Yleinen
4.10.2013

Kummius

Kummius

Meillä on Johnnyn kanssa kolme yhteistä kummilasta ja näiden murujen lisäksi minulla on vielä kaksi ihan ominani. Toinen näistä kummilapsista asustaa kaukana minusta, sillä hänen kotimaansa on Intia. Tämän kummilapsen olen saanut World Vision järjestön kautta.

Kummiuteni tähän poikaan alkoi jo kahdeksan vuotta sitten. Opiskelin ensimmäistä vuotta sairaanhoitajaksi ja ikää minulla oli vasta 19-vuotta. Kävin koulun ohella töissä, joten tililtäni liikeni kahdenkymmenen euron suuruinen summa tämän pojan auttamiseksi. Myöhemmin nostin summan kolmeenkymmeneen euroon ja se on tuntunut sopivalta avustukselta. Raha lähtee tililtäni joka kuukausi suoraveloituksena, joten maksusta ei tarvitse itse huolehtia.

Jos minä alle parikymppinen tytön hupakko olen pystynyt kummiuteen sitoutua niin uskon, että monilla muillakin olisi siihen hyvät mahdollisuudet. Pienellä summalla saadaan hyvää aikaan.

Viime kuussa järjestetty Elämä Lapselle -konsertti oli huikea, jokaisen pienen ihmisen koskettavat tarinat saivat minut herkistymään. Purskahdin valtavaan itkuun kuunnellessani keskosvauvan isän haastattelua. Amalian syntymän jälkeen lapsiin kohdistuvat epäreilut kohtalot saavat minut tolaltani. Lahjoitin kymmenen euron summan ja näin tunsin kantaneeni oman pienen korteni kekoon, sillä myös Suomessa tarvitaan apua.

Minusta on velvollisuus auttaa heikompia ja apua tarvitsevia, sillä joskus avuntarve voi osua omalle kohdalle ja silloin toivoisin saavani myös itse apua <3

World Vision järjestön sivuille pääset painamalla tästä.

kehitysmaa

Kuva otettu täältä.

Hyvää viikonloppua lukijat!

 

 

 

 

Avainsanat

Kommentit

Ihanasti kirjoitit aiheesta. Sain vihdoinkin hankittua kummilapsen meillekin. Ajatuksena on ollut jo pidempään, mutta vihdoinkin sain asian hoidettua. 🙂

johanna

Kiitos ja mahtavaa kuulla, että hankit kummilapsen <3

Ihana postaus!<3 olet niin oikeassa, pienellä avustuksella voi jokainen saada paljon aikaan! 🙂

johanna

Voi kiitos <3

Upeaa, esimerkillistä toimintaa sinulta !!

johanna

Kiitos hirmuisesti! <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.