Yleinen
5.7.2017

Huonommuuden tunne kotiäitiydestä

Huonommuuden tunne kotiäitiydestä

Jee ihan huikeeta, loma odottaa jo ihan nurkan takana! Johnnylla on enää kaksi työpäivää ja sitten mies on meidän kanssa kotosalla kolme viikkoa! Mä olen enemmän kuin innoissani tästä ja lapset ja ehkä vähän isikin myös. On ihana päästä viettämään leppoisia kotipäiviä yhdessä koko perhe ja tehdä muutamia kesäreissuja. Maanantai-iltana olimme koko perhe uimahallissa ja tämä onnistui kivasti, sillä Milo oli ottanut päiväunet. Ilman pojan päiväunia yhteiset iltamme ovat todella lyhyitä ja nyt jotenkin huomasin uintireissulla kuinka paljon Johnny on arjestamme pois. Olen ihan mielettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan itse olla kotiäitinä!

Silti se on hassua, että yhtenä päivänä tunsin huonommuuden tunnetta, kun eräs ihminen kyseli alkaako meillä päiväkotiarki syksyllä. Kysymys tuli ihan puskista ja aloin sopertamaan vastausta ja koin olevani jotenkin ihan kummajainen. Selitin tekeväni hieman töitä kotoa käsin enkä ole vielä valmis laittamaan lapsia hoitoon. En ymmärrä omaa sepittelyäni, olisinhan voinut vain todeta hymyssä suin, että jään vielä lasten kanssa kotiin. Kuitenkin tunsin itseni pieneksi hiirulaiseksi tilanteessa, ja koin tarvetta selittelylle ja koin myös sen, että tämä ihminen ei oikein ymmärrä eikä ehkä arvosta samalla tapaa isompien lasten kotihoitoa, kuin me. Toki Milo on vielä pieni, vasta 2,5-vuotias, mutta kuitenkin.

lepotuoli

Hahhhaaa kotiäidin lepotuoli!

On ihana saada viettää aikaa Johnnyn lomalla yhdessä ja odotan jo lämpimämpiä ilmoja, kun saamme laitettua kotipihalle uima-altaan ja musiikkia ja katsella lasten riemua. Tästä kesästä tulee varmasti ihana!

uima-allas

Uima-allas vielä uupuu, mutta käyhän se näinkin!

uima-allas

uima-allas

Voi tota tukkaa…

Odotan myös kesäiltoja, kun lapset jo nukkuvat ja me höpöttelemme Johnnyn kanssa niitä näitä ulkona. Muutamina iltoina olemme näin tehneet, mutta on ollut kyllä aika vilpakkaa.

Lapset toivovat, että menemme lomalla yhdessä HopLoppiin ja Milo hokee tätä asiaa monta kertaa päivässä. Poika sanoo aina: HopLop ja perään kesä! Milon puhe on edelleen vähän hassua, nyt poika puhuu kahden sanan ”lauseita”, mutta esimerkiksi kolmen tavun sanasta hän jättää aina viimeisen tavun pois. Milo tulee kuitenkin hienosti ymmärretyksi ja esimerkiksi s-kirjain tulee jo oikein hyvin. Amaliahan puhui tämän ikäisenä jo kuin ruuneperi 😉

Milo tykkää leikkitaistella ja tällöin hän hokee aina: taiste taiste. Mua jotenkin jaksaa aina naurattaa tuo!

uima-allas

Eilen vietimme lasten kanssa aikaa meidän takapihan terassilla ja nappasimme peitot ja tyynyt mukaan rautasängylle. Siellä köllimme Amalian kanssa ja toki Milokin hetken aikaa ja ai että miten meillä oli mukavaa. Jossain kohdin kastelin amppelit ja lapset riehaantuivat tyystin, riisuivat vaatteensa ja seisoivat muka suihkussa, kun liika vesi valui amppeliruukuista pois. Hieman vettäkin sateli ja melkoista sadetanssia he esittelivät. Lapset nauttivat ihan täysillä hetkestä ja minä tietysti myös heidän hulvattomasta riemusta. Lopulta kannoin molemmat sisälle lämpimään suihkuun ja lähdimme vielä muutamaksi tunniksi leikkimään siskoni perheen luokse.

uima-allas

Aika ihania päiviä täällä ja tästä se vain paranee <3 Ihanaa kesää kaikille!! <3

Avainsanat

Kommentit

Ihana että sinulla on mahdollisuus olla vielä kotona lasten kanssa. 😃 Itse olen tosi ristiriitaisin tunnelmin aloittamassa työt 60% työajalla lokakuun alussa. Kuopus ei vielä silloin vuottakaan, isommat 2v ja 4v. Päiväkodissa tulevat olemaan 10pv/kk. Haluaisin toisaalta olla vielä täysin kotona, mutta toisaalta kaipaan sitä omaa mitä työ antaa. Kuitenkin suurin vaikuttaja tähän päätökseen on raha. 😥 Asuntolaina on ollu kohta vuoden lyhennysvapaalla eikä yhden palkka riitä kun lyhennykset taas alkaa.
Ihania päiviä teille lomalle ja myös syksyllä lasten kanssa kotona.

