Yleinen
12.5.2014

Laatuaikaa

Laatuaikaa

Johnny lähti viime viikon tiistaina työmatkalle Saksaan asti. Me tytöt ja Nuusku jäimme kotiin ja vietimmekin vähän laatuaikaa yhdessä. Amalia sai muun muassa nukkua äidin vieressä päivä- ja yöunet. Sain idean Emilian blogista ja Amalia oli tietenkin supertyytyväinen. Tiesin ratkaisun tuovan ongelmia sitten kun omaan sänkyyn täytyy taas nukahtaa, mutta viis siitä. Amalia käy aina omaan sänkyyn nukkumaan vaikka haemmikin hänet lähes joka yö meidän vanhempien väliin jossain kohdin yötä. Edelleen olemme Amaliaa nukuttaneet, joten nukahtaminen äidin viereen kävi mukavammin ja itsekin sain olla makuuasennossa. Amalian nukahdettua hipsin hiljaa alakertaan ja valvoin vielä hetken ennen kuin palasin tyttäreni viereen.

Amalian täti ja serkut kävivät meillä leikkimässä keskiviikkona hoitopäivän jälkeen. Serkukset villiintyvät välillä niin, että vaatteetkin lentävät. Myöhemmin laitoin koko porukalle ruokaa, jota söimme yhdessä.

Amalia sai taannoin mummilta mieleisiä hiekkaleluja

Amalia sai taannoin mummilta mieleisiä hiekkaleluja

Torstaita vietimme kotosalla ulkoillen naapureiden kanssa. Amalian mummikin piipahti kylässä töidensä jälkeen ilman fafaa. Isi palasi kotiin vasta puolen yön aikaan ja kömpiessään sänkyyn Amalia huudahti ISI. Olin kertonut Amalialle, että isi tulee sitten yöllä meidän viereen nukkumaan. Aamulla Amalia sai isiltä kivoja tuliaisia, joista sateenvarjo taisi olla paras. Amalia on haaveillet jo pitkään omasta sateenvarjosta.

Isi lähti töihin vasta yhdeksältä ja me lähdimme samaan aikaan Mäntynummen avoimeen päiväkotiin. Nukuimme päiväkodin jälkeen yhdessä pitkät päiväunet. Välipalan jälkeen Amalia oksensi yhtäkkiä keittiön lattialle. Olinkin odotellut milloin vatsatauti iskee tänne suunnalle, sillä niin kovasti se on riehunut monessa paikkaa. Amalia on ollut kerran aikaisemmin oksennustaudissa ja silloin hän pääsi vielä vähemmällä, sillä neiti oksensi vain kerran. Me vanhemmat taas yrjösimme toinen läpi yön, toinen päivän. Amalia ei ollut tälläkään kertaa oksentamisesta moksiskaan vaan paineli iloisesti pesujen ja vaatteiden vaihdon jälkeen olohuoneeseen. Neiti kaivoi repustaan banaanin ja alkoi tyytyväisenä mutustella sitä. Laatta lensi vielä kahteen kertaan ja tällä kertaa olin varautunut kipon kanssa, johon onnekseni sain yrjön kiinni. Illalla Amalialle nousi lämpöä ja yöllä oli jo vähän kuumetta, jota alensimme lääkkeellä.

Seuraava päivä meni lötkötellessä ja onneksi Amaliakin oli rauhallinen. Olimme Johnnyn kanssa huonovointisia ihan vain siksi, koska Amalia oli sairastunut. Tauti ei meihin tarttunut, ihme ja kumma.

Sunnuntaina oli äitienpäivä. Odotin kuumeisesti sängyssä ja kuuntelin alakerrasta kuuluvaa kolinaa. Pian isi ja Amalia tulivat ”herättämään” minut ja Amaliaa jännitti ihan hirmuisesti. Hän piileskeli isin selän takana kortti kädessä ja lopulta kun hän viimein uskaltautui selän takaa pois niin hän kompuroi itsensä rähmälleen. Jännä mikä hänet sai niin jännittyneeksi, sillä ei isänpäivänä tälläistä ole ollut. Lopulta Amalia nousi ylös ja ojensi äidille hienon kortin, jonka oli maalannut vesiväreillä. Johnny huikkasi käyvänsä vielä alakerrassa ja Amalia paljastikin isin touhut hokemalla leipää. Sain ihanan aamupalan sänkyyn muistaakseni ensimmäistä kertaa elämäni aikana, aika mahtavaa. Kurkut hävisivät parempiin suihin ja kävi se Nuuskukin tarjottimella nuuskimassa.

