Yleinen
28.1.2014

Hoitotulokset kolmannen laserhoidon jälkeen

Hoitotulokset kolmannen laserhoidon jälkeen

Amalialle on tehty kolme laserhoitoa tuliluomen vaalentamiseksi ja nyt pääsette näkemään miltä hoitotulos näyttää kolmannen hoitokerran jälkeen.

Amalia syntyy suurten tuliluomien kanssa

Amalia syntyy suurten tuliluomien kanssa

Lähikuvaa tuliluomesta

Lähikuvaa tuliluomesta

Tuliluomi ennen hoitoa

Tuliluomi ennen hoitoa

Tuliluomi ensimmäisen hoitokerran jälkeen

Tuliluomi ensimmäisen hoitokerran jälkeen

Tuliluomi toisen hoitokerran jälkeen

Tuliluomi toisen hoitokerran jälkeen

Tuliluomi kolmannen hoitokerran jälkeen

Tuliluomi kolmannen hoitokerran jälkeen

IMG_6952

Otsa on vaalentunut hurjasti

Otsa on vaalentunut hurjasti

Kuvaa kädestä

Kuvaa kädestä

Ja sormista

Ranteesta alaspäin tuliluomi vaalenee huonosti niinkuin näkyy

Juuri herättyä tuliluomi on aina vaaleimmillaan

Juuri herättyä tuliluomi on aina vaaleimmillaan

Hyvältä näyttää ja huomaan ainakin itse, että loistavaa hoitotulosta on saatu aikaan. Seuraava hoitokerta on ystävänpäivänä. <3
Mitä mieltä Te olette?

Avainsanat

Kommentit

Ihanaa että luomi on vaalentunut! Luulen etää tulevaisuudessa sitä ei näy melkein ollenkaan!

johanna

Mä luulen näin myös! 🙂

Luin tätä postausta ja 3v tyttöni istui veiressäni ja sanoi ”äiti katso miten kaunis tyttö ja ihana valkoinen mekko!” 🙂 <3 hyvin on hoidot tehonneet !

johanna

Ovat tosiaan hyvin tehonneet! 🙂 Ihana tuo tyttösi, tosi kauniisti sanottu, lämmitti kovasti tämän äidin mieltä <3 <3

Tosi hyvin on hoidot tehonneet.Eräs tuttavani lapsi sai syntymässään suuren tuliluomen kasvoihinsa, silmän ympärille. Viime keväänä, tytön ylioppilaskuvissa tuliluomesta ei näkynyt jälkeäkään.Hän sai laserhoitoja tuliluomeensa, ja hyvin ovat tehonneet. Se mikä jäi näkyviin, on täydellisesti meikkivoiteella peitettävossä. Ja hänen hoitovuosistaan on kulunut aikaa joten hoito on varmasti vielä kehittynyt.

johanna

Kiitos <3 Ihanaa kuulla tälläisistä huippu hyvistä hoitotuloksista!

No on kyllä vaalentunut tosi paljon! Ei uskoisi, että hoito voi olla noin tehokas. Luultavasti tuliluomet häviää seuraavien hoitojen myötä lähes kokonaan, kun noin hyvin tulokset näkyy.

Itselläni on kasvoissa päinvastainen pigmenttiongelma, valkoiset laikut, eli vitiligo-läntit pitkin kasvoja. Ihon lisäksi myös silmäripsissä, kulmakarvoissa ja hiuksissa on ihan lumenvalkoisia alueita. Nekin erottuvat tosi häiritsevästi, tummahiuksinen ja -kulmainen kun muuten olen. Eikä niihin ole olemassa mitään hoitoa. Täytyy vaan yrittää peittää ja värjäillä. Mutta kovin työlästä sekin on! Ja ÄRSYTTÄVÄÄ!!

