Yleinen
23.11.2015

Kun lapsi ei nuku

Kun lapsi ei nuku

Huomasin juuri ladanneeni joskus omaan facebookiini itsestäni tämän kuvan ja haluan sen nyt Teille jakaa ja pohtia hieman tulevaa syntymäpäivääni. Kuva on otettu reilut kaksi vuotta sitten ja nyt tässä istuessani kauhtuneessa yöpaidassa 7 kiloa lihoneena viime päivät varsin kiukkuisena muijana olleena haluaisin näyttää taas kuvassa olevalta naikkoselta. Täytän ensi viikolla 30-vuotta ja tunnen itseni tällä hetkellä oikeasti hieman uupuneeksi. Univelka on melkoinen eikä sitä kurota kiinni nukkumalla lauantaiaamuisin yhdeksään.

12299241_10153748742973850_1538786920141349156_n

Milolle ei varmasti tule onnistumaan unikoulu eikä voimiakaan siihen löydy, joten lykätään sitä siis vielä tovi. Iltaisin on vaikea rentoutua, kun Milo heräilee jatkuvasti ja öisin sama heräily jatkuu eikä Milo rauhoitu juuri kuin tissille. Käytin Miloa maanantaina lääkärissä, ja totesin lääkärille, että nyt alkaa tämänkin duracell äidin patteri pikkuhiljaa hyytymään, jollemme saa jotain apua tilanteeseen. Helpotus oli suuri, kun saimme allergialääke Zyrtecin Milolle. Lääke annetaan kahdesti päivässä ennen päivä- ja yöunia. Näin viikon käytön jälkeen en huomaa kuitenkaan juuri eroa ja yöt menevät edelleen päin mäntyä.

Mutta siis palataan kuvaan. Näytän kuvassa onnelliselta ja nuorelta ja harmittaa vietävästi, kun univaje on saanut minusta otteen ja tehnyt tälläisen kiukkuisen ja äkkipikaisen ämmän!

Ps. Huomenna olen menossa toista kertaa elämässäni kasvohoitoon ja lauantaiksi olen varannut kampaajan, joten kyllä täältä vielä noustaan 😉

Löytyykö muita univajeesta kärsiviä? Nyt sitä vertaistukea tänne ja heti!! 😉

Avainsanat

Kommentit

Meillä superallergikko, joka nukkuu läpi yön mikäli ruokavalio kohdallaan. Epäsopivien kanssa heräillään kertaa x. En yleensä viitsi edes laskea. Jos Zyrtec ei auta niin pyydä lääkäriltä Ataraxia. Tsemppiä!

Johanna

Kiitos Karkki kommentistasi <3 Me saatiin nyt Milolle refluksiatautiin lääkitys. Nyt kipuitku on loppunut, tissille heräilee, mutta nyt voi sitten toteuttaa unikoulua jossain vaiheessa, kun kivun syy on selvinnyt! Tsemppiä hirmuisesti Teille <3

Lisään vielä edelliseen kommenttiini sen, että muistan itse kun kuopus oli 9 kk ja oli valvottanut mua niin mä olin ihan varma ettei unikoulu onnistu ja sanoinkin miehelleni ettei sitä kannata kokeilla kun en jaksa ja pelkään että menee vain huonompaan suuntaan. Niin ONNEKSI mieheni silloin sanoi että pidetään nyt vaan, sinä menet alakertaan nukkumaan ja hän ottaa ohjat. Unikoulu onnistui kolmessa yössä eikä imetyskään loppunut vaikka yöimetykset jäivät. Väsymys sekoittaa pään ja silloin ei välttämättä oikein näe metsää puilta…

Johanna

Hienoa, että teillä onnistui hyvin <3 Syy siihen on tosiaan se, että Milolla on kipua, siksi ei unikoulua voi vielä pitää. Mutta nyt asia on hoidossa niin jonkin ajan kuluttua voi unikoulun pitää 🙂

Hei!
Mistä tiedät ettö Milon yöheräily johtuu allergioista? Onko hän päivisin kipeän oloinen? Ja allergialääkkeestäkään ei ollut apua. Mitä mieltä lääkäri oli? Unikoulusta olisi varmasti iso apu, toivottavasti pääsette pian sitä toteuttamaan. Jaksamista!

