Yleinen
3.4.2017

Loma isolla porukalla

Loma isolla porukalla

Takana aivan mahtava loma ja nyt lisää lomakuvia ja kuulumisia! Parasta oli olla lomalla isolla porukalla, vaikka alkuun vähän jännitti tuleeko kärhämää heh no äidin kanssa. Meillä on äidin kanssa läheiset välit, mutta olemme kyllä riidelleet paljon elämäni aikana. Reissussa meillä ei kuitenkaan ollut mitään riitaa ja kaikki meni aivan loistavasti!

Äiti ja tytär

Koko konkkaronkka!

Lomapäivät meni kutakuinkin saman kaavan mukaan. Meidän perhe nukkui joka aamu pisimpään lukuunottamatta isiä, joka oli käynyt lähes aina jo aamupalallakin ennen emännän ja lasten heräämistä. Siskollani pärähti aamuisin kello kahdeksalta pirisemään, koska ainuttakaan auringonsädettä ei voi menettää tämä auringonpalvoja. Siskoni oli ehtinyt olla jo Suomessa nokka kohti aurinkoa ja jo ennen reissua hän oli saanut väriä. Nythän siskoni on lähes musta, niin hyvin aurinko häneen tarttuu.

Tässä vielä iho vaaleana..

Saimme me muutkin väriä todella paljon, ja nautimme lämmöstä ja auringosta. Uiminen oli lapsista parasta lukuunottamatta Miloa, joka ei uinut lainkaan. Milo inhoaa kylmää vettä ja hänelle jopa lämmitetyt altaat olivat liian kylmiä. No yksi pulahdus viikarille tuli, kun askel uima-altaan reunalta horjahti ja se oli menoa se. Vahdimme poikaa kuin haukat, mutta pulahdus tapahtui sekunneissa ja vaikka olin pojan vieressä en ehtinyt napata kiinni. Tilanteesta selvittiin pienellä säikähdys itkulla ja jo paahdettiin menemään.

Milo tykkäsi ottaa vettä vesipyssyyn ja ammuskella. Välillä ammukset eivät lähteneet ihan sinne kuin piti, joten toisinaan vesipyssy oli otettava evakkoon. Milo oli reissussa todella villi ja kirmasimme pojan perässä vuorotellen. Ai että, kun sai hyvät naurut, kun siskoni ja äitini otti kunnon juoksuaskeleita vilkkaan pojan perässä. Harvoin näkee mummin juoksevan, joten tästä sai kyllä makoisat naurut.

Ruoka oli todella hyvää ja söimme illallisen aina eri ravintoloissa. Lounaaksi haimme vain lapsille jotain pientä altaille ja tämä oli helpompi, sillä ruokailut pikkumiehen kanssa olivat hieman kaoottisia.

Mamma!

Haba!

Iltaisin lasten käytyä yöunille me vanhemmat jatkoimme iltaa siskoni perheen terassilla höpötellen ja Uunoa pelaten. Meillä oli huoneet vierekkäin ja Eemi nukkui mummin kanssa koko loman ajan ja myös mummi kävi aina lasten kanssa samaan aikaan yöpuulle. Eilen puhuimme juuri siskoni kanssa kuinka on ikävä näitä yhteisiä iltoja, niin meillä oli hauskaa. Nauroimme välillä vedet silmissä ja siskoni ja hänen miehensä saivat ”nauttia” mieheni laadukkaasta sähellyksestä ja ”hyvästä” huumorista. Minähän tähän olen jo tottunut.

Pikkutytöt ja Eemi uivat todella paljon reissun aikana ja Eemi oppi heti snorklaamaan ja olin ihan ihmeissäni kuinka nopeasti se häneltä lähti sujumaan. Vietimme eniten aikaa hotellin uima-altailla, mutta kävimme myös rannalla. Rannalla oli helpompi olla Milon kanssa, sillä pojalla oli siellä enemmän tekemistä. Hiekkalinnojen tekoa sekä meriveden kantamista rantaan. Pojat ja Amalia uivat meressä, me muut pulikoimme vain altaissa.

Uinnin päälle vähän jätskiä!!

Ja äidin kainalossa lämmittelyä!

Siinä oli rutkasti lomakuvia ja höpinää! Toivottavasti tykkäsitte ja saitte kuvat auki, kun niitä oli niin hirmuisesti <3 Lisää lomakuulumisia pian! Puss <3

Avainsanat

Kommentit

Moikka! Aaa oon niin kateellinen.. Mäkin haluaisin, mutta en kyllä mitenkään uskalla lähteä temperamenttisen 2veen ja puolivuotiaan kanssa. No.. Ehkä joskus sitten. Tuli kuvista mieleeni, mulla mennyt varmaan vähän ohi tää, että onko siskosi siis nuorempi vai vanhempi kuin sinä ja kuinka vanha(nuori) hän on? On kanssa niin nuoren näköinen, kuin sinäkin! 🙂

Johanna

Voi olla todella ettei ole vielä teidän aika lähteä 😉 <3 Miia on mun pikkusisko, hieman alle 3-vuotta nuorempi mua 🙂 Mä olen 31 ja Miia siis 28-vuotta!

Ihana loma teillä ollut! Tuli kyllä itsellekin hirveä matkakuume 😀 Mies katsoi kanssa kuvia ja sanoi samaa.

Johanna

Hihiii ihanat, kiitos <3 <3

Moikka pitkästä aikaa ( siis olen käynyt postauksia lukemassa säännöllisesti, mutta kommentoin pitkästä aikaa 😊😀). Onpa kivoja lomakuvia 🌴⛱⛱🕶☀️☀️. Rento tunnelma ja iloinen lomafiilis 😊. Taisi lapset olla innoissaan, kun oli seuraa toisistaan ja sai yhdessä uida ja leikkiä. Tuollaiset matkat isommalla porukalla ovat parhaita ☀️☀️😊😊 Lämpimät terveiset meiltä ❤️

Johanna

No moi Hanna <3 <3 Ihana kuulla, että olet lukenut ja mahtavaa, että kommentoit, kiitos <3 <3

Aivan ihania lomakuvia! Tässähän tulee itsellekin taas matkakuume 😀

Johanna

Hihiii kiitos Nelli <3 <3

Teillä on ollut kyllä ihan maailman paras loma noin kivan porukan kanssa. Kiva kun pääsitte aikuisten kanssakin rentoutumaan ilman, että aika oli pois lapsilta. Ja lomakuvat on niin todellisia että ihana loma kyllä välittyy meillekin 😀

Johanna

Kiitos Eija ihanasta kommentistasi <3 <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.