Yleinen
7.9.2015

Onnellinen elämä

Onnellinen elämä

Aikoihin ei ole tullut kirjoiteltua kuulumisia, joten tällä kertaa niitä. Amalian kerho alkoi viime viikolla eikä tyttö jäänyt sinne mielellään. Amalian vanhassa kerhotilassa alkoi yllättävä remontti ihan hetkeä ennen kuin kerhon oli tarkoitus kesäloman jälkeen alkaa ja niin kerho alkoikin kahta viikkoa myöhemmin ja kerhopaikka vaihtui remontin ajaksi. Tutut kerhotädit vaihtuivat myös, mutta tämä oli tiedossa jo kesälomille lähtiessä. Muutokset vaikuttivat kuitenkin Amaliaan ja hän jäi kerhoon itkemään todella kovasti. Kurjaahan se oli kaikille, mutta näin meillä alkoi kerhon aloitus viime talvenakin. Laitoin kerhoon hetken päästä viestiä ja Amalia oli rauhoittunut nopeasti ja kaikki oli hyvin.

Onneksi seuraava kerhoon jääminen sujui oikein hienosti, Amalia vain vilkutti heipat ja paineli reippaana laittamaan reppuaan ja takkiaan naulakkoon. Olin hieman hoomoilasena, mutta tajusin sentään häipyä äkkiä pois. Kerhopäivän päätyttyä Amalia hihkui innoissaan: äiti minä en itkenyt yhtään, kun jäin kerhoon!
Hymyilimme leveästi Amalian lausahdukselle kerhotätien kanssa.

Amalia ja isi rakensivat Amalialle ihan oman kodin

Amalia ja isi rakensivat Amalialle ihan oman kodin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Makuuhuonetta

Makuuhuonetta

Milo pieni

Milo pieni

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Amalia on nyt siinä iässä, että ystävät ovat hänelle hurjan tärkeitä ja sovimme oikeastaan jokaiselle päivälle jotain aktiviteettia. Usein ulkoilemme lähes naapurissa asustelevan ystäväperheen kanssa ja pari kertaa olemme käyneet avoimissa päiväkodeissa, joissa myös Milo viihtyy huippuhyvin. Milo viihtyy kotonakin hyvin ja elämä on helpottanut todella paljon.

Vauhtia piisaa!

Vauhtia piisaa!

Mokkapalojen koristelua

Mokkapalojen koristelua

Serkukset uimassa

Serkukset uimassa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Milo on nyt 8 kuukautta ja aivan ihana tapaus. Hän on kova poika touhuamaan ja rakastaa mennä mukaan siskon leikkeihin. Milo ryömii kovin ja konttaakin vähän. Milo on oppinut nousemaan seisomaan tukea vasten, ja se on kyllä melkoisen hurjaa touhua. Milo on hyvin holtiton, mutta äiti on saanut tähän asti kopin pojasta.

Kiire uimaan!

Kiire uimaan!

Milon tyttöystävä Ada <3

Milon tyttöystävä Ada <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä, komennatko mua??

Mitä, komennatko mua??

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Amalia hoitaa etanaa

Amalia hoitaa etanaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Amalia on ollut mummin eli äitini luona yökylässä kahdesti lyhyen ajan sisällä. Mummi on kesälomalla ja aikoo ottaa Amalian yökylään vielä kolmannenkin kerran lomansa aikana. Ihan mahtavaa, sillä Amalia on ollut mummin luona yötä viimeksi reilu kaksi vuotta sitten, kun menimme Johnnyn kanssa naimisiin. Amalia tykkäsi yökyläilystä ihan hirmuisesti.

Kotiuduttuaan Amalia halasi ja pussasi veljeään kovasti, taisi olla ikävä molemmilla.

Pikkuveljelle hali

Pikkuveljelle hali

Ja suukko

Ja suukko

Yhteisiä touhuja

Yhteisiä touhuja

Molemmat vetävät pöytäliinaa, tätä yhteistä lurjustelua!

Molemmat vetävät pöytäliinaa, tätä yhteistä lurjustelua!

Vauhdilla siskon legoleikkeihin

Vauhdilla siskon legoleikkeihin

Rikkoisko..? ;)

Rikkoisko..? 😉

Sisarusrakkaus <3

Sisarusrakkaus <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Milo käy välillä istumaan polviseisonnasta, mutta ei osaa vielä istua ihan itse tai osaa muuten, mutta saattaa kaatua helposti taaksepäin. Sivuille päin horjahtaessa Milo ottaa kädet avuksi ja tasapainottelee jo hyvin, mutta taaksepäin mentäessä pieni kellahtaa kyllä seljälleen jos häntä ei kaitse.