Johanna

Hei!

Kiitos <3 Milo huutaa öisin sellaista kipuitkua. Nyt Milo on saanut apua refluksialääkityksestä, yöt ovat meneet paremmin. Milo ei enää itke kipuitkua, vaikka heräileekin tissille, mutta nyt kun kivun syy on selvitetty ja hoidossa niin unikoulun voi jonkin ajan kuluttua pitää. Päivisin Milolla ei ole mitään vaivaa, vain öisin.

Hei Johanna! Rakastan blogiasi. Blogisi on niin aito. Tiedätkö, olet yhtä kaunis tässä kuvassa kuin edellisen postauksen olevassa kuvassa missä sinulla on Milo sylissä ja vaaleanpunainen paita. Kaikkea hyvää sinulle ja koko perheelle. Amalia ja Milo ovat niin suloisia.

Johanna

Hei Veera <3 Kiitos kauniista sanoistasi <3 Kaikkea hyvää sinne myös! <3

Hei Johanna
Valvominen on kamalaa. Poikani on reilu kolme vuotias ja pitää minua vieläkin öisin valveilla. Syyt vaihtelee. Tähän kun lisätään töihin herääminen 4.00, niin aika väsy on olo. Mutta, ehkä joskus… 😉
Vielä haluan sanoa, että katsoin eilen videopostauksenne ja silloin mieleeni tuli vain, että olet todella kaunis. Jo siis ennen tämän postauksen lukemista. 😊 Tämä ei tietenkään lohduta jos itse ei niin tunne, mutta silti. Toivon teille mitä parhainta pientä lomaa.

Johanna

Hei Titana!

Niinhän se on 🙁 Voi kamala sentään, mä saan onneksi jäädä kotiin eikä ole kiire mihinkään. Paljon tsemppiä sinne ja iso hali <3 Kiitos vielä kauniista sanoistasi <3

Voimia tuohon univajeeseen! Meillä eka vuos meni miniunilla ja toinenkin vajailla. Ekat 6kk mentiin max 30min päiväunilla ja yöt heräiltiin kokoajan. 6kk-1v heräili öisin ja päivisin nukku 1h peräti. Sitte vähän parani kunnes 2v alko jokseenkin nukkua järkevästi. Jotenkin sen vaan rämpi läpi ja tuntuu että se ekavuos on edelleen hämärä väsymyksen takia. Ei auttanu mikään eikä löytyny syytä.Nyt on laps 8v eikä se vieläkään aivan ongelmitta nuku.

Johanna

Kuulostaa paljon meidän Milolta sinun lapsesi unet.. Kiitos <3

Tuttua on valvominen täälläkin.. Meillä poika 7,5kk ei ole koskaan nukkunut hyvin, aluksi etenkin refluksin vuoksi. Ja sitten onkin tehty hampaita ja opeteltu liikkumaan ja oltu flunssaisia jajaja… Itse aloitin unikoulun nyt ja rajoitin yöimetykset ihan max 2 kertaan yössä. Ja sehän toimi! Kunnes kolmen unikouluyön jälkeen alkoi viidennen hampaan tekeminen ja nyt sit taas naristaan ja kitistään öisin ja sylissä olisi paras. Hohhoijaa, mutta kai se tästä. Sitä alkaa olla tottunut nukkumaan yönsä kahden tunnin pätkissä, pidempää pätkää ei osaa itsekään enää nukkua yhtäjaksoisesti vaikka vauva ei edes herättäisi. Jaksamista arkeenne!

Johanna

Voih, jaksamista sinnekin! <3 Tuntuis varmasti oudolta nukkua enemmän kuin kaksi tuntia putkeen..

