Yleinen
6.2.2015

Arjen kuulumisia

Arjen kuulumisia

Johnny on nyt isyysloman jälkeen jo kolmatta viikkoa töissä ja arki rullaa kivasti kahden lapsen kanssa. Olemme touhuilleet samoja asioita kuin ennen vauvaa ja Amaliasta on kuoriutunut hyvin omatoiminen tyttö. Raskauden loppumetreillä sekä vauvan syntymän jälkeen Amalia oli hyvin takertuvainen minuun ja halusi, että olen hänen lähellään koko ajan. Nyt tämä on pakostakin hieman väistynyt, sillä Amalia on huomannut vauvan vievän paljon äidin aikaa. Amalia onkin huidellut hienosti kerhossa ja avoimessa päiväkodissa ystäviensä kanssa eikä ole enää napottanut vieressä äidin imettäessä vauvaa tai vaihtaessa tämän vaippaa.

Toinen nukahti ryntään päälle ja on tuo muukin perhe aika likeellä

Toinen nukahti ryntään päälle ja on tuo muukin perhe aika likeellä

Sisko ja sen veli

Sisko ja sen veli

IMG_3913

IMG_3918

Tällä viikolla Amalialla olikin jännät paikat, sillä hän aloitti seurakunnan kerhon, jossa lapset käyvät ilman vanhempia. Ensimmäisenä kerhopäivänä sattui olemaan alkuun pulkkamäkireissu ja olimmekin pakanneet kerhotätien pyynnöstä yhdessä Amalian kanssa mukaan muovikassin, jonka avulla laskea.

Menimme kerhoon kävellen ja pikkuinen kerholainen kantoi selässä omaa reppua, jonka kävimme tyttöjen kesken yhdessä ostamassa. Kerho ja kerhotädit ovat Amalialle tuttuja, sillä samassa paikassa käymme perhekerhoa. Tästä huolimatta Amalia jäi sinne hieman hölmistyneenä äidin lähdettyä.

Älä kuvaa vielä!

Älä kuvaa vielä!

No nyt sain kengän jalkaan ja hymykin irtoaa

No nyt sain kengän jalkaan ja hymykin irtoaa

Tämä pieni muru on lähdössä ihan yksin kerhoon

Tämä pieni muru on lähdössä ihan yksin kerhoon

Kerho on kahdesti viikossa ja kestää kolmen tunnin ajan. Äitiä jännitti selkeästi enemmän kerhon aloitus kuin pikkuista kerhoilijaa itseään. Vauvan kanssa kotiin päästyäni en osannut tehdä juuri muuta kuin pyöriä ympäri asuntoa. Vauva nukkui takapihalla oikein makoisat unet, mutta itse en osannut rentoutua lainkaan. Tämä on todella iso juttu, minun ensimmäisestä vauvastani on tullut niin iso tyttö, että hän pärjää ilman vanhempia ja saa nauttia ystäviensä seurasta ihanien kerhotätien pitäessä heistä huolta.

Äidin pieni kerhoilija

Äidin pieni kerhoilija

IMG_4205

IMG_4206

IMG_4207

Toinen kerhopäivä oli eilen ja Amalia lähti innoissaan kerhoon, huikkasi intoa puhkuen kotona pikkuveikallekin: sisko lähtee kerhoon yksin!
Kerhon tuulikaapissa iski kuitenkin ikävä ja Amalia ilmoitti ettei mene kerhoon. Sain houkuteltua hänet sisälle ja riisuimme yhdessä ulkovaatteet. Pyysin Amaliaa kaivamaan repusta kerhotossut ja tyttö teki sen ja puki tossut jalkaan. Tämän jälkeen laskeuduin halaamaan Amaliaa ja hän hätääntyi aivan täysin. Olin ehtinyt ennen halin antoa huikata kerhotädille, ettei lähdöstäni tule helppoa Amalialle. Halin jälkeen lähdin pikaisesti ja kerhotäti nappasi huutavan ja rimpuilevan lapseni syliinsä.

Kotimatkalla olin rauhallinen ja tiesin kerhotätien soittavan jos Amalia ei rauhoittuisi. Kotiin päästyäni kerhosta tuli jo viestiä, että ikävä oli unohtunut ja kaikki oli hyvin.

Iltapäivällä lähdimme hakemaan isosiskoa kotiin ja siellä se naurava suu kurkisteli tuulikaapin ikkunan läpi. Postilaatikosta työntyi pienet kädet ja pulputtava suu pölötti. Amalian silmät loistivat ja hänestä näki, että kerhossa oli mennyt todella kivasti. Ja niin oli kerhotädinkin mukaan mennyt ja Amalia oli jopa todennut, ettei aio lähteä kotiin vaan aikoo lähteä kerhotädin luokse.

