Yleinen
31.12.2012

Kahden keskistä aikaa

Kahden keskistä aikaa

Eilen me sitten pääsimme Johnnyn kanssa kahden syömään lempiravintolaamme. Oli kivaa viettää aikaa kahdestaan, mutta tuli kyllä puhuttua aika paljon Amaliasta. Melkein kaksi tuntia meillä ravintolassa vierähti, sitten äidillä iski kova ikävä Amaliaa ja oli päästävä hänen luokse.

Syömään lähdössä uusissa vaatteissa
Muru

Alkupaloja

Mun fajita mix

Nam..

Johnnyn pihviannos

Ruuan jälkeen Johnny torkkuu..

Mun jätski

Johnnyn hot drinkki

Amalialla oli mennyt hienosti hoidossa siskoni luona. Hän oli ollut kiltti ja syönyt hyvin ruuan. Potallakin oli käynyt ja tehnyt sinne ison pissan. Äitini oli myös käynyt siskoni luona moikkaamassa lapsenlapsiaan. Vietimme hetken aikaa siskoni perheen luona ja kun päästiin kotiin aloitin heti iltatoimet Amalian kanssa. Hän meni yöunille jo puoli kahdeksalta. Yöllä hän heräsi kaksi kertaa. Johnny nukkui yönsä sohvalla ja aamulla kun soittelin hänelle töihin kehui hän sohvapaikkaa sänkyä paremmaksi. 

Tänään me heräsimme vähän ennen puolta kahdeksaa. Olemme viettäneet aamupäivän kotona leikkien ja tehden vähän kotihommia. Tai siis minä olen yrittänyt tehdä kotihommia ja Amalia on sotkenut sillä aikaa. Amalia kerkiää joka paikkaan. Vessaan kun toivoin pääseväni häneltä salaa, niin heti pöntölle istuessani kuulin jo että Amalia konttaa kylpyhuoneeseen kauheaa vauhtia. Ja eikun kaikki shampoopullot ja saippuat suuhun vauhdilla lattialta. Yritettiin Ikeasta etsiä jotain pyörällistä korivaunua pesuaineille, mutta ei löydetty. Meillä tuli seinästi alas joku aika sitten pesuaineteline hirveällä ryminällä. 

Kattelee telkkaria

Amalia ja sen isot etuhampaat

Matki mun ilmettä 🙂

Hiukset kasvanut hurjasti

Nyt Amalia on päiväunilla ja taidan alkaa valmistautua iltaa varten. Vietämme uuttavuotta rauhallisesti siskoni perheen luona, jonne on tulossa läheisiämme. 

Oikein hauskaa uuttavuotta kaikille <3

Kommentit

aivan : )) näyttää ihan mummun koiralta, sil on paljon jälkeläisiä 🙂

Kiitos paljon<3 Ollaan haettu Nuusku Vaasasta, sen kasvattajan nimeä en nyt muista tarkkaan, se oli joku Eva Skog..Nuusku on tosiaan Bichon frise, sillä vaan ei ole rodulle kuuluvaa hienoa turkkia;)

Ja iihana tytär ja perhe sinula!!! <3

Hei, oon lukenu alusta asti blogiasi! Aivan ihana blogi! Saaneen kysyä mistä kennelistä olette hankkinut Nuuskun? Onko se Bichon frisé? Näyttää ihan miun mummon kooiralta joka kuoli tässä vasta, minun vanhemmillani on 2 bichon friseä ;–)

Voi paljon kiitoksia, ihanasti sanottu Maniac<3
Laura: Odota vaan, kohta et enää saa käydä rauhassa;)

Ootte niin ihanan olonen perhe!

Voi Amaliaa. 🙂 Kohta Liljakin konttaa kovaa vauhtia… Vielä sentään saan käydä vessassa rauhassa!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.