Johanna: PALJON ONNEA 03.12.2015 johdosta!
Voi sentään tuo valvominen. Koen myötätuntoa. Voimia Sinulle ja koko perheelle!
Hyvää joulunalusaikaa! Anja

Johanna

Voi Anja kiitos tuhannesti <3 Hyvää joulun odotusta Teille! <3

Tässä on aihe, jossa kyllä takuulla vertaistukea löytyy. Valitettavasti. Eihän meillä tilanne enää ole ollenkaan ”paha” verrattuna siihen aikaan kun neiti oli vauva, vaan kyllä se silti voimia syö, että edelleen 2v 7kk iässä vähintään kerran yössä on herätys. Koko ikänsä ollut levoton nukkuja. Alussa meni monta kuukautta, että en saanut koskaan nukkua edes kahta tuntia putkeen. Niin että 1-2 herätystä yössä on kuitenkin jo aika huima parannus.

(Ja en ehtinyt eilen illalla ennen kymmentä lähettää tätä, kun neiti sai huutokohtauksen, ja piti rauhoitella sitä ja lopulta mennä viereen nukkumaan itsekin. Mutta rasti seinään, seuraavan kerran heräsikin vasta kuudelta :P)

Johanna

Paljon tuli vertaistukea <3 Voih jaksamista sinnekin, meilläkin Amalia vielä heräilee ja Johnny nukkuu sen viekussa joka yö. Menee viereen vasta joskus yöllä, kun Amalia herää, joskus Amalia herää jo aikaisemmin, mutta sillon Johnny käy vain sen luona eikä aina edes tarvi käydä. Tästä onkin vaikeampi vierottaa, mutta me ollaan päätetty, että nukutaan missä nukutaan, kunhan saadaan nukuttua edes jonkin verran. Amalia ja Johnny kyllä nukkuvat hyvin 🙂 Ja kyllä se Ampsu sitten joskus isin sängystään tulee häätämään 😉

Hei. Täällä kans yksi jonka haaveena olis että sais nukkua kunnolla . Välii tuntuu niin lohduttomalta tää valvominen. Myös siltä että on oman itsensä kadottanut tän väsyneen kiukkumuijan alle.. Esikoinen nyt 2v 9kk ja kuopus kohta 1v.. Esikoisen kanssa saa edelleen herätä monesti viikossa, lähestulkoon jokayö…kuopus nukkunut suht hyvin koliikin loputtua mut nyt pari yötä hälläki ollu joku ettei oo nukkunu.. Ylipainoa on jääny ja ottaa pannuu kun ei saa itteensä kuriin herkkujen suhteen koska on vaan niin väsynyt…

Johanna

Hei Ippe!

Ai sieltäkin löytyy kiukkumuija 😉 Joo kyllä väsymys syö.. Varmaan tää univaje saa syömään, yritetään joulun jälkeen herkkulakkoa ja ehkä jopa jotain liikuntaa, eiksje? 🙂 Tsemppiä sinne <3

Voimia sinne! Meillä tyttö reilun vuoden ja herää edelleen 6-10 kertaa yössä, huoh. Nyt lopeteltiin päiväimetys ja seuraavana pitäisi lopettaa yösyötöt, mutta pitäisi saada jostain voimia aloittaa 😀

Johanna

Kiitos ja samoin sinne! <3 Tsemppiä yösyötöistä vieroitukseen! <3

Joo meillä tyttö 2v 3kuukautta ja voin laskee viiteen sormeen jos olen nukkunut koko yön. Ihan vauvana nukkui huonot päikkärit max.puoltuntia ja noin 2-3 kuukauden ikäisenä aloitti ton yö kukkuilun on levoton siis vieläkin mut päikkärit nukkuu nyt isompana paremmin ja kyllä raskasta on. Yö syötöt lopetti jo 5 kuukautisena , mut silti vaa heräilee…. voimia sinne ja tänne

Johanna

Voimia tosiaan sinne ja tänne! <3

Täällä myös valvotaan. Esikoisen aikana ensimmäinen 3 tuntia putkeen vajaa 1v ikäisenä. Nyt toinen 9kk ja ei ole vielä nukuttu yhtään kokonaista yötä. Oikeastaan noin 2 tunnin pätkiä maksimissaan. Eli 9kk en ole nukkunut kuin yhden kerran neljä tuntia putkeen. 🙂 käy vähän hitaalla.. Urheilu auttaa jaksamiseen! Eli lenkille tai muuta, muuten en kyllä enää pysyisi hereillä. Odotellaan, jos pian alettaisiin nukkumaan öitä paremmin. Milloin hampaita, milloin flunssaa, milloin opittu uusi taito..

