Yleinen
13.10.2015

Lasten yhteinen riemu

Lasten yhteinen riemu

Pitkästä aikaa otin aikaa kirjoittamiselle viikonloppuaamuna. Samaan aikaan muu perhe leikki ja katseli piirrettyjä olohuoneen puolella. Iltaisin olen usein sen verran väsynyt, ettei ajatus kulje enää niin hyvin, että saisin mitään järkevää tekstiä aikaiseksi. Ei se ajatus näin vauvavuoden aikana ole oikein päivälläkään kulkenut ja välillä olenkin totaalisen pihalla, mutta on ihanaa huomata, että lähes kaikki ystäväni ovat tasan samassa tilanteessa ja sekös lohduttaa ja naurattaa.

Jokin aika sitten kävin kahden ystäväni kanssa ravintolassa syömässä ja olimme mukavasti pihalla jokainen. Puhuimme siis vuoron perään toisillemme ihan höpöjä ja aina joku sitten korjasi. Tätä se univaje tekee ja hassuja tilanteita sattuu, mutta onneksi osaamme nauraa itsellemme eikä kukaan ota itseään liian tosissaan.

Kaksplussalla blogitapaamisessa!

Kaksplussalla blogitapaamisessa!

Perheen perustamisen jälkeen sitä on alkanut arvostaa kotona oloa ja perheenä touhuamista. Oikeastaan aloin viihtyä kotona vasta neljä vuotta sitten, kun ostimme tämän oman asuntomme. Ennen sitä kyläilimme alvariinsa ja kävimme usein huoltoasemilla kahvilla. Tämä tietysti kuuluu nuoruuteen, mutta jotenkin en viihtynyt kotona ja pelkäsin vuokra omakotitalossa, jossa asuimme jonkun vuoden ennen oman asunnon ostamista.

Kaipaan kovasti ystäviä ja pidämme aivan liian vähän yhteyttä. Suurimmalla osalla ystävistäni on lapsia ja perhe-elämä vie meidät kaikki mennessään. Mietin usein miten kiva olisi lähteä ystävän kanssa kahvilaan höpöttelemään, mutta kuitenkaan en koskaan saa aikaiseksi sovittua treffejä.

Emme yleensä sovi ohjelmaa viikonlopuille, sillä silloin on parasta mennä vaan fiiliksen ja jaksamisen mukaan, mutta tämä rajoittaa kyllä hurjasti ystävien näkemistä. Jos perheenä haluamme nähdä ystäviämme niin se on ehdottomasti tehtävä viikonloppuna, sillä Johnny on arkena kotona vasta puoli kuuden aikaan illalla ja lapset käyvät yöunille jo puoli kahdeksan, Milo välillä jo aikaisemminkin. Viime viikonloppuna näimme ystäväperhettä ja se oli todella kivaa. Ystävät tulivat kyläilemään meidän luokse aamupäivästä ja vietimme muutaman tunnin yhdessä. Lapsilla oli mukavaa ja meillä aikuisilla myös. Ehdottomasti yhteisiä treffejä lisää kaikkien ystävien kanssa! Ystävät ovat tärkeitä eikä heitä korvaa mikään. Onneksi aina, kun ystäviä näkee, niin juttu luistaa ja tuntuu heti siltä, kun ei oltaisi erossa oltukaan.

Tähtisimmu

Tähtisimmu

Mua et kuvaa!!

Mua et kuvaa!!

Olen alkanut tehdä kävelylenkkejä pikkusiskoni kanssa ja tämä 5 kilometrin reipas lenkki on oikein terapeuttista ja tekee meille molemmille hyvää. Sisko on se ihminen maailmassa aviomiehen lisäksi, jolle kerron kaikki asiani siis ihan kaikki, kirjaimellisesti. Toivepostausta sisaruksistani on toivottu ja sen otan työn alle pikimmiten. Myös pikkuveljeni on minulle hyvin tärkeä, vaikka emme yhtä paljon olekaan tekemisissä.

