Yleinen
1.4.2016

Elivo kauneudenhoitotuotteet sekä arvonta lukijoille!

Elivo kauneudenhoitotuotteet sekä arvonta lukijoille!

Oli huippua päästä tekemään yhteistyötä Elivon kanssa, sillä kauneudenhoito on minulle tärkeää ja tuottaa mielettömän hyvää oloa. Kotipäivinä en juurikaan koskaan käytä meikkiä enkä suoraan sanottuna harjaa usein edes hiuksia. Nämä meikittömät päivät tekevät kasvojen iholle hyvää, vaikka oma olo saattaa toisinaan tuntua ilman ehostusta nuutuneelta ja rumalta.

hölmö äiti

Hatun oikeasta omistajasta vielä kuvaa ;)

Hatun oikeasta omistajasta vielä kuvaa 😉

Elivon tuotteita on paljon ja kasvovoide on yksi oma suosikkini Elivon tuotteista ja voide on saanut kasvojen ihoni näyttämään ja tuntumaan todella paljon kirkkaammalta ja pehmeämmältä. Kasvovoiteen tuoksu on todella lempeä ja raikas eikä lainkaan vahva. Itse olen ennen tykännyt kovasti hajustetuista rasvoista, mutta nyt niitä ei ole tullut Milon syntymän jälkeen juuri käytettyä kuten ei hajuvesiäkään ja jotenkin olen nyt rakastunut miedompiin tuoksuihin ja tämä Elivon kasvovoiteen mieto tuoksu on juuri passeli.

Elivo tuotteet

Kasvovoide on todella riittoisaa ja kasvoihin riittää pieni nokare rasvaa. Kasvojen ihon lisäksi on tärkeää muistaa rasvata myös kaulan iho kuten tietysti myös puhdistaa, sillä ainakin itselläni epäpuhtauksia löytyy myös kaulan alueelta.

Kasvovoide

Kasvovoide

Olen 30-vuotias ja käynyt elämäni aikana kahdesti kasvohoidossa. Olen laiminlyönyt ihonhoitoa oikeastaan koko elämäni siinä mielessä etten ole käyttänyt juuri koskaan kasvorasvaa. Ihon puhdistusta en ole sentään laiminlyönyt, vaan puhdistan kasvoni meikinpoistoaineella joka ilta. Nyt Elivon ansiosta olen rasvannut kasvoni joka ilta ja tämä on tuottanut hyvää tulosta. Ihoni on kuulampi ja vaikka kuvien oton aikana ihostani finnejä löytyykin kiitos pian alkavien naistenvaivojen, niin iho
tuntuu silti paljon paremmalta kuin koskaan aikaisemmin näin aikuisiällä.

Kuva kasvojen ihosta

Elivon hiustuotteita voin käsi sydämellä kehua yhtä lailla kuin ihonhoitotuotteitakin. Olen nappaillut Elivon hiusravinne kapseleita nyt lähes kaksi kuukautta ja hiukseni ovat tykänneet ravinteista, kuten myös luottokampaajani. Kerrankin hiukseni saivat hyvää palautetta kampaajaltani, kiitos suun kautta otettujen hiusravinteiden.

Hiusravinne

Hiusravinne

Hiusten kunto on parantunut ja imetys kaljutkin alkavat viimein saada karvaa. Hiukset olivat vielä kaksi kuukautta sitten kuivat ja hieman jopa hamppuiset, mutta tällä hetkellä ne ovat paljon pehmeämmät ja paksummat.

Hiukset

Yksi miinus on kuitenkin mainittava tästä hiusravinteesta, sillä kapseleiden maku on vähän paha. Kapseli kuitenkin niellään veden kera ja maku on suussa sen sekunnin verran, mutta halusin tämän kuitenkin tuoda esille. Itse ajattelen, että hyvinvoinnin eteen on hieman kärsittävä ja tämä on kyllä hyvin pieni kärsimys.

Hiukset

Lisäksi sain testailla Elivon shampoota sekä hoitoainetta ja näissä tuotteissa tykästyin ihanaan omenan tuoksuun. Myös Elivon kosteuttava hoitosuihke tuoksuu omenalta ja sillä selviää kivasti hiuksista myös takut. Tykkään suihkuttaa hoitosuihketta pyyhekuiviin hiuksiin, mutta suihke käy yhtä lailla myös kuiviin hiuksiin.

Elivo hiustuotteet

Kaksplussan blogitapaamisessa me kaikki bloggaajat saimme kassillisen kaikenlaista ihanaa ja kassista löytyi Elivon käsirasva sekä ihon puhdistusvaahto. Käsivoiteesta on tullut yksi Elivon suosikkituotteeni. Käsirasvan mieto hypotuoksu on ihana ja kädet ovat jo yhden rasvauskerran jälkeen taivaallisen pehmeät.

Kolme omaa suosikkia!

Kolme omaa suosikkia!

Lopuksi päästään parhaaseen osioon eli arvontaan, jossa kaksi onnekasta voittaa Elivon ihanan tuotepaketin, jonka arvo on 67 euroa! Arvontaan pääset osallistumaan jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi sekä kertomalla miten sinä hoidat ihoasi ja hiuksiasi! Arvonta on käynnissä kuukauden ajan eli 30.4.2016 klo. 20.00 asti.
Hurjasti onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti <3

Elivo tuotteetTässä vielä ihanat arvontatuotteet!

Syväkosteuttava kasvovoide
Hypotuoksuinen shampoo
Ravitseva hoitoaine
Hiusten hoitosuihke
Hiusravinne

Postaus on toteutettu yhteistyössä Elivon kanssa. Kiitos mahtavasta yhteistyöstä Elivo!

Avainsanat

Kommentit

En meikkaa ja puhdistan kasvoni sekä kasvovedellä että puhdostusmaidolla.Hiuksiani joidan naamioin ja kuivien hiusten tuottein.

Kuiva ihoni vaatisi enemmän huomiota, mutta jotenkin se aina jää. Puhdistus ja kosteutus mahdollisimman miedoilla aineilla. Couperosaihoni ei kestä vesipesua, joten kasvovettä joudun käyttämään, ettei iho punoita liikaa. Yleensä vain meikkivoide aamuisin kosteusvoiteen päälle ja menoksi. Vartalovoiteita ei ole tullut ostettua, vaikka sekin varmaan olisi aika aloittaa.

Iltaisin kunnon puhdistus iholle, ei koskaan meikit kasvoilla nukkumaan.
Hiukset ovat tosi hennot, eli hellävaraista hoitoa yritän.

Perus ihonpuhdistus aamuin illoin, ja hiukset pesen jokapäivä ja laitan jotain hoitosuihketta.
maija.porkka@elisanet.fi

Mulla on Psoriasis joten ihoa on pakko rasvata päivittäin. Hiukset pesen päivittäin ja käytän hiusnaamioita saunassa. napsa(a)hotmail.fi

Pesen hiukseni vain joka toinen päivä miedolla hajustamattomalla shampoolla. Ihoani hoidan säännöllisellä puhdistuksella aamuin illoin ja käytössäni on aina yö- ja päivävoiteet, millon minkäkin merkkiset. Kerta viikkoon teen kasvoille kuorinnan.

heidiahonen162@gmail.com

Ihanalta näyttää tuotteet! Olen juuri aloittanut nollapisteestä uuden elämänvaiheen, ja haluaisin antaa nyt itselleni aikaa – siihen kuuluisi myös itseni hoitaminen, mikä aikaisemmin on jäänyt ihan viimeiseksi.. mitä vain kaupasta nopeasti löytynyt, ja olen unelmoinut löytäväni jonkun hyvän sarjan johon voisin satsata uuden alun kunniaksi. Tämä paketti olisi unelmien täyttymys tällä hetkellä ja henkinen ja fyysinen palkinto ihan vain itseäni varten! 🙂

kasvoja hoidan kylmällä vedellä, kasvovedellä ja rasvalla. hiuksia koitan pestä mahdollisimman harvoin ja välttää fööniä ja suoristusrautaa.

Pesen hiukset kerran viikossa shampoolla ja hoidan hoitoaineella. Kasvoja hoidan kevytkuorinnalla ja seerumilla viikottain.

Aikaa jää ihon ja hiusten hoitoon vain vähän, kun päivisin on paljon tekemistä. Kuntoilemassa käyn lähes päivittäin, ja riittävä unikin on terveyden kannalta hyvin tärkeä. – Mielelläni voittaisin paketillisen hyviä aineita, ei niitä raaskisi jättää käyttämättäkään, jos olisin tuurityttö!

Ihoa pesen ja rasvailen, tukkaa pesen ja ajan välillä hiustenleikkuukoneella pois

Hiukset pesen päivittäin (shampoo+hoitoaine)ja muotoilutuotteita käyttele päivittäin. Tukan leikkuun ja värjäyksen on hoitanu luottokampaaja 10 v ajan usein vapain käsin. Kasvojenihon pesu dermosillin tuotteilla. Rasvaus kerran kaks viikossa. Enpä oon koskaan tullut ajatelleeks et kaulan ja rintalastan ihoakin pitäis rasvailla.
jenniperanen@hotmail.com

Ihoa rasvaan päivittäin psorin ja ihottuman takia sekä yritän käyttää ravitsevia ja vahvistavia hiustuotteita kuiville hiuksilleni

Olen myös 30 v ja laiska käyttämään kasvojenhoitotuotteita, pesun suoritan joka päivä. Rasvaamiseen yms voisi panostaa enemmän ja ehkä kasvohoidossakin voisi joskus käydä 😉 Hiukset ovat suht hyväkuntoiset vaalennetuiksi, en ole koskaan kokeillut hiusravinteita joten olisi mielenkiintoista seurailla onko niistä tosiaan hyötyä 🙂 muutenkin tuotteet vaikuttavat kiinnostavista, olipa hyvä kirjoitus 👌

irina.pajusto@gmail.com

Suurperheen äidin kasvohoito on nopeaa. Aamusuihku, ja kasvojen pesuaineella naama… Mun ois korkea aika oppia pitämään parempaa huolta omasta ihosta. Hiukset on imetyksen jälkeen kuivat, pörröiset ja sieltä täältä sojottaa vauva hiuksia 😉

Pesu vedellä, kuivuessa lähinnä talvella hoitovoide. Kesällä aurinkosuojavoide.

Huuhtelen aamuisin ensimmäisenä kasvoni kylmällä vedellä!
Suihkun jälkeen aina silmänympärysvoide ja kosteusvoide ennen meikkiä.
Illalla meikin puhdistus on kaiken a ja o.
Ikinä ei saa mennä nukkumaan meikit päällä!

Hiukseni ovat helppohoitoiset permanentin kera eli vain 2 kertaa viikossa pesu, jolla selviän mainiosti.

Kiinnostava paketti! Ihana olisi kokeilla. Hoidan kyllä ihoa pesemällä huolella päivittäin ja kosteuttamalla, sama hiuksille mutta ne jätän välillä ilman hoitoainetta sillä tuntuu kuin tarvitsisivat välillä lepoa hoidosta.

Hoidan ihoani epäsäännöllisen säännöllisesti. Hiukseni ovat kurjassa kunnossa. Joten jotain tarvitsisi tehdä. Pitäisi huolehtia paremmin itsestä, mutta kiire ja tressi on kohtalaisen kova.

Minulla on normaali-iho, jota hoitelen laiskasti yleensä Nivealla tai jollakin tarjousvoiteella. Käsivoidetta käytän aika paljon. Hiukset pesen myös tarjouksessa olevilla shampoilla; tosin en osta ihan mitä tahansa, vaan lähinnä tuttuja merkkejä.

Minä ja 25-v. tyttäreni käytämme samoja rasvoja.
Sopii hyvin äidille ja tyttärelle.
Kiitos 🙂

Huonosti tulee hoidettua, pesu ja rasvaukset kasvoille.Tukkaa pesen kaksikertaa viikossa säännöllisesti en käytä kovinkaan kaikenlaisia muita tököttejä kuin vaahtoa ja hiuslakkaa jos tukan pitää olla jees.

