Yleinen
31.5.2015

Jorvin reissu

Jorvin reissu

Milo joutui tosiaan Jorvin infektio-osastolle pari viikkoa sitten. Milo oli ehtinyt olla nuhassa noin viikon verran ja tilanne näytti jo helpottavan, kunnes sitten menikin ja paheni. Kuuntelin Milon hengitystä ja arvasin heti, että Jorviin tiemme luultavasti käy. Ensin kuitenkin Lohjan Mehiläiseen tutun lastenlääkärin pakeille, jossa Milo sai hengitellä tuhdin annoksen lääkettä. Lääkkeen annon jälkeen hengitys oli edelleen työlästä ja kovin vinkuvaa, joten saimme käskyn lähteä Jorvin lastenpäivystykseen.

Amalian olin vienyt äitini luokse hoitoon lääkärireissun ajaksi ja hän sai jäädä sinne odottelemaan, että isi pääsisi töistä kotiin. Siskon mies kuskasi minut ja Milon Jorviin meidän autolla, sillä itse en rohkene siellä suunnilla ajella varsinkaan yksin.

Lastenpäivystyksessä hoitaja kuunteli Milon keuhkoja jo ilmoittautumisluukulla ja siitä sitten pääsimme suoraan petipaikalle. Lääkäri tuli samantien ja kuuntelun jälkeen määräsi Milolle lääkkeet. Milo inhosi hengiteltävää lääkettä, ja hoitaja sanoikin, että Milo vetää itsensä aivan hepuliin. Milolla riittää ääntä ja hän karjui itsensä aivan punaiseksi ja hikiseksi joka ikinen kerta saadessaan lääkettä. Hoitaja joutui pitää useita taukoja lääkkeen annon aikana, sillä lääke itsessään nostaa sykettä ja Milon hillitön itkeminen teki tietysti saman, ja yhdessä nämä olisivat saaneet sykkeen liian korkealle ilman pieniä rauhoittumistaukoja.

Päivystyksessä tilanne ei juuri kohentunut, vaikka Miloa lääkittiin useaan otteeseen, joten siirryimme osastolle. Milo jaksoi hirmu hyvin, ja vaikka äidin pieni oli tosi kipeä, niin hän ei kiukutellut lainkaan, hymyili vain ja otti torkut somasti äidin sylissä.

Infektio-osastolla kaikilla potilailla on oma huone eikä lasten tule liikkua osastolla, vaan pysyä omissa huoneissa. Milolla oli pinnasänky ja äiti sai nukkua lattialla patjan päällä. Ensimmäisen yön Milo nukkui omassa sängyssä, loput yöt nukuimme viekukkain patjalla.

Milolta otettiin verikokeita jo päivyksessä ja osastollakin niitä otettiin pari kertaa. Verinäytteet otettiin sormen päästä eikä tämä onneksi suututtanut Miloa. Veriarvot olivat koko ajan kohdillaan ja Milo jaksoi syödä todella hyvin, joten kuivumaankaan hän ei päässyt.

Osastolle jouduimme perjantaina ja maanantaina osastonlääkäri passitti Milon keuhkokuvaan, sillä keuhkojen tilanne oli edelleen huono. Keuhkokuva kertoi sen ettei keuhkokuumetta ollut, mutta keuhkoputkissa näkyi kuitenkin limaa. Milolta otettiin uudestaan nenän kautta laajempi limanäyte, josko rs-virus oltaisiin saatu nalkkiin, kun päivystyksessä rs-virus ja influenssanäytteet olivat negatiivisia.

Lääkäri sanoi, että Milon keuhkojen rohinat ja vinkunat kuulostivat aivan rs-virus rohinoilta. Näytteen vastauksen saimme vasta kotona ja näyte oli rs-viruksen osalta negatiivinen. Jokin tavallinen flunssavirus oli positiivinen, mutta lääkärin mukaan se ei ollut osastohoidon syy.

Milolla oli myös todella kova yskä. Milo sai diagnoosiksi vaikean kurkunpääntulehduksen. Lääkäri totesi, ettei tämä jää välttämättä ainoaksi sairaalareissuksi Milon osalta. Milo on yskinyt synnytyslaitokselta asti ja yskii haukkuvaa yskää aina kun itkee kovasti. Mehiläisen lastenlääkäri on todennut, että Milolla on kurkunpäässä rakenteellinen vika, joka yskän aiheuttaa. Vika korjaantuu kuitenkin ensimmäisen elinvuoden aikana. Nyt kipeänä Milon yskä kuulosti tietysti pahemmalta ja hoitajat ja lääkärit kauhistelivat joka kerta pienen kovaa yskää.

Kurkunpääntulehduksen lisäksi Milolla oli korvatulehdus, joka hoidettiin antibiootilla ja korvat paranivatkin jo sairaalassa. Milo sai myös kipulääkkeitä tasaisin väliajoin ja kotonakin jouduimme pari päivää kerran päivässä kipulääkettä antamaan.

Vietimme Milon kanssa sairaalassa perjantaista tiistaihin. Äidillä oli kova ikävä Amaliaa ja Amalialla tietysti äitiä myös. Juttelimme joka päivä puhelimessa ja tiistaina Amalia tuli osastolle meitä moikkaamaan. Lääkärinkierron aikana saimme ilouutisia, sillä lääkäri lupasi meidät kotiin. Ei muuta kuin isille soittamaan, että nyt saa hakea koko perheen kotiin. Amalia oli aivan tohkeissaan ja auttoi minua pakkaamaan tavarat kasaan. Amalia oli ehtinyt laittaa vierailunsa aikana koko huoneen hyrskyn myrskyn, kun levittäytyi tavaroinensa huoneeseen. Siskon oli testattava myös veljen sänky ja siellä he makoilivat sitten viekukkain hetken aikaa, kunnes oli aika pelastaa veli siskon kynsistä.