Johanna

Rahahan se monella on syynä töihin paluulle, vaikka kotona haluaisikin vielä lasten kanssa olla, mutta tuo 10 pv kuussa on kuitenkin vähän, joten varmasti se menee hienosti ja tulee toimimaan teille kaikin puolin hyvin, tsemppiä <3

Toinen kotiäiti täällä ymmärtää ton huonommuuden tunteen tässä kiireen ja tehokkuuden yhteiskunnassa…
Mutta oikeasti omalle perheelle tätä elämää eletään ja jokainen parhaaksi katsomallaan tavalla ja perusteluilla!
Nautitaan kesästä ja ”lomasta” me kotiäiditkin 😉

Johanna

Kiitos Ilona ihanasta kommentistasi <3 <3

On ihan mahtavaa, että voit olla lasten kanssa kotona ja lisäksi haluat olla. <3 Lapset varmasti vielä aikuisenakin arvostavat sitä, kuinka hauskaa heillä oli pienenä kun äiti oli kotona eikä tarvinnut olla hoidossa. Päiväkodissa on hyvät puolensa mutta niin on siinäkin, että se oma maailman rakkain vanhempi on oikeasti läsnä ja lähellä <3

Johanna

Kiitos kauniista sanoistasi <3 <3

Olen itse joutunut laittamaan lapsen jo heti äitiysloman loputtua hoitoon, rahan takia. Mutta kyllä varmaan kotona on lapsilla mukavampaa. Päiväkoti on kuitenkin sellaista kellon mukaan juoksua, minullakin lapsi ei aina nuku päiväkodissa silloin kun pitäisi, ikään kuin jos kello lyö 11:30 pitää nukahtaa kuin napista painamalla.

Johanna

Monella on tuo sama tilanne, kun sulla!

Mielipiteitä on totta kai monia, ja kuten itse mainitsetkin, Milo on vielä pieni. Oma äitini oli kotiäiti ja itse halusin ehdottomasti lapset päiväkotiin jo vuoden ikäisenä (olin osa-aikaisesti töissä), koska koin maksavani viivettä omassa sosiaalisessa kehityksessäni pitkälle yläasteelle asti (huolimatta päiväkerhoista, kavereista, eskarista jne.) Toisaalta halusin itse näyttää tyttärilleni esimerkin tasa-arvoisesta parisuhteesta ja antaa isille oma roolinsa arjessa 🙂 Haluan myös näyttää mallia lapsille siinä, että jokaisen kykenevän on tehtävä töitä hyvinvointivaltion eteen (tähän kysymykseen kannattaa perehtyä ennen kuin vetoaa vain päivähoidon kustannuksiin :)) Mutta jokainen tyylillään!

Johanna

Jep jokainen tyylillään 🙂

Se on jännä miten joskus vielä näin aikuisenakin , jos joku yllättää jollain kysymyksellä, saattaa tulla juurikin tuo hiirulais -tunne. Jos jotenkin jo ennalta aavistaa että kysyjä on täysin eri mieltä. Mutta nyt pää pystyyn Johanna ja ole ylpeä siitä miten ihania hetkiä ja kiireettömän lapsuuden voit lapsillesi tarjota. <3 Kun lapsesi kasvavat ja heidän eteensä tekemäsi työ tuottaa hedelmää niin voit olla tyytyväinen itseesi. Minulla 1v pikkumies ja ainakin vuoden olen vielä kotona. Jos kaikki menee hyvin niin vielä siitäkin kotihoito jatkuu. Isommat lapseni 9v ja pian 12v. Koen että hekin hyötyvät kotona olevasta äidistä, vaikkakin jo kaverit ovat iso osa elämää, mutta silti. On aivan ihana asia olla heitä vastassa koulun jälkeen. <3 kyllä ne lapset tarvitsevat vanhempiaan vaikka kasvavatkin.
Onnellista kesälomaa sinulle ja perheellesi 🙂

Johanna

Hahhhaa toi hiirulais-olo tulee tosi harvoin enää, mutta näköjään se tulee välillä vielä aikuisenakin.. Kiitos paljon kauniista kommentistasi <3 Ja ihanaa kesää sulle ja perheellesi <3 <3

Varhaiskasvattaja täällä antaa mielellään synninpäästön: ole vaan rauhassa kotona lastesi kanssa, niin pitkään kuin sinusta hyvältä tuntuu! Päiväkoti on hyvä paikka, ihan sellainen, että itku monelta pääsee, kun se pitää jättää taakseen ja jatkaa kasvua koulua kohti, mutta ei kotihoitokaan voi huono vaihtoehto olla, eivätkä lapset äidin (tai isän) seurassa jää mistään paitsi. Hienoa, että jaksat!

Johanna

Kiitos kauniista kommentistasi <3 <3

Mitä kesäloma suunitelmia miehesi loman aikana? Ihana kuvia lapsista.Sinulla on todella ihanat lapset.Minulla alkaa kesäloma 31.7.Ja miehelläni jo 17.7.Mutta onneksi ehditään olemaan 2 viikkoa yhessä lomalla.Ihanaa kesälomaa teidän perheelle.

Johanna

Kiitos ihana Pikkumyy <3 Ihana, että teillä ehtii olla myös kivasti yhteistä lomaa!! <3 Meillä on lomasuunnitelmina ainakin Korkeasaaressa vierailu ja Linnanmäellä 🙂 Ja niin yhdessä kotieläinpihassa käymme myös ja se on tässä suht lähellä! Ihanaa olla vain kiireettömästi yhdessä koko perhe <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.