovilla lapaset, tilattu Keltainen Kettu nettikaupasta ja alla olevat lapaset ovat Citymarketista

Syksyn viimoilla on tärkeä suojata kaula ja huivi hoitaa tämän asian. Amalian huivit ovat suloisia ja hyvin tyttömäisiä.

Huivi, ostettu ulkomailta

Huivi, ostettu ulkomailta

Huivi, H&M

Huivi, H&M

Hattuja Amalialla on ollut aina paljon ja kuvasinkin tähän vain osan.

Vaaleanpunainen hattu on kirpputorilöytö ja lippis on ostettu H&M:stä

Vaaleanpunainen hattu on kirpputorilöytö ja lippis on ostettu H&M:stä

Pupuhattu sekä korvallinen hattu on ostettu H&M:stä. Hello Kitty hattu on Hatunhelma merkkinen

Pupuhattu sekä korvallinen hattu on ostettu H&M:stä. Hello Kitty hattu on Hatunhelma merkkinen

Amalialla ei ole ollut koskaan välikausikenkiä vaan niiden sijaan käytössä ovat olleet lenkkarit ja kumisaappaat. Kylmemmillä keleillä saappaisiin on lisätty villasukat varpaita lämmittämään. Nokian saappaista löytyy myös vuori.

Vihreät villasukat on saatu naapurilta ja oikeanpuoleiset villasukat Amalia on saanut lahjaksi eräältä innokkaalta blogin lukijalta

Vihreät villasukat on saatu naapurilta ja oikeanpuoleiset villasukat Amalia on saanut lahjaksi eräältä innokkaalta blogin lukijalta

Lenkkarit, Lotta&Lassi, Citymarket

Lenkkarit, Lotta&Lassi, Citymarket

IMG_1473

Nokian saappaat ovat Iida serkun vanhat ja perhossaappaat on ostettu Mukelomestasta

Nokian saappaat ovat Iida serkun vanhat ja perhossaappaat on ostettu Mukelomestasta

IMG_1682Amalia on perinyt äidiltään siron jalan koon

Joko Teillä on ollut syystamineet kovassa käytössä?

Avainsanat

Kommentit

Eikös kuha ole pahimpina kaloina täysin kiellettyä traskausaikana vai olenkohan itse ymärtänyt jotain väärin?
Toki en itsekään neuvolan ohjjeita ihan sataprosenttissesti ole noudattanut 🙂

johanna

Ei ole kielletty, harvakseltaan sen syönti on ok. Mä söin nyt ekaa kertaa koko elämäni aikana ja ehkä seuraava kerta on taas pitkän ajan päästä 🙂
Mä kyllä oon huipputarkka noiden ohjeiden kanssa, paitsi salmiakkia olen kyllä jonkun verran syönyt 🙂

Kiitos, mielelläni saatan joskus piipahtaa 🙂
Itselleni ns. `erityislapsiperheessä´ kasvaneena nämä ovat sydämenasioita (siskoni kautta).
Hyvä ettei pahaa mieltä jäänyt sinne teillepäin eikä minullekaan <3

johanna

Kiva kuulla! 🙂
Hyvä tosiaan ettei kenellekään jäänyt pahaa mieltä <3

Kiitoksia vastauksesta ja pahoittelut jos viestini koettiin loukkaavana mikä ei todellakaan ollut tarkoituksena.
Kävin läpi useampia aikaisempia postauksia eikä sieltä vastausta löytynyt. Blogin pitäjä oli vastannut toiseen kommenttiin omani jälkeen, siksi ajattelin että kommenttini oli tarkoituksella sivuutettu.
Uutena lukijana en hoksannut tuota esittelyä mistä mainitsitte.
Hyvää syksyn jatkoa söpölle Amalia tytölle ja koko perheelle!

johanna

Välillä näitä väärinymmärryksiä sattuu täällä virtuaalimaailmassa, pahoittelut myös tältä suunnalta! 🙂
Jep mä olin tosiaan nopeasti vastannut uusimmassa postauksessa olevaan kommenttiin, vaikka en ollut vielä ehtinyt vastata tivoli postauksen yhteenkään kommenttiin, yleensä en näin tee vaan vastaan järjestyksessä.
Se esittely ei välttämättä edes näy jos luet kännykällä, joten et voinut sitä tietää 🙂
Kiitoksia kovasti ja hyvää syksyn jatkoa myös sulle ja toivottavasti tulet vielä takaisin lueskelemaan ja kommentoimaan! 🙂 🙂

Kyllä tuo tyyli kysellä ”mitä lapsesi sairastaa?, miksi et heti vastaa, vaihda blogin nimi” on kyllä tökerö. Ja jotenkin huvittavaa samalla, kun asian olisi pienellä vaivalla selvittänyt, kun eihän blogin pitäjä ole asiaa mitenkään salaillut. 🙂

Tsemppiä Johanna! Teillä on ihana perhe ja ihana Amalia. Meillä on myös Amalian ikäinen tyttö, joten samanoloiset touhut on meilläkin. Tytöllä on myös iso-veli, joka on tytön suuri idoli, kaikki asiat tehdään veljen perässä. Yleisin lausahdus on: MINÄ MYÖS!

johanna

Kiitoksia neito, ihana matkija siellä <3

Ihania vaatteita! Itsellä 8kk tyttövauva ja tekisi jo kovasti mieli ostella ulkoiluvaatteitakin. Ihastuin etenkin tuohon mansikkatakkiin. Mikä koko teillä siitä on? Kun taisi siis olla reilua kokoa. Tytöllä nyt jo käytössä 80 senttiset vaatteet.

johanna

Kiitos Maria <3 Mansikkatakki ja housut ovat 98cm ja tänään just koklasin takkia ja se on vieläkin iso. Amalia käyttää sisävaatteissa kokoa 98-104cm, mutta usein ulkovaatteet on reilumpaa kokoa kuin sisävaatteet.

