Yleinen
10.4.2013

Korvalääkärillä

Korvalääkärillä

Johnnylla pärähti herätyskello soimaan ennen viittä tiistai aamuna. Hänellä lähti lento Ruotsiin ennen kahdeksaa. Johnny viettää tämän päivän Ruotsissa työmatkalla ja tulee kotiin vasta yöllä. Yleensä Johnny käy aamuisin Nuuskun kanssa lenkillä ennen töihin lähtöä, mutta tänä aamuna lenkitys jäi minun ja Amalian huoleksi.

Heräsimme vasta puoli yhdeksältä. Olin ottanut Amalian viereeni nukkumaan puoli kuuden aikaan ja Nuusku tunnetusti nukkui vieressäni sängyn toiselle puolella. On se mukava herätä Amalian iloiseen hymyyn ja Nuuskun märkiin pusuihin.

Lähdimme lenkille vasta kymmenen aikaan. Lämpötila oli pakkasen puolella, mutta eiköhän tuo ilma ala pikku hiljaa lämmetä ja ehkä se kevät tulee sitten vauhdilla. Nyt on ollut sen verran kylmät ilmat ettei Amalia ole saanut vielä kertaakaan päällensä uutta kevätpukua. Vielä on joutunut pitämään visusti toppavaatteita päällä ulkoillessa.

Kotona leikimme yhdessä ja ennen päiväunia lämmitin meille eilistä makaronilaatikkoa ruuaksi.

Musiikkivideon katselua

Nuhanenä

Johnnyn äiti tuli kylään Amalian herättyä, koska hän oli ikävöinyt Amaliaa kovasti. Mummi viettikin aikaa meidän kanssa iltaan asti. Ennen kotiin lähtöä hän halusi viedä Nuuskun iltalenkille ja päätimme lähteä Amalian kanssa mukaan. Mummi sai työntää Amaliaa rattaissa ja minä talutin Nuuskua. Mummi laittoi Amalian rattaiden turvavyöt aivan väärällä tavalla kiinni ja minua hymyilytti kun huomasin sen. Jossain vaiheessa matkaa oli pakko sanoa siitä ja mummia alkoi kovasti naurattaa. Oli mukavaa viettää aikaa Johnnyn äidin kanssa. Olemme olleet aina todella läheisiä ja joskus hän on sanonutkin minulle, että olen hänelle kuin oma tytär.

Illalla kävin Amalian kanssa suihkussa. Ensin Amalia sai kylpeä sen aikaa kun malttoi ja lopun aikaa hän sai touhuta suihkun lattialla. Amalia suuttui minulle kovasti suihkun jälkeen kun laitoin hänet odottamaan kylpytakki päällä potalle, jotta sain itse kuivatella. Amalia huusi osoittaen mieltään ja minua nauratti kun toinen oli niin vihainen minulle.

Amalia nukahti hyvissä ajoin ennen kahdeksaa, joten minulla oli pitkä ilta aikaa rentoutua. Olin väsynyt, joten lueskelin sohvalla Nuusku kainalossa ja siihen me sitten nukahdimme. Yhdeltätoista Amalia alkoi itkeä kovasti enkä saanut häntä rauhoittumaan. Otin hänet viereeni nukkumaan, mutta hän jatkoi itkemistä. Jossain vaiheessa hain hänelle särkylääkettä, joka auttoi sen verran hyvin, että Amalia nukkui koko loppuyön heräämättä kertaakaan.

Tänä aamuna säpsähdin hereille seitsemän jälkeen ja paniikissa tarkistin, että Amalia oli vieressäni. Siinähän tyttö tuhisi poikittain vieressäni. En ollut kuullut Johnnyn tuloa kotiin, joten kauhukuvat lento- tai autokolarista alkoivat pyöriä mielessäni. Ikävistä ajatuksistani ei ehtinyt kulua kuin hetki ja kuulin tutun herätyskellon äänen. Johnny olikin nukkunut yön sohvalla eikä Nuusku ollut haukkunut hänen tullessaan yöllä kotiin.
Mikä helpotus. Amalia alkoi myös heräilemään vieressäni.

Isi tuli yläkertaan moikkaamaan Amaliaa ja Amalia sai monta isoa suukkoa isiltä. Johnny kysyi enkö muista kun hän kävi yöllä antamassa suukon poskelleni. Olin ollut niin sikeässä unessa ettei minulla ollut siitä mitään muistikuvia.

