Yleinen
16.7.2014

Ihana raskaus

Ihana raskaus

Raskaus on edennyt jo pian puoliväliin. Raskausviikkoja on nyt 18+4. Alkuraskauden kuvotus hävisi ensimmäisen ultraäänitutkimuksen tienoilla ja nyt olo on ollut mitä loistavin lukuunottamatta flunssaa, joka kesti mahdottoman kauan ja tietysti noidannuolta, jota en unohda koskaan. Kävin ensimmäisessä neuvolassa raskausviikolla kahdeksan ja nyt toinen neuvola-aika oli viikolla 16+2. Molemmilla käynneillä kaikki on ollut hyvin. Viime kerralla saimme kuulla vauvan sydänäänet ensimmäisen kerran ja se oli tietysti mahtavaa. Tuleva isosiskokin kuunteli tarkkaavaisena vauvan sydämen jumputusta ja kiipesi niin lähelle äidin massua kuin vain suinkin pääsi. Ennen neuvolaa Amalia kysyi huolestuneena ettei sydänäänten kuuntelu vain satu vauvaa.

Amalia puhuu tulevasta sisaruksestaan paljon. Amalia rakastaa paijata äidin kasvavaa vatsaa ja ruokkii usein vauvaa nuken tuttipullolla ja onhan tuo vauva päässyt jo keksiäkin maistamaan. Amalia muistaa vauvan olemassaolon aina ja taannoin juttelin Amalian kanssa, että lähdemme kaksin siskoni miehen yllätyssyntymäpäiville. Amalia ihmetteli miksei isi tule mukaan ja kerroin, että isillä on toiset juhlat ja että menemme kahden. Amalia totesi tähän heti, että vauva tulee myös mukaan.

<3

<3

Amalia odottaa kovasti, että pääsee hoitamaan pikkusisarustaan. Hän on kertonut antavansa vauvalle tuttia ja vaihtavansa vaippaa. Amalia on myös sanonut ettei aio läppäistä vauvaa, joten kaikenlaista siellä pienessä päässä pyörii. Amalia toivoo kovasti, että vauva nukkuisi heti hänen vieressä, sillä Amalian sänky on hyvin leveä. Ehkä sitten joskus nämä kaksi murua voivat nukkua viekukkain ja höpötellä toistensa kanssa ennen nukahtamista.

Jokin aika sitten laitoin Amaliaa yöunille ja kun toinen sitten suloisesti nukahti niin toisella alkoi massussa samaan aikaan kunnon iltajumppa. Amaliaa odottaessani tunsin liikkeitä vasta päivä rakenneultraäänen jälkeen eli viikolla 20+. Tässä raskaudessa vauvan ensimmäiset pienen pienet liikkeet tuntuivat hyvin aikaisin. Nyt liikkeet ovat jo niin voimakkaita, että koko maha liikkuu. Tuleva isikin on saanut tuntea kädellään lapsemme liikkeitä jo muutaman viikon ajan.

Vauva vaikutti hyvin rauhalliselta ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa, mutta taisi olla silloin vain päiväunilla. Yhtä vilkas tapaus tämäkin näyttäisi olevan ainakin liikkeiden perusteella. Tänä aamuna heräsimme vasta kahdeksalta kun useampana aamuna herätys on tapahtunut Amalian toimesta jo kuuden seitsemän aikaan. Avattuani silmät vauva oli täydessä vauhdissa massussa, ollut kai jo tovin aikaa, tottunut varmasti aikaisempaan herätykseen. Vauvan liikkeet ovat parasta mitä tiedän ja jokainen liike on niin ainutlaatuinen. Jaksoin fiilistellä liikkeitä Amaliaakin odottaessani ja sama toistuu tässäkin raskaudessa. Johnny ei aina jaksa ymmärtää innostustani.

IMG_9676

IMG_9679

Odotamme jo kovasti rakenneultraa, joka tehdään 29.7 eli ihan pian. On mahtavaa päästä näkemään pitkästä aikaa tulevaa vauvaa. Toivomme tietysti, että kaikki on vauvalla hyvin enkä ole osannut vielä jännittää tulevaa tutkimusta. Amaliasta kävimme myös yksityisellä puolella ultraäänitutkimuksessa. Tutkimus tehtiin Felicitas-klinikalla Helsingissä. Olimme täysin tyytyväisiä Lohjan sairaalassa tehtyyn ultraäänitutkimukseen, mutta halusimme kuitenkin vielä ihailla vauvaa kolmannen kerran sekä saada varmuuden luvatusta sukupuolesta. Tietysti 3D-tutkimuksella saa sikiön parempaan syyniin, mutta kaikkea silläkään ei voida havaita kuten itse Amalian synnyttyä saimme huomata. Ultraäänestä saa mukaan hienon DVD:n, jota voi sitten ihailla vuosienkin päästä niin itse kuin myös videolla esiintyneet lapsukaisetkin.