Johanna

Täälläkin tää äiti käy ”vähän” hitaalla 😉 Voih munkin pitäis yrittää jotain urheilua, mä vaan syön ja syön.. 🙁 Tsemppiä <3

Vauva-ajoista on jo muutamia vuosia, mutta sitä väsymystä ei ihan äkkiä unohda. Kumpikin lapsukainen kelpuutti pelkästään rintamaidon, jota öisin kaipasivat tasan 2 tunnin välein. Yöt paranivat kuin taikaiskusta, kun imetys loppui siinä 10 kk tienoilla, kun aloittelivat nokkamukista juomisen ja tavalliset maitotuotteet. Muutama yö oli aika kamalaa vieroitusrumbaa, mutta kyllä kannatti.

Johanna

Eihän sitä hevillä unohda! Kyllä meilläkin varmasti yöt tulevat paranemaan, kun lopetan yöimetykset.

Heippa! Kärsin samasta ongelmasta, meillä herätään max 2 h välein läpi yön, tyttö ottaa ainoastaan pulloa muuhun ei rauhotu, onhan refluxi pois suljettu? Tsemppii meil poika nukku ekan kokonaisen yön max 6h 2,5w…..

Johanna

Heippa Tinzu!

Milolle aloitettiin nyt refluksiin lääkitys, joka on auttanut. Mä oon niin helpottunut, ettei Miloa satu enää. Milo ei enää itke öisin kipuitkua, vaikka heräileekin tissille. Nyt kun kivun syy on löytynyt niin jonkun ajan päästä päästään aloittamaan unikoulu ja vieroittamaan vauveli yöimetyksistä. Kovasti tsemppiä sinnekin! <3

Juuu, on tullut hiukan univelkaa 1,5 vuodessa. En yhtenäkään yönä oo nukkunut heräämättä, eikä ole minkäänlaista mielenkiintoa unikouluttaa (=meidän tapauksessa huudattaa ilman tissiä) lasta. :s

Johanna

Voih Laura jaksamista sinnekin! <3 Ihana, kun kommentoit <3

Meillä myös kuopus valvotti melkein vuoden ja vieläkin herää joka yö ainakin kerran, mutta tapsuttelee itse meidän väliin loppuyöksi. Pienempänä hänellä vaikeudet joutuivat korvista, mutta koin myös että unipussi rauhoitti levotonta nukkujaa. Tsemppiä sinne!

Johanna

Kyllä tää vauvavuosi on monesti tosi raskas näiden nukkumisjuttujen kanssa! Kiitos, kun kommentoit! <3

Sama täällä! Poika 10 kk ja yhtään kokonaista yötä ei olla nukuttu. Yöllä lussutetaan tissiä 2-7 krtaa. Plus hän nukkuu päivällä 40min×2 ja muun ajan kiukkuilee ja känisee.. Että tuttua on..

Johanna

Voi hitsi, tsemppiä kovasti sinnekin! <3

Tosi harmi, että noin on. :/ Jaksamisia! Eikös suositus ole, että jo puolen vuoden iässä jätetään yösyötöt pois? Ehkä kannattaisi kokeilla sitä: ei varsinaista unikoulua, mutta lopettaa kokonaan yösyötöt ja katsoo, mihin sillä päästään. Yleensä sillä myös lapsen unenlaatu paranee samalla. Toki ymmärrän, jos lapsi on ”kipeä”, eikä halua raukalle yhtään lisää kurjaa oloa aiheuttaa.

Johanna

Kiitos Mertsi <3 Ei kai sentään, en mä usko, että se on mikään suositus. Puolen vuoden ikäinen ei enää välttämättä tarvitse yöllä maitoa, mutta ei meillä Milo olisi missään nimessä ollut valmis vieroitettavaksi vielä puolivuotiaana, kuten ei varmasti moni muukaan vauva. Yösyötöt on tarkoitus jättää pois jonkin ajan kuluttua, kun nyt on selvinnyt syy miksi Milo itkee niin kovin yöllä. Milo on saanut apua refluksialääkkeestä ja kipuitku on loppunut <3

Meillä valvottiin siihen saakka kuin lopetin imetyksen harvensin kertoja sitten kokonaan pois nyt on siitä asti nukkunut koko yön poika on nyt 1v 1kk. Kyllä se siitä jaksamista ja isompi lapsi on 3v

Johanna

Kiitos <3 Varmasti meilläkin nukkuminen paranee, kun yösyötöt jäävät pois!