Tänä aamuna Amalialla oli Trusopt silmätipan vaihtopäivä. Trusopt silmätippa vaihdetaan 28 päivän välein ja Xalcom 4 viikon välein. Minulla on aina kotona uusia silmätippoja, mutta nyt ei ollutkaan. Olin ostanut viime kerralla apteekista vain yhden silmätippapullon Trusoptia, koska meillä oli tulossa Silmälääkäri käynti ja ajattelin ostavani sitten vasta lisää tippoja kun tiedän jatketaan tippoja vielä vai joutuuko Amalia silmäleikkaukseen. Niinpä lähdin heti aamusta Amalian kanssa Citymarketin apteekkiin, joka on lyhyen kävelymatkan päässä kotoamme. Kävimme apteekin lisäksi myös kaupassa ostamassa maitoa ja talouspaperia. Alennettujen lelujen kohdalla pysähdyin ja tein pienen heräteostoksen ja ostin Amalialle parkkihallin. Parkkihalli oli niin iso ettei myyjällä ollut sille muovipussia, joten kannoin sen kädessäni toisella kädellä rattaita työntäen. Mitäpä sitä ei äiti lapsensa vuoksi tekisi.

Amalia tykkäsi parkkihallista kovasti niinkuin arvasinkin. Hän otti kuitenkin kuumaa kun ei saanut kaikkia autoja ängettyä yhtä aikaa hissiin. Jossain vaiheessa Amalian pinna paloi siitä kun hänen nokkamukinsa ei mahtunut hissiin.

Värikynät tuli hankittua,  jotta Amalia pääsisi piirtämään myös kotona

Amalia leikkii

Lähtiskö tämä puomi irti..?

Vauhtia riittää

Nuuskukin mukana touhuissa

Kaikki autot samassa kasassa
Nyt mä haluun tämän puomin irti..!

Tyhmä parkkitalo!

Nokkamukin änkemistä hissiin

Hermo alkaa mennä

Kurkistin Amalian koriin<3

Täystuho irroitti pikku lipaston

o-ou..
En mä mitään tehny..

Tää on Amalian ilme kun hän on tehnyt tuhmia

Tänään päiväunet jäivät alle tuntiin ja lähdimme kaupungille, sillä Amalialla oli Korvalääkärille aika. Tällä kertaa pakkasin autoon mukaan rattaat, joten ei tarvinnut kannella Amaliaa sylissä hiki hatussa. Ennen lääkäriä pyörähdimme Lindexissa sekä eläinkaupasta. Kurkimme lasin takaa pupuja ja marsuja ja Amalia oli aivan innoissaan. Hänestä oli hauskaa kun pupu loikki ja joi vettä juomapullostaan. Pidän itse pikku eläimistä, joten minun puolestani Amalia saa hankkia isompana kotiimme pikku lemmikin jos haluaa. Kävimme myös koruliikkeessä ihailemassa vihkisormuksia, mutta mikään ei iskenyt silmään.

Korvalääkärissä molemmat korvat olivat tervehtyneet ja keuhkoista kuului puhtaat hengitysäänet. Amalialla on tällä hetkellä nuha, joka on viruksen aiheuttama. Oikeasta korvasta oli putki irronnut, joten nyt Amalian molemmat putket korvissa ovat hyödyttömät. Lääkäri sanoi, että korvat putkitetaan uudestaan samantien jos yksikin korvatulehdus todetaan. Kyselin lääkäriltä mahdollisuuta putkittaa korvat samaan aikaan kun tehdään väripulssilaser ja hänen mielestään se olisi hyvä idea. Toukokuussa järjestetään viimeinen laserhoito ennen kesää, joten jos Amalialle tulee korvatulehdus ennen sitä yritän järjestää Amalialle laserhoidon ja sen yhteyteen korvien putkituksen. Amalia olisi tuolloin vasta 1 vuoden ja 4 kuukautta vanha, mutta toisilla paikkakunnilla laserhoidot aloitetaan jo vuoden ikäisenä. Ainahan sitä voi kysellä vaikkei onnistuisikaan. Lääkäri kirjoitti meille valmiiksi lausunnon kunnallisen puolen lääkärille, joka toteuttasi korvien putkituksen. Saimme myös lääkärintodistuksen, koska Amalia on ollut reilu kuukauden työkyvytön vauvauintiin. Hauska kirjoittaa vuoden vanhasta lapsesta, että hän on työkyvytön.

Mehiläisessä

Näin työkaverini matkalla autolle ja vaihdoimme pikaiset kuulumiset. Sovimme näkevämme joku lauantai kahvin merkeissä.

Kotona aloin laittaa lasagnea ruuaksi. Johnny joutui jäämään pidemmäksi aikaa töihin, joten söimme Amalian kanssa kahden. Kattaessani pöytää Amalia yritti kiivetä nälissään syöttötuoliin. Amalia on alkanut yrittää kiipeämään myös rattaisiin, joita säilytämme pikku eteisessä. Välillä nostan hänet sinne istumaan ja laitan vyöt kiinni ja hän istuu siinä hetken kunnes haluaa pois. Amalia kiipeää sohvalla muutamassa sekunnissa ja pelkään aina, että hän tippuu. Vahdin Amaliaa aina hänen ollessa sohvalla, koska en luota hänen alastulo taitoihinsa. Amalia oppi tänään uuden taidon. Hän osaa vääntää hellan levyt päälle ja uunin tehoa hän onnistuu myös säätämään kovemmalle. Amalia on myös oppinut avaamaan arkun kannen, joka on meidän sohvapöytämme. Säilytän arkussa kynttilöitä ja Amalia on niistä hirmuisen kiinnostunut. Arkku on ehdoton kieltopaikka eikä vain kynttilöiden takia vaan myös siksi ettei hän jättäisi sormiaan kannen väliin.