Ois kyllä hyvä paketti voittaa palkinto minulle.Hiuksiani pesen joka toinen päivä,koska päänahkani on arka ja sopivaa shampoota ei ole löytynyt kohdalle,vaikka kymmeniä pulloja on ostettu.
Ihoani hoidan noin kerran päivässä,mutta sekin tahtoo jäädä vähän huonolle hoidolle,couperosa iho vaatii jatkuvaa hoitoa ja aina ei jaksa.
Olen siis aika laiska hoitamaan itseäni.
Halppistuotteet eivät käy minun iholle ja hiuksille,joten jos ostan,joudun pihistämään muusta sen rahan,mikä menee kauneudenhoito tuotteisiin.
tuulalievonen@hotmail.com

käytän vaihtelevasti eri tuotteita hiusten ja ihon hoitoon

Juon paljon vettä ja syön vitamiineja. Tietenkin myös ihon puhdistus aamuin ja illoin, sekä välillä kuorintaa ja naamioita käytän. 🙂

Kiitos hyvistä vinkeistä

Säännöllinen kuorinta ja kosteutus ovat minun ihonhoidin perusta. Ihon on hyvä antaa hengittää ja täten myös meikittömänkin ihon puhdistus on supertärkeää, ilmasta kun toki tulee iholle saasteita. Hiukseni ovat todella vaikeat ja mikään kosteutus ei koskaa ole tarpeeksi, joten hiusravinne saattaisi auttaa luonnonkiharan hiukseni ongelmaan eli kuivuuteen..

Ei tule juurikaan ihoa hoidettua, muutakun kosteutan päivittäin. Vaikkakin ihoni tarvisi syväpuhdistuksen..

Pesen hiukseni päivittäin, sillä iltahommat navetalla tuovat aina mukavan tuoksun kuontaloon. Hiukseni ovat hitaat kasvamaan, luonteeltaan ohkaiset, päänmyötäiset ja rasvoittuvat.
Ihon hoidossa rasvaus/kosteutus unohtuu luvattoman usein.

Ihana paketti arvonnassa 🙂 Huolehdin ihostani rasvaamalla sitä päivittäin. Kesällä käytän aurinkosuojaa. Meikkien kunnollinen puhdistaminen on myös tärkeää.

Käytän Lumenen ja Nivean tuotteita sekä hiukset pesen ZX tyrni värin säilyttävällä shampoolla ja tyrni hoitoainetta.Kasvot ja meikit pyyhin kosteuspyyhkeillä.Elivon tuotteet otan ilolla vastaan jos sellaisia onnistuisin saamaan kokeiltavaksi.Terveisin Pirjo 😊

Olisi kyllä kiva paketti.Ei oikein vuorotyötä tekevänä ja perheellisenä äitinä tule panostettua omaan naamaan.Vuorotyö kyllä naamassa jossain vaiheessa alkaa näkymään.

eipä tule juurikaan hoidettua ihoa,ja sen huomaa,kuivuu ja kiristää

Ihon puhdistan joka ilta ja rasvaan, kuorin silloin tällöin 🙂 hiukset pesen noin joka toinen päivä shampoolla ja hoitoaineella, silloin tällöin käytän hiusnaamiota!

Moi,mukana,tällä hetkellä mul ei mitään kasvopuhdistusainetta,mikä sopisi mun akneiholle.olisi

Ehdottomasti huonosti ja laiskasti tulee ihoa hoidettua!

Ihan vaan ruokakauppojen tuotteilla tulee hoidettua. Pitäisi kyllä panostaa parempaan.

Käytän toistaiseksi Dermalogin tuotteita, en osaa käyttää puhdistustuotteita kun meikin poistamiseen, en koe tarpeelliseksi muuten. Koitan olla ärsyttämättä ihoani ja valita iholle ystävällisiä vaatelaatuja.

Aivan huikean ihana palkinto. Voi kun voittaisin…

Atoopikon ei kannata ottaa riskejä: puhdistan kasvoni iltaisin herkän ihon puhdistusmaidoilla (tällä hetkellä on parikin eri merkkiä käytössä, toinen vessassa, toinen suihkussa), ja sitten läpsyttelen naamaan silmänympärysgeeliä, seerumia ja hoitavaa kasvorasvaa. Aamuisin sitten aloitetaan kasvovedellä, jonka jälkeen rasvataan taas ja hoidetaan silmänympärykset. Niin että rasvaa kuluu! Suihkun jälkeen tietysti myös heti kostean ihon rasvaus kuuluu asiaan, että kaiken kosteuden saa sidottua ihoon. Hiuksia yritän pestä pari-kolmen päivän välein, että hiuspohja pysyisi jotenkin tasapainossa… Ja shampoossa ja hoitoaineessa kaikkein tärkeintä on tuoksu! Sattumalta muuten, kröhöm, omenantuoksu on kyllä ihana 🙂

Iholle useimmiten lähinnä kosteusvoidetta ja silmänympärysvoidetta. Jos olen käyttänyt meikkiä, puhdistan. Hiusten pesu 2-3 päivän välein ja jonkun verran hiuksille jotain hoitotuotteita: latvahoito yms.
hiisukas(at)gmail.com

lushin palashampoolla pesen pään!

Ihoa pitäisi hoitaa paremmin, mm. kuorinta on viime aikoina jäänyt. Pyrin puhdistamaan ja kosteuttamaan päivittäin. Hiuksille shampoo ja hoitoaine joka toinen päivä, lisäksi välillä öljy- ym. hoitoja.

Ihonhoito on ihan perus puhdistusta ja kosteutusta, samoin hiustenhoito jää aika pitkälti shampoon ja hoitiksen varaan. Muistaessani pyrin käyttämään kuorintaa kasvoille ja sekä kasvoille että hiuksille kosteuttavia ja korjaavia naamioita.

Heippa! Pesen hiukset kaksi kertaa viikossa värjättyjen hiusten sampoolla ja käytän hoitoainetta. Hiusnaamioita käytän ehkä pari kertaa vuodessa, aika ei muka koskaan riitä 🙂 Nuorempana minulla oli paksut luonnonkiharat hiukset, jotka ovat lasten saannin ja värjäysten myötä ohentuneet. Kasvot puhdistan puhdistusmaidolla ja kasvovedellä, tekee ihon pinnan kivemmaksi. Sitten laitan yö- tai päivävoidetta ja silmänympärysvoidetta. Meikkivoidetta on pakko käyttää joka päivä, koska kasvoni ovat kirjavat. Olisi tosi ihanaa saada kokeilla hyvää kotimaista sarjaa, ihan huipputuotteet.

Shampoo ja hoitoaine kahdesti viikossa. Kasvoissa vältän saippuaa.

vesi ja sokeri

Voiteet, kalaöljykapselit, ja laadukkaat hiustuotteet ovat käytössä.
Mielellään kokeilisin näitäkin.

Hei,

Pesen lyhyet hiukseni joka toinen päivä, käytän ihan shampoona marketeista saatavia tuotteita,mutta panostan erityisesti hoitoaineeseen. Hoitoaineen hankin kampaajaltani, hänen suositusten mukaan. Tarpeen mukaan käytän hiuksiin jätettävää hoitoainetta (suihke) – varsinkin talvella tarpeen.

Tällä hetkellä olen kasvojen hoidossa suosinut Supermoodin natural beauty -sarjaa. Sarjan ihoöljy on suorastaan kuivaihoisen pelastus, siihen vielä lisäksi seerumi + kerran viikossa kuorinta + naamio. Koska työskentelen toimistolla, jossa ilmaistointi pauhaa, niin välillä on tarpeen apteekista hankkimani kasvosuihke (kosteuttamaan).

Se mitä laittaa ulkoisesti on tärkeää, mutta olen huomannut, että merkitystä on 1) sillä mitä syöt 2) lisäravinteilla. Joten arkeeni kuulukin nykyään merilevätabletit, Berocca ja Carmolis -tipat. Olen vähentänyt merkittävästi valmiiksi maustettujen ruokien hankkimista (mm. kanankoivet, marinoitu liha) – vaan teenkin itse marinadit + suosin erilaisia salaatteja. Viimeisin suosikkini on kurkku-fenkolisalaatti.

Lopuksi on todettava, että riittävä uni on todella, todella tärkeää. Someton aika klo 22:00 jälkeen on parantanut unenlaatuani merkittävästi, olen myös panostanut 1) tyynyyn 2) sänkyyn.

Perus marketin tuotteen on käytössä ihon ja hiusten hoidossa. Olisi mukavaa kokeilla näitä:-)

Hiusravinne vähentänyt huomattavasti hiusten lähtöä

shampoo ja hoitoaine, kasvoille jos Sebamediä

Hiukset pesen joka toinen päivä, meikkaan lähestulkoon joka päivä, illalla meikin puhdistus ja kasvojen rasvaus

Oi ihana tuotepaketti! Käytän harvoin meikkiä (silloinkin lähinnä BB-voide plus ripsari linjalla mennään!) yrittäen pitää kasvoni ihon mahdollisimman hyvänä. Kasvoni kuitenkin pesen vähintään iltaisin, mutta usein myös aamuisin jos aamu-hitaudeltani kerkiän 😀 Hiuksiani pesen noin joka toinen päivä, nyt Briorionin tuotteilla, sillä hiukseni ovat kovin kärsineet vaikken niitä värjää/föönaa lainkaan. Minulla on atooppinen iho sekä lievä EB-tauti, joten kosteutus on kaiken A ja O! Käytän lähinnä perusvoiteita (Lipolan) ja Ceralan öljyä. Tummeli on käsien paras ystävä! Vähnäalkioöljyn käytön juuri aloittaneena tuotepaketti houkuttelee luvattoman paljon 😀

Syömällä monipuolisesti, huolellisella puhdistuksella ja antamalla hiusten kuivua itsestään 🙂

Hiustenpesu kahden tai kolmen päivän välein, harjaus ehkä kerran puolessa vuodessa 😀 Ei mene tää tukka onneksi helposti takkuun, mutta ei kyllä pysy kampauksetkaan ilman älytöntä lakkamäärää.
Kasvojenpesu iltaisin, kasvovesi ja kunnon kerros paksuhkoa rasvaa yöksi, sy-voide myös käytössä. Talvisin käytän usein jotakin seerumia tuomaan lisäkosteutusta. Aamuisin laitan vain rasvaa yön jäljiltä kuivuneelle iholle. Meikkiä en juurikaan käytä, mutta ripsivärin poistan aina erikseen silmämeikinpoistoaineella.
Minulla on herkkä iho, joten katson tarkkaan, millaisia tuotteita ostan ja käytän. Nämä Elivot ovat ainakin tähän asti sopineet hyvin!

Hiustenhoidossa tärkeintä on hellävaraisuus; saunaan myssy, ei harjata hiuksia märkänä ja harvoin peseminen. Kasvot puhdistan aamuin illoin, käytän kasvovoidetta, silmänympärysvoidetta ja illalla seerumia. milla.mikkonen1@luukku.com

Kasvot puhdistan joka ilta ja hiukset pesen joka toinen ilta. Usein aamuisin huuhtelen kasvot vain vedellä ja laitan kosteusvoiteen. Vaihtelen tuotesarjoja mutta meikin puhdistukseen käytän silloin tällöin kookosöljyä. Se käy hyvin myös ihon kosteuttaiseen.

Hei ihania tuotteita!☺ Olisipa mahtavaa voittaa nämä tuotteet tulisi todellakin tapeeseen! Hoidan päivittäin ihoani pesen kasvot ja meikit tietysti meikinpoistoaineella ja rasvaan aamuin illoin kasvot joskus teen myös kasvonaamioita. ☺ hiuksia olen yrittänyt hoitaa parhaani mukaan koska haluan vihdoin ja viimein terveet ja kiiltävät hyväkuntoiset hiukset olen ne pilannut vaalentamalla ja suoristusraudan kovalla käytöllä niin, että tukka on ollut jo 10vuotta pelkkää kuollutta hamppua. 😦 nyt olen ollut pian jo vuoden vaalentamatta ja värjäämät hiuksia ja suoristusrautaa en käytä enää jokapäivä vaan kerran viikossa/kahdessa ja juurikasvu on valtava 😃 käyn parturissa 2kk välein tasottamassa latvat pian on vihdoin oma väri päässä ja tukka kiittää! Olisi mahtava voittaa erityisesti nämä hiustuotteet joilla tukka pysyy jatkossakin hyvässä kunnossa! 😍

Pesen hiukset päivittäin tai kahden päivän välein. Käytän Energen-tuotteita, koska minulla on hiustenlähtöä ja katkeilemista. Käytän myös Energen-hoitoainetta ja seerumia. Ihoa hoidan myös huolellisesti, ja olen nyt ottanutkin jo käyttöön aurinkosuojavoiteen kasvoille.

Pesen hiukset joka toinen päivä tresemmen tuotteita käyttäen. hoitoaineen ja shampoon lisäksi en käytä muita hiustuotteita. Kasvoja rasvainen perinteisellä nivean kasvorasvalla! 🙂

Hiukset pesen päivittäin ihan markettituotteilla ja kasvot pesen ja rasvaan aamuin illoin. Myös kasvonaamioita teen satunnaisesti.

