Yleinen
30.8.2017

Meidän suvun naiset on kovia imuroimaan

Meidän suvun naiset on kovia imuroimaan

Tänään lapset olivat viettämässä viikoittaista mummilapäivää ja mä touhusin blogin äärellä. Kuvasin Milon huoneen ja siitä on tulossa kuvia ihan pian. Kuvat on käsitelty ja olen laittanut ne jo blogiin, mutta postauksen teksti vielä uupuu. Lupaan huoneen esittelyn kuitenkin joko huomenna tai ihan viimeistään ylihuomenna.

Viime viikolla julkaisin ainoastaan kaksi kirjoitusta ja se on tosi vähän. Kuinka usein te lukijat tykkäisitte, että postauksia tulisi? Mä olen miettinyt jos uusi postaus tulisi noin joka toinen päivä, miltä kuulostaa? Nyt kun lasten mummilapäivä alkaa taas kesän jälkeen joka viikkoisena, niin mulla on aikaa kirjoittaa enemmän.

Amalia

Syksy on nyt saapunut ja musta tuntuu, että kesä meni jotenkin ihan ohi. Tein virheen ja odotin pidempää helleaaltoa enkä ehkä siksi nauttinut ihan täysillä kesästä. Olihan kuitenkin ihania ja kauniita kesäpäiviä paljon ja touhuttiin me kaikenlaista hauskaa, niin kotona kuin muuallakin!

Milo

Pari viikkoa sitten kävimme merimaailma SEA LIFEssa Helsingissä ja en muistanutkaan miten kiva paikka se on. Ihan mahtavia kaloja ja lapset jaksoivat ihastella niitä pitkän aikaa. Milokaan ei mennyt tuhatta ja sataa, vaan ihmetteli erilaisia kaloja aika rauhassa. Me satuttiin paikalle sopivasti ruokinta-aikaan, ja Miloa nauratti niin kovin, kun yhdet kalat nappasivat ruokansa niin ahnaasti, että vesi roiskui meidän katsojien päälle. Olihan se hauskaa ja kyllä muakin nauratti!

SEA LIFE

SEA LIFE

Mä muuten maalasin meidän pikkueteisen vaaleanpunaiseksi. Maalasin myös naulakon valkoiseksi ja sisustin eteistä hieman uusiksi. Nyt se on tosi suloinen ja äitini sanoi eteisen nähtyään, että tuntuu ihan siltä kuin tulisi Peppi Pitkätossun taloon. Amalia tietysti rakastui vaaleanpunaisiin seiniin välittömästi, miesväki ei juurikaan noteerannut. Musta on ihana, kun Johnny antaa mulle aina aika vapaat kädet tälläisissä hommissa eikä ole heti kieltämässä.

Mulle tulee ehdottomasti hyvä olo kaikesta kauniista ja siististä. Kun koti on siisti se tuo mielenrauhaa ja hyvää oloa. Lelusotku ei haittaa, mutta juurikin puhtaus on tärkeää. Iltaisin mä tykkään, että paikat siistitään ja mä imuroin oikeasti joka ilta yleiset tilat eli keittiön, olkkarin, pitkän käytävän, eteisen, pikkuvessan ja usein myös kodinhoitohuoneen. Jätän siis imuroimatta ainoastaan makuuhuoneet sekä leikkihuoneen eikä mua haittaa vaikka lastenhuoneet ja leikkihuone jäisi siivoamatta leluista.

Meillähän saa leikkiä paljon kaikenlaista, ottaa sohvasta vaikka kaikki tyynyt irti ja tehdä temppuradan tai leikkiä vaikka samaan aikaan kaikilla talon leluilla, mutta illaksi mä haluan aina yleiset tilat siisteiksi. Meillä lapset siivoavat sotkujaan, mutta myös me vanhemmat jeesaamme heitä hieman.

pikku poliisi

Pikku poliisi!

Milo keuliiUnisen näköinen Milo keulii!

Amalia keulii

Tämä päivä päättyi ihanasti, sillä lähdimme äitini ja siskoni kanssa kolmisin sisustuskauppa Kasvihuoneilmiöön. Ihan mahtava paikka ja teimme kaikki ihania löytöjä. Kuvailen ostokset tännekin, mutta nyt jatkan iltaa Johnnyn kanssa, sillä tulin juuri vasta kotiin!

