Yleinen
3.10.2013

Kuulumisia

Kuulumisia

Blogini on saanut vähän uutta ilmettä kun Kaksplussa uudisti sivunsa. Blogien toiminta on takkuillut ja tästä syystä en ole päässyt aikoihin kirjoittamaan. Huomaan pieniä vieroitusoireita tästä pienestä bloggaustauosta ja on ihanaa kun saa taas alkaa postata vanhaan tahtiin.

Viime viikonloppu meni jälleen hujauksessa. Lauantaina pääsimme polskimaan, sillä Amalialla oli tenavauinti. Isi joutui jäädä altaan reunalle ruikuttamaan, koska hän oli liasta niin musta ettei häntä kehdannut päästää altaaseen.

Katsoppas Amalia tätä

Katsoppas Amalia tätä

Ei ei, älä haukkaa!

Ei ei, älä haukkaa!

IMG_3227

Kellunta yritys

Kellunta yritys

Ei me oikein osata yhtä hyvin kuin uimaohjaaja

Ei me oikein osata yhtä hyvin kuin uimaohjaaja

Tää ei ollu meijän juttu, keksitään jotain muuta

Tää ei ollu meijän juttu, keksitään jotain muuta

Hyppää äidin sylkkyyn

Hyppää äidin sylkkyyn

IMG_3239

Amalia ottaa ämpäriin vettä

Amalia ottaa ämpäriin vettä

Ja kaataa äidin päähän

Ja kaataa äidin päähän

Kotiin päästyämme meikkasin itseni ja lähdin kampaajalle. En ollut kertonut kenellekään repäisystä, jonka kampaajalla aioin tehdä. Johnny tokaisikin päästyäni kotiin, että tuollaisen teinitukan sitten värjäytit. Harmikseni en uudesta lookista kauaa saanut nauttia, sillä jo kahdessa pesussa väri oli haalistunut todella paljon.

IMG_3269

Amalialla ja isillä oli mennyt hyvin kaksin lukuunottamatta päiväunia. Isi oli nukuttanut Amaliaa päiväunille puoli tuntia ja sitten neiti oli nukkunut vain alle puoli tuntia. Ärsyynnyin kovasti Johnnyyn, sillä kampaajalta tullessani minua odotti kotona kaaos. Olin edellisenä päivänä siivonnut ja voitte varmasti kuvitella ettei ollut kiva kun astiat olivat levällään pitkin pöytiä ja pöydät ruokailun jäljiltä pyyhkimättä. Ärsyynnystä lisäsi vielä se, että vaikka Johnny tiesi, että lähdemme serkkuni 18-vuotis syntymäpäiville heti minun tullessani kotiin oli Amalia silti vielä vaippasillaan, Johnny boxereissa, hoitokassia ei oltu pakattu eikä toisin sanoen mitään oltu valmisteltu kiireistä lähtöämme varten.

Syntymäpäivillä oli paljon Amalialle vieraita ihmisiä, mutta hän ei näyttänyt olevan siitä moksiskaan. Pikku hiljaa Amalia hivuttautui olohuoneen pöydän ääreen sipsi-ja karkkikulhoille ja napsi herkkuja kuin mikäkin pikku porsas saaden muut juhlavieraat hymyilemään. Amalialla on taito valloittaa ihmisiä ja saada ihmiset nauramaan itselleen. Amalia rakastaa huomiota ja osaa sitä myös hakea. Äitini ja siskoni perheen saavuttua Amalian meno vain yltyi. Seuratessani Amaliaa ja siskon lapsia oli ero lasten välillä huima. Toki heillä on hieman ikäeroakin, mutta täytyy se myöntää, että oma lapseni on todella vilkas. Iida leikki kauniisti serkkuni vanhoilla barbeilla kun taas Amalia sai samantien barbilta pään irti. Amalialta ei myöskään jäänyt huomaamatta olohuoneen nurkkapöydällä oleva läppäri eikä perheen koiraakaan ollut helppo jättää rauhaan. Pääasia kuitenkin ettei mikään mennyt rikki eikä koirakaan näyttänyt saavan pahempia traumoja itselleen.

Sunnuntaina halusin, että vietämme rauhallisen päivän. Mitään ohjelmaa emme olleet siis sopineet ja aamupalapöydässä ehdotinkin kyläilyä mummoni luokse. Mummoni oli mielissään vieraista ja Johnnylla nousi jälleen pisteet kun hän omatoimisesti imuroi mummoni koko asunnon. Mummoni on aina pitänyt kovasti Johnnysta ja voin vain kuvitella, että jos hän voi pitää Johnnysta vielä enemmän niin sen hän imuroinnin jälkeen tekee. Kotiin lähtiessämme mummoni kiitteli kovasti Johnnya ja totesinkin mummolleni, että eikö olekin hyvin koulutettu mies.