Ihan liian laiskasti tulee hoidettua, pitäisi enempi hoitaa erityisesti kasvoa. Hiukset pesen noin joka toinen päivä ja kasvoa hoidan aina kun jaksan ja muistan!

Mukana arvonnassa.
Pesu joka aamu ja ilta, välii kasvovesi ja voide. Vähä ahkerammin olis syytä hoitaa. Tyhmä ”tekosyy” mutta tmkarmea univaje ni ei oo vaan jaksanu. Että on oma itte kyl jääny niin retuperälle 😉 hiuksia hoidan sillai et en pese joka päivä, välii öljyhoito oliiviöljyllä, sit on selvittävää suihketta dermosililta.

Pesen hiuksiani joka päivä.
Hiukseni ovat ohuet ja kuivat ja elottoman oloiset.
Kasvojen iho on ongelmallinen herkkä ja ruti kuiva.
Kovin rasvaiset voiteet saavat ihoni kukkimaan välittömästi.
Haasteellista löytää niin hiuksille kuin kasvoillekin sopivat tuotteet.
Haluaisin kovin päästä kokeilemaan josko nämä tuotteet sopisivatkin minulle.
garanbola(at)gmail.com

Pesen kasvot aamuin illoin natusan baby pesunesteellä mikä hellävaraisesti puhdistaa herkänkin ihon ja poistaa meikin, kuulostaa hassulta mutta toimii! Ihoni on paremmassa kunnossa kun koskaan ja muutama mammakaveri suosii samaa naaman pesuun 😀 rasvaus päälle.Hiukset pesen joka toinen päivä, pesun jälkeen hiuksiin jätettävää hoitosuihketta ja hiusöljyä. Sillon tällöin hoidan hiukset kookosöljyllä joka saa vaikuttaa yön yli. Ja harjaan monta kertaa päivässä!

Hiukset pesen noin joka toinen päivä. Käytän shampoota ja hoitoainetta. Imetysaikana hiuksia lähti jotka jo alkaneet vähän kasvaa takas joten tuo hiusravinne kuulostais hyvältä 🙂 Kasvot pesen iltaisin herkän ihon aineilla ja rasvaan.

Hoidan ihoani puhdistamalla ja kosteuttamalla, juon vettä ja syön ravinteikasta ruokaa, lisävitamiinit purkista. Hiuksia hoidan niin, että en käsittele niitä liikaa.

Hoidan ihoani aamuin illoin, ilataisin lisäksi kuuluu myös meikinpoistoaineen käyttö, sekä rutiinina aamuin illoin kasvovesi ja päivä/yövoiteet. Pari kertaa viikossa käytän kuorintavoiteita sekä kosteuttavia kasvonaamioita.
Kauneushoitolassa en käy kun satunnaisesti, hyvä jos kerta vuoteen… 😉
Saunassa viihdyn myös useita kertoja viikossa ja toivottavasti ihoni myös hyötyy tästä löylyjen ihanuudesta.:)

Tarpeen olis tää voittopaketti. Hoidan kyllä voimieni mukaan kasvojani ja hiuksia.

vaihtelevasti hoidan, välillä innostun tekemään erilaisia hoitoja ja välillä vaan ihan perusjutut

Pesen ja rasvaan aamuin illoin, rasva ei tosin taida olla edes kasvojen iholle tarkoitettua..
Hiuksia pesen kaksi-kolme kertaa viikossa, muuta en niille oikeastaan tee..

Pyrin käyttämään mietoja ja turvallisia tuotteita. Itsen hoito tahtoo välillä unohtua arjen kiireistä, mutta tärkeä juttu.

Ehdottomasti mukaan! Lasten myötä ihon- ja hiustenhoito on jäänyt oikeastaan kokonaan, kun ennen taas keskityin niihin vähän ”liikaakin”. Varsinkin hiukset alkaa olla aika kurjassa kunnossa, joten ois kiva päästä kokeilemaan josko näistä ois apua ja hemmotella vähän itseään 😊
hennasusalehtonen@gmail.com

Mukana! Elivon tuotteet ovat kiinnostaneet, eritoten tuo hiusravinne. Esikoisen synnyttyä hiukset lähtivät ja olivat pitkän aikaa kamalassa kunnossa. Nyt uuden raskauden myötä hiuksetkin ovat taas paremmat kuin aikoihin, mutta aika lyhytaikainen ilohan tämä on. Kasvoni pesen päivittäis kasvojenpuhdistusaineella, käytän kasvovoidetta sekä silmänympärysvoidetta. Dermosilin tuotteet käytössä tällä hetkellä, mutta milloin mitäkin käytössä ollut. Hiuksia pesen ja hoidan erittäin hienolla suomalaisella mustikkashampoolla&hoitoaineella. Vartaloa tulee tällä hetkellä raskauden takia rasvattua kookosöljyllä. 🙂

Mukana arvonnassa! Aiemmin minulla oli kunnon tuotteet sekä ihon- että hiustenhoidossa. Nyt jäänyt vähemmälle lastenhoidon viedessä rahat ja ajan. 😀 Tämä olisi hyvä aloituspaketti.

Käytän juuri nyt Olivia Kleinin ihonhoitotuotteita jotka viehättävät luonnollisilla ainesosilla. Herkkä ja atooppinen ihoni sietää niitä hyvin.

Aamuin ja illoin huolellinen puhdistus kasvoille. Kerran viikossa sokeri-sitruunamehukuorinta. Hiuksille kookosöljyä ja hunajaa kerran kuussa pehmittämään.

Ihonpuhdistus ja kosteusvoiteet ovat päivittäisessä käytössä. Parhaat mahdolliset ne ei tällä hetkellä ole. Ihoni on muuttunu viime aikoina aika paljon minkä takia on ollut vaikea löytää sopivia ihonhoitotuotteita. Kuorinta ja naamio pitäisi myös uusia. Hiustenhoidossa olisi enemmän parannettavaa. Shampoo ja hoitoaine löytyy. Joskus kalliimpia ja joskus marketin halppiksia. Kookosöljyä joskus muistan laittaa kuiviin latvoihin. Hiusnaamioo tai muita en muista milloin olisin viimeksi käynyt kampaajallakin tulee liian vähän käytyä.

Illalla ihonpuhdistus mustikkapalasaippualla ( kasvoille tarkoitettu, merkkiä en muista), kasvovettä, ja silmänympärysvoide sekä kasvovoide. Hiukset pesen kolmesti viikossa, eri merkkisiä tuotteita vaihdellen sen mukaan miltä hukset ja päänahka tuntuu: Shampoo, hoitoaine, hiuksiin jätettävä hoitoaine, sekä muotovaahto. Annan hiusten yleensä kuivua vapaasti. En meikkaa. Ihoni on hyväkuntoinen, mutta herkkä ympäristön lämpötilanvaihteluille. Olen monikemikaaliyliherkkä astmaatikko.

Voi kuinka mielelläni kokeilisin näitä tuotteita, minulla kun on ihon hoito todellakin ongelmallista , millään en löydä oikeita tuotteita.
Olisiko vastaus tässä ELIVO ?
Samoin hiukseni ovat minulle murheenkryyni ohuet kuivat elottoman oloiset 🙁
Voi kuinka ilahtuisin jos pääsisin testailemaan näitä tuotteita, niin kannustavalta tuo sinun tekstisi vaikuttu 🙂

Kasvot pesen päivittäin Dermosilin puhdistusvaahdolla. Lumenen päivä-, sekä yövoide käytössä.
Hiukset pesen maerkettien shampoolla joka toinen päivä. Hiukset ovat mulla todella kuivat, joten hiusnaamio kerran viikossa. Hoitosuihketta kuluu paljon 🙂
ihana tuotepaketti!

idahanninen@hotmail.com

Hiustenhoidossa ei juurikaan muuta, kuin shampoo ja hoitoaine. Kuivan ihon hoito onkin ongelmainen…puhdistusta ja rasvaa jos jonkinmoista,sitten meikit päälle ja illalla taas puhdistus ja rasvaa.

Kasvojen hoitotuotteet ja voiteet ovat käytössä päivittäin mutta nekin voisi olla aina paremmat. Viime aikoina ihoni on muuttunut ja sopivia ihonhoitotuotteita on ollut vaikea löytää.Kuorinta ja naamio pitäisi myös uusia. Hiustenhoidossa olisi enemmän parannetavaa. Shampoo ja hoitoaine löytyy. Välillä kalliimpia ja välillä tyydyn kaupan halppis tuotteisiin. Kookosöljyä joskus muistan laittaa kuiviin latvoihin.

Kasvoille kuorinta joka toinen päivä suihkun yhteydessä, jolloin myös pesen hiukset jollain marketin halpisshamppoolla ja hoitoaineella. Rasvaan kasvot nivean päivävoiteella. Muuta ihoa en ole oikeen hoitanut. Ja hiuksetki vaan on mitä on ku ei opiskelijana oo hirveesti varaa mitään hyviä hoitotuotteita hommailla.

Ihoa ja hiuksia tulee laiminlyötyä todella paljon. Minulla on atooppinen iho joten siitä huolehtiminen olisi erityisen tärkeää. Hiuksissani käytän vain perus shamppoota sekä värjään hiuksiani todella usein, joten sen taki myös niistä pitäisi huolehtia paremmin

Puhdistan iltaisin kasvot meikinpuhdistusaineella, jonka jälkeen laitan kosteuttavan kasvorasvan ja silmänympärysvoiteen tummille silmän alusille. Minulla on herkästi kuiva iho.

Ihana voitto olisi 🙂 Hiuksiani hoidan laadukkaalla shampoolla ja hoitoaineella + lämpösuojatuotteilla ja hiusöljyllä. Kasvot puhdistan aamuin illoin ja kosteutan seerumilla ja voiteella. Ja tietty käytän myös silmänympärysvoidetta – silloin kun muistan 🙂

Itsellä myös kasvojen hoito jää välillä hieman paitsioon, samoilla linjoilla mennään, kun sielläkin! Hiuksissa luonnonkiharaa, niitä muistettava hoitaa/kosteuttaa, muuten kyllä huomaa mikäli hoitoaine jää laittamatta!! Nää tuotteet vaikuttaisi tosi mielenkiintoisilta! 🙂

Omasta itsestä huolehtiminen meinaa vauva-arjen keskellä unohtua, joten käytössä olevien muutamien tuotteiden tulisi olla sitäkin laadukkaampia.
cicko_@hotmail.com

Huonostihan ihoa&hiuksia tulee hoidettua. Näin pikkulapsen vanhempana on niin ”kiireinen” että oman ulkonäön hoito väistyy lapsen asioiden tieltä.. Vaikka eihän sen näin tarvitsisi mennä.

En ihan ymmärrä, miksi näitä ”sähköpostiosoite kommenttikenttään” -arvontoja. Pitäisi olla tänä päivänä jo selvää, ettei se ole fiksua useastakaan syystä eikä ehkä edes laillista, sillä tämä voidaan tulkita henkilörekisteriksi. Vaihtoehtona on järjestää arvonta esim. niin, että osallistuja laittaa sähköpostiosoitteensa vain kysyjälle niin kuin näissä kommenttikentissä, jos ei omaa sähköpostiosoitetta ole ilmoitettu omassa blogissa, jonne linkki.

Kivaa on, että on arvontoja, mutta kaikki osallistujat ei selkeästi ymmärrä, mitä haittaa tällaisesta voi olla ja järjestäjällä on tietty aina suurempi vastuu.

Sä olet niin kaunis ja hitto, miten kuulas iho sulla näyttää olevan 🙂

Olisi kyllä mielenkiintoista päästä testaamaan Elivon tuotteita, ne kun ovat mulle vieraita. Olen kyllä nähnyt mutta ei ole tullut kokeiltua (vielä) 😀 muuten mulla on kyllä aika tarkat ihonhoitorituaalit, kasvot tulee pestyä ja rasvattua aamuin illoin ja noin kerran viikossa myös kuorittua. Käytän myös parin viikon välein mutanaamiota ja silloin tällöin myös nenälle laitettavaa mustapäänaamiota 😀 kasvojenpesussa mulla on apuna Remingtonin kasvoharja ja omistan myös Rion kasvosaunan, jonka kanssa höyryttelen naamaa silloin tällöin (liian harvoin :D).