Amalia tulossa äitiä onnittelemaan

Amalia tulossa äitiä onnittelemaan

Aamupalaa sänkyyn

Aamupalaa sänkyyn

Hyvältä näyttää

Hyvältä näyttää

Nam nam

Nam nam

Pitihän sitä vähän äitienpäivänä siivotakin, äitinsä tyttö

Pitihän sitä vähän äitienpäivänä siivotakin, äitinsä tyttö

Hauskan penkin Ampsu keksi peppunsa alle, vähän vaan on tyttö liian liki telkkaria

Hauskan penkin Ampsu keksi peppunsa alle, vähän vaan on tyttö liian liki telkkaria

IMG_9261

Sunnuntai-iltapäivänä uskaltauduimme ulos ja voi miten tekikään hyvää päästä raittiiseen ilmaan. Pihaa emme jaksaneet laittaa vaan edelleen tilanne pihalla on sama eli osa juurista on vielä maassa. Josko sitten tulevana viikonloppuna.

Tänään on ollut tylsä päivä, joka parani huomattavasti naapurin pyydettyä meitä ulkoilemaan illalla. Aamusta olimme käyneet Citymarketissa pikkuostoksilla. Kurkkasimme Amalian kanssa Citymarketin sandaali valikoiman kun mummi ja fafa ovat luvanneet Amalialle sandaalit nimipäivälahjaksi. Ihastuin itse hyllyn päädyssä olleisiin pinkkeihin kukkasandaaleihin, mutta neiti oli valitettavasti toista mieltä. Amalia kurkki innokkaana autokärryistä ja huudahteli: MINÄ TYKKÄÄN PRINSESSASTA. Hitsi kun sen pitikin nähdä prinsessasandaalit. Saa siis nähdä mihin sandaaleihin lopulta päädymme.

Kauppareissun jälkeen saimme mummin hetkeksi kylään. Tänään Amalia ei nukkunut päiväunia, sillä nukuimme aamulla puoli yhdeksään syystä, että neiti oli herännyt liian monta kertaa yön aikana. Amalia itki toisinaan aivan hysteerisenä ja annoimmekin hänelle kipulääkettä. Lääke ei kuitenkaan juuri auttanut vaan itku jatkui vähän väliä, mutta ei sentään yhtä kovana. Tuli elävästi mieleen ajat, jolloin Amalia kärsi korvatulehduskierteestä.

Iltapäivällä ajattelin keksiä Amalialle kivaa ja vein hänet ABC:lle leikkimään. Amalia sai istua ensimmäistä kertaa karusellissa ilman vieressä vahtimista ja sekös oli mukavaa. Voi niitä hymyjä mitä äiti sai aina kun karuselli pyörähti pöytäämme päin. Ennen olen pyörinyt karusellin mukana ympyrää ettei Amalia vaan pääsisi tippumaan. Lopulta homma meni kuitenkin siihen, että Amalia alkoi näpertämään toisella kädellä karusellia eikä pitänyt kiinni kuin yhdellä kädellä. Komensin moneen kertaan pitämään kiinni, mutta kun ei usko niin ei ja niinpä karusellista joutui pois. Muu leikki ei kiinnostanut Amaliaa vaan hän säntäili leikkipaikalta pois kielloista huolimatta ja niinpä poistuimme ABC:ltä kotiin. Harmi kun kivaksi ajateltu homma meneekin ihan plörinäksi.

IMG_9266

Nauratti niin kun huomasin mihin pikkukaverit oli laitettu

Nauratti niin kun huomasin mihin pikkukaverit oli laitettu

Illalla päivämme tosiaan parani ja oli ihanaa ulkoilla naapureiden kanssa. Kävelimme läheiseen puistoon ja höpöttelimme mukavia. Eilen yksi naapurimme antoi meille savustettua kuhaa ja tästäkin tuli todella hyvä mieli. On rikkaus omistaa näin kivoja naapureita.

Kivaa viikkoa kaikille!

Avainsanat

Kommentit

Amalia on ihana tyttö ja hänellä on mahtava äippä!! 🙂

johanna

Hahaaaa, kiitos Lotta 🙂

Blogistani löytyy pieni haaste Sinulle 🙂

johanna

Kiitos 🙂

Olet niin ihana äiti amalialle <3 toivottavasti haaveenne toisesta lapsesta toteutuisi pian!

johanna

Voi miten kauniisti sanottu, kiitos <3 <3

Hei! Olette kovin suloisia Amalian kanssa, luova tyttö.:) Hän on sinulle varmasti pieni auringonpaiste!:)

johanna

Hei sara 🙂
Kiitos ihanasta kommentistasi, Amalia on mulle tosiaan kaikki kaikessa <3

Hei Johanna!
Ole hyvä vaan!:)

johanna

🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.