Yleinen
9.8.2013

Kirkossa sanoimme tahdon

Kirkossa sanoimme tahdon

Kirkkoon matkustin siskoni kihlatun kyydillä. Siskoni mies on kuluneen kuukauden aikana huomannut tarkkuuteni häiden suhteen ja hän ehdottikin ihan omatoimisesti, että kyyditsisi minut hääautolla kirkkoon. Hänen mukaansa näin toimimme oikeaoppisesti. Noin kolmen kilometrin matkalla emme jääneet huomiotta vaan saimme yhdeltä isä ihmiseltä mojovan peukun noston liikennevaloissa. Hääauto sai jäädä kirkon eteen ja kohta me vastanaineet sitten astuisimme autoon ja siskoni mies kyyditsisi kaksi onnellista vastavihittyä juhlapaikalle. Mutta ennen sitä naimisiin.

Juhlavieraat olivat kirkossa sisällä ja sulhanen seisoi jännittyneenä bestmanit tukenaan kirkon etuosassa odottaen morsianta. Minä ja rakas saattajani, kaasoni, pikkuiset morsiustytöt Amalia ja Iida sekä rohkea sulhaspoika Eemi jännitimme kirkon ulkopuolella milloin kirkon ovet aukeaisivat. Paniikkia ei syntynyt, mutta ovien avautuessa saattajani hoki muutamaa kirosanaa sen merkiksi, että ainakin häntä jännitti.

IMG_2233

Juhlakansaa

Juhlakansaa

Vielä naurattaa

Vielä naurattaa

Sulhasen ilme ihan vähän vaan vakavoitunut

Sulhasen ilme ihan vähän vaan vakavoitunut

Kaasot ja pikkuiset lähtivät kulkemaan kirkon käytävää ensimmäisinä ja minä saattajani kanssa heidän jäljessä saatuamme merkin. Kukkapuskani tärisi valtavalla voimalla kädessäni ja häämekkoni kiertyi jalkojeni alle kirkon mattoa pitkin kävellessäni. Huolimatta kompuroinnista mekkoni kanssa olin onneni kukkuloilla ja aivan täpinöissäni lähestyessäni tulevaa miestäni.

Sisko ja siskon lapset

Sisko ja siskon lapset

IMG_2240

IMG_2242

Eemillä oli tärkeä tehtävä, sillä hän kantoi vihkisormusta

Eemillä oli tärkeä tehtävä, sillä hän kantoi vihkisormusta

Morsiustyttö Iida

Morsiustyttö Iida

Ystäväni sylissä ihmettelee pieni Amalia

Ystäväni sylissä ihmettelee pieni Amalia

Rakas veljeni saattoi minut

Rakas veljeni saattoi minut

IMG_0841

Johnny kertoi jälkikäteen, että meinasi purskahtaa itkuun nähdessään minut, mutta oli kuitenkin saanut itkunsa nieltyä ajattelemalla äijämäisesti, että vain nössöt itkee. Kohdatessamme kirkon käytävällä koppasi Johnny veljelleni ja veljeni luovutti minut jatkamaan matkaa alttarille tulevan puolisoni käsipuolessa.

IMG_0842 Luovuttaisko miettii veliseni?

Lähtisinkö sun kaa?

Lähtisinkö sun kaa?

Näin sitä mennään alttarin suuntaan ja papin tykö

Näin sitä mennään alttarin suuntaan ja papin tykö

IMG_0845

Meinaatsä kaatuu morsmaikku?

Meinaatsä kaatuu morsmaikku?

IMG_0847

Alttarilla

Alttarilla

Polvistuminen

Polvistuminen

IMG_0853

Pappina toimi sama ihminen joka kastoi Iidan ja Amalian. Pappi puhui valtavan kauniisti ja kirkollinen toimitus oli juuri meidän näköisemme. Puheessa pappi kertoi minun sanoin Johnnyn olevan luotettava ja pitävän aina perheestään huolta. Pappi myös sanoi, että Johnnyn saapuminen elämääni pelasti minut. Johnnyn sanoilla pappi kertoi kauniisti minun olevan empaattinen ihminen ja maailman paras äiti yhteiselle lapsellemme. Isääni Ristoa muistimme kaikki yhdessä. Isäni oli mukana saattamassa minua, sillä veljelläni oli isämme vanha puku päällä ja näin minusta tuntui siltä, että myös isäni oli hengessä mukana. Voitte varmasti kuvitella, että papin puhe sai minut liikuttumaan, mutta vaikka silmäni olivat täynnä kyyneleitä eivät ne kuitenkaan lähteneet valumaan pitkin poskia.

