Yleinen
1.10.2016

Innostus viikonlopusta

Innostus viikonlopusta

Perjantai on lähes aina ihana päivä ja innostus alkavasta viikonlopusta tulee joka perjantai. Me nautimme kaikki siitä, että tämän työpäivän jälkeen isi on kotona kanssamme kaksi päivää ja tämä luo hyvää fiilistä. Välillä lähdemme perjantaisin viettämään aamupäivää avoimeen päiväkotiin, mutta eilen jäimme kotiin Milon nuhan vuoksi. Touhuilimme kotona kaikenlaista ja jossain kohdin ehdotin juoksukilpailua, joka on meidän lähes jokapäiväinen leikki ja nauratti niin, kun pikkuinen Milo oli saman tien lähtöviivalla eli leikkihuoneen edessä. Amalia ei alkuun innostunut juoksusta, vaikka veli häntä kävi suloisesti muutaman kerran viivalle pyytämässä. Emme kuitenkaan ennättäneet juosta Milon kanssa kuin muutaman juoksun, kun Amalia jo liittyi remmiin. Välillä juostiin käsi kädessä, välillä peräkanaa. Välillä Amalia antoi hauskasti Milon voittaa ja päästä ensimmäisenä maaliin ja äiti oli ylpeä tyttären ajattelevaisesta käytöksestä, vaikka eihän Milo edes ymmärrä voitosta mitään.

Milon päiväunien aikaan Amalia sai katsella Barbie-elokuvaa ja äiti sai tehtyä sohvalla blogihommia Amalia kainalossa. Tämän jälkeen tyttö maalasi sormiväreillä kauniin syksyisen maiseman ja toisen melko taiteellisen läpsytän käsiä nyt vaan tähän maalauksen. Maalihommien jälkeen Amalia pyysi, että tekisin hänelle kasvomaalauksen ja saipa äitikin melkoisen sotamaalauksen lopulta. En muistanut kasvojani yhtään, kun myöhemmin ulkoillessa morjestin useampaakin naapuria ja kyllä heitä saattoi hieman ihmetyttää meidän naamavärkit.

maalit-naamassa

Isin tultua kotiin pojat lähtivät pyöräillen kauppaan ostamaan perjantain kunniaksi herkkuja ja saimme herkutteluun mukaan myös naapurintytön, jota olimme jo aikaisemmin hakeneet leikkimään. Illalla tytöt halusivat vielä kylpyyn yhdessä ja kävivät naapurista kysymässä luvan kylpemiselle. Onhan nämä muutamasti ennenkin yhdessä kylpeneet ja nämä hetket jäävät ihan varmasti ystävysten mieleen <3 Herkuttelu alkakoon! Herkuttelu alkakoon!

Amalia

Mutakakkua ja vaniljajätskiä!

Mutakakkua ja vaniljajätskiä!

Pikkuisellekin!

Pikkuisellekin!

Onks tää nyt hyvää vai pahaa..?

Onks tää nyt hyvää vai pahaa..?

Isi

Mä olen valmis, kiitti!

Mä olen valmis, kiitti!

Hiirisukat

Hiirisukat

Amalia

Kivaa viikonloppua kaikille <3

Avainsanat

Kommentit

”En muistanut kasvojani yhtään, kun myöhemmin ulkoillessa morjestin useampaakin naapuria”
Hahah, tälle nauroin 😀 Kiitos, tuli tarpeeseen.

Johanna

Hihii ihana olet, kiva että piristi 😀💖

Hei! Ovatko Milon allergiat kokonaan helpottaneet?

Johanna

Aika lailla juu 💗 Onko teillä vielä kovinkin hankalaa allergioiden suhteen?

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.