Yleinen
3.10.2017

Kuulumisia ja onnellinen mieli

Kuulumisia ja onnellinen mieli

Tänään päivä alkoi jälleen todella ihanasti. Meillä on niin leppoisia nämä aamut ja nyt olemme alkaneet taas heräillä aikaisemmin, joten Amalian kerhopäivien aamut eivät nekään ole enää lainkaan kiireisiä. Lapset saavat nauttia aamupiirretyistä kaikessa rauhassa ja aika usein nykyään syömme jopa aamupalan pehmeällä soffalla peittojen ja vilttien alla. Murusiahan tästä tietysti tulee, mutta syönnin jälkeen huiskautan sitten saman tien peitot puhtaiksi ja imuroin sohvanpäälliset ja pienen osan lattiaa.

kahvi

Vietyämme Amalian kerhoon palasimme Milon kanssa hetkeksi kotiin ja pian lähdimme kuskaamaan siskon pojan ja tämän kamun kouluun. Kurjahan se olisi ollut kävellä kovassa vesisateessa ja pojat olivat ikionnellisia kyydistä.

Kotiin päästyämme aloin valmistamaan lounasta, jota syötiin myös päivälliseksi. Ruokaa tehdessä hymyilin ja mietin kuinka onnellinen olenkaan. Hieman pian alkavien naistenvaivojen kunniaksi hormonit tuntuvat heittävän hetkittäin mielialaa hyrrän lailla, mutta pääsääntöisesti olo on kuitenkin todella onnellinen ja kiitollinen ihan kaikesta.

Johnnylla sattui olemaan pitkien työpäivien vuoksi maanantaina vapaapäivä ja isi oli kotosalla sitten kolme peräkkäistä päivää. Teimme hieman pihahommia, kävimme uimahallissa polskimassa, nautimme hyvää ruokaa ja kävimme Johnnyn kanssa kahdestaan ravintolassa syömässä. Teimme myös kauppareissun ja kävimme mummin ja fafan luona kylässä ja saimme lahjoitettua mummin kanssa muutamia heidän tavaroita eteenpäin. Johnnyn äiti oli tästä todella onnellinen ja minä olin hyvin onnellinen hänen onnestaan.

askartelu

Kolme vapaapäivää hurahti nopeasti, mutta niin nämä arkipäivätkin tästä hurahtavat ja pian on taas viikonloppu. Mä kyllä rakastan myös ihan arkea ja meillä on usein tosi hauskaa yhdessä lasten kanssa ja touhuamme kaikenlaista. Silti niitä viikonloppuja odottaa aina innolla, sillä arkena Johnny ehtii viettää perheensä kanssa aikaa aika vähän.

herkkuaamupala

Amalian kerhon jälkeen lähdimme vielä avoimeen päiväkotiin leikkimään ja treffasimme siellä ystäväperheen. Amalia sai leikkiä hyvän ystävänsä kanssa ja tytöt puuhasivat koko ajan pikku legojen parissa. Milolla oli hetkittäin huono päivä ja hän tulistui muutamaan otteeseen aika kovinkin päiväkodissa. Myös kerhon pihalla siskoa hakiessa meillä oli pieni tahtojen taisto, jossa lensivät takki ja saappatkin jalasta. Mutta nämä kuuluvat asiaan ja näitä kaksivuotiaalla riittää.

taapero auttaa

Myöhemmin iltapäivästä kiiruhdin hippulat vinkuen kasvohoitoon mummin tultua hoitamaan lapsia. Pyyhälsin kumpparit jalassa juuri ja juuri ajoissa kauneushoitolaan ja sainkin sitten kuulla olevani tunnin etuajassa. Noh mikäs siinä, lähdin siitä sitten sisustuskauppaan kiertelemään ja palasin puolen tunnin päästä takaisin ja pääsinkin heti hoitoon.

Kasvohoito oli mielettömän ihana ja rentouttava. Ihoni oli huonommassa kunnossa tällä kertaa ja täytyykin nyt oikeasti alkaa kiinnittämään enemmän huomiota ihonhoitoon. Ehkä se pelkkä meikkien puhdistus ja kasvojen rasvaus ei enää ihan riitä, vaan kuorintaa olisi myös syytä tehdä aika ajoin. Käyn aina samalla kauneudenhoitajalla, heh siis sen muutaman kerran, kun olen käynyt ja tykkään tästä naisesta hurjan paljon.

neilikat

Ilta kotona sujui mukavan rauhallisesti ja saimme Iidan meille Amalian kaveriksi. Tytöt tekivät legoista hirmuisen tornin ja tästä videonpätkää Instagramissa! Videonpätkää löytyy myös Amaliasta ja Milosta, jotka jatkoivat hommaa kaksin Iidan lähdettyä ja sisarukset leikkivät niin ihanasti keskenään sulassa sovussa.

legoleikit

legoleikit

Huomenna taidetaan mennä aamusta perhekerhoon ja omenapiirakan leivontaa olisi myös suunnitelmissa <3 Ihanaa viikkoa murut <3

Avainsanat

Kommentit

Te kyllä touhuatte paljon ja arkikin pysyy mielenkiintoisena ja hauskana <3 tietenkään joka hetki ei voi olla niin mahtavaa ja tulee kiukuttelua yms., mutta annat niiin kaikkesi lapsillesi ja perheellesi, että taas hymy naamalla luin tätä! 🙂 terveiset sinne!

Johanna

Voih kiitos aivan ihanista sanoistasi <3 <3 Perhe on mulle kaikki kaikessa ja vaikka aina ei ole elämä pelkkää hymyä, niin lapset ja perhe on mulle kaikki ja mä oon kyllä pääasiassa todella onnellinen <3

Sä vaikutat niin ihanalta ja perheelle omistautuvalta äidiltä että lisää lapsosia kehiin vaan😀Olis ihanaa lukea vielä lisää teidän perheestä ja mahdollisista pikku sisaruksista Amalilalle ja Milolle❤

Johanna

Kiitos kauniista sanoistasi <3 <3 Iso perhe ois ihana <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.