Yleinen
1.3.2017

Meidän Milo

Meidän Milo

Amalia on melkoinen persoona ja mietin jo raskausaikana tuleeko pikkuveli jäämään siskonsa varjoon, mutta tämä pieni vilkas pojanviikari on totaalisesti hänkin melkoinen persoona eikä näin ole päässyt käymään.

Milo on ollut aina hyvin vikkelä eikä juurikaan paikallaan, mutta nyt kahden vuoden rajapyykin jälkeen on pojasta kuoriutunut ihana leikkikaveri, joka jaksaa jo paremmin keskittyä tekemisiinsä. Poika tykkää askarrella, maalata, tehdä palapelejä, auttaa äitiä kotitöissä ja ruuanlaitossa sekä leikkiä kaikenlaisia leikkejä. Siskon ja siskon kamujen kanssa on huippua leikkiä isosiskoleikkiä ja Milo tykkää olla tässä leikissä vauva. Milo rakastaa pelata sählyä ja jalkapalloa ja odotan jo kesää, jotta poika pääsee pelaamaan oikein kunnolla kotipihalla. Milo tykkää kaikista kulkuneuvoista ja traktorit ja rekat huomataan aina liikenteessä, kuten tietysti myös piipaa-autot. Kotona Milolla on paljon pikkuautoja, kaivuri, bussi ja muutama rekka-auto ja näillä on kiva leikkiä.

Milo

Milo osaa jo hienosti pukea itse, ja oikeastaan kaikki on saatava tehdä itse. Milon sanavaraston kaksi käytetyintä sanaa on: ite ja ei! Milo on temperamenttinen ja hermo palaa pojalla nopeasti. Suuttuessaan hän saattaa viskoa tavaroita tai vain karjua ihan täysillä. Milo kiipeilee edelleen keittiöntasoille vetimien avulla, mutta on onneksi lopettanut jatkuvan käsienpesun vessassa. Milo on todella ehtiväinen ja välillä poika on pursottanut saippuaa päähän tai vaatteisiinsa, toisinaan hän livahtaa ulos tai antaa Nuuskulle kilopäin meetvurstia.

Milo rakastaa temppuilua ja on oppinut paljon eri temppuja Iida serkulta, joka käy voimistelussa. Milo oli juuri täyttänyt vuoden, kun hän osasi jo kuperkeikan, joten ketteryyttä riittää. Milo osaa hyppiä sohvalta ja arkkupöydältä hienosti alas ja tasajalkaa pomppimaankin hän oppi jo todella aikaisin.

Tästä yllä olevasta kaivuripaidasta on kerrottava hauska tarina. Olimme Johnnyn ja lasten kanssa laulamassa kirkossa joululauluja, kun Milo iski silmänsä takana istuvaan ehkä jopa yläaste ikäiseen tyttöön. Silmäpeliä aikansa käytyään poika avasi vauhdilla hupparinsa vetoketjun, heitti paidan päältään ja hymyili leveää hymyä tässä hihattomassa kaivuripaidassa saaden tytön ja hänen vanhempansa miltein repeämään nauruun!

Milo on hyvin hoikka poika, vaikka hän syö paljon. Lisäämme pojalle öljyä puuroihin ja välillä myös ruokiin, jotta energiansaanti olisi riittävä. Milo käy painokontrolleissa nyt vain puolen vuoden välein ja verikokeita on otettu laajasti painoasian vuoksi, mutta kaikki on ollut onneksi hyvin ja lääkäri on todennut pojan olevan hyvin liikkuvainen ja rakenteeltaan hoikka.

Milo sairastaa astmaa, ja annamme hänelle astmalääkettä aamuin illoin. Tämä tosin ei vaikuta pojan elämään millään tavoin ja vähäiset flunssatkin on selätetty nykyään oikein hienosti. Atooppista ihottumaa tai allergiaa on edelleen ja tämä näkyy aika vaikeinakin iho-oireina. Ihon hoito on tärkeää ja kortisonia kuluu kyllä välillä vähän liikaakin. Nyt tämän kuun astmakontrollissa ajattelin kysäistä uusista ruoka-aine allergiatesteistä, jotta osaisimme vältellä ruokia, jotka ihottumaa mahdollisesti aiheuttavat. Harmiksemme Iho- ja allergiasairaalassa ei uskota allergioihin jos ne eivät testeissä näy ja meillähän Milolla on testit näyttäneet negatiivista pikkuvauvasta asti.

Milo rakastaa läheisiään ja tykkää ihan hirmuisesti isoista pojista. Esimerkiksi HopLopista poika voi lähteä kirmaamaan isojen koululaisten perässä aivan tohkeissaan. Milo puhuu jo paljon sanoja, mutta ei lauseita. Hän tulee kuitenkin sanojen avulla oikein hyvin ymmärretyksi ja perhepiirissä me tiedämme pojan tarkoittavan kankilla kännykkää ja kalulla kaivuria 😉 Nämä ovat nämä kaksi ”hieman” epäselvää sanaa, muutoin sanat tulevat ihan oikein. Kankista olemme me muutkin alkaneet puhua, Iidaa ja naapurintyttöä myöden.

