Yleinen
5.3.2014

Puistotreffit

Puistotreffit

Ihana päivä takana, niin ihana. Onneksi lähdimme puistotreffeille vaikka aluksi epäröin herättyämme tähän aamuun kello kuusi. Meillä ei ole autoa, sillä iskän auto on edelleen korjaamolla. Iskä kulkee meidän tyttöjen menopelillä, joten me olemme autottomia. Ystävämme ehdottelivat puistotreffejä tämän aamupäivän ajaksi ja katselin jo eilen illalla sopivan bussin, jolla matkustaisimme Amalian kanssa kaupunkiin. Vaihtoehtona olisi ollut tietenkin apostolinkyyti, mutta Amalia inhoaa istua rattaissa ja ajattelin, että bussikyyti voisi olla pikkuneidille mieluinen. Amalia on ollut bussissa vain kaksi kertaa elämänsä aikana. Itse olen matkustanut bussilla viimeksi ilman Amaliaa vuosia sitten. Täällä ”maalla” bussilla ajo on harvinaista herkkua ja kallista sellaista.

En tiedä mikä minuun iski bussipysäkillä, sillä aloin jännittämään ihan hirmuisesti. Käteni oikein tärisivät ja stressasin miten matkarattaat laitetaan bussin kyytiin. Olin ajatellut, että kuski nostaa ne sivuluukkuun ja siksi olin laittanut rattaat kasaan jo hyvissä ajoin ennen bussin tuloa. En ole siis kovinkaan kätevä näiden matkarattaiden kanssa, sillä ne ovat olleet käytössä vain muutamat kerrat. Hämmennyin kovasti, sillä bussissa ei ollutkaan sivuluukkuja, joten töryily sai heti alkaa. Amalia roikkui toisessa kädessä ja rattaat toisessa kun ängin bussiin sisälle. Ehkä olisi kuulunut mennä sivuovesta, mutta tämänhän tajusin vasta istuessamme omilla paikoillamme rattaat vieressämme. Amalia höpötti koko matkan ajan ja sai hymyjä nuorilta koululaisilta. Suu kävi kuin papupata ja vastailin samoihin kysymyksiin kymmeniä kertoja matkan aikana.

Kotimatkalla bussissa matkaa totinen matkustaja

Kotimatkalla bussissa matkaa totinen matkustaja

Vähän taitaa jänskättää

Vähän taitaa jänskättää

Nytkö tää lähtee, äiti?

Nytkö tää lähtee, äiti?

Amalia viihtyi puistossa loistavasti ja se on tosi kiva, sillä ainahan näin ei ole ollut. Lapsia oli paljon ja touhua riitti. Amalia halusi syödä ruokansa hyvin pian puistoon päästyämme vaikka tarkoitus oli syödä vasta myöhemmin kahvilassa. Puistossa on mahdollisuus ruuan lämmitykseen ja tämä on iso plussa. Ei täälläpäin muissa puistoissa ole tälläistä mahdollisuutta tai ainakaan en ole tietoinen siitä.

Tytöt hiekkalaatikolla

Tytöt hiekkalaatikolla

Liukumäessä

Liukumäessä

Kenties tuleva futari

Kenties tuleva futari

Amalia työntää ystäväänsä

Amalia työntää ystäväänsä

Jaksaa, jaksaa

Jaksaa, jaksaa

Nyt on vähän painavampi lasti

Nyt on vähän painavampi lasti

IMG_7588

Vauhdilla liukumäkeen

Vauhdilla liukumäkeen

Ei ihan ehdi kuvaaja mukaan

Ei ihan ehdi kuvaaja mukaan

Puistoilun jälkeen tämä neljän aikuisen ja neljän lapsen hiekkainen ryhmä rämä valloitti pöydän Prisman Pressosta. Me aikuiset söimme Hesburger mättöä masut täyteen lapsien vähän maistellessa ja isommat lapset saivat syönnin jälkeen leikkiä pienessä leikkinurkkauksessa.

Kiireen vilkkaan leikkipaikalle ja tietysti käsi kädessä

Kiireen vilkkaan leikkipaikalle ja tietysti käsi kädessä

Oli mahtavaa ulkoilla ystävien kesken, sillä koko talven olemme tavanneet aina sisätiloissa. Tämä tulee luultavasti jokaviikkoiseksi tavaksi tai näin ainakin itse toivon.

Avainsanat

Kommentit

Ihana postaus! Juuri tällaisia retkiä vanhempien soisi tehdä lastensa kanssa! Ihan pieniä, riittävän pieniä, arjen elämyksiä. Bussiajelu. Kahvila.

Ulkomailla häkellyttävä muuten bussiin mennessäni, kun kuljettaja nousi pysäkillä autosta ja auttoi rattaat kasaan ja kyytiin. Piteli vielä vauvaakin, jotta voisin asetella itseni ja tavarani kyytiin. Eikä KUKAAN kyydissä olleista katsonut pahasti, vaikka minun ja vauvani kyytiin nousemiseen meni varmasti enemmän aikaa, kuin muiden.

johanna

Kiitos! 🙂 Lapsillehan yleensä riittää juuri ihan pienet arjen ilot ja ne ovat yleensä aina niitä parhaita.
Ulkomailla suhtaudutaan lapsiin todella hyvin, se tuli meidänkin huomattua häämatkalla 🙂 Amalia olisi varmasti alkanut karjua vauvana jos joku vieras olisi hänet napannut syliinsä, mutta hyvä palvelu ei voi muuta sanoa 😉

Olipas jännä katsoa näitä sinun kuvia. Tuossa kuvassa jossa Amalia työntää ystäväänsä, siellä takana on minun lapsenlapseni Aarni jonka kanssa olen sinut treffanut avoimessa päiväkodissa. Hän on se jolla on vaaleansininen yläosa toppahaalarissaan. Terv: Teija

johanna

No niinpäs onkin, heti kun kommentit jätit niin tunnistin Aarnin 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.