Amalialla on muuten aivan ihanat orvokkisilmät, jään aina katsomaan niitä noissa kuvissa <3

johanna

Kiitos varmasti lopputulos on sitten tosi hyvä 🙂
Totta tuollainen pigmenttiongelma on melkoisen haasteellinen. Tiedän yhden naisen, jolla on samainen ongelma. Tsemppiä sinulle! <3
Ja kiitos vielä, Amalialla on tosinaan kauniit simmut <3

Ja terkkuja sinne kaksplussan väelle että tämä kommentointi on kyllä vähän hanurista, vaikka tässä kommenttia kirjoittaessa painaa entteriä ja viesti rivittyy hienosti, niin sitten tuo lähetetty kommentti näkyy kuitenkin vain yhtenä pötkönä. Ärsyttävää!

!!

!!

johanna

Kiitti kun vinkkasit ongelmasta, mä laitan heti sähköpostia Kaksplussan väelle 🙂

Muakin kiinnostaisi, että onko teille annettu jotain arviota kuinka monta hoitoa tarvitaan ja millaiseen lopputulokseen voidaan päästä?

Hienostihan tuo on jo vaalentunut, ja itse ainakin varmaankin kokisin kasvoissa olevan luomen häiritsevämpänä kuin kädessä olevan. Että vaikka käteen jäisikin enemmän näkyviin, niin ajattelisin ettei se ole NIIN paha juttu:) (vaikkei tietysti kivakaan)

johanna

Lopputuloksesta pitäisi tosiaan tulla niin hyvä ettei luomea havaitse jos ei siitä tiedä 🙂 Hoitokerrat määräytynyt tarpeen mukaan, mutta esikoulu-kouluikään mennessä hoidot ovat tehty.
Samaa mäkin ajattelen, että pääasia kun lähtee kasvoista ei kädellä niin väliä vaikka tietysti sekin varmasti jossain iässä tulee vaivaamaan.

Tosi hyvin vaalentunut 🙂 suloinen Amalia. Ihana blogi. Niin jotenkin aito 🙂

johanna

Voi kiitos <3 <3

Täytyykin kommentoida nyt ensimmäisen kerran kun olen sun blogia jo pidempään lukenut. Blogisi on oikein mukavaa luettava. Positiivisuus sekä onnellisuus paistaa kaikista teksteistä läpi – ainakin tämä äiti tykkää kovasti lukea tällaista. Usein Amalian puuhailuita lukiessa tulee vahvasti omien pikkutyttöjeni toimet mieleen 🙂 Mielestäni Amalian iho on vaalentunut kovasti, hoito selvästi tehoaa.

johanna

Kiitos anna erittäin kauniista kommentistasi <3

Kyllä huomaa,että on tuliluomi haalentunut jo paljon. Ihana tyttö on Amalia 🙂

johanna

Niin huomaa, kiitos <3

Hienosti on hoito tehonnut ja iho vaalentunut. Pitkäjänteisyyttä varmasti vaatii mutta hyvin tehoaa. Amalialla tosi kauniit silmät! Hyvää talvista viikkoa Amalialle ja koko perheelle!

johanna

Eikö olekin 🙂 Sitä on niin tottunut luomeen ettei hoitojen kesto haittaa. Pääasia on, että lopputulos on hyvä <3
Ja kiitos, Amalia saa usein kehuja silmistään ja pitkistä silmäripsistä 🙂
Hyvää viikkoa sinnepäin myös! <3

Katoin jo viime postauksessa että tosi vaalea on nykyään tuliluomi, hienoa työtä. Kyllä nykyään osataan mitä vaan.

johanna

Kyllä osataan ja se on mahtavaa! <3

Vaalentunut on, tyttö on kyllä söpö ihan kaikkineen! Alimmassa kuvassa on unenlämpö vielä aistittavissa <3

johanna

Niinhän se on <3

On kyllä tosi hienosti iho vaalentunut! 🙂 ihana Amalia, suloinen tuo kuva jossa juuri herännyt! 😉 <3 kuinka monta kertaa ihoa voi laserilla hoitaa, vai meneekö se "tilaanteen mukaan"?

johanna

Eikö olekin 🙂 Hassu kuva ja hassu ilme 😉
Hoitotulos määrää hoitokerrat.