Pienet prinsessat <3

Pienet prinsessat <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eemi serkku pelailee

Eemi serkku pelailee

Milo on aina Eemin kimpussa

Milo on aina Eemin kimpussa

Hauskaa on!

Hauskaa on!

Lapsille kuuluu oikein hyvää. Amalia on käynyt kerhossa kahdesti viikossa ja tykkää kovasti, vaikka onkin jäänyt kerhoon pahoin mielin taas muutaman kerran. Viimeksi kerhoon mennessä muiden kerholaisten juostessa sisälle Amalia ottikin hatkat toiseen suuntaan. Lähdin tietysti tytön perään ja palasimme yhdessä takaisin kerhon ovelle ja samalla ohjaaja kertoi, että ohjelmassa on tällä kertaa leipomista ja tämä lause sai Amalian ampaisemaan sisälle. Reppukin jäi ulos ja tyttö palasi sitä hakemaan hymyssä suin ja naureskeli: reppu ja hanskat jäivät! Huusin sitten Amalian selälle heipat ja kivat kerhopäivät enkä saanut innokkaalta leipurilta vastausta lainkaan.

Amalia rakastaa leipomista ja ruuanlaittoa ja onkin apuna ruuan teossa joka päivä. Salaatin Amalia saa tehdä aina yksin ja on myös innokkaana kattamassa pöytää.

Milo touhuaa jo kovasti ja Milon mielestä parasta olisi leikkiä aina samaa leikkiä siskon kanssa. Toisinaan Amalia ei tahdo Miloa rikkomaan lego rakennuksia ja silloin pidänkin tarkkaa vahtia ettei niin pääse käymään. Toisinaan taas Amalia hihkaisee, että nyt Milo saa tulla rikkomaan ja senhän veikka tekee.

Viime torstaina Milo seisoi muutaman sekunnin ilman tukea ja olin aivan äimän käkenä. Eilen hän teki sen uudestaan ja tällä kertaa pikkuinen seisoi kauemmin ja niin hienosti. Ihan huikeaa! Milo osaa sanoa myös useita sanoja ja hän pulputtaa omaa kieltänsäkin paljon. Tuleekohan Milosta samanlainen papupata kuin Amaliasta.

Milo näyttää nyt 9 kuukauden ikäisenä jo enemmän omaa tahtoa ja sen kyllä kuulee, kun hän ei jotain halua. Jos nostan hänet pois jostain, jossa hän haluaisi ehdottomasti olla, niin kiukkuisen vauvan pikkujalat alkavat potkia vimmatusti ilmaa sylissäni ja tämä naurattaa minua aivan kamalasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapset ovat aloittaneet jo keskinäisen riehumisen ja tätä on ilo katsella. Milo kirmaa hullua vauhtia kontaten ja Amalia juoksee edellä. Lapset hymyssä suin yhteisessä puuhassa on ihan parasta. Nämä hetket olivat heti mielessäni, kun selvisi, että saamme perheeseemme vauvan.

Johnnyn kanssa vietämme iltaisin kahdenkeskistä aikaa katselemalla yhteisiä ohjelmia. Herkuttelua olemme rajoittaneet molemmat ja tämä on tehnyt hyvää.

Isi tuli kotiin ja äiti otti lepoasennon

Isi tuli kotiin ja äiti otti lepoasennon

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pusuja

Pusuja

Kutittaa!

Kutittaa!

Leppoisaa iltaa muruset <3

Avainsanat

Kommentit

Sydän,sydän sydän!!! Olen tismalleen samaa mieltä kuin edelliset kommentoijat. Lempiblogini:)

johanna

Awww, voi että, kiitos paljon <3

Oi että ku ihanaa 🙂 Sun blogia on aina niin kiva lukea, itte tullee aina niin hyvän tuuliseksi, varsinkin tästä postauksesta tuli tosi hyvä mieli

johanna

Aivan mahtava kuulla, kiitos ihana <3

Olipa kiva postaus! Tuli hyvä mieli 🙂

johanna

Ihana kuulla, kiitos paljon <3

Ihana postaus! 🙂

johanna

Oiii, kiitos kovasti <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.