Yleinen
7.4.2017

Loman jälkeinen arki

Loman jälkeinen arki

Loman jälkeen fiilis on aina katossa pitkään. Lapset viihtyvät lelujensa parissa ihanasti ja meillä on ollut todella mukavia päiviä. Toissapäivänä Amalialla oli kolme leikkikaveria ja iltapalalla vielä kaksi ystävistä. Milo touhusi isin kanssa ulkona naapurintädin ja hänen poikansa kanssa ja sisälle tultuaan totesin Johnnylle, että on ihanaa, kun en itse saa isoa perhettä niin on aina näiden muiden mukuloita täällä meillä ja he ovat kuin kotonaan. Joten usein tuntuu ihan siltä, kuin meillä olisi jo valtava perhe. Amalian ystävistä on tullut tietysti minullekin hyvin läheisiä ja minua ei koskaan haittaa, vaikka Amalian ystävät viipyvät meillä todella pitkän aikaa. Amalia nauttii suunnattomasti ystävistään ja heillä on aina ihania leikkejä. Toki nämä lurjukset tekevät välillä melkoisia juttuja, kuten pesevät meidän vessan lavuaarin, peilin ja jopa vessanpöntön kannen saippualla ja rasvalla, mutta enpä minä osaa tälläisistä suuttua. Olen vain
todennut nyt tytöille, että saunaan, kylpyhuoneeseen tai pikkuvessaan ei mennä hetkeen leikkimään.

Eräänä päivänä nauratti aivan mahdottomasti, kun yksi Amalian ystävistä oli pukenut minun läpinäkyvän pitsipaitani päällensä ja kulki siinä sitten loppupäivän. Johnnylla oli hauska ilme kotiin tultuaan, kun näki tämän asukokonaisuuden. Välillä on vain nieltävä nauru ja käännettävä pää. Mutta onhan nämä pikkumuijat ihan mahdottoman ihania ja hauskoja!

Alkuviikosta Amalia oli pitkästä aikaa kerhossa ja oli kerhoillut glitter korkokengät väärissä jaloissaan. Tyttö oli kertonut tossujensa olevan muka pesussa, vaikka repussahan ne olivat. Tänään Amalialla on yhden kerhokaverin syntymäpäivät ja lähdemme sinne sitten tyttöjen kesken. Amalia on vielä halunnut äidin mukaan juhliin ja tämä on onneksi sopinut juhlaperheille.

Ensimmäinen arkiviikko on loman jäljiltä siis pulkassa ja nyt on ihana aloitella viikonloppua! Huomenna meillä on urakkana koristella virpomisoksat, jotka pojat eilen illalla metsästä hakivat. Sunnuntaina sitten virpomaan ja tänä vuonna Milokin tulee ymmärtämään paremmin virpomisen päälle!

Kivaa viikonloppua kaikille <3

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.