Milo

Eemi serkku on todella tärkeä ja rakas Milolle!

Milo rakastaa halimista ja suukkojen antamista ja tykkää lähetellä myös lentosuukkoja. Milo on huumorintajuinen ja hänen hassuille jutuille ja tempauksille saa nauraa vedet silmissä joka päivä.

Milo lukee joka ilta isänsä kanssa iltasadun ja nukkuu äidin vieressä vanhempien sängyssä. Milo nukkuu oikein hyvin, muutamasti herättää äidin laittamaan peittoa paremmin ja etsimään pudonneen tutin. Milo syö siis vielä tuttia unilla ja välillä hetkittäin myös päivällä, mutta tästä luovumme sitten kesemmällä.

Milo on aikamoinen koheltaja, mutta hän ei pienistä itkeskele. Oikeastaan jos itku pääsee haaverin yllättäessä, niin silloin melkein tietää, että tulee verta. Ihme kyllä pojalla on hampaat tallessa, tämän aina toisinaan joutuu tarkistamaan. Kerran on leukaa vähän liimattu terveyskeskuksessa, mutta muuten näiltä reissuilta olemme välttyneet.

Ohhoh äiti lensin tänne!

On ollut mainio ja opettavainen matka tämän pikkuisen kanssa, jonka menossa ei vauhtia puutu. Äiti on oppinut jo luottamaan pojan taitoihin, vaikka ikää on vasta kaksi, mutta kyllähän moni läheinen välillä silmänsä sulkee Milon touhuja katsellessa <3 🙂 Minkälaisia kaksivuotiaita muilta löytyy?

Avainsanat

Kommentit

Ihana poika teillä!:)
Pakko kommentoida tuota allergia-asiaa. Allergiat ja niiden diagnostiikka eivät ole mikään uskonasia, toivoisi sinunkin käsittääkseni terveydenhoitoalan ammattilaisena tämän ymmärtävän eikä puhuvan allergioista kuin joulupukista.
Mikäli lapsella on lievä-keskivaikea-asteinen atooppinen ekseema, joka oireilee ajoittain (niin kuin ihottumalla on tapana), sen taustalta ei tarvitse etsiä ruoka-aineallergiaa, nämä ovat kaksi eri tautia. Välttödieettejä varmuuden vuoksi ei enää nykyään suositella.

Meillä myös tyttö oli pari vuotiaana todella taitava monessa asiassa. Puhui todella hyvin, hyppi, kiipeili ja teki kaiken kaksi vuotta vanhemman veljensä perässä. Oli kerhossakin ollessaan (2 vuotiaana) aina vain veljensä ja muiden 4v lasten kanssa. Katseleeko Milo paljon Amaliasta mallia? Ihana kun alkaa leikit sujua yhdessä, saa itsekin hieman rauhassa olla välillä kun lapset leikkivät keskenään. Minähän en saa olla välillä edes samassa huoneessa kun leikkivät.

Ja tuo Amalian huone on ihana, tosi nätti. Hämmentää vaan aina nähdä blogeissa lastenhuoneita kun ovat niin siistejä! Meillä ei toivoakaan noin siististä huoneesta :’D Onko Milollakin oma huone jo?

Johanna

Ihana tyttö siellä <3 Katsoo mallia juu ja varsinkin hassuttelu jutuissa on heti mukana 🙂 On se tosi kiva, että meilläkin on leikit vähän alkaneet sujua! 🙂
Hihii Amalia ja Milo oli mummilassa, kun järjestin huoneen vimpan päälle ja otin kuvat, joten todellisuudessa huone ei näytä ikinä tuolta 😉 Milolla on oma huone, mutta sitä ei ole vielä rempattu, joten se ei varsinaisesti ole vielä Milon huone, vaan enemmänkin romuvarasto..

Meillä 2v3kk vihdoin puhuu joitain sanoja, tänään tullut kolme uutta sanaa, mutta kyllä tätä vaihetta on odotettukin! päiväkodissa oli jopa todistetisti puhunut kolmen sanan lauseen 🙂

Vauhtia hällä riittää, karkuun juokseminen on ihanaa, puhtaat pyykit myllätään lattialle heti kun silmä välttää. Vielä ei oikein pidemmät leikit suju isosiskon kanssa, mutta välillä rakennellaan yhdessä sulassa sovussa.