Hiukset mulla on ihan hävyttömän huonossa kunnossa, juurikasvu loistaa ja kaksihaaraisia löytyy! Pesen hiukset joka päivä, mikä on varmasti liian usein ja suihkussa käytettävän hoitoaineen lisäksi läträän hiuksiin arganöljyä sun muita mömmöjä, joiden muka pitäisi hoitaa hiusta. Mun hiukset kasvaa aika hitaasti eivätkä ole todellakaan tuuheat, joten olisi ihan mahtavaa päästä kokeilemaan hiusravinnetta! Pidän siis sormet ja varpaat ristissä, että voitto osuisi tänne!! 😀

Mukana ollaan! Käytän kaikkia ihan erilaisia tuotteita aina fiiliksen mukaan 😀 Nämä vaikuttavat kyllä oikein hyviltä.

Kasvoille päivittäin pesu ja rasva, viikoittain kuorinta.Harvoin kasvohoidossa. Hiukset pesen 2-3x/vk

Hoidan kaupan ja kampaamon shampoilla ja hoitoaineilla vuorotellen hiuksiani. Kuivat usein johtuen lääkkeistäni ja sairaudesta. Ihoani puhdistan vedellä pesten ja kasvovedellä sekä voiteina vanhenevan ,kuivan ihon voiteita apteekista. 😉

kailee61@hotmail.com

Kasvoille päivittäinen pesu ja rasvaus. Kerran viikossa kuorintaa.
Hiuksille pesu n. joka toinen/3 päivä ja suihkun jälkeen aina hiusöljyä.
Siinäpä nuo

suvis96@suomi24.fi

Mun ihon ja hiusten hoito on aika huonossa jamassa. Hiukset pesen perus markettishampoolla ja käytän hoitoainetta pesun jälkeen… sekä syn biotiinia sisältävää valmistetta… jotain kohennusta kaipaisin, mutta en jaksa etsiä.

Kasvojen ihoa pesen vedellä ja välillä puhdistusgeelillä .. putsaan kasvovedellä ja laitan kosteusvoidetta.
Muuta ihoa pesen saippualla, välillä kosteusvoiteella ja rasvaan kookosöljyllä. Ihottumakohtia rasvailen milloin milläkin, välillä joku rasva tehoaa, väillä toinen…

Kasvojen hoitoon käytän Nivean ja Dermosilin tuotteita. Hiukset pesen joka toinen päivä markettishampoolla ja hoidan niitä hoitoaineella. Käytän myös hiuksiin jätettävää hiusöljyä, joka mm. pehmentää hiusten kuivia latvoja ja tuo niihin kiiltoa.

Kasvoille päivittäin pesu ja rasva, viikoittain kuorinta ja naamio. Harvoin kasvohoidossa. Hiukset pesen 2-3x/vk, vältän kuivaajaa. Nukun hiukset auki.

Pesen hiukseni ihan normi kaupan shampoilla.. Koskaan en ole värjännyt hiuksiani.ihoa hoidan käsikauppa valmisteilla

Hoidan ihoa säännöllisesti joka päivä, tässä iässä (45) jo tietää sen tarpeellisuuden. Aamuisin vesipesu ja rasvaus, iltaisin pesu, kasvovesi, BHA kuorinta, seerumi ja voide. Aurinkoon aina suojakertoimet. Vaikka kuinka hyvin hoidan, iho pukkaa hormooni näppyjä. Hiukset pesen joka toinen päivä, on ollut hankala löytää oikeat aineet raidoitetuille hiuksille, jotka hoitaa tarpeeksi tekemättä liian raskaiksi. Olisi hieno kokeilla näitä tuotteita, en ole aiemmin tutustunut sarjaan!

Kasvot pesen ja rasvaan päivittäin aamuin illoin. Hiukset pesen joka toinen päivä.

Mä käyn puolivuosittain kasvohoidoissa ja lisäksi rasvaan ihoni aina suihkun jälkeen eli joka 2. päivä (kesällä usein joka pvä). Kasvot rasvaan aamuin illoin, mutta mulla ei ole varaa hienoihin, kalliisiin rasvoihin, vaan rasvaan ihan markettien Nivealla. Hiuksiin syön joka pvä yhden kapselin biotiinia. Mulla onkin aika ohuet hiukset, koska joudun reumaan käyttämään niin voimakkaita lääkkeitä. Niiden takia oon menetttänyt kyl aiemmin paljon paksummat hiukseni. Mutta kauneudenhoitorutiinit on mullekin tärkeitä, koska elämässäni on niin paljon kipua. Tulee parempi olo, kun edes osaltaan tuntuu hyvältä:)

Mä pilasin oman paksun tukkani n. 5 vuotta sitten, kun menin ottamaan hiustenpidennykset. Nyt hiukseni ovat todella lyhyet ja ohuet ja tämä oliskin kiva voittaa ja todella tarpeellinen! <3 tällä hetkellä hoidan hiuksiani hyvillä pesuaineilla, hiusyöljyillä ja beetakaroteenilla, en käytä suoristusrautaa tai muitakaan lämpölaitteita, hyvästä hoidosta huolimatta en ole vielä huomannut tehokasta pelastusta hiuksilleni! Ihoa hoidan vähän laiskasti, pitäisi skarpata siinä suhteessa myös!

Pesen kasvot aamuin illoin, käytän naamioita, kuorintaa, kosteuttavia voiteita jne. Hiukset joudun pesemään päivittäin, koska erittäin ohuet hiukseni rasvoittuvat todella nopeasti. Käytän hiuksiin jätettäviä hoitoaineita ja kerran viikossa kookosöljynaamion.

Olis kiva kokeilla. Iholle peruspuhdistus ja kosteutus. Hiukset tosi hennot.

Tällä hetkellä hoidan aika huonosti. Johtuen siitä, että odotan kolmatta lasta ja pahoinvointia on vaikka muille jakaa!

Kasvojen pesu ja rasvaus päivittäin. Hiukset pesen myös joka aamu!

Käytän hiuksiin pelkkää shampoota ja jos iholle jotain kosteusvoidetta!

Madaran kuorinta ja syväpuhdistavia naamioita käytän ku muistan, hiustenpesuun tigiä tällä hetkellä. Etenkin hiuksiin pitäs panostaa…. Ovat ihmeellisille ”kiharoille” vääntyneet vuosi raskauden ja imetyksen jälkeen.

inkerialiisa@gmail.com

Kasvoille laitan erisan tuotteita. Hiuksiin laadukkaita shampoota ja hoitoainetta.

Vedenjuonti ja monipuolinen ravinto 🙂

Oi nää tuotteet on niin ihania, tarpeen kyllä olisivat hiukseni ovat elottomat ja kuivahkot. Ihon puhdistus meinaa unohtua kiireellisyyden takia. Arjen luxusta sais näistä tuotteista…

tarpeen olisi

Puhdistus, päivävoide, iltaisin kasvovesi, yövoide. Hiuksia vain pesen ja laitan hoitoainetta.

Hiukset pesen aamuisin. Hoitosuihketta päivittäin ja öljyä silloin tällöin. Ihon puhdistan aamuin illoin. Yövoide ja päivävoide päivittäin ja erilaiset tehohoidot sekä kuorinta pari kertaa kuukaudessa Hiukset, päänahka sekä iho voivat kohtalaisen hyvin. Jalkojen ja käsien ihossa olisi toivomisen varaa.

Ihonpuhdistus kasvovedellä, päivävoide, iltaisin puhdistusaine ja kasvovesi, olen hiukan kasvovesiriippuvainen… ja yövoide. Hiukset vain shampoo ja hoitoaine.

Hoidan ihoani ja hiuksiani perustuotteilla lapsiperheen arjen rumban keskellä.
sininen00@gmail.com

Meikkeinä käytän vain rajausta silmiin, joskus ripsiväriä. Huulipuna kuuluu vakioihin. Silmät putsaan meikinpoistoaineella, kasvot yleensä vedellä, silloin tällöin saippualla tai puhdistusaineella. Yö-/päivävoiteita epäsäännöllisesti. Hiuksille shampoopesu ja hoitoaine, päänahalle hiusvesi.

Hiukset tulee pestyä kolme kertaa viikossa milloin milläkin marketin shamppoolla..kuivaa ja herkkää ihoa joudun rasvailemaan usein. Käytössä ihan perusvoiteet ja välillä jotain erityisempää kasvorasvaa.
eehyttynen@gmail.com

Pesen hiukset yleensä kerran päivässä ja käytän hoitoainetta joka päivä. Arkisin käytän myös kiiltosuihketta kuiviin hiuksiin.

Hoidan ihoani hyvillä tuotteilla ja hiukset pesen pari kertaa viikossa kampaajalta ostetuilla tuotteilla

Tällä hetkellä pienen 3kk prinsessan äitinä on jäänyt rehellisesti omat ihonhoito rutiinit täysin retuperälle, kun hyvä jos suihkussa ehtii käymään pikaisesti. Joka päivä koitan kuitenki aamulla pestä kasvot puhdistusaineella ja heittää silmänympärysvoidetta ja kasvorasvaa, mutta ens kuussa kun tulee hurjat 30 vuotta jo mittariin niin tehokkaammat voiteet olisivat paikallaan.
Vartalon iho on rutikuiva etenkin käsieniho, joka johtuu jatkuvasta pyllyn pesusta ja veden kanssa läträilystä; iltaisin siis kunnon käsirasvavoide kerros tassuihin ja nukkumaan pariksi tunniksi. Raskausarpiin olen kerran viikossa enää ehtinyt/muistanut laittaa öljyä, mutta jospa siitäkin saisin pian taas säännöllisen rutiinin.
Hiukset pesen ihan perus shampoolla ja hoitoaineella, mutta kiitos imetyksen niin hiuksia tipahtelee melkoisesti ja hiukset ovat todella kuivat ja takkuuntuvat helposti. Aiemmin hiukseni ovat olleet todella hyvinvoivat.

Tämmöinen hemmottelupakkaus olisi nyt todellakin paikoillaan motovoimaan taas parempaan hoitorutiiniin ja itsestä huolehtimiseen.

zhut_@hotmail.com

Hoidan ihani herkän ihon apteekkituotteilla, Elivoa olisi kiva kokeilla. Hiuksiin olen kokeillut melkein kaikkea, no hope.

Kaipaan hiuksille jotain uusia, hyviä tuotteita. Hiukseni ovat ohuet, tyypilliset suomalaiset ja kaipaavat uusia tuotteita vahvistuakseen.

Aivan vähäistä peushoitoa iholle. Hiukset ovat tällä hetkellä ajeltu aivan lyhyiksi melko laaja-alaisen pälvikaljun vuoksi, joten niitäkään en tarvitse ihmeemmin hoidella. Ravintolisiä kylläkin käytän.

turrimurri@netti.fi

Hoidan herkkää ihoani pH-tuotteilla ja luonnonkiharoihin hiuksiini käytän arganöljytuotteita

Ihonhoito kasvojen osalta on puhdistus ja rasvaus aamuin illoin. Vartalon ihoa muutaman kerran viikossa.
Hiusten kanssa olen vähän laiska hoitorutiineissa, mikä valitettavasti näkyy.. perus shampoopesu ja hoitoaineen käyttö. Satunnaisestimitään muuta.

monipuolisesti hakemalla itselle ne juuri sopivimmat tuotteet.

Hoidan ihoani ja hiuksiani säännöllisesti ja kaikkien ”sääntöjen” mukaan 🙂

Allergian takia joudun puhdistamaan ja rasvaamaan ihoa joka päivä. Hiuksia hoidan shampoolla ja hoitoaineilla, jotka ei kyllä tehoa tukkaan sitten ollenkaan. Olispa hienoa kokeilla elivon tuotteita

Ihan perushoitoa eli aamulla kasvovettä ja päivä- ja silmänympärysvoide, meikkivoidetta on pakko laittaa, kun on punakirjavuutta iholla. Illalla puhdistusmaitoa ja yö- ja silmänympärysvoide. Tosi harvoin jaksan kuoria kasvoja. Iho on kuivunut talvella ja tuntuu, ettei oikein mikään riitä kosteuttamaan. Myös vartalon iho ja hiukset ovat kuivat. Olisi hienoa päästä kokeilemaan luotettavaa kotimaista sarjaa.

Shampoo ja hoitoaine ovat luonnonkosmetiikkaa. Samoin kasvovoiteet ja seerumit. Kerran viikossa käytän kuorintaa ja kasvonaamiota.

Kuorin ihoani säännöllisesti ja myöskin joudun rasvailemaan päivittäin.
Hiuksiini käytän hiusöljyä ja hiusta kosteuttavaa tuotetta.