Tässä raskaudessa raskausoireet ovat olleet jokseenkin samanlaisia kuin Amaliasta. En ole oksentanut kertaakaan, mutta alussa oleva kuvotus oli paljon pahempaa kuin Amaliaa odottaessani. Ystäväni muistutti minua, että Amaliasta mieleni teki jäätelöä kun taas tässä raskaudessa maistuu enemmän suolainen. Mahan muoto on tällä hetkellä enemmän poikamainen, Amaliasta en muista enkä löydä ensimmäisiä massukuvia mistään. Maha on saanut tälläkin kertaa samanlaisen karvapeitteen kuin Amaliaa odottaessani. Vauvan sydänäänet olivat neuvolakäynnillä 156 luokkaa eli aika korkeat.

Ensimmäinen masukuva. Raskausviikko 13

Ensimmäinen masukuva. Raskausviikko 13

IMG_0128

Raskausviikko 16+4

Raskausviikko 16+4

IMG_0741 Raskausviikko 17+6

Rakastan arvuutella kumpi on tulossa eikä omat tuntemukset ole ollenkaan selvät. Amaliaa odottaessani en osannut arvata lainkaan onko tulossa tyttö vaiko poika. Teimme hetki sitten Johnnyn kanssa internetissä kaksi leikkimielistä testiä siitä kumpi meidän vauva olisi sukupuoleltaan. Toinen testi ”lupasi” lutuista poikaa kun taas toinen tyttöä. Amalia puhuu vallan siskosta, mutta veli on varmasti yhtä tervetullut. Eemi serkku toivoo tädin odottavan poikaa ja Iida tyttöä. Ihanaa kun lapsetkin ovat niin mukana tässä odotuksessa, Amalia varsinkin.

Omat sormeni jo syyhyävät saada ostaa vauvalle niitä pienen pieniä vaatteita, mutta aion malttaa mieleni ja odottaa ensin rakenneultran. Ensimmäisessä ultraäänessä vauva taisi olla koko ajan jalat ristissä, joten voihan olla ettemme saa koko sukupuolta tietoomme kuin vasta vapun syntymän jälkeen. Kutsumme vauvaa vapuksi, sillä saimme nähdä tämän pienen ihmeen sydämen sykkeen vappuaattona. Vauvan työnimi on isin keksimä.

Mietin usein kuinka onnekkaita olemme ja mieleni tekisi alkaa vollottamaan ilosta ja joskus näin teenkin. Amalia on minulle kaikki kaikessa ja tuleva vauva on yhtä arvokas. Olemme saaneet elämältä paljon enkä voi kylliksi siitä kiittää <3

Raskausviikko 18+3

Raskausviikko 18+3

Avainsanat

Kommentit

Taustalla minäkin lueskellut melkein alusta asti, kaksplussasta joskus blogisi bongasin. En vain ole rohjennut aiemmin kirjoitella… Ehkäpä laitan vielä sähköpostiakin. Oikein ihanaa raskautta Johanna 🙂 <3

johanna

Mahtavaa, että nyt kirjoitit, kiitos sanoistasi <3 Ja laita ihmeessä myös s-postia tulemaan jos siltä tuntuu 🙂

Laitoinkin jo sinulle sähköpostin 🙂

johanna

Aivan ihana yllätys <3 🙂

Hei.
Mulla oli kans ku odotin tyttöä enempi makeanhimo ja pojasta taas suolaisen. 🙂

johanna

Näin se vissiin usein menee 😉

Täällä menossa jo Rv 22+3. Itse tunsin liikkeet jo 15viikolla. Isä ei millään jaksa odottaa niin kauaa, että muksu tölväisee! Lapset on meilläkin hurjan innoissaan tulevasta vauvasta! Sisko välillä paijaa ja pussailee masua ja kertoilee että hänenkin mahassaan on vauva! Mulla ei ole paino noussut kuin parisen kiloa ja vatsakaan ei tunnu millään kasvavan. Ja raskaus on jo kolmas… Vitsit tota ultrafiilistelyä! Harmi kun itsellä ne molemmat jo ohi! :-/ Niitä jaksaa kyllä aina odottaa!