Amalia tykkää olla mummoni luona ja löytää tiensä aina ensimmäisenä lelukorille ja sen jälkeen mummon rollaattorin korille, josta löytyy aina Pectus pastilleja. Toisinaan mummo sai olla sydän syrjällään Amalian painellessa tuhatta ja sataa mummon rollaattorilla pitkin eteisen käytävää saatika siitä kun Amalia nousi olohuoneen pöydälle seisomaan. Amalia on kerkiiväinen lapsi, mutta onneksi hän omistaa juopon tuurin ja haukkana vahtivan äidin. Tästä syystä Amalialle ei kummempia tapaturmia ole sattunut. Pyytäessäni Amaliaa antamaan isomummolle halin lähti tyttö juoksemaan isomummonsa syliin. Tämä halin anto on aina yhtä hellyyttävää ja tiesin mummoni olevan mielissään Amalian isosta halista.

Loppupäivän vietimme perheen kesken. Teimme hyvää ruokaa ja nautimme yhdessäolosta.

Amalia lukee kirjaa isin pipo päässä

Amalia lukee kirjaa isin pipo päässä

Pienenä se imurointi on aloitettava

Pienenä se imurointi on aloitettava

Koska edellinen viikko meni miltei kokonaan kotona surkeiden öiden vuoksi niin tällä viikolla olemme sitten touhuilleet viime viikonkin edestä. Maanantaina olimme avoimen päiväkodin järjestämässä jumpassa ja jumpan jälkeen jäimme vielä avoimeen päiväkotiin leikkimään. Illalla Johnnyn vanhemmat kävivät Nappe koiransa kanssa meillä kylässä.

Tiistaina siskoni tuli lapsiensa kanssa meille kylään. Leivoin Eemin avustuksella pannukakkua, joka maistui kaikille muille paitsi Amalialle. Amalia ei ole koskaan pitänyt pannukakusta. Iltapäivällä olimme muskarissa, jossa Amalia oli aivan elementissään. Amalia nauttii kovasti muskarista ja jaksaa keskittyä siellä todella hyvin. Muskarin jälkeen valmistin pikaisesti ruuan, jota maustoin liikaa ja ihmettelinkin kuinka Amalia saattoi sitä syödä.

Kiireinen aikataulumme jatkui, sillä suuntasimme puoli kuudeksi ystäviemme luokse kylään. Pariskunnalla on noin kuukauden Amaliaa nuorempi poika. Emme olleet nähneet ystäviämme kuukausiin, joten juttua olisi riittänyt kauemminkin. Amalia sai lainata ystävältään UV-uimapuvun, jonka aiomme ottaa ensi kuussa häämatkallemme mukaan. He kokivat uimapuvun todella hyväksi omalla ulkomaanreissullaan ja vaikkakin se on sininen hyväksyn sen juurikin sen vuoksi, että Amalian iho on puvun alla parhaassa mahdollisessa suojassa.

Keskiviikkona suuntasimme jälleen avoimeen päiväkotiin aamupäivän viettoon. Siskoni lähti lastensa kanssa ensimmäistä kertaa mukaan. Myös Eemi ja Iida viihtyivät hyvin ja kotiin lähtiessä Iida pisti kovasti hanttiin.

Amalia on nukkunut surkeita päiväunia ja surkeilla päiväunilla tarkoitan alle puolen tunnin tai puolen tunnin unia. Ne yöt jolloin olen antanut särkylääkettä ovat menneet hyvin, muut yöt eivät. Sain viimein kurkattua Amalian suuhun, josta puuttuu vielä yksi hammas kokonaan.

Amalia on ollut nuhainen, mutta en ole sen enää antanut häiritä liikkumistamme ihmisten ilmoilla. Ennen olin sitä mieltä, että kerhoihin mennään vain täysin terveinä, mutta koska useimmiten kerhossa tulee heti vastaan monta räkänenää on aivan turhaa olla liian tiukka. Niinpä olemme alkaneet käydä kerhoissa, muskarissa ja avoimessa päiväkodissa vaikka nenä vähän valuisikin.

Iltapäivällä menimme siskoni perheen luokse, koska myös Johnny oli tulossa sinne töiden jälkeen korjaamaan siskoni miehen kanssa jotain putkea. Ihanana yllätyksenä Eemi ja Iida saivat mummonsa luokseen yökylään, sillä siskoni miehen äiti tuli heille. Pidän tästä ihmisestä kovasti ja Amalia näyttäisi olevan äitinsä kanssa täysin samaa mieltä. Pikkutyttöjen leikit sujuivat mallikkaasti ja Iida komensikin minut pois lastenhuoneesta kun kävin heitä kurkkimassa.