Hiusten pesu kaksi-kolme kertaa viikossa sekä hoitoaina. Käytössä myös hiusnaamio pari kertaa kuussa sekä ldHairin Niophlex tuote kerran viikossa. Ihonhoitorutiinit oavat amulla kasvojen pesu, kasvovesi, seerumi ja päivävoide. Iltarutiinit samat, paitsi sisältää kasvojen puhdistuksen vaahdolla sekä yövoiteen. Lisäksi viikottain kasvojen kuorinta ja naamio. Siinäpä se.

Syön biotiinia ja käytän öljyjä.. Toki raskaus pitää hiuksia hyväkuntoisena vielä hetken, hirvittää kyllä että millainen sulkasato on taas piakkoin :S

Eipä tule muuta tehtyä, kun pari kolme kertaa viikossa suihkussa käynnit – käsiä tietysti pestään useampaanki kertaan päivän mittaan 🙂 mutta rasvaaiset yms. tuppaa kyllä totaalisesti unohtumaan.. No käsiä muistaa rasvailla viimeistään silloin, kun rystyset alkaa olemaan niin kuivat, että halkeilee..
Naaman rasvaus tuppaa olemaan myös ns. kuralla – eli silloin saattaa vähä perusvoidetta sipasta kun käsiäkin rasvaa siinäpä se ”kauneudenhoito” sitten onkin..
Jaa, noh – huulirasvaa käytän kyllä aikalailla päivittäin, mutta sitähän ei lasketa 🙂
Kauneushoidoista näen lähinnä vaan haaveunia..

Hoidan kyllä, usein aktiivisesti, joskus pääsee unohtumaan .

Puhdistan ja rasvaan ihoni päivittäin, olen myös ruvennut käyttämään lisäravinteita, lähinnä hiusten ohenemisen takia.

joka toinen päivä pesu shampoolla ja hoitoaineella. joskus teen hiusnaamion

Näin talven jälkeen kuiva ihoni kaipaa kuorintaa sekä syväkosteuttavaa ja ravitsevaa hoitovoidetta. Samoin hiukseni tarvitsevat kosteutta ja tietysti uutta väriä.

Käytän viikottain kasvo- ja hiusnaamioita ylläpitämään kasvojen ja hiusten hyvinvointia. Lisäksi tietenkin puhdistan kasvoista pois meikin joka päivä ja käytän öisin kosteusvoiteita.
katakoo-94@hotmail.com

Ihonhoidossa kasvoihin huolellinen puhdistus iltaisin ja yövoide. Aamulla huuhtelu viileällä vedellä ja päivävoide ennen meikkausta. Suihkun jälkeen koko vartalon rasvaus. Hiuksia pesen luonnonmukaisella shampoolla, olen jättänyt kaikki ”mousset ja kiinnitykset” pois.
T: Titta

Meikkituotteita käytän aina kun pitää kotoa poistua, jonkinlainen ”naamari” tulee väännettyä. En ole keksinyt rasvaiseen ihooni mitään sopivaa päivätuotetta, joten hoito siirtyy yöhön. Yötävasten laitan argan öljyä ja nyt keväällä porkkanaöljyä, että vähän iho päivettyisi terveellisimmin. Hiuspohja on ollut ongelmallinen pitkään, kutisee enkä saa rauhoitettua sitä edes apteekkituotteilla, toivon että rauhoittuu kunhan pipokausi päättyy. Uskoisin hyötyväni ravinteista.

Käytän meikkiä kun olen ”ihmisten ilmoilla”. Ihoni näyttää silti huonolta kun meikkiä käytän. Olen kokeillut jo liian paljon eri meikkejä, mutta perussyyhän on ihossani. Käyn kerran vuodessa syväpuhdistuksessa ja samalla tehdään tehokosteutus, useampaan kertaan ei ole varaa. Käytän puhdistusaineita, kasvovettä ja kosteuttavaa voidetta, mutta ei auta. Onneksi hiukseni ovat paremmassa kunnossa, kiiltoa saan kun käytän vähän öljyä kuiviin hiuksiini.

Hieman liian laiskasti, se minulle oikea hoitoainesarja on vielä hieman hakusessa. Näitä tuotteita olisi kiva päästä kokeilemaan, ne vaikuttaisivat olevan oikein hyviä 🙂

Tuntuu että tarttee kaikenlaista lisäravintoa vaan lisää ja tarve kasvaa iän myötä….

Puhdistan kasvot meikinpoistoaineella, tai sitten pesen pelkällä vedellä, jos ei ole meikkiä. Käytän vain luonnonkosmetiikkaa, joten ehkä sekin vaikuttaa ihoni kuntoon. Kasvoille laitan yöksi erilaisia öljyjä ja seerumeita, esim. absolution. Nyt Thaimaassa päivisin laitan kasvoille kookosöljyä ja illala aloe veraa kasvoille. Hiukset pesen luonnonkosmetiikan shampoolla.

Liian laiskasti, pitäisi hieman reipastua ihonhoidon suhteen.
sari.lamminpaa (a) gmail.com

Päivittäisten hoitorutiinien lisäksi viikottain ainakin kerran kuorin ihon, käytän kasvonaamiota ja hiusnaamiota.

Hei! Kasvojen ihoa pesen aina vaihtuvilla tuotteilla; tykkään kokeilla kaikkea uutta! Ja rasvaus tietenkin päälle, vielä löytämättä ”the” naamarasva tälle pintakuivalle iholleni. Kuorinta kerta viikkoon, naamioita aina silloin tällöin kun muistaa käyttää. Hiukseni ovat paksut ja pitkät joten pesen ne vain kerran viikkon, kyllä vain. Pesun jälkeen reilusti hiusöljyä ja vaalennetut kutrit pysyvät hyvänä taas viikon. Eniten kiinnostaa tuo hiusravinne!

Hoidan kasvojani ihonpuhdistusaineella ja päivittäisessä rasvaamisella. Pesen aina kylmällä vedellä, koska se virkistää. Hiuksia hoidan tavallisten hoitotuotteiden lisäksi hiusmaskeilla, -öljyllä ja -suihkeilla.
anniinaparviainen97@gmail.com

Puhdistus ja kosteutus aamuin illoin kasvoille. Hiustenhoidossa hyvät aineet, erityisesti hiusöljyä käytän päivittäin.

Meikin puhdistus ja rasvaus päivittäin. Kasvonaamio ja kuorinta aina sillon kun jaksaa ja muistaa.
Min-kki@hotmail.com

Runsas veden juonti ja päivittäiset vitamiinit auttavat sisältäpäin ihoa ja hiuksia.

Hiukset ja iho hoituu mahdollisimman vähillä kemikaaleilla.

anne.kgitahi@gmail.com
Olen kasvattanut tukkaa jo parisen vuotta ja kaksihaaraisia tuntuu olevan paljon sekä koko elinikäni olen kärsinyt kuivasta päänahasta. Ihossa on vähän akne arpia jäänyt teini iästä ja iho on välillä myös todella kuiva. Neljä lasta kun on niin laiminlyön todella paljon omaa kauneuden hoitoa. Olen mennyt Lidl kasvovoiteilla ja kookosöljyllä ja markettien shampoilla ja hoitsikoilla. En ole myöskään ikinä kokeillut näitä arvonnan tuotteita. Ihan uusi sarja minulle. Toivottavasti onnetar suosii !

En ole vielä kokeillut k.o. tuotteita mutta aion ainakin kokeilla, olisiko niistä minullekin apua, ohut tukkainen kun olen.
leila.nahkola@saunalahti.fi

Nämä tulis kyllä tarpeeseen! Ihoa hoidan puhdistamalla kasvot päivittäin meikinpoistoaineella ja rasvaamalla. Vielä en ole käynyt kasvohoidossa, mikä olisi kyllä jo aiheellista 31-vuotiaana. Hiuksiin käytän joskus öljyhoitoa.

susanna.sarre@gmail.com

Voi kun tää ois ihana palkinto! <3

Hiuksia olen alkanut hiljattain ystävän suosituksesta pesemään kananmunankeltuaisella. Saattaa kuulostaa todella kummalliselta mutta todella puhdistaa hiukset luonnollisella tavalla ja saa tukan tuntumaan tuuhealta.
Ihonhoidossa olen auttamattoman laiska, meikkiä en juurikaan käytä joten putsaus tapahtuu oikeastaan vain suihkun yhteydessä vedellä ja kosteutus kookosöljyllä. Ruusuvettä sisko suosittelee ja se on hankintalistalla itsellekin. 🙂

Sähköposti: emmarsnen@gmail.com

Melko laiskasta hoidan sekä ihoa että hiuksia, mutta silloin tällöin käyn kyllä kauneushoitolassa ja kampaamossa niitä hoidattamassa =). Mukaan kivaan arvontaan!
siinatar@gmail.com

ylitalo.hanne@gmail.com

Käytän säännöllisesti hiusöljyä sekä laadukkaita pesu- ja hoitotuotteita. Samoin ihonhoidossa minulle kelpaavat vain laadukkaat tuotteet.

ylitalo.hannu@gmail.com

Käytän harvenevaan tukkaani laadukasta hoitoainetta. Ihonhoitoon silloin tällöin hyviä voiteita.

Paras tapa hoitaa kasvoja ja hiuksia on se, että ei hoida niitä liikaa, pesen joka toinen päivä hiukset koska ovat niin rasvoittuvat ja suihkautan aina vähän hoitosuihketta. Kasvot pesen aamuisin kylmällä vedellä ja that’s it. Joskus jos tosi kuivalta tuntuu niin rasvaan yöksi mutta muuten mennään ihan vaan vesipesulla 🙂

jennirvana@hotmail.com

Ihoa hoidan huonosti mutta hoidan kumminkin, kerran kuukaudessa teen kasvo kuorinnan, naaman pesen/puhdistan päivittäin, rasvaaminen unohtuu vähän väliä, meikkiä käytän noin kerran tai kaksi viikossa, kädet rasvaan 1-2jertaa päivässä. Hiuksiin kiinnitän enemmän huomiota, kerran kuussa annan hiusten rasvoittua kunnolla ja teen ns. hiusnaamion se sisältää milloin mitäkin kanamunaa, a olutta, ruokaöljyä, hiusöljyä ja mikä ikinä hiuksille on hyväksi.

Sähköposti
Jenni_paju@hotmail.com

Täällä kans yks onneton ihonhoitaja! Minulla on valitettavasti ollut akne, joka on jättänyt ikäviä arpia ja iho rasvoittuu edelleen herkästi. Pesen suihkun yhteydessä kasvoni joko tavallisella suihkusaippualla tai vihreän kosmetiikan savi-merileväsaippualla. Olen hieman laiska kokeilemaan uusia hoitotuotteita, nyt tuo savi-merileväsaippua on valitettavasti alkanut kirvellä kasvojani, joten sen takia on vain perussaippua käytössä. Hiuksia tuli hoidettua aiemmin paremmin, sillä minulla oli pidennykset. Nyt pesen ne vain shampoolla ja annan kuivua. Usein tulee myös kuivatettua hiustenkuivaajalla ja suoristettua sen jälkeen, tämän takia hiukset ovat todella kuivat. Toisinaan laitan jotakin hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Hiukset ovat ihan hamppua ja katkeilleita karvoja töhöttää joka suuntaan. Olisi kivaa saada kokeilla nämä tuotteet, josko ne sopisivat minulle ja jatkossa tulisi sitten ostettua. Nina.poutiainen@luukku.com

Hiuksia hoidan vielä huonommin kuin ihoa 🙁 Iho saa sentään välillä putsausta ja rasvaa, hiukset vaan pesen ja joskus hoitoaineita käyttelen. Hiuksille pitäisi alkaa antamaan öljyhoitoja, kun ovat menneet haperoiksi.
suvi(at)wippies.com

täällä myös yksi joka laiminlyö jatkuvasti kasvojen ja ihon hoitoa. :/ Elivo kuullostaa ihan kokeilemisen arvoiselta, ja jos ei itselleni sovi (herkkyyksiä) niin tiedän heti kyllä kenelle lahjoittaisin lähipiirissäni, jos arpaonni suosii.

jennamariajo(a)gmail.com

vähän niin ja näin.. mutta kosteuttavalla puhdistusmaidolla yritän joka ilta naamani puhdistaa .. siinä se..
kirsikka13@gmail.com

pesen kasvot iltaisin ja hiukset vaan harjailen aamuisin. suihkun ja kasvojen pesemisen jälkeen rasvaan ihon tai se kuivuu vaan kamalasti.

aada.kinnunen@hotmail.com

Innolla mukana kivassa arvonnassa! 🙂
Iltaisin puhdistan ja kosteutan kasvojen ihon, ja kerran viikossa kuorin, muuten ihostani tulee karhea. Kosmetologilla kävin nuorempana pari kertaa vuodessa, mutta nyt en ole käynyt moneen vuoteen. Hiukset pesen pari kertaa viikossa, mieluiten käytän melko runsaasti vaahtoavia shampoita. Hoitoainetta en käytä ihan joka kerta.

netteri@gmail.com

Pahasti laiminlyön, tarvis kyllä otta itteään niskasta kiinni ja parantaa tapojansa!
jontey@jippii.fi

Hiukset tarvitsee tehohoitoa perus shampoopesujen lisäksi, kun niin katkeilevat ja huonokuntoiset ovat. Muuten pyrin hoitamaan ihoa kosteuttamalla ja välttämään liian hoitavia aineita.
Mukana kivassa kilpailussa. 🙂
heidikylmanen86@gmail.com

Ihana arvonta, kiitos siitä!