johanna

Vähän olet edellä 🙂 Ohhoh, yleensä aina kuulee siitä, että esikoisen jälkeen seuraavissa raskauksissa massu pulpahtaa nopeasti esiin ja isoksi ja näin täällä ainakin kävi 😉
Mä niin odotan ultraa, ei enää kauaa <3 Ja ihania pieniä vauvan odottajia siellä teilläkin! <3

Oli kyllä hauska kuvakulma. Näytti niin hyvin koko vauvankin… Meillä ekasta ultrasta tais muistona tulla pari 3D kuvaa. Tuosta viimeisimmästä ultrasta suurin osa kuvista oli 3D kuvia. Ja melkein kaikki kuvat kasvoista. 2D kuva oli vartalokuva. Oli kyllä ihanaa nähdä vauvan kasvot. Hän oli niin valmiin näköinen! Täällä äidin ja iskän kanssa vauvaa odottaa tyttö 3v ja poika 4v. Kivaa seurata sun odotusta! <3 Hassua tosiaan tuo painon ja masun kasvu. Viimeisimmässä neuvolassa terveydenhoitaja kertoi hyvän uutisen. Paino nousee maltilla. Hyvä niin! 😀

johanna

Hyvä se tosiaan on, että paino nousee maltilla. Varmasti sun lapset odottavat vauvaa kovasti kun Amaliakin jo odottaa, vaikka on pienempi <3 Meillä vauva ei ollut ollenkaan kuvaustuulella rakenneultrassa kuvaushetkellä, joten kuvat ovat melko surkeita. Nähdään sitten livenä tämä tapaus paremmin 😉

Pakko vielä lisätä et jännän näköisiä nuo sun ultrakuvat kun tuossa näkyy koko kohtu. Itsellä näkynyt kyllä koko vauva ekassa ultrassa, mutta ei tuota kohtua kokonaisena! 🙂

johanna

Mä en oo kiinnittänyt mitään huomiota, kaippa se riippuu vähän kuvakulmasta ja zoomauksesta. Yks kuva mikä saatiin on 2D ja kaikki muut 3D kuvia. Tässä postauksessa olevat kuvat on molemmat 3D kuvia.

Kaunis olet 🙂

johanna

Kaunis kiitos <3

Hei.
Täällä kolmen lapsen äiti. Olen koulutukseltani kätilö. Meillä on vanhin lapsi tyttö ja toinen raskaus oli niin erilainen, että päättelin odottavani poikaa, kuten sitten olikin.
Monesta eri asiasta voidaan kuulemma päätellä, kumpi on tulossa- syketiheydestä, mahan mallista, kasvaako vatsalla karvoja jne.
Jokaikisestä ”säännöstä” olen nähnyt poikkeuksen, joten ei niihin taida olla luottamista.
Sen voin kahden tytön ja yhden pojan kokemuksella sanoa, että pojalla oli sikiöaikana matalampi syke kuin meidän kahdella tytöllä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää odotukseesi ja toivottavasti lopputulos on hyvä.
T. Satu

johanna

Hei Sassuli!

Kiva kun kommentoit 🙂
Ja kiitos <3

Tyttösyke

johanna

Jep oli aika korkea, mutta toisaalta vauva mylläsi massussa samaan aikaan ihan hirmuisesti 🙂

Niin on kukko maha,et poika tulloo!

johanna

Hahhaaa, pian se toivottavasti nähdään kumpi tulloo 🙂

Ihanaa, että raskaus sujunut hyvin. Hehkut oikein raskauden onnea! Vatsan muodosta ei pysty päättelemän kumpi mahassa asustaa. Poikaa veikkaisin hehkun perusteella. Lisäksi vähäisen pahoinvoinnin. Amaliasta tulee varmasti hieno isosisko!

johanna

Voi kiitos <3 Amaliasta tulee varmasti mahtava isosisko <3

Ihana Johanna 🙂 hehkut raskauden onnea<3

johanna

Hih, kiitos hirmuisesti <3

Niin ihana maha! 🙂 Täällä pidetään myös miehen kanssa peukkuja, että minun mahassa asusteleva pieni pysyisi matkassa. Viikkoja minulla on nyt 7+4, mutta tarkentuu sitten ensimmäisessä ultrassa. Minä en ole selvinnyt iha niin helpolla kuin sinä pahoinvointien kanssa. Jatkuva ”krapula” piinaa ja mielestäni sana aamupahoinvointi on pelkkä myytti, koska huono olo jatkuu koko päivän… 😀 oksentamiseltakaan en ole välttynyt! On vain ajateltava, että palkinto on paras mahdollinen niin kyllä tästä selviää 🙂 Tämä on minun ja mieheni esikoinen jota odotamme jo kovasti! Onnea sinne raskauteen ja toivotaan, että loppuraskaus sujuisi ongelmitta 🙂

johanna

Kiitos <3
Tsemppiä Teille myös kovasti ja palkinto tulee olemaan todella paras mahdollinen <3 <3