Johanna

Vautsi hienoa! <3 Pikkuhiljaa ne leikit alkavat ihan varmasti sujumaan 🙂

Kuulostaa ihan meidän kaksi vuotiaalta. Menoa riittää ja melkoisia jekkuja tehdään äidille. Tänään mm. kaivoin vessanpytystä rullan vessapaperia ja siivosin liimaa keittiön pöydältä. Jos meillä on hiljaista niin tietää melko varmaksi että kuopus on pahanteossa. Isojen sisarusten perässä pitää pysyä ja vauhti on sen mukainen. Tyttö rakastaa nukkeja ja vauvoja ja vaunuja ja rattaita bongaillaan pitkin kyliä. Jopa oman ikäisiä sanotaan vauvoiksi. 😀 Tätä välillä naureskellaan kanssatovereiden vanhempien kanssa. Tyttö nukkuu äidin vieressä, tosin haaveena olisi siirtää neiti nukkumaan siskon kanssa samaan huoneeseen mahdollisimman pian. Kunhan saadaan hommattua patja kerrossängyn alapetiin. Meillä tissitellään vielä (tyttö jo 2v4kk) mutta äidillä halu siihen vielä ja tyttökin sitä kaipaa. Erosimme kesällä lapsen isän kanssa ja läheisyyttä tankataan mm. sillä keinoin. Sanoja tulee jo paljon ja muutaman sanan lauseitakin harvakseltaan. Omia hassuja sanontojakin löytyy. Veli on mm. Pottu. 🙂 Ääntä riittää ja neiti ilmaisee harminsa isoon ääneen (voi äitiparan korvat) Meilläkin tykätään halia ja pussailla, mutta vain jos itse haluaa…

Johanna

Kiva kuulla susta pitkästä aikaa <3 Jep vessanpöntöstä on tullut täälläkin kaivettua roinaa 😉 Ja sama homma tuon hiljaisuuden kanssa! Hihii ihana, Amaliakin aikoinaan kutsui kaikkia vauvoiksi, vaikka olivat saman ikäisiä, mutta ehkä hitusen vain pieni kokoisempia 🙂 Meilläkin imetys olisi saanut myös jatkua, mutta Milolle riitti <3 Hahhaaa vai veli on Pottu, hauska <3 Tsemppiä teille ja ihanaa kevättä <3

Kiitos samoin teille ❤

Johanna

<3

Meillä on melkein Milon ikäinen tyttö ja onkin ollut ihana lukea myös Milon kuulumisia ja seurata suht samanikäisten koheltajien kasvua. Meillä myös todella menevä ja tempperamenttinen tyttö, jolta ei virta lopu. Taidot melko samalla tasolla, meillä ei onneksi osata vielä kiipeillä, mutta kaikki tavarat kyllä tutkitaan viimeistä kaapin nurkkaa myöten. Myös omatoimisuutta löytyy vähän liiaksikin asti, mm maitoa yritetään kaataa itse. Nyt oppi avaamaan jääkaapin oven ja kuljettaa sinne KAIKEN taikinavateja myöten. Jos jokin häviää niin se löytyy yleensä sieltä. Täällä vielä pikkusisko 5,5kk menossa mukana niin ei lopu tekeminen kesken. Uhmaa on myös havaittavissa ja välillä rajoja kokeillaan urakalla. Puhetta meillä ei myöskään tule, tai sanoja kyllä mutta ei lauseita. Saa kyllä ilmaistua itsensä hyvin taitavasti, ettei jää epäselväksi mitä haluaa 🙂
Onko Milolla uhmaa tullut vielä? Esim. jos kovasti jotain haluaa niin mieltä osoitetaan jos ei tapahdukaan pikkuisten toiveiden mukaan. Välillä itse tulee hämmästyttyä kuinka söpöjä nämä mielensä pahoittajat on kun oikein kiukuttaa.

Oi vitsit, ”ihanaa” että muidenkin taaperot on löytäny jääkaapin. 😉 Meidän kuopus 1v 9kk TYHJENTÄÄ jääkaapin alahyllyjä, kun silmä välttää..

Johanna

Hiihhiii voi ei 😉

Johanna

Oumai sulla on vielä pikkuinen vauveli tohinoissa mukana, mä en ehkä selviäis 😉 <3 Touhukkaalta kuulostaa teidän neiti, hih <3 Milolla on myös uhmaa ja se alkoi heti, kun täytti kaksi, melkoisia kilareita tulee pojalla, mutta hyvin ollaan selvitty 🙂

Oi kuulostaa monelta osin samanlaiselta viipottajalta kuin kesäkuussa 2v täyttäjä kuopukseni! Nyt kun uhma on jo alkanut ja vauhtia on aivan älyttömösti tuntuu välillä tosi haastavalta pitää omat hermonsa kurissa, mutta vastapainona neidillä on sitten hellyyttävät hali-puolensa ja aivan huippuja vitsejä, niin kuin teidän Milo-pojallannekin! <3

Johanna

Ihanalta kuulostaa teidän typy <3 Uhma alkoi meidän Milolla juurikin heti, kun täytti kaksi, kyllä melkosia kilareita poika saa, mutta ihme kyllä mä olen pysynyt yllättävän lunkkina, tosin välillä tulee ylilyöntejä myös äidillä 😉

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.