Osaston koko henkilökunta oli mukavaa ja eräs blogin lukijakin meitä siellä paljon hoiteli, kiitosta vaan! Viimeisenä yövuorona hoitaja toivotti hyvää jatkoa ja totesi ihailevansa meitä nyt tästä eteenpäin taas ruudun takaa. Ihana ihana rempseä hoitaja!

Milo hymyili aina kovasti hoitajille, kun he kävivät huoneessamme, vaikka aina hoitajat tekivät jotain kurjaa mikä sai pienen itkemään. Hoitojen jälkeen Milo antoi kuitenkin heti anteeksi ja hymyili taas valloittavasti.

Milo oli koko reissun niin tyytyväinen ja hymyileväinen, vaikka kipeä olikin. Pienelle vauvalle riitti oikein hyvin vain yksi huone, jossa äiti hoivasi. Täytyy sanoa, että pieni rauhoittuminen teki minullekin hyvää, kun tässä on ollut niin paljon kaikenlaista surua koko ajan. Joka päivä istuin huoneessa olevalla nojatuolilla Milon nukkuessa sylissä ja ehdin ajatella asioita tai uppoutua lehden lukemiseen. Televisiota en avannut kertaakaan ja nettiä ei puhelimessani ole. Aika ei käynyt lainkaan pitkäksi, olihan minulla maailman paras seuralainen <3

Avainsanat

Kommentit

Hurjaa luettavaa.

johanna

Onneksi Milo voi jo oikein hyvin <3

Toivottavasti Milo paranee pian. =D
Mulla oli just kurkunpääntulehdus ja autto kun hengittelin kylmäkalle naaman edessä.

johanna

Milo on voi jo hyvin <3 Kurkunpääntulehdus on kurja tauti 🙁

Teillä on kyllä universumin söpöin poikalapsi! En kestä kuinka sulonen!! <3

johanna

Hehe, kiitos <3 Musta Milo oli tuossa kuvassa kuin pieni apinanpoikanen 😉 <3

Toivottavasti Milolle ei tule uudestaan kurkunpääntulehdusta

johanna

No toivotaan!

A-murulla oli viime jouluna kurkunpääntulehdus ja voi että se oli kamala tauti! 🙁 Onneksi pieni potilas oli reipas! <3

Tästä voit kurkata meidän sairaalareissusta samaisen taudin kanssa.

http://kunaitikelaa.blogspot.fi/2014/12/murun-sairaalareissu.html

johanna

Luin teidän sairaalareissusta, kovia tauteja pienellä lapsella influenssa ja kurkunpääntulehdus. Amaliallakin on ollut kerran kurkunpääntulehdus ja tunnistin heti taudin juuri tuosta haukkuvasta yskästä. Itsekkin silloin sain tartunnan ja jessus miten kipeä kurkku oli ja muutenkin olo oli tosi kamala! Mukava, että pääsitte jouluaatoksi kotiin <3

Voisko Milo olla koiralle allerginen? Ajattelin kun hänellä allergiaa ollut. Toinen tietty home?

johanna

Uskoisin, että jos olisi Nuuskulle allerginen niin oireilisi koko ajan..

Minun pikkususkolla oli lapsena kurkunpään tulehduksia todella paljon ja ne olivat yleensä silloin kun oli kipeenä. No paras keino siihe on viileä ulkoilma eli talvella lapsi vaikka viltin sisään ja hattu päähän ja eikun pakkaseen hengittämään kylmää ilmaa. Siskolla oli todella pahat hengitysoireet tulehduksen aikana, meinas henki salpautua täysin. Pakkasilma auttaa ja laukaisee yskäkohtauksen, kesällä ei tietoa miten hoidetaan esim. nyt tai helteillä.

johanna

Jep talvella tosiaan pakkaseen! Toivotaan ettei Milo joudu kärsimään kurkunpääntulehduksista enää ainakaan nyt pikkuvauvana <3

Voi miten ikävä kuulla! Toivottavasti Milo tervehtyy pikaisesti kokonaan. Jaksamisia koko perheelle sairastelun keskelle!

johanna

Kiitos Anne, Milo on jo hyvissä voimissa! 🙂

Me oltiin samaan aikaan siellä osastolla. Ja totta, se yöhoitaja oli aivan mahtava ja ihanan rempseä 🙂 Onneks pienillä kaikki hyvin.

johanna

Onneksi molemmat pienet ovat kunnossa <3

Argh. Onneks ootte parempaan päin. Ja täältä sympatiat. Meillä molemmilla pojilla (3,5v ja 1,5v) useita (akuutteja) kurkunpääntulehduksia (laringyyttejä) joskus saatu laukeamaan kotioloissa,useimmiten varsinkin pienemmän kanssa matkattu päivystykseen. Molemmilta myös korvatulehduskierteet katkottu putkituksilla. Eli varmasti samat tunteet jaettu <3

johanna

Milo on ollut jo kunnossa hyvän tovin <3 Voi voi, saa nähdä tuleeko meillekin näitä tulehduksia enemmänkin 🙁
Amalialla on ollut kerran kurkunpääntulehdus ja kova tauti on, Amalialla myös korvakierre, putkia ollut neljät vai peräti viidet.. toivotaan, ettei Milosta tulisi korvalasta..
Samat tunteet tosiaan jaettu <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.