Onpa vaalentunut kyllä todella paljon joka kerran jälkeen. Varmasti kaiken kaikkiaan tältä osin tulee olemaan hyvä lopputulos. Ihanaa viikkoa sinne ja uusia kuulumisia odotellen.

johanna

Ja ihanaa viikkoa myös sinulle! <3

johanna

Mä uskon myös, että lopputulos on todella hyvä 🙂

Hienosti tehoaa!
Oletteko muuten kuulleet sairaiden lasten vanhempien omasta yhdistyksestä leijonaemot.fi? Ihanaa vertaistukea tarjolla 🙂

johanna

Eikö vain 🙂
Olen kuullut leijonaemoista, mutta en ole sivuilla käynyt. Varmasti löytyy monelle hyvää vertaistukea, täytyy poiketa <3

Ja niin kiva ku laserhoito on antanut myös tulosta 🙂

johanna

Kyllä! 🙂

Moi, olen tovin jo seurannut sun blogia. On aina kiva lukea teidän kuulumiset.teillä on todella ihana tytär <3

johanna

Kiitos Fiina84, ihana kuulla että blogi miellyttää <3

Hienosti on vaalentunut, hoitoja kuitenkin vasta kolme takana 🙂 Onko teille kerrottu, kuinka monta hoitoa annetaan? Entä onko lääkärit kommentoineet vaalenemista ja on mahdollista saada luomi kokonaan pois? Itselläni todennäköisesti maaliskuussa viimeinen hoitokerta, olen nyt ollut kuusi kertaa.

johanna

Eikö olekin 🙂 Ei olla kerrottu tarkemmin hoitokerroista sen ovat vain sanoneet, että hoidot yritetään saada tehtyä ennen esikoulu tai kouluikää, joten pitkäprosessi on.
Hoitajat ovat olleet tyytyväisiä hoitotuloksiin, lääkärin kanssa ei juuri ehdi juttusille kun hoidettavia on niin paljon aina hoitopäivinä. Luomi saadaan kuulemma häivytettyä niinkin hyvin ettei sitä huomaa jos ei luomesta tiedä 🙂
Kiva kuulla susta pitkästä aikaa, miltä sun hoitotulokset vaikuttavat omaan kriittiseen silmään?

On iloinen Amalian puolesta, että on päässyt noin pienenä hoitoihin, lapsen iho on ohuempaa ja hoito tehoaa paremmin. Omassa lapsuudessani hoitoa ei ollut saatavissa. Hyvin on silti itsellänikin vaalentunut luomi, voisi sanoa, että noin 75 %, sillä luomeni oli toisinaan tosi ärhäkän punainen. Nyt se on sellainen vaalean punainen, jonka saa normaalilla meikillä halutessaan peitettyä. Maaliskussa menen vielä laseriin, saas nähdä, onko viimeinen kerta vai ei 🙂 Ja oikein, oikein isot onnittelut 2-vuotiaalle pikkuprinsessalle. Meidän tytteli täytti joulukuussa 2 vuotta 🙂

johanna

Ja kiva kuulla, että sunkin luomeen on hoidot purreet! 🙂

johanna

Kiitoksia Sanna 🙂 Meillähän on siis lähes samanikäiset tyttelit <3
Juu se on kyllä mahtavaa kun hoito on alkanut ajoissa, huomenna on jo Amalian neljäs hoitokerta. Mä oon myös kuullut tuosta, että hoito tehoaa parhaiten mitä nuorempana hoidot aloittaa.

Hyvältä näyttää♥ Amalia on söpöliini♥

johanna

Kyllä, kiitos! <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.