Ymmärrän! Itse olen valvonut huonosti nukkuvan lapseni kanssa jo vuoden ja 9 kk, alan olla todella väsynyt. Käyn kokopäivätöissä ja töistä en meinaa enää selviytyä.

Kyllä se kuulemma jossain vaiheessa helpottaa, ”viimeistään teini-iässä”. Heh heh, hauskaa.

Tsemppiä sinne! 🙂

Johanna

Voi kamala, tsemppiä hirmuisesti <3 Mä saan onneksi jäädä kotiin, en selviytyisi varmasti töissä!
Mä repesin tälle sun kommentin lopulle, totahan on kuultu "muutamat" kerrat 😉
Kiitos samoin <3

Täällä toinen univajeesta kärsivä mamma ilmoittautuu! Poikani on pian 11kk ja heräilee useasti yön aikana tissille, tutti eikä syli kelpaa. Päiväunet ovat pääosin max puolen tunnin torkkuja. Autoillessa tai vaunuillessa saattaa nukkua jopa parikin tuntia, kunhan ollaan liikkeessä. Nyt alkaa voimat olemaan lopuillaan ja päätimme mieheni kanssa aloittaa pojun kanssa unikoulu ensi viikonloppuna. Tsemppiä meille ja teille, tästä vielä noustaan 😉

Johanna

Kiitos <3 Mites unikoulu on sujunut? Tsemppiä meille ja teille! <3

Hei. Täällä neiti 5kk ja poika 2v. Lokakuuhun asti nukuttiin hyvin mutta kun neiti tuli 4kk yöhilluminen alkoi. Poika nukkuu tosi epäsäännöllisesti. Nyt on neidille otettu kiinteät kehiin kun tissi ei päivällä kelpaa. Yö sitten vietetään tissi suussa… Olen päättänyt lopettaa yöimetyksen kokonaan miehen joululomalla. Pullo ja tutti ainakin vielä kelpaa joten muutamaksi yöksi mies ja neiti niiden varassa eri huoneeseen. Toivottavasti pysytään terveenä ja suunnitelma onnistuu. Haluan valvomiskierteen poikki niin pian ku mahdollista. Tsemppiä sinne!

Johanna

Hei HannaL!

Voih, harmi kun molemmat nukkumat huonosti 🙁 Meillä Milo ei huolinut päivisin tissiä jossain vaiheessa, kun hampaita alkoi tulla, mutta se helpotti sitten. Tsemppiä teille! <3

Täällä melkein 5 kk neiti herää lähes joka unisyklissä öisin eli n. 45 min välein. Harmittaa kun en jaksa olla hermojaan menettämättä tuolle pienelle. Univelka on kamalaa

Johanna

Univelka on kamalaa ja tekee ihmisestä ihan, kuin eri ihmisen 🙁 On tosi raskasta, kun ei saa nukuttua yhtään pidempää unipätkää. Voimia hirmuisesti sinne <3 <3

Täältä löytyy yksi. Meidän kuopus täytti vuoden tän kuun alussa ja heräilee edelleen pari kertaa yössä. Ei se tosin mitään ole tuohon teidän tilanteeseen verrattuna, mutta… Tätä kun on nyt takana vuoden. Joskus huutaa suoraa huutoa ja istuu sängyssä. Ei aina auta edes tissi kuin vasta pitkän taistelun jälkeen. Vatsa on vaivannut miltei aina. Ja usein juuri öisin. Arjessa kun on mukana myös pari isompaa lasta niin nukkuakaan ei aina saa. Päivällä siis. Iso onni meillä tosin on se että isommat on hoidossa 2vrk viikossa. Oletko puhunut väsymyksestä neuvolassa? Olisiko teidän mahdollista saada vaikka apua kotiin. Saisit huilata kun joku muu vahtisi lapsia hetken. Voimia sinne!!! ❤