IMG_2263

Juhlavieraita

Juhlavieraita

IMG_2290

Toinen bestmaneistä luki pienen säkeen raamatusta.

IMG_2271

Morsian kuikuilee

Morsian kuikuilee

Tässä pappi kysyy Johnnylta tahdotko...

Tässä pappi kysyy Johnnylta tahdotko…

IMG_2292

IMG_2297

No tahdotko mut?

No tahdotko mut?

Eemin oli tarkoitus ojentaa papille vihkisormus, mutta pieneen mieheen iskikin ujous ja niin äitini ojensi sormuksen siskoni kautta papille. Sormuksen laitossa oli pieniä ongelmia, mutta sai se sulho lopulta runnottua vihkisormuksen sormeeni.

Pappi irroittaa sormusta sormustyynystä

Pappi irroittaa sormusta sormustyynystä

IMG_2303

Sormusrukous

Sormusrukous

IMG_0860

Johnny pujottamassa sormusta sormeeni

Johnny pujottamassa sormusta sormeeni

Ei taho mahtua

Ei taho mahtua

Toinen käsi avuksi

Toinen käsi avuksi

Runno nyt!

Runno nyt!

Noniin, onnistuihan se

Noniin, onnistuihan se

Sormuksen pujottaminen

Sormuksen pujottaminen lähikuvassa

IMG_2308

IMG_2309

Papin julistaessa meidät aviopuolisoiksi saimme luvan suudella. Johnny otti minua söpösti kasvoistani kiinni ja suuteli minua. Näin meidät julistettiin Herra ja Rouva Nordmaneiksi.

Julistan Teidät aviopuolisoiksi

Julistan Teidät aviopuolisoiksi

IMG_0867

IMG_0868

IMG_0869

Kiihkeää suuteloa

Kiihkeää suuteloa

Näyttää tuoretta vaimoa suukko hymyilyttävän

Näyttää tuoretta vaimoa suukko hymyilyttävän

Siunauksen jälkeen bändin solisti lauloi Johanna Kurkelan Rakkauslaulun. Sattuessani vilkaisemaan laulun aikana rakkaitani huomasin äitini itkevän lähes hysteerisesti. Myöhemmin kuulin hänen itkeneen jo kävellessämme veljeni kanssa kirkon käytävää pitkin eikä juuri kukaan juhlavieraista ollut pystynyt pidättämään kyyneleitä, ainakaan naispuoliset.

Polvistuminen alttarille

Polvistuminen alttarille

Siunaus

Siunaus

IMG_2321_mv

Siunaus

Siunaus

Johanna Kurkelan Rakkauslaulu

Johanna Kurkelan Rakkauslaulu

IMG_2329

IMG_2330

IMG_2334

IMG_2338

IMG_0873

IMG_0874

IMG_0876

Lopuksi Amaliakin päätti tulla alttarille

Lopuksi Amaliakin päätti tulla alttarille

Pappi halusi antaa halauksen

Pappi halusi antaa halauksen

ja ojentaa tietysti raamatun

ja ojentaa tietysti raamatun

IMG_0877

IMG_2351

IMG_2353

Kukka takaisin

Kukka takaisin

Vastavihityt

Vastavihityt

Joko mennään?

Joko mennään?

IMG_0884

Kääk, tää mekko mennöö taas jalkojen alle

Kääk, tää mekko mennöö taas jalkojen alle

Eikun menoks!

Eikun menoks!

IMG_2362

IMG_2363

IMG_2365

IMG_2370

Hääautolle kävelimme saippukuplien ja onnitteluhuutojen saattelemina.

Hääauto

Hääauto

Vieraat

Vieraat

Aviopari saapuu

Aviopari saapuu

IMG_2380

IMG_2381

IMG_2384

IMG_2387

Onnelliset

Onnelliset

IMG_0890

IMG_0891

IMG_0892

Hymy herkässä

Hymy herkässä

Me tehtiin se muru!

