Yleinen
13.12.2012

Kyläilyjä ja kerhoa

Kyläilyjä ja kerhoa

Keskiviikkona lähdettiin aamusta Amalian kanssa kylään serkulleni, jolla on kaksi lasta jotka ovat siis Amalian pikkuserkkuja. Amalia istua nökötti aika kauan minun vieressäni ja piti polvestani kiinni. Hän selvästi ujosteli. Amalia on käynyt pikkuserkkujen luona vain kerran ja se oli kesällä. Jonkun ajan päästä hän uskaltautui leikkimään. Sain maistaa ensimmäisen joulutortun kahvipöydässä.

Lähdimme kotiin päiväuniksi. Amalia nukkui päiväunia vain puoli tuntia. Päätin, että lähdemme vielä kylään siskoni luo ettei tulisi niin pitkä päivä kotona. Pakkasin siis Amalian ja Nuuskun autoon. Tässä muutama kuva Amalian uudesta haalarista, jonka äitini osti työkaveriltaan kahdellakympillä.

Uusi haalari

Siskoni luona oli yökylässä siskoni lasten mummo, lasten isän äiti. Oli mukavaa nähdä häntä pitkästä aikaa. Johnny tuli töistä jo neljän aikaan ja piipahti juomassa kupin kahvia siskoni luona. Tai yleensä Johnnyn kahvi taitaa jäädä juomatta, koska siskoni pojalla ja Johnnylla on aina kovat pyssyleikit kun he tapaavat. Joskus myös siskoni tyttö intoutuu mukaan.

Säikähdettiin kovasti siskoni kanssa, koska Amalia sai ängettyä suuhunsa dublo legon. Onneksi olimme paikalla ja sain sen otettua pois. En kylläkään koskaan jätä Amaliaa yksin leikkimään kylässä ollessamme.  Tapanani on istua kylässä ollessa jossain Amalian lähellä, niin näen koko ajan mitä hän touhuaa. Mutta kuten varmaan kaikki tietää, lapsi on erittäin nopea tekemään kaikkea.

Kotiin tultuamme laitoin Amalian hetkeksi nukkumaan. Johnnyn vanhemmat tulivat illalla kylään meille. He toivat Amalialle joululahjan jo etukäteen, koska pyysin sen jo nyt. Ensin Amaliaa kiinnosti lahjapaperit ja tyhjä pahvilaatikko enemmän kuin niiden sisältö.

Katselee pakettia

Lahjapaperi kiinnostaa

Mikäköhän täällä on?

Paketissa oli kävelyteline

Kun Johnnyn vanhemmat lähtivät, laitoin Nuuskun hihnan päähän ja lähdin Nuuskun kanssa iltalenkille. Lunta pyrytti hiljaa.

Ruokaa aloin tekemään vielä myöhään. Johnny leikki Amalian kanssa yläkerrassa.

Isi ja tytär

Sä oot isi ihan tyhmän näköinen

Amalia ei vaan tiennyt, että näyttää itse ihan samalta

Kun olin saanut Amalian nukkumaan, aloimme Johnnyn kanssa syömään. Olin saanut muutaman haarukallisen lasagnea suuhun kun alkoi itku. Siirsin Amalian meidän sänkyyn ja hän nukahti uudestaan nopeasti. Puoli viiden aikaan aamuyöllä heräsin siihen kun Amalia oli konttausasennossa kääntyneenä minua kohti ja tuijotti suoraan minua silmiin. Imetin hänet ja jatkoimme nukkumista samantien. Nousimme ylös vähän yli puoli yhdeksän.

Tänään piti olla kerhossa joulukahvi. Lähdimme rattailla kävelemään sinne. Olin erehtynyt päivästä, joulukahvi olikin vasta ensiviikolla. Tänään kuitenkin oli normaali kerhopäivä. Amalia oli ihmeissään kun menimme sinne. Emme ole päässeet kerhoon vähään aikaan, sillä olemme olleet kipeinä. Laululeikki kun alkoi, niin Amalia pääsi ensimmäistä kertaa kurkistamaan laulupussiin ja ottamaan sieltä kortin. Amalia valitsi tähtikortin, joten laulu oli Tuiki Tuiki Tähtönen.

Kerho loppui kahdeltatoista ja niinpä suuntasimme kotiin päiväunille. Amalia nukkui reilu tunnin.

Oltiin loppupäivä kotona. Siivosin ja pesin pari koneellista pyykkiä. Amalia yritti olla apuna. Amalia tykkää maata imurin päällä kun imuroin ja vääntää imurin tehoa koko ajan pienemmälle. Siivous tuntuu joka viikko mahdottomammalta Amalian kanssa. Tiskikoneen tyhjennys on myös erittäin kiinnostavaa Amaliasta. Hän tulee heti keittiöön kun näkee, että avaan tiskikoneen. Amalia on muutaman kerran saanut vedettyä melkein lattialle asti tiskikoneen koko alatason. Nämä Amalian auttavat kädet tekevät minun siivousurakasta aina kaksinkertaisen.

Tämän jälkeen aloin laittaa ruuaksi makkarakastiketta ja makaronia. Jotta sain rauhassa syödä, annoin Amalialle raejuustoa. Hän sai kunnon raivareita kun ei joka kerta onnistunut saamaan raejuustoa suuhun asti. Amalia on todella temperamenttinen lapsi. Äitini on kertonut minun olleeni myös ja olenhan sitä vieläkin.

Raivokohtaus

Päätin viedä Amalian kylpyyn, koska olin vaihtanut hänelle puhtaat lakanat. Kylpemisestä hän tykkää kovasti. Leikattiin käsistä ja varpaista kynnet kylvyn jälkeen.

Amalia menossa kylpyyn vaatteet päällä

Puhdas tyttö

Repi taas vaipat alas

Johnny tuli töistä kotiin vasta lähempänä seitsemää. Lähdin samantien lenkille Nuuskun kanssa. Lenkin jälkeen kävin saunassa ja tein turvekasvonaamion, jonka kummitätini osti minulle syntymäpäivälahjaksi. Sitten laitoin äkkiä Amalian yöunille.

Nyt menen laittamaan kynttilöitä palamaan olohuoneeseen ja käyn löhöilemaan sohvalle. Ihanaa, että huomenna on jo perjantai <3

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.