Johanna

Meillä tilanne on helpottanut, sillä Milo sai refluksialääkityksen, joka on toiminut. Nyt pieni ei enää huuda kipuitkua öisin, vaikka herääkin syömään useasti. Iltaisin on herännyt vain kerran ennenkuin itse menen nukkumaan ja tämä on huikea parannus, sillä yhtenä iltana Milo heräsi 8 kertaa jo ennen kuin kävin itse maate! Ollaan tosi helpottuneita, kun saatiin Milolle helpotusta. Toivotaan, että teidän neidin masuvaivat helpottaisivat <3

Mä en oo neuvolassa puhunut asiasta, kun neuvolatäti vaihtui ja viimeksi oli vielä sijainen ja ollaan tosiaan oltu 8 kuukautis neuvolassa viimeksi, nyt mennään 1 vuotis neuvolaan. Nyt tuntuu taas helpommalta ja on ollut ihana, kun pystyy rentoutua iltaisin <3 Tsemppiä Teille! <3

Hei! Meillä on samanikäiset pojat. Täälä sama homma. Yöt katkonaisia ja ei rauhotu kuin syliin. Itse en saa enää nukutuksi herätysten jälkeen kun odotan jo seuraavaa herätystä 😄 mietin omaan huoneeseen siirtymistä jos se auttaisi. Tsemppiä arkeen!

Johanna

Hei Minsku!

Voi toi on kyllä kamalaa jos et saa itse unta 🙁 Omaan huoneeseen siirtämistä kannattaa varmasti kokeilla! Meillä ei ole tilaa laittaa Miloa omaan huoneeseen ja öisin otan pienen vielä mun viereen jossain kohdin. Kovasti tsemppiä sinne! <3

Heippa! Pakko oli kommentoida, kun meillä ollut hyvin vastaavanlaista menoa aina siihen asti, kun lopetin yöimetyksen. Lapsi siis heräili vielä vuoden ikäisenä tuon tuosta illalla ja yöllä, ja maitoa tankattiin varmaan lähes 10 kertaa tuona aikana. Lopulta aloitin oman ”unikouluni” (lapsi ei suostunut nukkumaan isin kanssa kahdestaan), eli lapsi sai nukkua vieressä, mutta maitoa en antanut. Jo yhden yön jälkeen (!) tilanne rauhoittui huimasti ja parissa yössä meidän jatkuvasti heräillyt taapero reilu 1 v alkoi nukkua täysiä 10-12 tunnin öitä. Edelleen nukkuu meidän vieressä, vaikka on jo 1v 6kk, mutta nautin pitkistä yöunista. Ja joo, meilläkään ei tosiaankaan se perinteinen unikoulu toiminut missään muodossa mm. sairastelujen ja lähes jatkuvan tukkoisuuden vuoksi ja siksi päädyinkin tähän pehmeämpään vierotukseen.

Johanna

Heippa nono!

Kuulosta ihanalta <3 Mä uskon, että nyt kun Milon kipu on hoidettu ja pääsen jossain vaiheessa toteuttamaan unikoulun niin helpottaa meidänkin yöheräilyt!

Tsemppiä! <3 täällä ollaan aivan samassa tilanteessa. Miloa hiemn nuorempi poika kyseessä, ja yöllä ei juuri nukuta. Korvatulehdus oli, mutta kontrollissa jo parantunut, yöheräilyt vain jatkuvat samaan malliin, ja niitä on paljon…kukaan muu ei kelpaa yöllä lohduttajaksi kuin äiti. Jos ei tässä tapahdu muutosta pian, niin jotakin täytyy keksiä. Minäkin olen miettinyt, kuten joku yllä kirjoitti, että auttaisiko siirto isosisaruksen kanssa samaan huoneeseen..Toivotaan, että pojat rupeaisivat pian nukkumaan paremmin!