Pesen kasvot joka ilta ja lähes aina myös aamuisin, rasvaan ja käytän kasvovettä epäsäännöllisesti, lähinnä kun muistan. Kuorintoja ja kasvonaamioita käytän kotona lähinnä kun iho sitä huutaa. Käytän meikkivoiteen sijaan BB-voidetta, jonka olen todennut omalle nassulle toimivaksi. Välttelen aurinkoa ja pyrin saamaan ravinnosta ja täydentäen purnukoista vitamiinit sun muut.

Hiukset pesen joka ilta, aamut kun ovat liian lyhyitä pesuun ja kuivatteluun – varsinkin kun tuota fledaa on aika paljon. Hoitoja ja öljyjä laittelen joskus. Siistin itse otsista ja latvoja parturisaksilla. Aika harvoin tulee käytyä kampaajalla kun pidän pitkiä hiuksia ilman sen kummempaa ylläpidettävää mallia, enkä harrasta värjäilyä.

En käytä mitään erikoisia tuotteita, marketti- ja apteekkijutut kelpaa hyvin, hinta-laatusuhteen on oltava kohdillaan opiskelijabudjetissa. Hoitolakokemuksia mulla ei ole.

au.soini@gmail.com

Juon paljon vettä ja käytän mahdollisimman vähän kemikaaleja.

myy_myy(at)suomi24.fi

Hiuksiin käytän Tresemmen shampoota ja hoitoainetta, kasvoille puhdistusvaahtoa. Meikkaan päivittäin, mutta joskus jää kasvojen pesu aamuun joten iho kärsii vaikka rasvaankin perusrasvalla suihkun jälkeen.

hennam91@gmail.com

Hiukseni pesen joka toinen päivä, Elivo ja Lumene tuotteita käytän koko ajan koska koostumus sopii minulle.

henna.holappa1@luukku.com

Oi ihana arvonta! Omaan atooppisen kuivan ihon enkä osaa hoitaa sitä ollenkaan 😀 Vaikka mitä tököttejä koittaa niin silti iho aina hilseilee ja kutisee. Joten mukana arvonnassa! Nede93@windowslive.com

Iho: puhdistus ja suojavoide aamuin illoin
Hiukset:Shampoopesu n. 4xvk,sekä hoitoaine,naamio n. 1x vk.

pirjo.portimo@gmail.com

anytime85@luukku.com hiukset pesen kerran viikossa ekoshampoolla ja lisäksi 1-2krt kuussa laitan kananmunakeltuaisen hiusnaamioksi. toimii! kasvohoito peruspuhdistus ja hajusteeton kasvovoide joka päivä, kerran viikossa kuorin sokerilla.

Pesen kasvoni puhdistusaineella aamuin illoin ja viimeistelen iltaisin puhdistuksen vielä kasvovedellä sekä myös rasvaan ihoani kahdesti päivässä, mutta silti kärsin ihon epäpuhtauksista ja kuivuudesta 🙁 Hiuksiani taas pesen joka toinen päivä ja luonnonkiharan hiustyypin takia käytän muotovaahtoa. Lisäksi aamuisin laitan Moroccan Oilia, joka kosteuttaa hiuksia.

roosis18@gmail.com

Vähäistä on hiusten ja ihonhoito, koska en kestä juuri mitään tuotteita ja tuntuu, että iho pysyy parempana, kun ei käytä mitään. Ehkä nämä voisi sopia kuitenkin?

mariannekau @ hotmail.com

ihon puhdistus aamuin illoin vedellä ja kasvovedellä. Hiusten pesu tarpeen mukaan. EN ole vielä löytänyt sopivinta tuotetta luonnokiharille hiukseilleni. Talven jälkeen iho ja hiukset kaipasivat piristystä ja tehohoitoa..Tuo paketti tulisi tarpeeseen ja varsinkin hiusravinne tekisi ”kevättä” hiuksiin! Kiinnostaisi tutustua kyseisiin tuotteisiin:)
taina.urpunen@gmail.com

Kasvot pesen aamuin illoin..kasvovedellä ja rasvalla viimeistely. Hiukset pesen 3 kertaa viikossa. Talven jälkeen iho ja hiukset tarvitsisivat tehohoitoja ja virkistystä!Olisi mukava tutustua kyseiseen tuotteeseen, varsinkin hiusravinne kiinnostaa! 🙂

taina.urpunen@gmail.com

Olisi ihan päästä kokeilemaan noita testaamiasi Evivon tuotteita! :)Itselleni ihan uusi tuttavuus..
Kasvot putsaan iltaisin ja rasvaan aamuin illoin, mutta enenmmänkin piäisi hoitoon panostaa ja varsinki hyvillä tuotteilla. Hiuksissa sama juttu…shamppoo pesu ja hoitoaine. Joskus syvempihoito..
taina.urpunen@gmail.com

Moikka!ihan päivittäisen suihkussa käynnin lisäksi hemmottelen hiuksia n. 1 kerran viikossa hiusnaamiolla, sillä hiukseni on mennyt taas kiillottomammaksi ja takkuisemmaksi ja oikeiden hoitotuotteiden löytäminen on aika hankalaa suurien valikoimien takia 😀 iho-ongelmia multa löytyy ihan teini-ikäisestä saakka, nyt kuitenkin jo hyväksynyt asian. Pidän kuitenkin ihon puhtaudesta ja kosteutuksesta huolta, ja meikkaan enää harvoin mitään kunnon pakkelikerroksia ☺ siinä mun kauneudenhuolto lyhykäisyydessään.

charmedone_91@hotmail.com

Pesen hiukset joka toinen päivä ja joskus laitan oliiviöljyä. Kasvot kuorin kerran viikossa. Talvisin käytän täyteläisempiä voiteita, kesällä päivävoiteessa on aina suojakerroin. epakastaja@gmail.com

Mulla ihonhoito on aika heikoilla, toki puhdistan päivittäin ja välillä tulee kuorittuakin. Hiustenhoito on sit vähän paremmalla tolalla, mut tarpeeseen tulis tuo paketti mulle!
annika.karppinen@hotmail.fi

Pesen hiukseni 3-4 krt/vko ja usein 2-1 aineella. Kasvojani pitsaan yleensä vaan iltaisin (en aamuisin?…) ja rasvaan aamuin illoin. Nyt vauvan (3kk) myötä on alkanut näppyjä tulla enemmän…
Katja_liikanen@luukku.com

Kasvot pesen 3-4 kertaa päivässä, rasvoittuva iho ja koko vartalosuihku kahdesti viikossa jossa pesen hiukset aivan tavallisella tervashampoolla, hoitoainetta en käytä mutta sitten muotovaahtoa jolla muotoilen puolikosteat hiukset, hiukset pitäisi pestä joka päivä mutta en jaksa, vain siinä tapauksessa jos jokin meno.

Tulisi niin tarpeen. Kampaajalle pääsee kerran vuodessa. Kolmen lapsen imetykset peräjälkeen ja tuuhea pitkä ponnari on vain haalea muisto. Pintakuivaa ihoa hoidan öljyillä ja muedosti tuoksuvilla tehovoiteilla. Kädet on kuivat jatkuvasta vedellä läträämusestä. Olisi tervetullut ihana ylläri.

Ihoa hoidan käyttämällä kasvonaamiota 1-2 kertaa viikossa, sekä kosteusvoidetta käytän päivittäin. Hiuksia pesen joka toinen tai kolmas päivä ja yritän käyttää mahdollisimman vähän hiustenkuivaajaa/suoristajaa.

jjanika_94@hotmail.com

pesen ihon aamuin illoin ja rasvaan tarvittaessa. kuorinnan teen n. 1 viikossa. hiuksia pesen joka toinen päivä shampoolla ja hoitoaineella ja joskus teen hiushoidon/kuorinnan

jessicalonnberg@hotmail.com

Kasvoille pesu ja rasvaus perusvoiteella. Hiuksiin pesu kahdesti viikossa ja hiuksiin jätettävä hoitoaine.
lmattss@luukku.com

Olen teinistä asti pessyt ja rasvannut kasvoni, joka ilta ja aamu. Ne ovat rutiineja joita haluan noudattaa. Elivon tuotteita olen joskus kokeillut, ja olen niistä pitänyt. Tuo hiusravinne kiinnostaa erityisesti. 🙂

Kasvoihin säännöllisesti nivean tuotteita. Hiuksiin vaihtelevasti ja epäsäännöllisesti mitä milloinkin.
nekkuka@luukku.com

Ihon rasvaan joka toinen päivä ja hiuksia tulee kyllä valitettavasti laiminlyötyä. Eli ihan perus shampoot ja hoitoaineet vaan käytössä. essim_@hotmail.com

Olis kyllä hyvä kokkeilla jotaki uutta hiuksiin ja iholle näin vm-64 olevana. Ajanpatinaa näkysällä jo hiuksissa ja ihokin tarvisi maksaläiskien piilottajaa. Aina valmis kokkeileen jotaki uutta ja ennennäkemätöntä jos se piilottias vähä tuota kilometrimäärää mittarissa 🙂

OOOh mikä ihku Elivo-paketti. Itse olen jo lähemmäs 60 v. mutta mieleltäni aina n. 30 v. Neljän lapsen jälkeen hiukseni ovat ohentuneet ja ihoni kiinteys kadonnut. Lisäksi minulla on tosi paha couperosa-iho kasvoissani. Pesen hiuksiani 1-3 kertaa viikossa ja koetan välttää kihartimia ja muita muotoiluvehkeitä. Hoitoainetta menee joskus enemmän kuin shampoota. Kasvojeni iholle sopii ainoastaan L300-tuotteet koska kalliit Carnierit tms. kuoriutuvat pois. Ne eivät vaan imeydy ihooni. Kasvonaamiota käytän joka toinen viikko. Olen kova saunomaan. Kerran vuodessa käyn kasvojen puhdistuksessa.

Hiuksiin käytän kampaamotuotteita ja kasvotuotteisiinki olisi syytä satsata.
mahuuto@gmail.com

Onpa houkutteleva tuo Elivon paketti! Hoidan kasvojani aamuin illoin, pesu puhdistusvaahdolla ja kasvovesi päälle. Rasvana nyt Bellavita, hyvä koostumus ja tuoksu..silmänympärysvoiteen merkki vaihtuu tasaisesti. Hiuksiin käytän milloin mitäkin 🙂

Olisi todella kiva kokeilla uusia tuotteita ja tuo hiusravinne olisi varmasti tarpeen tulevalla imetyskaudella, kunhan lapsi syntyy maailmaan <3 🙂
jenni.mustakoski@gmail.com

Oikein hävettää kuinka huonosti olen nyt loppuraskaudesta hoitanut ihoa ja hiuksiani. Käytännössä olen muutamana yönä nukkunut meikit naamassa kun en ole niitä illalla vain millään jaksanut pestä pois. Tämä tapa on ollut minulla aina aiemmin isosti kiellettyjen listalla mutta nyt jostain syystä sekä ihon että hiusten hoito on todella jäänyt väsymyksen jalkoihin. Johanna.a.lahtinen@gmail.com

Kosteutan kasvoja hyvin ja pyrin käyttämään hajusteettomia tuotteita. Hiuksiin käytän kampaamotuotteita.

tt32232@gmail.com

Kasvot puhdistan aamuin-illoin kasvovedellä. Rasvaan koko vartalon kauttaaltaan perusvoiteella kerran päivässä. Hiusten hoitoon ja kosteutukseen käytän kookosöljyä. 🙂

carita_91@luukku.com

Kasvojen puhdistus ja rasvaus joka ilta.Suosin myös meikittömiä päiviä.Lisäksi kasvonaamio kaksi kertaa viikossa ja kasvojen kuorinta kerran viikossa.Hiuksiin laitan jätettävää hoitoöljyä.Vartalon ja käsien ihoa pitäisi hoitaa paremmin! Oon yrittänyt viime aikoina ottaa juuri nämä vanhat rutiinit käyttöön,kun kotiäitinä vuosina olleena helposti unohtaa oman hyvinvoinnin! jenni@olkkari.com

Aika lailla on tullut laiminlyötyä kasvojen pesut ja rasvaukset. Hiukset tulee pestyä halpis shamppoolla ja hoitoainetta, suihkussa tulee hierottua päätä kauemmin shamppoota laittaessa. Hiusten pesun jälkeen hieron latvoihin suojavoidetta.
Ravinteet kiinnostaisi kuin myös muut tuotteet. Olisi kyllä kiva palkinto 🙂

kauris904@hotmail.com

Kasvojen rasvaus joka ilta. Tukan jouduin leikkaamaan polkaksi, jotta raskauden ja imetyksen aiheuttamat haitat sain jollain tasolla pois.
Helena_8484@hotmail.com

Itse syön lisäravinteita purkista, kalkkia ja kalaöljyjä. Pyrin pesemään hiukset vain jokatoinen päivä luomushampoolla, syväpuhdistavaa käytän silloin kun tuntuu tarvetta. Ja se mistä olen eniten ylpeä on, että olen lopettanut hiusten värjäämisen, antaa juurikasvun vain rehottaa. 😀
Ihonhoidossa olen laiskempi, rasvaus ja meikinpoisto päivittäin siinä se.
evevuori@gmail.com

Hoidan ihoani päivittäin, pääsääntöisesti hajusteettomilla tuotteilla.
Pesu, tarpeen mukaan kasvovesi ja ihovoide on perusasiat.
Tällä hetkellä tuotteina mm. Aco-sarjaa apteekista.
Kuorinta harvemmin ja sen aineen teen usein itse ns. kaapin antimista.

