Yleinen
11.5.2013

SUURI SALAISUUS

SUURI SALAISUUS

Nyt on aika paljastaa Teille ihanille lukijoille suuri salaisuus, jota olen pitänyt sisälläni jo pitkän aikaa. Te olette äänestäneet, tykänneet ja kommentoineet blogini yhdeksi voittajaksi Kaksplussan tähtibloggaaja kilpailussa. Iso kiitos tästä<3

Olen erittäin onnellinen ja ehkä vieläkin hieman pyörällä päästäni tästä kaikesta vaikka olenkin saanut sulatella asiaa jo tovin.

Blogini on siirtymässä pian Kaksplussan sivuille omalle alustalle. Aalto yliopiston opiskelijat suunnittelevat blogini ulkoasun ja minä jatkan kirjoitusta entiseen malliin, joten mikään muu ei muutu kuin blogin alusta ja osoite. Olen tästä kaikesta todella innoissani.

Olen tavannut muita uusia mielenkiintoisia bloggaajia. Oli ilo tavata myös muutama Kaksplussan vanha bloggaaja ja siskoni olikin aivan kade tavatessani Maria Nordinin. Tuntuu ihmeelliseltä päästä muiden näin taitavien bloggaajien joukkoon. Kaksplussan väki oli järjestänyt meille kaikille ihanan päivän, jonka aikana saimme nauttia kuohuviini brunssin sekä lounaan kiinalaisessa ravintolassa samalla tutustuen toisiimme. Tälläisestä kaltaiseni ihminen on voinut ennen vain haaveilla ja nyt istuin ujona muiden joukossa.

Te lukijat teitte tästä mahdollista ja en voi kylliksi teitä kiittää. Paljon kiitoksia myös sille anonyymille, joka ehdotti minua hakemaan tämän kaltaiseen kilpailuun. Lupaattehan seurata blogiani jatkossakin Kaksplussan nettisivuilta, osoitteen annan kun saan itsekin tietää sen. Vielä hetken aikaa blogini löytyy entiseen tapaan ja ilmoitan Teille muutosta tarkemmin! 🙂

Kommentit

Paljon onnea! 🙂 tykkään sun blogista ihan hirveästi!!

Voi, onnea kovasti, sen oot ansainnu:) blogis on huippu!

Lellu

Mä luulin eka että saatte toisen lapsen 🙂
Ihanaa että voitit! Toivoin sitä niin paljon. Jes! Onneksi olkoon! Tää on mun lemppariblogi 🙂

Ei vielä sellaisia yllätyksiä, mutta toivottavasti joskus;)
Kiitos onnitteluista<3

luulin samaa kans ekaks 😀 onnea paljon <3

Siis siirtyykö kaikki kilpailussa olleet blogit vai mitä tämä on kun MUTSIS ON siirtyy kans…

Kiitoksia! Mulle tämä on jo huikeen iso juttu vaikka voittajia olikin useampi:)

Ja viima nuutti leilei myös…

Luulin että se ois ollu joku oikee kilpailu, ja sellaisissa on mun mielestä vaan yksi voittaja…

Ei sillä, onnea sulle kuitenkin 🙂

Eivät kaikki, mutta MUTSIS ON blogi on myös yksi voittaja blogeista:)

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.