Amalia

Amalia

Milo

Mukavaa illan jatkoa ja kauniita unia <3

Avainsanat

Kommentit

Tulee aina hyvä mieli, kun huomaan uuden postauksen sulta 🙂 Nyt on käynyt niin, että on ollut (muka) niin kiireistä etten ehdi välttämättä ihan heti lukemaan ja kommentoimaan, mutta blogisi pariin on kiva aina palata paremmalla ajalla. <3 Postauksia voi tulla siis ihan niin usein kun sulla vaan riittää aikaa ja intoa kirjoitella kuulumisianne! 😀 Ihana toi pikkueteisen maalaus, tuli varmaan niin söpö! <3 Ja puhtaus on tosiaan tärkeää mun mielestä myös, meillä ei tosiaan ole lapsia, joten ylläpito on tietenkin paljon helpompaa, mutta mä vaan olen niin laiska että imuroin maksimissaan pari kertaa viikossa siitä huolimatta.. 😀 En ole siis niin tarkka puhtauden suhteen, vaikka haluankin että on aina sellaista perussiistiä.

Johanna

Ihana kuulla, ja kiitos sulle super paljon, kun jaksat aina kommentoida <3 <3 Mä kuvaan eteisen ja esittelen sen täällä, kunhan joudan 🙂 Mä luulen, että toi pari kertaa viikossa on aika perus, mä vedän vähän överiksi 😉

Joo sun postaukset lukee aina tosi mielellään. 😊 Tää on sellainen hyvänmielenblogi. Vaikutat aidolta ja lämpimältä ihmiseltä. Siis että et teeskentele/kaunistele blogissasi mitään. Samoin Johnny vaikuttaa ihanalta kiltiltä mieheltä. 😊 Tuntuu että moni blogi on siloteltu ja kaunisteltu niin äärimmäisyyksiin, ettei ole mitään kosketuspintaa enää omaan elämään eikä siten enää mielenkiintoa lukea. Sulla on just päinvastoin! Keep up the good work! Hauska lukea teidän perheen kuulumisia!

Johanna

Kiitos ihan mielettömästi kauniista sanoistasi Mari <3 <3

Voi näitä sun postauksia lukee mielellään niin paljon kuin jaksat kirjoitella. Tämä blogi on ihan super tällaisellekin aikuisten lasten äidille. Jolla ei ole lapsenlapsis eikä juuri kontakteja lapsiperheisiin paitsi työkaverien juttujen kautta. Tykkään blogistasi koska kirjoitat niin elämänmakuisesti. Tykkään myös teidän koko perheestänne persoonina, joihin olen saanut tutustua blogisi kautta.

Johanna

Voi että mä aivan herkistyin, kiitos Eija tuhannesti <3 Te lukijat ootte mulle myös tosi tärkeitä <3

Edelleen tämä on ainoa blogi, jota odotan. Joka päivä käyn kurkkaamassa. Meriannen blogia kyllä myös, näitä kahta.

Johanna

Voi että ihana, kun odotat, kiitos sanoistasi <3 Ja Meriannen blogi on tosi ihana <3

Mäkin viihdyn puhtaassa ja siistissä kodissa ja imuroin varrellisella rikkaimurilla melkein joka päivä. Koen että kun siivoaa usein ja vähän niin ei tarvitse isoa suursiivousta niin usein tehdä. Meillä käy myös siivoojat kerran kuussa mikä on ihanaa.
Onko sulla millainen imuri käytössä?

Johanna

Joo mullakaan ei ole enää varsinaista siivouspäivää, ennen siivosin aina ennen viikonloppua to tai pe 🙂 Mullakin oli aiemmin toi varsi-imuri, mutta se meni rikki jo aikaa sitten, meillä on joku electroluxin tarjousimuri, se on kyllä ollut hyvä! 🙂

Mua ei haittaa, vaikka kirjoittaisit joka päivä 😀 Mut jos joka toinenkin päivä ehdit kirjoittaa, niin se on jo tosi hyvin! 🙂 Lähes joka päivä mä kuitenkin käyn täällä kurkkimassa, onko tullut uutta postausta, ja joskus useita kertoja päivässä xD

Johanna

Hihiii ihana bansku, kiitos tästä, tuli tosi hyvä mieli <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.