Hiukset pesen todella usein ja hoitoaine on ihan pakollinen (sitä kuluu käsittämättömiä määriä).

Siinä lyhyesti ja sanotaan vielä näin, etten voi elää ilman kasvovoidetta ja hoitoainetta! 😉

satupk31@gmail.com

toriitti77@gmail.com

Kilpirauhasen liikatoiminnan vuoksi hiuksia lähtenyt mielettömästi ja kaljuna ovat ohimot. Hiuksille perus pesu, hoitoaine ja hiusöljy. Olen vähentänyt myös suoristamista/föönausta.
Kasvojen iho kuiva (+atooppinen), kosteuttava meikinpuhdistusvoide ja kevyt rasvaus iltaisin. Meikittömyys ollut myös apuna pahimpina atopia aikoina.
Hoitotuotteita tulee ostettua tosi vähän kun yh.kotiäitinä ei ole varaa alkaa arvuutella mikä sopisi, kun maksavat yleensä ihan mukavasti. Jospa arpaonni kerrankin suosisi. 🙂

Meikkaan aika vähän. Mutta hoidankin ihoa aika vähän, koska tuntuu etten osaa ja en etenkään osaa löytää hyviä tuotteita.

Nämä ihanan raikkaan ulkomuodon omaavat elivo- tuotteet voisivat olla avuksi 🙂
etenkin hiuskapselit olisivat tälle hampputukalle pelastus kokeilu ja hoitosuihke!

sanna.keinonen@hotmail.fi

itselläni kasvojen ja hiusten hoito on valitettavasti aika vähäistä. Kasvot puhdistan joka ilta kasvovedellä. Meikkaan lähes päivittäin, mutta käytän vain vähän meikkiä (ripsiväri+kajaali ja huulirasva) ja nämä meikit pesen pois puhdistusaineella. hiusten hoitoon en ole kauheasti panostanut. Pyrin pesemään hiuksiani laadukkailla shamppoilla. Hiukseni ovat ohentuneet kamalasti anemian ja kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena joten hiusravinnetta olisi mukava päästä kokeilemaan!

Kasvojani hoidan pesemällä ne aamuin ja illoin ja kosteutan kosteusvoiteella. Hiukset pesen n. joka toinen päivä tai kolmen päivän välein, käytän hoitoainetta ja hiusmaskia silloin tällöin. En tykkää kuivata hiuksiani kuivaimella vaan annan niiden kuivaa ihan itsestään. Värjäykseen olen käyttänyt kasviväriä, hennaa, joka sekin hoitaa hiuksia.
e.maarit.nieminen@gmail.com

Kasvoja pesemällä ja erilaisilla voiteilla. Nyt kyllä iho mennyt huonoon kuntoon, en tiedä johtuuko katupölystä vai mistä. Myös kasvonaamioita teen joskus. Hiuksia hoidan perus hoitoaineella ja mystic oililla, niillä on pitkä tukka pysynyt kurissa hyvin 🙂

Kasvot pesen aamuin illoin ja kuorin epäsäännöllisen säännöllisesti. Pyrin pitämään yllä kasvojen kosteustasapainoa kosteusvoiteilla sekä veden juomisella. Hiuksissa tällä hetkellä menossa Pro Fiber hoito, joka on tehnyt hiuksilleni erittäin hyvää! Tavallisesti pesen hiukset 3-4 päivän välein.
sielu94@gmail.com

Olen pääosin kotoa pienten lasten kanssa ja omaan ihonhoitoon jää turhan vähän aikaa. Perus puhdistus ja rasvaus, joskus jonnekin ihmisten ilmoille lähdettäessä tulee meikattuakin vähän. Myös hiukset ovat kärsineet pitkistä imetyksistä, joten tuotepaketti tulisi todella tarpeeseen. 😊
jenni.li.vaisanen@gmail.com

Kerran viikossa kasvoille kuorinta ja naamio. Joka ilta pesu, kasvovesi, rasvaus. Hiuksiin pesu ja hoitoaine. panu.vahatiitto@hotmail.com

En käytä meikkejä, joten kasvoja en erityisemmin puhdista. Illalla suihkuun ja kasvojen rasvaus. Hiuksiin laitan suihkutettavaa hoitoainetta silloin tällöin. Kyllä tämä paketti tulisi todella tarpeeseen. Hiuksia irtoilee paljon ja ovat ohentuneet ihan liruksi. pia.oksanen at luukku.com

kasvot rasvaan aamuin illoin.
hiukset pesen päivittäin.
kikke at live.fi

Kasvot tulee puhdistettua joka ilta ja rasvattua aamuin illoin. Hiuksia hoidan hoitoaineella suihkun yhteydessä sekä suihkutettavalla hoitoaineella aamuisin:) tiia1hokkanen@gmail.com

Joo hieman on täällä laiminlyöty itsestä huolehtimista viimeisen reilun kahden ja puolen vuoden ajan kun kaksi tyttöstä sinä aikana saatu aikaan. 😉 Nyt kyllä alkaa tuntua siltä että olisi korkea aika kunnostautua ja alkaa näyttää ihmiseltä, kun nuorempikin kohta jo vuoden vanha. Elivon tuotepaketti ehkä vähän motivoisi alkuun. 🙂

mikkolapiia@hotmail.com

Mukana arvonnassa! 🙂 Ihoani ”hoidan” pesemällä meikit normi saippualla ja laittamalla illalla rasvaa. Hiukset pesen joka toinen päivä Wellan tuotteilla (shampoo & hoitoaine) ja vartaloani rasvailen silloin tällöin, käsiä joka ilta reilusti, koska käteni on todella herkät ja kuivat.

Oi mikä arvonta!
En ihon ja hiusten peruspesujen ja kosteutuksen ohessa hoida kummemmin.
Tarpeeseen tulisi kyllä tämä paketti!

sofialaurila1997@gmail.com

Hiuksia hoidan hoitoaineilla ja hiusöljyillä. Ihoa rasvailen aamuin illoin ja kuorin aina välillä. hienokoru(ät)gmail.com

Hiukset shampoopala, hoitoaine, öljy. Kasvoille aamuin illoin puhdistus ja kasvorasva, joskus naamio tai syväpuhdistus:) eli aika tavallisella mennään.

Olisi ihana voittaa vähän uudenlaisia tuotteita 🙂

Hei miekin ilmoittaudun mukaan arvontaan, varsinkin tuos hiusten ravitseminen kiinnostaa, ehkäpä oppisi hoitamaan kasvojansakin kunnolla jos aineet olisivat ajan tasalla 😊

mai.la (a) hotmail.com

Kiva olla mukana arvonnassa! Tällä hetkellä hoidan ihoa ja hiuksia ainoastaan kookosöljyllä sekä joskus perusrasvalla ja shampoolla. Olen etsinyt uusia sopivia tuotteita kun herkkyys kaikenlaisiin hajuihin ja kemikaaleihin nosti päätä raskaudesta lähtien ja nyt reipas 1v3kk pojan ansiosta 😊

Itse hoidan todella huonosti omaa naamaa ja hiuksia.Yh-äitinä ei raaski ostaa niitä kalliita tuotteita vaikka ne ovatkin todella paljon parempia kuin kaupan tavalliset.Kampaajalla olen käynyt viimeksi 4vuotta sitten.hiukset pesen perus shampoo ja hoitoaine

Rosa.j@luukku.com

Hiuksiin pesu ja hoitoaine päivittäin ja naaman pesu ja rasvaus aamuin illoin ☺ satunnaisesti tulee käytyä kampaajalla ja kosmetologilla.

susanna.hietanen@hotmail.fi

Iltaisin pesu puhdistusvaahdolla sekä rasvaus,aamuisin vesipesu sekä kasvovoiteen levitys.käytössä tällä hetkellä vishyn tuotteet jotka aika hintavia. Hiukset pesen kampaamon tuotteilla. minna.kuivamaki@gmail.com

Hiuksia pesen kaksi kertaa viikossa. Toisella kerralla pesen kalliimmalla aineella ja toisella marketaineilla 🙂 kasvoni pesen oikeastaan ainoastaan, jos olen meikannut 🙂

Hiustenhoitoon olen hyväksi havainnut oriflamen hairX-sarjan, shampoo ja hiuslakka. Kasvoille en oikeastaan käytä mitään tuotteita paitsi jotain perusvoidetta kun tuntuu joskusharvoin kuivalta. Käsirasvaa taas kuluu senkin edestä koska töissä kädet joutuu koville. Käsirasvaa löytyykin joka pöydän nurkalta jos jonkinmoista purkkia ja purnukkaa 🙂

saij4@luukku.com

Moi! Hyviltä ja kokeilunarvoisilta tuotteilta kuulostavat.:) ! Itse olen viime vuosien aikana laiminlyönyt ihon ja hiustenhoidon :/ hiukset ovat huonossa kunnossa imetyksen jäljiltä ja pitkään kestäneiden vaalennuksien. Iho on normaali sekaiho ja kuukautiskierron mukaan välillä finnejä löytyy paljonkin… olisi ihanaa saada käyttöön nämä tuotteet ja pitkästä aikaa panostaa itseensä 😉

Ihon puhdistan iltaisin meikinpoistoaineella ja aamuisin vain vedellä. Rasvojen käyttöä olen laiminlyönyt pahasti! 😀 hiuksiin ehdoton on hoitoaine, en saisi harjattua pehkoani ilman sitä!
Janette.mertanen@hotmail.com

Rasvailua, puhdistusta ja satunnaista kuorintaa. Ostin ensimmäistä kertaa elämässäni pari viikkoa sitten luomukosmetiikkatuotteet kasvojen hoitoon ja ne ovat ihan älyhyvät. Tuota hiusravinnetta ois kiva testata! 🙂

jozey.st (at) gmail.com

Minäkin tässä lähentelen kolmenkympin ikää ja voisi olla ihan hyvä alkaa perehtymään parempaan itsensä ”huoltoon”. Joka ilta pesen meikin pois kasvoilta ja levitän rasvan naamalle, siihenkin rasvaan voisi panostaa enemmän. 😀 Hiukset pesen ihan marketti shamppoolla ja hoitoaineella ja käytän tukkaan lämpösuojaa. Siis tässä minun panostus itseeni, pitäsi löytää kyllä hyvät tuotteet itselle jota säännöllisesti käyttää.