Me tehtiin se muru!

IMG_0895

Saippuakupla melkein silmässä

Saippuakupla melkein silmässä

IMG_2391

IMG_2392

Sainpas sut!

Sainpas sut!

IMG_2400_mv

IMG_2401

Rakastan

Rakastan

Autolla Johnny avasi ihan oikean shampanjapullon ja kaatoi kuplivaa molempien laseihin.

Hääautolla

Hääautolla

Kaason isältä onnitteluhali

Kaason isältä onnitteluhali

IMG_0900

Vaimo käskyttää miestään heti alttarilta päästyään

Vaimo käskyttää miestään heti alttarilta päästyään

IMG_0905

IMG_2406

IMG_2407

Lakanan on tehnyt isäni sisko eli kummitätini. Lakana on ollut omien vanhempieni hääautossa ja nyt se koristaa meidän hääauton takalasia<3

Lakanan on tehnyt isäni sisko eli kummitätini. Lakana on ollut omien vanhempieni hääautossa ja nyt se koristaa meidän hääauton takalasia<3

IMG_2410

IMG_2414

IMG_2416

IMG_2417

Vastanaineet ja niin onnelliset <3

Vaimo sullottu autoon

Vaimo sullottu autoon

Etupenkin tilalla muhkea mekko

Etupenkin tilalla muhkea mekko

Kukas sieltä tuli?

Kukas sieltä tuli?

Amalia tietenkin

Amalia tietenkin

IMG_2422

IMG_0908

IMG_0909

IMG_2425

Kohti juhlapaikkaa tuuletusten kera

Kohti juhlapaikkaa tuuletusten kera

IMG_2429

IMG_2430

IMG_2431

Seuraavassa postauksessa juhlitaan oikein olan takaa 😉

Avainsanat

Kommentit

Hepsan!Mielenkiintoinen pukeutmiskoodi tms.naisilla hiukset kiinni-mites, kun on lyhyet hiukset joita ei saa millään kiinni-mistähän sellanen koodi lie tullu 😀 Itselläni oli tänä kesänä avioliittomme siunaustilaisuudessa-hääjuhlissamme hiukset tieteskin auki ja kauniilla kiharakampauksella ja vieläpä tiara oli 🙂 Ihania kuvia morsiammesta hiukset valloillaan-morsian näytti todella luonnolliselta. 🙂 Amalia oli todella somalta!

En mä ole kuullutkaan tuollaisesta koodista, sen tiiän että Linnan juhlissa naisilla pitäisi olla hiukset kiinni 😉
Mullekin oli tärkeää, että hiukset olivat auki ja kiharoilla, halusin letin tiaran sijaan, mutta varmasti tiara olisi ollut myös kaunis. 🙂
Kiitos ihan hirmuisesti <3

Kiitos upeista kuvista, pääsin näin osalliseksi riemuunne.
Suloinen pari. Ja niin kauniisti isä Ristokin mukana juhlassa.
Siunauksen sateita ja armon aurinkoa edelleen!
Anja

Kiitos Anja! <3 Musta on tosi ihanaa kun säkin luet blogia 🙂

Aivan mielettömän ihana blogipostaus! Paljon onnea yhteiselle avioliittotaipaleellenne! Mahtavaa että teillä on näin paljon kuvia muistona 🙂 Itse menin naimisiin 18-v sitten, ja filmiaikaan ei tullut niin paljon kuvia…
Kaunis&komea pari <3

Kiitoksia ihan hirmuisesti!<3 Kuvienotto on nykyään niin paljon helpompaa kuin ennen, joten kuvia riittää 😉

Oletpa kaunis morsian! 🙂 On ihanaa katsella näitä kuvia häistänne, aivan ihania kuvia. Paljon onnea teille! <3