Johanna

Voih tsemppiä hirmuisesti sinnekin! Kaikkea kannattaa kokeilla <3

Voi ei! Sä tiedät että mä oon täällä samassa. Edelleen 🙁 avasin silmät 5.55 kun tuntuu ettei koko yönä ole saanut nukuttua. Tunnin välein 22.00alkaen on täälläkin poika herättänyt. Mikä meidän poikia vaivaa! En itse harkitse unikoulua mut olen miettinyt omaan huoneeseen siirtoa tai siis siskon kanssa samaan. Tsemppiä!

Johanna

Kaikkea kannattaa kokeilla! Meillä on nyt tosiaan se Nexium auttanut, vaikka tissille Milo usein edelleen heräileekin, mutta kipu on helpottanut! <3 Tsemppihali <3

Hei mun oli pakko tulla vielä kommentoimaan, että viime yönä sitten taas nukkui parhaiten ikinä. Kaksi herätystä 3.30&5.00. Tää on kyllä ihan salatiedettä 🙂 Toivottavasti saat huomenna helpotusta!

Johanna

Jessus mieletöntä, hyvä hyvä <3 <3 Saatiin Nexium ja sehän on piruvie toiminut, ei enää kipuitkua, vaikka tissillä käydäänkin usein yön aikana!

Eivätkö ole ehdottaneet unikoulua osastolla?Äidin tarkkaavaisuus alkaa lipsua kun univaje kasvaa….tiedän sen omasta kokemuksesta. Kaduttaa, ettei tullut ryhdyttyä hommaan. Zombina ei äidistä ole juurikaan iloa..

Johanna

Ei olla puhuttu sairaalassa tehtävästä unikoulusta, mutta nyt Milo on saanut refluksilääkityksen ja tämä on auttanut paljon. Ei enää kamalaa kipuitkua öisin ja nyt jonkin ajan kuluttua päästään toteuttamaan unikoulu ja jättämään sen avulla yöimetykset pois!

Valvottaminen – kidutuskeinoista kamalin!
Lämpimät ajatukset puolellasi 🙂

Johanna

Kiitos ihana <3 🙂

Voi ei, onpa ikävä kuulla! Tsemppiä hirmuisesti arkeen! Nauti hemmotteluista, olet ne ansainnut ♡

Johanna

Nautin todella, kasvohoito oli niin rentouttava <3 Kiitos <3

Hei! Meillä vajaa kk.nuorempi neiti kuin Milo ja ymmärrän sua tosi hyvin! Kaikki sanoi että kyllä neiti 3 kk iässä nukkuu.. tai kyllä se kiinteät alotellessa nukkuu.. Nooh neiti 10kk ja kokonaan nukuttuja öitä pari. Koita jaksaa! Sulla on ihana blogi ja ihanat lapset!:)

Johanna

Kiitos MARJO <3 Oisi ihana nukkua joskus edes yksi hieman pidempi pätkä 🙂 Tsemppiä sinnekin! <3

Kirjoitin sulle joskus aiemminki että meillä sama ja edelleen myös samaa,😄 10kk ikäinen tissifani jolle ei kelpaa tutti. En edes tiedä monta kertaa yöllä herää mutta MONTA. Päivisin ei joskus nuku ollenkaan tai sit sen 2xpuol tuntia. Korvatulehduksia jo kolme. Toinenkin lapsi löytyy, 5vuotias reipas tyttö jolle tältä yksinhuoltajalta pitäisi löytyä vielä paljon aikaa! Että nauti kun sun on ihana mies kuitenki arjessa auttamassa pääset esim. Yksin joskus kauppaan, kampaajalle Ym. Voin sanoa että nuupahtanut kukka on tästäkin äidistä tullut vaikka kiloja ei oo yhtää ylinmääräistä johtuen vilkkaasta imetyksestä kun pienokainen ei muuten kiinteistäkään tykkää 😄 mutta kyllä me jaksetaan! Nautitaan elämän pienistä iloista ja suuremmasta TERVEYDESTÄ! Hymy huulille ja halauksia sinne ja jaksamista sinne 😊