Käytän yleensä apteekin perusvoiteita iholleni. Rasvailen ihoa joka päivä. Joskus kuorin ja laitan kasvonaamion. Hiukseni tarvitsevat kosteuttavia hoitoaineita, jotta eivät muutu pörröisiksi.
s.kansakoski(at)luukku.com

Aamuin illoin kasvojen pesu ja rasvaus. Joka toinen päivä pesen hiukset milloin milläkin shampoolla ja hoitoaineella. Ihon kuorinta kerran viikossa(jos muistan)Ja vartalovoidetta silloin kun iho tuntuu kuivalta..Varmasti voisin paremminkin ihosta ja hiuksista huolehtia! marika.autio(at)outlook.com

Kiva postaus! Hiukset pesen joka toinen
päivä. Kasvot puhdistan nykyään ihan oikealla kasvonpuhdistusaineella. Ikä
on armoton ja nyt kun yli kolmekymppiä
on mittarissa, ei ihan niin vaan tuu nukuttua meikit naamassa kuin parikymppisenä.;-)

marduik@hotmail.com

Huonosti tulee hoidettua. Lähinnä hiuksiin vain shampoo ja hoitoaine. Ja iholle joitain rasvoja.
Kirmiina@gmail.com

Onpa tosi kiva tuotepaketti. Itse hoidan kasvoja hyvin. Puhdistan,kosteutan ja kuorin säännöllisesti. Sen sijaan hiusten hoidon kyllä skippaan liiankin sujuvasti! Pidän hiuksia aina kiinni ja se kuluttaa hiuksiani paljon. Kaikki tuotteet tulisi tarpeeseen,mutta erityisen innokkaana olisin vastaanottamaan juurikin hiustuotteet! 🙂 eveliina-1992@hotmail.com

Tää paketti ois just niin mulle! Saisin vähän potkua hoitaa nassua muutenki ku pikapesuilla ja suihkureissuilla.. Meikkejä kun en käytä ku ehkä kaks kertaa vuodessa, ni ei tuu ees sen takia käytettyyn kunnon puhdistusaineita. Ja hiuksille tekis hyvää päästä kokeilee uusia aineita 🙂

onmaailmameilleavoinna@gmail.com

Itse olen kyllä melkoinen kosmetiikkafriikki. Olen innokas kokeilemaan uusia tuotteita niin iholle kuin hiuksiinkin. Ihoa hoidan puhdistuksen lisäksi yö-ja päivävoiteella, silmänympärysvoiteella ja välillä myös seerumeilla. Tälläkin hetkellä istun naamio kasvoilla 😀

Ihan liian vähän tulee ihoa hoidettua. Ihan vaan vedellä pesen aamuin illoin ja rasvaan tarvittaessa. Hiuksia hoidan ihan vaan pesemällä ja hoitoainetta käyttämällä.. katjadavidsson@hotmail.com

Ai miten?
No tosi laiskasti!
Kun ikää tulee, ei luonto ole yhtä armollinen kuin aiemmin, joten kyllä pitäisi ryhdistäytyä asian tiimoilta. Edellisestä kampaajakäynnistäkin on jo vuosi. Pitkän pitkien hiusten kanssa on vain helppo aina siirtää…

Tuotteet kuullostaa ihanan raikkaille ja olisi mukava päästä niitä testailemaan, tämä onkin ihan uusi tuttavuus minulle! Hiuksia hoidan pelkästään pesemällä shampoolla ja hoitoainetta latvoihin, joten hiusten hoitosuihke ja ravinne tulisi kovaan tarpeeseen! 🙂 Ihoni hoito onkin jäänyt hieman vähemmälle, se on näin keväällä ollut todella kuiva ja kasvojakaan ei ole tullut paljon rasvailtua.. Tuotteet tulisi siis todella tarpeeseen minulle!

Olisi tarpeen nämä tuotteet kun tällä hetkellä ihon hoito on vähän niin ja näin… Sitä mukaa kun puhdistusaineet tai voiteet loppuu niin uusia en ole saanut edes ostettua, aika luomuna mennään 😀 tosi mukava tämä sinun blogisi, kiva seurata kun meilläkin nyt 1v 5kk taapero, joten melkein Milon kanssa samanikäinen. puranen.heidi(at)gmail.com

Upea arvonta! En ihon ja hiusten peruspesujen ja kosteutuksen ohessa hoida kummemmin. Silloin tällöin kasvoille saatan käyttää jotain seerumia ja hiuksille naamio tai hoitovoidetta latvoihin 🙂 Tarpeeseen tulisi kyllä tämä ihan an paketti!
ameliarose211@gmail.com

Itse hoidan ihoani todella vähän – välillä jopa hävettää kuinka vähän. En ole koskaan juurikaan kärsinyt ihon epäpuhtauksista, mutta kuiva iho ja sen mukanaan tuomat ongelmat ovat olleet riesana aina. Perus kasvojen pesu päivittäin suihkussa pelkällä vedellä on minun kasvojen hoitoa – joskus tulee laitettua perusvoidetta ihon kuivuuteen. Meikkiä en laita ikinä, pyyhkisin ne kuitenkin vain pitkin naamaa! Rakastan hyvän tuoksuisia voiteita, mutta olen ollut vain liian laiska niiden käyttöön. Nyt tahtoisin asiaan muutosta! Itsestään huolehtiminen tuo kuitenkin aina positiivista mieltä. 🙂 Hiusten hoidossa olen yhtä laiska – minulla on aina ollut hyväkuntoiset ja peppuun asti ylettyvät hiukset, jotka vedän joka päivä nutturalle työni vuoksi. Sairaanhoitajana ei voi mennä pitkät hiukset hulmuten ja se vaihe jää päälle myös arkena. En osaa enää pitää hiuksia auki vaikka mieli tekisi. Hermothan siinä menee kun ne naamalla roikkuu koko ajan, leikatakkaan ei kyllä latvoja enempää raaski! Hiustenhoitoni on siis hiusten pesua niiden sitä tarvitessa ja hoitoaineen käyttöä latvoja hoitamaan. Tietysti enemmän tulisi itselleen varmasti tehtyä jos niitä tuotteita kotona olisi. 🙂

En oikein hoida ihoani ja hiuksiani mitenkään, perus hiusten hoitoaine vaa käytössä 😀
hEiDi-13@hotmail.fi

Käyn ajoittain kasvohoidoissa ja pyrin aamuin illoin naaman pesemään ja rasvaan kerran päivässä kuivuuden takia. Hiuksia hoidan aika heikosti, käytän harjaa joka ei vahingoita hiuksia ja naamioita ym. tulee käytettyä 🙂

riinamoi@windowslive.com

Hyvin laiskasti hoidan varsinkin kasvoja. Puhdistuskin jää välillä väliin…

Valitettavasti en jaksa kyllä muuten hoitaa kuin peruspesuin. Hiuksiin hoitoaine lisäksi useimmiten. Kasvohoidossa en ole käynyt koskaan, kun en vaan saa aikaiseksi. Sain kerran lahjakortinkin kasvohoitoa ajatellen, mutta senkin käytin lopulta vain hiusten värjäykseen 😀 haaveilen kyllä aina hyvistä ihon- ja hiusten hoitotuotteista, mutta kun en tiedä mitkä on oikeasti hyviä, niin en sitten raaski ostaa mitään.. ;D

maijuskaa@Hotmail.com

Oi, olisipa ihana voittaa jotakin tällaista! Täällä ruudun toisella puolella myös kahden pienen 3v ja 1v lasten äiti, joka ei juuri ehdi hoitaa itseään, eikä raaski käydä kampaajalla tai pistää paljon rahaa kiinni tuotteisiin. Imetys, valvomiset ja kotiäitiys on siis myös ottanut veronsa. Tällä hetkellä kotihoitoon kuuluu lähinnä vesipesu, kevyt meikki ulos lähtiessä ja hiusten pesu sillä shampoolla, mitä suihkussa hyllyssä sattuu olemaan, perus market-tavaralla mennään. Tähän pitäisi kyllä saada muutosta!
reetta.kylmakoski(a)gmail.com

Pesen hiukset yleensä kerran päivässä. Hoitoainetta käytän vähintään joka toinen päivä. Pidän hiukset lyhyinä. En meikkaa lähes koskaan! Kasvoja rasvailen varsinkin talvella silloin tällöin. Olen juu todella huono näissä!!! oosa.huvitus@luukku.com

Itse hoidan hiuksiani ihan perus markettien shampoolla sekä hoitoaineella. Sama pätee oikeastaan kasvojen hoidossa. Pesen kasvot ja käytän kasvorasvaa joka ilta, vaikka käytänkin meikkiä harvemmin. Myös ihon kuorinta kuuluu ohjelmaan pari kertaa viikossa ja välillä saatan käyttää kasvonaamioita. Täällä kanssa imetetään 5kk ikäistä poikaa, joten hiuksia lähtee aikalailla. Joku lusäravinne ei olisi pahitteeksi 😉

Sähköposti on helihuotari-@outlook.com

Osallistun! Kookosöljy ja rasva ja sisäisesti erilaiset puhtaat, kylmäpuristetut öljyt, mm pistaasiöljy ja avokaadoöljy. Ihan ruokakaupasta saa. Avokaadoja suuhun!! Koira tykkää kanssa öljyistä ja mikä olisikaan prasta leivän päälle rilaiset siemenet ja öljy!! Tykkään hirveästi erilaisista öljyistä ja joskus oliiviöljyä eksyy naamallekkin. Kokoosöljy on hyvää päivetyneelle iholle ja hyttysenpistoihin ja rohtuniin!

Puhdistan ja kosteutan ihoani päivittäin sekä kuorin tarvittaessa. Hiuksille myös kosteuttavia tuotteita sekä hellävaraiset pesuaineet.

henna.ylisto@gmail.com

Hoidan pesemällä hiukset joka toinen päivä ja kasvoja rasvaan ja pesen aamuin illoin mutta siihen se hoito jääkin 😉 hyviä tuotteita olisi kyllä minulle nuo!
sanna_kananen@hotmail.com

essiamria@Gmail.com
Olen todella pahasti laiminlyönyt ihoa ja hiuksiani, vaikka itselleni se olisi erityisen tärkeää atooppisen ihoni takia.

Iltaisinn pesen kasvot puhdistusvaahdolla, jonka jälkeen levitän kasvovoiteen. Sen jälkeen rasvaan myös koko kropan perusvoiteella. Kerran viikossa pyrin kuorimaan (myös vartalon) ja käyttämään naamiota.
Hiukset pesen kerran viikossa. Hiuksista on tullut melkoista hamppua imetyksen takia ja pelkään kaljuuntumista, sillä hiukset ovat muutenkin ohuet.

Käytän aamuin illoin misellivettä kasvojen puhdistukseen ja rasvaan aika harvoin, koska en ole löytänyt sopivaa kasvorasvaa joka sopisi. Hiukset on kärsineet vuosien vaalennuskierteestä ja nyt olen hoitanut olemalla värjäämättä jo yli 7kk, hiusten pituudet tosin ovat yhtä hamppua vielä ja yritän kovasti pituutta kasvattaa. olenkin miettinyt jonkin hiusravinteen kokeilemista ja tässä olisi sitten tilaisuus sellaiseen 😊
saana.maatta@saunalahti.fi

Hei!Aika vähäistä on minunkin ihonhoito,joskus käyn syväpuhdistuksessa.Hiuksiin käytän halpis hiushoitoainetta.

Ois kyllä mahtava paketti voittaa ja käyttöä todellakin tulisi. Harvemmin meikkiä käytän kotona ja siinäpä samassa unohtuu monesti myös ihon puhdistus ja rasvaus..ehkäpä asia muuttuu nyt hiukan kun työt alkavat ja pitää taas ihmiseltä näyttää. Oiskin oiva hetki sitten testailla omalle sekaiselle ja osittain huonolle iholle näitä tuotteita. Kasvoille on todella hankala löytää sopiva voide.
Hiustenhoitoon kiinnitän ehkä enemmän huomiota, mutta jäävät ne hiukset kotipäivinä joskua harjaamatta kun ne aamusta sutasee vaan kiinni 🙂 Tämmöstä laiskaa itsestä huolehtimista siis.
tiia.pulkkinen@suomi24.fi

Oi, olisipa ihana paketti testattavaksi!

Itse pesen kasvot aamulla pelkällä vedellä, ja aina suihkussa puhdistusaineella. Kosteusvoidetta yritän muistaa laittaa päivittäin.

Hiukset pesen noin joka toinen päivä palashampoolla tai nestemäisellä luomushampoolla. Olen imettänyt kuopusta 2v. ja hiukset ovat ihan ”lirut”. Kaipaisi ehkä vähän tuuheutta 😄

Vartalon iho jää liian vähälle huomiolle esim. kosteutuksen osalta. Siihen pitäisi alkaa kiinnittämään huomiota, koska iho kutisee välillä kovasti.

Tuo hiusten hoitosuihke olisi niin tarpeen meidän kolmelle pitkätukkaiselle lapselle. Harvasepäivä joutuu takkuja availemaan heidän hiuksistaan.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.