Hassuttelua

Hassuttelua

Äidin prinsessa

Äidin prinsessa

Ja prinssi

Ja prinssi

Milo osaa sanoa jo sanoja eikä siskoni tätä uskonut, mutta niin vaan Milo näytti hänelle, että kyllä minä vaan osaan. Pyysimme Miloa sanomaan ISI ja niin hän hienosti toisti ihan selvästi tädilleen isi. Täti oli hämmästynyt. Isin lisäksi Milo on sanonut äiti, vauva ja kakka. Amaliahan alkoi puhumaan jo todella aikaisessa vaiheessa ja pikkuveli taitanee olla samaa maata.

Sisko tykkää kaunistella myös Miloa

Sisko tykkää kaunistella myös Miloa

Ja velihän ei hanttiin pistä

Ja velihän ei hanttiin pistä

Ei kiristä ei!

Ei kiristä ei!

Nuusku on voinut hyvin ja laiskasti. Nuusku nukkuu päivisin paljon, mutta lenkille päästyään innostuu aina kovasti. Milo ei välitä Nuuskusta lainkaan eikä ole vielä ikinä käynyt Nuuskua repimään. Nuusku tietysti väistelee aika hyvin ja on paljon omissa oloissaan. Iltaisin Nuusku pomottaa välillä, mutta aika rauhassa hän on ollut. Nuuskun leikattu jalka on parantunut hienosti ja nivelrikkoon määrätty pitkäaikainen kipulääke on tuonut apua. Epilepsialääkitys on myös auttanut hyvin eikä Nuusku ole saanut aikoihin kohtauksia.

Nuusku makoilee rappusilla tosi usein, portailta näkee mukavasti uloskin

Nuusku makoilee rappusilla tosi usein, portailta näkee mukavasti uloskin

Miehet köllöttelee

Miehet köllöttelee

Häntä roikkuu

Häntä roikkuu

Milo änki itsensä Nuuskun koloon

Milo änki itsensä Nuuskun koloon

Ja Amalia Nuuskun kaappiin

Ja Amalia Nuuskun kaappiin

Vanhus venyttelee jäseniään!

Vanhus venyttelee jäseniään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vahdissa taas!

Vahdissa taas!

Huh johan siinä tuli juttua ja kuvia!

Tällä hetkellä meidän perheen elämä on hyvinkin seesteistä ja onnellista <3

Elokuun hellepäivä vei voimat

Elokuun hellepäivä vei voimat

Aidalla

Aidalla

Hymy

Hymy

<3

<3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iloisia päiviä kaikille! <3

Kommentit

Mahtavia kuvia teidän arjesta 🙂 Tosiaan en minäkään meinannut Nuuskua löytää torkkupeiton seasta, niin samankaltainen peitto kuin Nuuskun turkki 🙂 <3

johanna

Kiitos Hanna <3 Viltti on niin samanlainen kuin Nuuskun turkki 🙂

Tosi kivoja kuvia ja juttuja! Olet kyllä osannut napsia hienoja valokuvia.Amalia ja Milo ovat kyllä varsinaisia tähtisilmiä ja miten liikkis kuva oli Johnnysta ja Nuuskusta pötköttelemässä <3.Hellepäivän väsyttämä Amalia on myös todella koskettava kuva.Kuvatekstisi ovat piste iin päällä 😀

johanna

Kiitos paljon Eija aivan ihanista sanoistasi <3

Ihania kuvia!

johanna

Voi kiitos! <3

Nuo sinun kuvatekstisi ovat niin hauskoja aina 🙂

johanna

Hehe kiva, kiitti paljon! 🙂

Amalia on kyllä niin söpö tyttö ja Milolla on aivan valloittava hymy<3

johanna

Kiitos kauniista sanoistasi <3

Ihana mieltä piristävä postaus! 🙂 Minkäs ikäinen pikku Milo on? Kylläpä on ison pojan oloinen kaikin puolin kun sanojakin jo tulee! Suloisia kuvia Amaliasta. Neiti on kyllä melkoinen prinsessa! 🙂 Ei meinannut muuten Nuusku vanhusta erottaa tuosta viltistä, kun niin samanväriset on. Ihana Nuusku, paljon rapsutuksia!

johanna

Kiitos ja kiva jos piristi mieltä <3 Milo on nyt 8 kuukautta, ihan pian jo 9 kuukautta <3 Nuuskun turkki on ihan samanlaista kuin tuo viltti 🙂
Annan Nuuskulle rapsutukset sulta <3 Kiitos vielä ihanasta kommentistasi <3

Miehet köllöttelee! Aivan mahtava kuva 🙂 ihmettelin, että mitkä ihmeet miehet kunnes häntä paljasti…

johanna

Hihi <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.