Lasagne menossa uuniin
Amalian annos

Syöttötuoliin kiipeämistä

Tähän asti Amalia pääsi

Rattaissa

Ilma oli kiva iltalenkillä käydessämme. Amalia ehti möyriä maassa ottaessani auton takaluukusta rattaita. Hänen vaatteensa ja naamansa olivat aivan mustat. Jäimme lenkin jälkeen vielä kotipihalle ja Amalia möyri lumessa innoissaan. Nostaessani hänet syliin hän heittäytyi aivan veteläksi ja alkoi huutaa. Amalian mielestä meidän olisi pitänyt jäädä ulos leikkimään.

On sisälläkin mukavaa

Johnny tuli kotiin vasta lähempänä seitsemää. Amalia meni kädet ojossa isiä vastaan. Suihkussa käydessäni Johnny syötti Amalialle iltapuuroa. Johnny valitti homman olevan ihan pelleilyä, joten syötin loput itse. Ostin Amalialle tänään ksylitolpastilleja, joita hän saa jokaisen ruokailun jälkeen. Johnnyn syöttäessä puuroa Amalia huusi ja mankui pastillia koko ajan ja sen vuoksi syöttäminen meni miten meni.

Nukutin Amaliaa hetken aikaa ja pyysin Johnnya jatkamaan nukutusta. Johnny sai Amalian nukkumaan ja hyvä niin, sillä minulla on perjantaina meno enkä sen vuoksi luultavasti ehdi laittaa Amaliaa yöunille. Perjantain menoni liittyy kauneuteen, mutta aion olla salamyhkäinen ja kertoa ja näyttää teille vasta myöhemmin mistä on kyse.

Kaksplussan tähtibloggaaja kilpailun kaikki 10 finalistia saivat koekäyttöön Acer tabletin. Tämä on hieno vehje ja saan pitää tabletin jos minut valitaan kilpailussa voittajaksi. Liittykäähän viimeistään nyt blogini lukijoiksi sekä käykää äänestämässä täällä, tykkäämässä ja kommentoimassa blogiani täällä.
Kiitos kaikille jo etukäteen:) 

Nyt vaihdan Johnnyn kanssa muutaman päivän kuulumiset ja jatkan loppuiltaa hänen kainalossaan.
Hyvää illan jatkoa muruset<3

Kommentit

Moikka,
kyselit joskus, voisinko laittaa kuvia omasta tuliluomestani ennen hoitoa ja jälkeen. Ennen kuvia ne pahemmin löytänyt, kun kaikissa kuvissa on meikkiä, paitsi jos etsin lapsuuskuvat. Mutta jos haluat, voin laittaa kuvia heti hoidon jälkeen ja nykytilanteesta, mutta laittaisin ne mielelläni puhelimeen, kun en jaksa siirtää niitä koneelle…. eli jos laitat numerosi vaikka sähköpostiini santtu72@hotmail.fi niin laitan tulemaan kuvia. Aikalailla samaa luokkaa väriltää oma luomeni on, kuin mita Amaliallakin. Toisinaan vaaleampi ja toisinaan tummempi. Olen nyt saanut hoitoja 5 kertaa ja mulla olis aika toukokuussa, mutta taidan siirtää sen syksyyn, kun aloitin just uudessa työpaikassa, enkä kehtaa olla heti pois…. kolme päivää siitä sais saikkua =o) Käsitelläänkö teillä muuten koko luomi kerralla vai osissa? Se voi olla sitten hurjan näköinen, mutta pahin on ohitse kolmessa päivässä. Silmä voi mennä umpeen, jos sen läheltä käsittelevät ja viimaa ja tuulta kannattaa välttää viikon verran, ainakin mulla se tosi ilkeeltä poskessa. Mutta laita numero, jos haluat kuvia =o)

Laitan sulle sähköpostiisi numeroni, kiinnostaa kovasti hoidon jälkeiset tulokset:) Oon ymmärtänyt, että käsittelevät koko kasvot ja ehkä käden myös. Olen nähnyt ystäväni pojasta kuvia laserin jälkeen ja kuvat ovat todella hurjan näköisiä. Hyvä tietää, että viima tuntuu ilkeältä hoidetulla alueella, koska tuskin Amalia vielä syksyllä osaa puhua niin selkeästi että osaisi sen itse kertoa:) Tosi kiva kun otit yhteyttä pienen tauon jälkeen!

mikael oppi kans täl viikol laittaa uunin ja lieden päälle 😀

Mikä tuo mainitsemasi laserhoito on? Ihana tyttö 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.