Se on poika! Ihan sillä perusteella koska hehkut ja oot niin kaunis!

johanna

Hehheh, kiitos hirmuisesti <3

Ihana kuulla, että raskaus sujuu hyvin! Minunkin oli pakko tulla kommentoimaan, että poikavatsalta näyttää..niin puskee terävästi eteenpäin! 🙂

johanna

Hih, saapi nähdä 😉

Onpas siellä kasvettu. Mulla takana kaksi poika raskautta ja yksi tyttö raskaus, enkä todellakaan voi sanoa, että oireiden tai olojen perusteella olisin voinut veikata, että kumpi tulee. Ultrissa meillä on osuttu aina oikeaan, eli kun tyttöä lupailtiin, niin tyttö sieltä tulikin ja toisinpäin.

Ja voi iiiks…Vauvan liikkeet :’) Haikeudella nootä kaipaan. On se vain niin ihanaa, kun masussa kasvaa pieni vauva, oma lapsi. Huoh. Raskauksia täällä on takana kolme ja lapsia maan päällä kaksi. Salaa kyllä toivon, että meillekin vielä joskus pieni nyytti tulisi ja saisin vielä kerran kasvattaa masua.

Jaksamista! Nämä kuumat ja hiostavat ukkospäivät ovat olleet kamalia. Ei kyllä kateeksi käy.

johanna

No kyllä, kasvettu on! 😉
Musta on aivan ihanaa olla raskaana, Amaliaa odottaessani nautin myös koko raskausajan <3
Kyllähän teille uusi nyytti voisi hyvin tulla, ettekö ostaneet jo isomman asunnonkin? 😉
Ja kiitos, hyvin täällä jaksellaan!

Ipadillä äkkiä näppäilin ja siellähän olikin kirjoitusvirheitä vaikka kuinka ja paljon…. Josko tekstistä saisi jotain tolkkua :))

johanna

Hyvin sain selvän, no hätä! 🙂

Näitä kuvia katsellessa tulee pakostakin vauvakuume. Uutta raskautta kyllä pelkään, sillä oksensin koko raskauden ajan ja sen takia jouduin viettämään puolet ajasta sairaalassa letkuissa kiinni. Painokin vain tippui ja tippui. Olet onnekas, että pahoinvointi loppui lyhyeen.
Amaliasta tulee varmasti huolehtiva ja kuria pitävä isosisko.
Ihanaa, että jaksat kirjoittaa menoista ja touhuistanne. Teitin elämää on ihana lukea ja etenkin nyt näitä raskausasioita:)

johanna

Kurjaa tuo pahoinvointisi 🙁 Jospa seuraavassa raskaudessa se olisi lievempää..
Mä uskon myös, että Amaliasta tulee oikein mahtava isosisko <3
Ja kiitos, kiva kuulla, että tykkäät meitä seurailla! <3

moi,oli ihanaa taas luke blogiasi 🙂
mul oli aikalailla samanmuotoinen maha ku sulla ku odotin poikaamme.
mut onnea ja tsemppiä odotukseen <3
tyttöä ku odotin niin mul maha levis ihan täysin

johanna

Moi!

Kiitos, kiva kuulla, että on tykkäät lukea blogia <3
Saas nähdä kumpi tulee 🙂

Moikka, kerrankin pakko myös kommentoida jotakin kun luen yleensä vaan.
Mutta näin viime yönä unessani sellaisen hetken että luin kun kerroit että teille tulee poika 🙂 kaikkea hölmöä sitä unissa näkee mutta usein ne on omalla kohdalla tottakin. Olen vajaa 2vk pidemmällä omassa raskaudessani, mukava seurata sun blogista ja FB sivulta juttujas.

johanna

Moikka!

Tosi kiva kun kommentoit viimein 🙂
Hassua, että näit unta musta ja vauvasta, saapi nähdä oliko enneuni 😉
No sinulla onkin sitten jo puoliväli ylitetty <3
Ja kiva kun tykkäät seurailla meitä ja tsemppiä odotukseen <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.