Amalian vaatepostauksia on mukava katsella 🙂 Sinulla on kiva blogi!

johanna

Voi kiitos, kiva kuulla <3

Niin suloisia ja Amalian näköisiä vaatteita <3

johanna

Kiitos Ginny <3

Ruskovillan hanskat ovat ihan ykköset! Vaikkakin kovin hintavat. Kynnys ostaa niitä hankojaan alati hukkaaville tai peukaloita kärsiville lapsille on aina suuri. Itse kärsin atooppisesta ihosta ja olen vuosia kulkenut noiden ruskovillan hanskojen kanssa. Suosikkini on malli, jonka vuori on silkkiä. Voiko parempia ollakaan?

Kurahandkoista kannattaa kaupassa valita niitä vuorittomia malleja. Niin kiva ajatus, kuin se fleesevuori kurahanskoissa ehkä onkin noin uutena ja ”kauppapuhtaana”, käytössä vuorista tulee huonosti kuivuvina haisevia ällötyksiä. Hanska hörppää vettä ja pieni käsi hikoaa… Vuoriston kurahanska villalapasen kanssa ”vanhanajan tyyliin” on kyllä parempi kosti kuin pussillinen uusia.

johanna

Todella ykköset ovat! 🙂 Meille tuli vahingossa ensin silkkiset, mutta vaihdoin ne sitten villaisiin kun olen kuullut niiden lämmittävän vielä paremmin. Kiva, että hanskat ovat hyvät atooppisesta ihosta kärsivälle.

Naapurilta saadut kurahanskat ovatkin vuorettomat ja oon laittanut sinne sisään sitten toiset hanskat. Varmasti oot oikeessa tuosta, että vuorettomat ovat paremmat, kiitos kun kerroit, ei olisi tullut mieleen 🙂

En tiedä sivuutitko kysymykseni tarkoituksella (tivolipostaus) vai onko aihe arka. Blogin nimi viittaa kysymääni asiaan, mutta eihän tietenkään pakko ole vastata. Ehkä kannattaisi vaihtaa siinä tapauksessa blogin nimikin…

johanna

En tietenkään sivuuttanut sun kysymystä, mutta en vain ollut ehtinyt vastata vielä tivolipostauksen kommentteihin. Amalia syntyi laajojen tuliluomien kanssa ja puolen vuoden ikäisenä hänelle tehtiin aivojen magneettikuvaus, jossa todettiin ylimääräistä verisuonitusta eli tuliluomea myös aivokalvolla. Tämän johdosta Amalia sai harvinaisen sturge-weber diagnoosin.

Ja Amalian sairaus ei ole arka aihe, sairaudesta puhumme avoimesti kuten blogista selviää 🙂

Täytyy vielä sanoa, että nousi karvat pystyyn kun luin kommenttisi, musta kirjoitit aika tökerösti!

Hei,

mitä tökeröä ”ei enää vuoristorataan” kirjoittajan kommentissa oli? Minusta hänen kysymyksensä oli ihan asiallinen…

johanna

Kysymyksessä ei mitään tökeröä ollutkaan, mutta loppu vähän lässähti.. Jos kommentin jättää eilen eikä ole saanut aamuun mennessä vastausta niin musta ei ole oikein tulla heittämään ilmoille ehdotuksia blogin nimen vaihdosta.. Ja kyllä moni muukin huomasi hieman tökerön sävyn kommentista.

Joo toki, tarkoitukseni ei ollut syytellä, en vain itse tajunnut 🙂

johanna

🙂

Mun mielestä siinä oli tökeröä se kun ruvetaan vihjaamaan blogin nimen vaihtamista kun ei ensin ota asioista selvää. Myöskin se että blogistilla on elämäkin elettävänä eli tuskin kykenee joka kysymykseen vastaamaan heti.

Jos osaa lukea, niin Johannan kuvan alta tuosta oikealta löytyy seuraava teksti:

”Nimeni on Johanna ja olen 28-vuotias. Olen ollut aviopuolisoni kanssa yhdessä 11- vuotta ja meillä on kaksivuotias tytär sekä kahdeksanvuotias koira. Tyttäremme Amalia syntyi laaja-alaisten tuliluomien kanssa ja sairastaa harvinaista Sturge-Weberin oireyhtymää. ”

Vastaus kysymykseesi löytyy heti blogin alussa olevasta esittelystä. Siinä on blogin pitäjän kuva ja perheen esittely mistä asia käy heti selväksi joten ei ole tarvetta vaihtaa blogin nimeä.

”Tyttäremme Amalia syntyi laaja-alaisten tuliluomien kanssa ja sairastaa harvinaista Sturge-Weberin oireyhtymää.”

Söpöjä 🙂 Meillä kovassa käytössä erilaiset kaulurit: syksyllä puuvillaisia, talvella paksumpia villaisia.

johanna

Kiitos 🙂 Talvella meilläkin on ollut käytössä kauluri ja se on ollut tosi hyvä!

Kääk miten kummassa sä oot saanut nuo söpöt lenkkarit pysymään noin siisteinä? Tai noh ehkä meiltä löytyy melko villi ja kärjet mopoillessa kuluttava neiti! 😀 Hei vinkkinä! Tuubi-huivit on ihan huippukäteviä kaulureina ja usein vielä suht reiluja. Saa tarvittaessa suun eteenkin jos on kovin kylmä! Nyt oli heseissä lastenaterian lahjana kiva muumikuosinen! 😉

johanna

En olekaan, hahhaaa mä käytin vanhaa kuvaa kun uusi kuva oli niin kauhia 😉 Okei, kiitti vinkistä!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.