Eemi ja piirretyt

Eemi ja piirretyt

Iida leikkii kampaajaa

Iida leikkii kampaajaa

Huivipää

Huivipää

Ihan ite laitoin arskit päähän

Ihan ite laitoin arskit päähän

Voi tota tukkaa

Voi tota tukkaa

Vauhti päällä

Vauhti päällä

Vauhtia himpun verran vielä enemmän

Vauhtia himpun verran vielä enemmän

IMG_3294

Tänään vietimme aamupäivän kerhossa ja Amalia viihtyi loistavasti. Ennen päiväunille menoa annoin Amalialle särkylääkettä, koska kolmena peräkkäisenä päivänä unet ovat jääneet niin vähäisiksi. Lääke selvästi auttoi, sillä Amalia nukkua porskutti puolitoista tuntia. Teki todella hyvää saada hengähtää itsekin pidemmän aikaa päivällä.

Iltapäivällä ulkoilimme pitkän aikaa ja isin tultua töistä puoli kuuden aikaan teimme koko perhe yhdessä lenkin. Amalian rattaat ovat huollossa, joten pikkuneiti matkusti vuoroin äidin vuoroin isin sylissä. Mieluisin paikka olisi tietysti ollut äidin syli, mutta isin hartiatkin onneksi kelpasivat.

Amalia ottaa nukelta kenkää pois

Amalia ottaa nukelta kenkää pois

No nyt lähtee kenkä

No nyt lähtee kenkä

Uusi kenkä tilalle

Uusi kenkä tilalle

Lopulta vauva näytti tältä ja pysyi hienosti pystyssä

Lopulta vauva näytti tältä ja pysyi hienosti pystyssä

Hanska omaan käteen

Hanska omaan käteen

IMG_3318

Vielä vetskari pitäisi saada

Vielä vetskari pitäisi saada

Senkin siat!

Senkin siat!

Nuusku söpöliini

Nuusku söpöliini

IMG_3310

IMG_3299

IMG_3306

Illalla kävimme vielä koko perhe yhdessä saunassa ja Amalia nukahti yöunille melko helposti.

Nyt tämän Kaksplussan uudistuksen myötä toivoisin Teiltä rakkailta lukijoilta kärsivällisyyttä.

Mukavaa illanjatkoa muruset<3

 

Avainsanat

Kommentit

Amalia on mahtava! Minusta hänen hiuksensa ovat hänen luonteelleen sopivat! 😀 Hiuksistakin jo jotenkin näkee, että vauhtia riittää! Amalian luonteeseen ei oikein sopisi siistillä ranskanletillä olevat hiukset (vrt. elovenatyttö) .. ainakaan vielä, vanhemapana ehkä sitten 😛

johanna

Kiitos <3 Totta, näin se taitaa olla 😉

Vierailunne oli niin piristävä, kerrankin meilläkin oli jotain säpinää talossa ja taas niin hyvin oot kirjoittanut <3 te ootte nin ihania ja rakkaita<3

johanna

Kiitos Tellu <3
Oli tosi kiva käydä teillä ja voi mitä herkkuja olitkaan taas loihtinut, nam 🙂

Toi Eemi on aivan sinun näkoinen:)

johanna

No eipä ole kukaan aikaisemmin yhdennäköisyyttä huomannut, mutta mukava kuulla jos on Eemissä piirteitä myös meidän suvusta <3

ihana blogi! nauroin monessa kohtaa ääneen 🙂 tosi hurmaava typy ja tosi paljon tuliluomi on vaalentunut.

johanna

Ihanaa kuulla, kiitos! 🙂 Luomi on tosiaan vaalentunut tosi hyvin!

Olisiko Amalialla korvatulehdus? Meillä nukkuu silloin huonost sekä päivällä että yöllä. Kun viel on nuhainenkin…

johanna

Varasin ajan Lastenlääkärille ihan sinun kommenttisi vuoksi, mutta onneksi korvat olivat terveet. 🙂 Niitä viimeisiä isoja poskihampaita tyttö tekee ja se aiheuttaa kipua 🙁

onkos amalialla jo korvikset? minkäs ikäinen hän on nyt? 🙂 tämä blogi on aivan ihana..tykkään lukea tätä todella paljon 🙂

johanna

On juu, laitettiin noin kuukausi sitten. Amalia on nyt 1v8kk 🙂
Kiitos ihan hirmuisesti! 🙂

Ihanaa,täällä taas!Paljon iloista touhua, hymyilyttää. Amalia arskoineen, tukka pystyssä, suloista, elämänmakuista. Nuusku kypärälakki päässä ja paljonpuhuva katse, hyvä kommentti kuvassa….sai minut suorastaan nauramaan.
Ihana blogi, ihana tyttö, ihana perhe!!!

johanna

Ja ihana kommentti, kiitos hirmuisesti Paula <3

. Iida leikki kauniisti serkkuni vanhoilla barbeilla kun taas Amalia sai samantien barbilta pään irti.

Nauroin ääneen tässä kohtaa 😀 voin vaan kuvitella! Amalia tosiaan on aikas touhuavainen 😀

johanna

Hahaaa, arvaa vaan naurettiinko me tuolle tilanteelle 🙂 Amalia on tosiaan tosi touhuuvainen likka! 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.