Yleinen
5.1.2013

Lasten ilo, paras ilo!

Lasten ilo, paras ilo!

Torstai päivästä en muista mitään muuta kuin sen, että kävimme aamulla ruokakaupassa siskoni ja hänen lastensa kanssa. Kotipäiväksi taisi loppupäivä mennä.

Avulias tiskikoneen tyhjentäjä

Perjantaina aamuna menimme Amalian kanssa kymmeneksi ystäväni luokse kylään. Hänellä on Amaliaa viikon nuorempi poika. Aluksi Amalia ujosteli kovasti, piti minun molemmista käsistäni tiukasti kiinni. Hetken kuluttua hän kuitenkin intoutui leikkimään. Amalia ja Mikael yrittivät vuoron perään vetää toistensa suusta tutin pois. Kotiin lähdimme päiväuniksi.

Kaverin luona kylässä

Sain Amalian helposti nukkumaan ja itse aloin lukemaan uutta vauvalehteä. Muutaman tarinan luettuani Amalia heräsi. Hän nukkui päiväunia vain puoli tuntia.

Amalia sai välipalaksi minun tekemääni makaronilaatikkoa ja raejuustoa. Hän maistoi makaronilaatikkoa jo eilen ja se oli ensimmäinen kerta kun Amalia maistoi kotiruokaa. Hän tykkäsi siitä kovasti. Alan pikkuhiljaa totuttaa Amaliaa samaan ruokaan mitä me muutkin syömme. Amalia on todella perso ruualle, joten luulen ettei meillä tule ongelmaa tästä ruuan maun vaihdoksesta. Olen todennut jokaisen kauppareissun jälkeen, että piltit ovat todella kalliita. En kuitenkaan ole jaksanut alkaa itse tekemään Amalialle ruokia aikaisemmin.

Amalian annos

Ensin vähän tutustutaan..

Sitten syödään..

Nuusku siivoaa sotkut..

Pyysin siskoani ja hänen lapsiaan tulemaan meille kylään. Kaikilla kolmella serkuksella oli kovat tohinat päällä. He keksivät tanssilavan ja Iida alkoi rämpyttää valoja kuin olisivat diskossa. He tanssivat niin ja Amalia tietysti intoutui mukaan. On tuota lasten riemua ihana seurata. Ilman haavereita ei tietenkään selvitty. Iidalla aukesi hieman huuli kahteen otteeseen.

Bileet..

Tuu säkin korokkeelle..

Pääsihän Amalia..

Eemi syöttää Amaliaa..

Johnnyn tullessa töistä alkoi Johnny ja Eemi leikkiä yhdessä. Kotiin lähtiessä Eemille tuli todella paha mieli, ja ulkona hän alkoi itkeä kovasti eikä suostunut menemään autoon. Niinpä keksin ja sanoin Eemille, että mennäänkö hakemaan sulle tätin jääkaapista purkki fetajuustoa. Se auttoi ja mieli piristyi heti. Lahjontaa ei kai saisi käyttää lapsien kanssa, mutta eiköhän se ole sallittua kun täti sitä käyttää.

Loppuilta menikin sitten leikkiessä Amalian kanssa. Amalia ei olisi halunnut millään jättää leikkejä kesken kun tuli nukkumaanmenoaika. Niinpä hän nukahti vasta kahdeksan jälkeen, vaikka oli nukkunut päivällä vain puoli tuntia.

Minun nukuttaessa Amaliaa oli Johnny tehnyt meille pesän olohuoneen lattialle, jossa katsoimme lempiohjelmani Voice of Finlandin, josta alkoi uusi kausi eilen kahdeksalta. Amalia yllätti meidät eikä herännyt ohjelman aikana kertaakaan. Yöllä hän heräsi neljä kertaa syömään, joka on aivan liikaa kun hänen ei tarvitsisi syödä yöllä yhtään kertaa. Totesinkin Johnnylle aamulla, että Amalia on vähäntänyt maidon juomista päivän aikana kaksi kertaa mutta tuplaa sen yöllä. Unikoulu alkaa tässä talossa kun korvatulehdus on ohi ja putket korvissa. Täytyy ehkä myös malttaa odottaa, että kaksi hammasta jotka ovat puhkeamaisillaan puhkeaisivat ensin.

Söimme tänään yhdessä aamupalaa, tai siis toisinsanoen Amalia ja Johnny söivät, koska minä syötin Amaliaa ja kun hän oli syönyt alkoi kiukku päästä syöttötuolista pois. Niinpä minä söin yksin Nuusku vieressä kerjäten ja Amalia ja Johnny leikkivät olohuoneessa.

Aamupalan jälkeen lähdimme koko perhe lenkille. Ilma oli ihana, pakkasta oli neljä astetta ja oli todella valoisaa. Näimme muutamia tuttuja lenkillä joidenka kanssa jäimme suustamme kiinni. Niinpä loppulenkistä Johnny joutui kantaa Amaliaa, koska häntä ei enää huvittanut istua rattaissa.

Lenkillä

Yli valuneet silmätipat silmässä kuivuneena..

Päiväunia Amalia nukkui tänäänkin vain puoli tuntia. Johnny halusi lähteä Prismaan Amalian kanssa kaksistaan. Tajusin, että se on ensimmäinen kerta kun Amalia on yksin autossa jonkun muun kuin minun kanssa. Pakko se on vaan alkaa antaa enemmän Amalian viettää aikaa Johnnyn kanssa kahden ja myös muiden läheisten. Taitaa alkaa olla pikkuhiljaa aika katkaista napanuora minun ja Amalian väliltä, täyttäähän äidin vauva viimeinen päivä tätä kuuta jo vuoden.

Nyt lähden sohvalla lellimään toista vauvaani, joka jäi seurakseni kotiin. Hauskaa viikonlopun jatkoa lukijat!

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.