Johanna

Voi miten ihanan positiivinen kommentti, ihana olet!!! <3 Tsemppiä arkeenne <3

Täällä ilmoittautuu yksi kohtalon toveri eli väsynyt kiukkumuija 😉 meillä tilanne se, että lapsilla pieni ikäero(1v3kk) ja tuntuu etten oo kokonaista yötä nukkunu viimeiseen pariin vuoteen kuin muutamia kertoja. Esikoinen nyt vajaa 2v ja nukkuu pääsääntöisesti jo hyvin, mutta nuorempi se jaksaa vaan edelleen heräillä useita kertoja yössä, ikää nyt 8kk. Unikoulua oon myös miettinyt, mut miten ihmeessä sitä jaksaa kun on valmiiksi jo tosiväsynyt?? Ja kun takeita ei tosiaan sen onnistumisesta ees ole. Sit pitäs ajatella jossain välissä isomman tuttivieroituskin. Huhheijaa! Mutta yritän ajatella et kyllä meillä vielä joskus nukutaan! Tsemppiä sinne!

Johanna

Moikka väsynyt kiukkumuija 😉 Ihana kommentti ja isot tsempit sinne, mä en olis selvinnyt jos meidän mukulat ois noin pienellä ikäerolla 🙂

Mistä tiedät ettei unikoulu onnistu? Jos olet tarpeeksi väsynyt niin kokeilet. Se on vinkkini. Sinä muualle nukkumaan, isi Milon kanssa. Kyllä se pärjää ilman tissiä sen aikaa.

Johanna

On ongelmia allergioiden kanssa, ei kipeää lasta voi alkaa unikouluttamaan.

Meidän Niilo ei nukkunut kuin vartin- puolen tunnin pätkiä elämänsä ekat 8,5 kk. Väsymys oli huipussaan ja univaje sai mut totaalisesti vihaamaan vauva-arkea. Olin todella, todella kiukkuinen ja lihosin vuoden aikana 10 kiloa.

Tiedän, että on ärsyttävää kun kaikki sanovat, että usko pois tilanne helpottuu, mutta niin siinä käy! Tsemppiä, teidän koko perheelle! Ihanaa, että olet väsymyksestä huolimatta jaksanut varailla itsellesi hemmotteluja, olet ne todellakin ansainnut!

Johanna

Mä muistan sun vanhan postauksen Niilon unista! Kiitos, kun kommentoit! <3 🙂

Täällä yksi aika kovasta univajeesta kärsivä. Vauva ensi viikolla 3kk kyllä nukkuu (vaikkakin pitää älytöntä meteliä unissaan kun nukkuu niin levottomasti..), mutta tämä äiti ei vaan osaa nukahtaa. Tähän piti hakea apua jo ulkopuolelta, koska en enää yksinkertasesti saanut nukahdettua. Nukkumattomuus meni jo ihan yli. Olo oli aivan kamala. Nyt oon viikon ajan saanut joten kuten nukuttua, mutta univelkaa on vielä vaikka kuinka.

Tsemppiä sinne! Eiköhän sitä joskus saa nukuttua.. 😉

Johanna

Voi kamala sentään, onneksi olet saanut apua nukahtamiseen. Tsempit sinne myös <3

Meillä on neidi (1v1kk) kanssa sama homma. Heräilee yöllä ja tissiin rauhoittuu. Päivisin ei nuku myöskään kunnon päikkäreitä, vaan on 30-60 min pituisia ja siinäkin välissä saattaa heärätä.

Johanna

Voih tosi kurjaa 🙁 Tsemppiä sinne kovasti <3

Hei! Meilläkään ei oo nukuttu moneen kuukauteen hyvin! Mulla on pikkusen Miloa nuorempi tytär, joka tahtoo öisin vaan äitin…ja se alkaa väsyttää jo pitemmän päälle!
Alotin raskausaikana sun blogin seuraamisen ja ollu tosi mukava lukea, mitä teille milloinkin kuuluu:)

Johanna

Hei Anita!

Väsyttävää juu, isot tsemppihalit sinne! <3 Ja kiva kuulla, että tykkäät seurailla blogia <3

Olen 3lspsen äiti ja univelkaa on. Isommat lapset herää tosi aikasin ja nuorin 3kk herää öisin pari krt ja yöunille menee 22-24..

Johanna

Ouu eipä jää sulle iltaisin hengähdystaukoa.. 🙁 Hirmuisesti tsemppiä!! <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.