Yleinen
3.9.2017

Kuolemasta puhuminen lasten kanssa

Kuolemasta puhuminen lasten kanssa

äitienpäivä

Meidän perheessä kuolemasta on puhuttu aina suoraan, myös lasten kanssa. Se on ollut melkein jo välttämättömyys, sillä Amalia on pienestä iästään huolimatta ollut jo neljissä hautajaisissa. Perheestämme on poistunut useampi rakas ihminen ja tietenkin lasten kanssa on käytävä näitä asioita läpi. Amalia on ollut pienestä asti hyvin ajattelevainen ja kiinnostunut ihan kaikesta, joten kysymyksiä tietysti riittää. Usein iltaisin laittaessani Amaliaa yöpuulle hän alkaa jutella meidän turvanamme olevista enkeleistä. Amalia tietää, että isäni on kuollut ja hän puhuu aina niin kauniisti Rike papasta, vaikka ei ole koskaan saanut häntä tavata. Olen kuitenkin kertonut isästäni ja hieman alle kaksivuotiaana kuolleesta pikkusiskostani, jota Amalia kutsuu Jenni tädiksi ja Amalia pitää myös heitä osana meidän perhettä. En ole puhunut, että siskoni kuoli lapsena eikä sitä ole ollut tarvettakaan kertoa, mutta Amalia kuitenkin tietää, että Jenni täti on hänen suojelusenkelinään ja pitää Jenni tätiä tärkeänä.

Amalia puhuu paljon myös mummeistani eli hänen isomummeista ja nämä kaksi ihanaa mummelia saivat olla Amalian elämässä useamman vuoden. Amalia lähettää lähes joka ilta hyvänyöntoivotukset suukkojen kera kaikille poismenneille rakkaillemme ja minusta tämä on hyvin kaunista. Herkistyn aina valtavasti näistä hetkistä, mutta huoneen pimeydessä tyttäreni ei näe kyyneleitäni. Yötä vasten, kun ei ole kiva olla surullinen, vaikka muuten meillä tunteita näytetäänkin paljon. Tietenkin Amalia vaistoaa ikäväni ja minä hänen, mutta minusta nämä hetket ovat kauniita, tärkeitä ja arvokkaita, vaikka tietenkin myös surullisia.

Amalia miettii samalla aina minkälaista taivaassa on. Onkohan Saarenmummilla, Maikki mummilla ja muilla läheisillä siellä vaatteita ja mihin ne pissaa, onko niillä siellä vessanpönttöjä? Vastaan aina, että tottakai on ja Amalia jatkaa ja kysyy sitten syövätköhän he pilvenhattaraa?

Olen puhunut siitä, että joskus vielä tapaamme nämä rakkaat ja Amalia on ollut hyvin onnellinen tästä. Olen kertonut, että nyt me elämme onnellisesti täällä ja poismenneet rakkaamme samoin siellä. Kaikilla on hyvä olla ja kaikilla on paljon rakkaita ympärillä.

Me käymme toisinaan haudoilla ja usein lapset ovat mukana. Amalia haluaa aina jutella haudalla Jenni tädille, Rike papalle ja isomummeilleen ja hän puhuu aina todella kauniisti.

Isomummien kuolemasta on ollut tietysti helpompi puhua, mutta myös isäni poismenon olen saanut hyvin selitettyä sillä että isäni sydän ei vain enää jaksanut, koska se oli niin kipeä.

Milo on vielä niin pieni, ettei hän muista isomummejaan, mutta Nuuskun kuoleman hän on ymmärtänyt. Milo lähettää hyvin usein ulkona ollessa taivaalle lentosuukkoja ja osoittaa taivaalle ja sanoo: Nuusku taivaal..

Kaikissa perheissä ei välttämättä jutella kuolemasta näin avoimesti, mutta meille tämä on ollut luonnollista. Vaikka perheemme on kuolemaa kohdannut ei Amalia ole koskaan puhunut tai pelännyt, että me vanhemmat kuolisimme saatika hän itse. Hän ei osaa pelätä sellaista ja hyvä niin. Monta tuikkivaa ja niin rakasta tähteä on taivaalla ja me muistelemme heitä lämmöllä ja rakkaudella myös lasten kanssa <3 Miten Te lukijat olette käsitelleet kuolemaa lastenne kanssa?

Avainsanat

Kommentit

Varmaan meillä kaikilla ne omat edesmenneet läheiset elävät muistoissa ja ne muistot ovat todellakin kultaa <3 Ihanaa, että teillä puhutaan ja muistellaan myös lasten kanssa avoimesti. Kuolema on niin lopullista, pysäyttävää ja rankkaa, että tunteet nousee helposti pinnalle ja on hyvä, että opitaan ns. käsittelemään asioita eikä vaan padota kaikkea sisälle. Lämpimät ajatukset täältä sinne teidän koko porukalle :')

Johanna

Kiitos kauniista kommentistasi jälleen <3 <3

Ollaan puhuttu kuolemasta. Lasten isän isä on kuollut jo ennen lasten syntymää. Esikoinen on myös ollut hautajaisissa. Olen puhunut taivaasta vaikkemme kirkkoon kuulukaan. Mulla kyllä jonkinmoinen usko enkeleihin. Vierailemme haudalla ja kerron edesmenneistä, mm. omasta vaaristani.

Johanna

<3

Meillä poika nyt6v on ollut kaksissa hautajaisissa ensin isomummun ja sitten isänsä noin neljän vanhana . Puhumme kuolemasta avoimesti ja taivaalla kirkkaiten loistaa aina isin tähti💖 poika on myös sellainen pukkuvanha että asioista saa pitkänkin keskustelun aikaiseksi ja hän on tosi kiinnostunut keskustelemaan ja tutkimaan aisoita .ninusta on tärkeää että lastenkin edessä uskaltaa näyttää tunteensa ja sitten puhua tunteista yms avoimesti koska nin lapsi oppii että tunteet saa näyttää ja se ei ole väärin ja niistä on hyvä puhua

Johanna

Kirkkain tähti tosiaan, haleja sinne hirmuisesti <3 <3 Kiitos, kun kommentoit <3

Isotätini kuollessa tyttäreni oli kolme. Kerroin hänelle, että Helvi-täti on mennyt taivaaseen ja katselee meitä sieltä käsin. -seuraavana jouluna tytär ei toivonut joulupukilta lahjaksi kuin siivet, joilla olisi voinut lentää Helviä katsomaan.

Olen kertonut, että muutkin poismenneet läheiset ovat taivaassa.-ja ulkona ollesaamme, nyt jo viisi vuotias tyttöni, vilkutteleekin iloisesti yläilmoihin ja lähettää terveisiä.

Johanna

Oih siivet, joilla pääsee Helvi tätiä katsomaan, sniif <3

Olemme myös puhuneet lapsille avoimesti kuolemasta. Sen lopullisuus on tietysti pienen ihmisen (ja isommankin) vaikeaa välillä ymmärtää. Emme usko Jumalaan, emmekä taivaaseen. Kukaan ei meitä ikävä kyllä siellä odota vaikka se mukava ajatus olisikin. Kuolleet rakkaat elävät muistoissamme ja puhumme heistä usein. Vaalimme myös heidän tapojaan ja kerron usein lapsille että esim. Mummo teki tämän asian aina näin ja näin ja pappa tykkäsi kovasti tästä ja tästä.

Johanna

Ihanasti olette kuolemasta puhuneet ja muistelleet rakkaitanne ja heidän tapojaan <3 Kiitos, kun kommentoit <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.