Kiitos mielettömästi! <3

Täällä tulee ihan tippa linssiin onnesta ja liikutuksesta, kun kattoo näitä teidän hääkuvia <3 Ja sanattomaksi kyllä vetää, kun on niin jumalaisen kaunis morsian ja tietysti komea sulho 😀 Kiinnitin aluksi huomiota siihen, että sulla oli hiukset auki: kun joka paikassa aina toitotetaan, että naisten juhlakoodi/-etiketti on että hiukset täytyy olla kiinni jollain kampauksella. Mutta pakko kyllä itse yhtyä siihen, mitä täällä on jo aiemmin kommentoitukin: oli todella hyvä veto, että jätit upeat prinsessan kutrisi ryöppyämään valtoimenaan auki! Sopi niiin täydellisesti just sulle sekä koko häätyyliinne. Näin jälkeen päin onkin vaikea kuvitella sua tukka kiinni olevana morsiammena 🙂

Jään tänne jännityksellä odottamaan Iltalehden "Kesän upein morsian" -kilpailun etenemistä! Toivon todella, että siellä ne henkilöt, jotka valitsevat finalistit, huomaavat sun upeuden (jos ei, niin lähetän sinne toimitukseen vihaisen kirjeen, MUR! 😀 )… Mun mielestä sää niin erotut eduksesi muista (myöskin upeista!) kilpailun morsiammista hempeine prinsessatyyleineen ja upeine kiharapilvineen! 🙂

Kiitoksia ihan hirmuisesti Nipsu! <3
Arvaa vaan tuliko mulla itku kun tein tätä postausta. Heh mä en tollasesta juhlakoodista tiennyt ja hyvä niin 😉 Mustakin oli hyvä veto jättää hiukset hulmuamaan vapaina!
Nähtäväksi jää joudutko lähettämään vihaisen kirjeen Iltalehteen, hih 😉

Todella upeita kuvia ja ihana hääpari! Kiitos, kun jaat hetkiä häistänne meille lukijoille. Mitkä muuten olivat häämarsseinanne kirkossa?

Kiitoksia tosi kovin <3 Ja tietysti jaan hääpäivämme Teidän kanssa! 🙂
Häämarsseina oli Prinsessa Ruususen häämarssi ja Kesäyön unelma soi kirkosta poistuessamme.

Oi ku oli Ihania kuvia <3 Kaunis Hääpari <3 Ihanaa ku sai näin blogin kautta lukea häistänne 🙂

Kiitos paljon! <3 Täytyihän tämä Teidän ihanien lukijoiden kanssa jakaa 🙂

ihania kuvia 🙂 onnellisen näköinen perhe <3 tippa tuli silmäkulmaan kun luki tekstiä äidin itkusta 🙂

Kiitos kovasti <3 Ja mun äiti ei juuri koskaan itke, mutta tämä oli selkeästi itkun paikka 😉

Kiitos, että sain olla mukana häissäsi näin blogisi välityksellä 🙂 Muistan hyvin,kun olit oman tyttäresi ikäinen 🙂

Ihanaa Auli, taidat olla Sussun äiti?

<3

Höpö höpö Mirella! Onnellinen pari rakkautta täynnä!

Täynnä rakkautta sanan mukaisesti<3

Uskotko Jumalaan? Teki pahaa lukea että joku on kiroillut matkalla alttarille.. Avioliitossa luvataan Jumalan kasvojen edessä pysyä yhdessä, ja pyydetään siunausta liitolle.

Uskon että olette onnellisia, mutta toivottavasti avioliiton pyhyys oli mielessä. Olisitte vain itkeneet, itse en ole ollut häissä joissa morsiuspari ei olisi alttarilla itkenyt! 🙂

Niin, ja Raamattu kirjoitetaan isolla.

Pikkuveljeni kiroili siis siinä vaiheessa muutamaan kertaa kun olimme kaikki vielä kirkon ulkopuolella, ei siis tietenkään kävellessään kirkon käytävällä!

Ei se itku meistä varmaankaan onnellisempia olisi tehnyt 😉

Uskonasioitani en aio jakaa blogissa.

Miirella, tuollainen vihapuhe ei sovi tällaiseen yhteyteen, ei yhtään, saisit hävetä. Ihana suloinen hääpari, morsiamen olen tuntenut ihan pikkuisesta kun asuimme samassa taloyhtiössä.Ja pikkuinen Amalia on suloinen, ihana tyttö. Oikein paljon onnea Johanna ja John teille!

Täysin samaa mieltä Säde! Kiitoksia kovasti sinulle, itse muistan hyvin myös Teidän perheen 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.