Kotimatkalla Amalia höpötteli kerhopäivästä hieman, kertoi, että kerhossa oli ollut temppurata, jossa oli liukumäki. Totesi myös poikien olleen kivoja. Tällä kertaa eväistä oli jäänyt porkkanat syömättä, kun taas ensimmäisellä kerralla tyttö oli napostellut kaikki eväät. Amalia oli tohkeissaan kun oli saanut eväsrasiansa ihan itse auki.

Amalia halusi kävellä kotiin ja keräsi pulkkaan lumikokkareita, käpyjä ja kuusenoksia. Tyttö oli intoa täynnä, vaikka kertoikin ikävöineensä äitiä kovasti.

IMG_4031

Vauva on edelleen itkuinen iltaisin ja päivisinkin toisinaan. Olen jättänyt ruokavaliostani pois kaikki maitotuotteet sekä viljat ja tämä auttoi kasvojen ja kaulan iho-oireisiin. Nyt kokeilin ottaa ruokavalioon takaisin vehnän ja vauvan kakka muuttui myrkynvihreäksi ja lisäksi myös iho-oireet palasivat. Vehnä on nyt sitten pannassa. Myös kaura on todettu yhdeksi oireiden aiheuttajaksi ja tämä päivä onkin ollut todella kivulias ja itkuinen. Seuraavaksi kokeilen ottaa ruokavalioon takaisin maitotuotteita, saa nähdä mitä se tuo tullessaan, hirvittää jo etukäteen, mutta nyt onneksi pieni paussi, jotta oireet häviävät viljakokeilun jäljiltä.

Masukipuja

Masukipuja

Rela-tipat ovat tuoneet apua eivätkä iltaitkut kestä enää yhtä pitkää aikaa kuin aikaisemmin. Myös välipäiviä pikkuinen pitää toisinaan, vaikka ihan tyytyväisiä iltoja ei ole ollut vasta kuin muutama.

Itkun vastapainoksi vauva on kova hymyilemään ja pienen vauvan hymy sulattaa kyllä varmasti kaikkien sydämen. Vauva pitää myös hassuja ääniä, joille me isosiskon kanssa nauramme aina melkein vedet silmissä.

Pientä hymyä saatu ikuistettua

Pientä hymyä saatu ikuistettua

IMG_4184

Söpöliini

Söpöliini

Äidin kulta

Äidin kulta

Se pussaa niin kovin!

Se pussaa niin kovin!

Vauvan itku on joka tapauksessa raskasta ja iltaisin pitäisi puhaltaa yhteen hiileen Johnnyn kanssa, mutta valitettavasti olen vain tiuskinut miehelleni ja puhunut todella rumasti. Meidän elämässä on nyt paljon stressitekijöitä samaan syssyyn ja minuun tämä kaikki vaikuttaa herkästi.

Vauvan koliikin ja allergioiden lisäksi Nuusku satutti polvensa lumihangella kävellessä niin pahasti, että toinen takajalka on nyt kipsissä (eläinlääkärin mukaan todella huonoa tuuria, että näin pääsi käymään), Amalia taas joutui käväistä silmäklinikalla, kun sairaan silmän silmänpaine heittelee ja viime kerralla silmälääkäri totesi ensimmäisen kerran näköhermon hieman vaurioituneen. Silmän tilanne oli onneksi sama kuin viime käynnillä ja jatkamme samoilla silmätipoilla eikä leikkaus ole vielä tarpeellinen. Silmälääkäri totesi, että käyntien väli on liian pitkä ja niinpä vierailemme tästä lähin silmälääkärissä 6 viikon välein. Kaiken hyvän lisäksi vauva sai meiltä flunssan ja kahtena yönä hän on ollut aika limainen ja olen stressannut nyt sitten vielä sitäkin. Nyt vauvan vointi on jo parempi ja Nuuskukin oli heti sinut kipsinsä kanssa!

Nuusku satutti tassun ja pääsi matkustamaan vaunuissa

Nuusku satutti tassun ja pääsi matkustamaan vaunuissa

Nuusku sai kipsin

Nuusku sai kipsin

Mitään ei ole hetkeen tippunut kun ahmatti on nukahtanut

Mitään ei ole hetkeen tippunut kun ahmatti on nukahtanut

Lenkillä

Lenkillä

Vastoinkäymisistä huolimatta olen äärettömän onnellinen perheestäni ja olen vahvasti sitä mieltä, että haluan ehdottomasti kasvattaa perhekokoa lisää. Minulla on kolme sisarusta, joista yksi on pilven reunalla ja haluan omillekin lapsilleni useamman sisaruksen. Johnny taas on ainokainen lapsi eikä varmasti voi ymmärtää sitä kuinka tärkeitä sisarukset ovatkaan. Onneksi mies tulee huomaamaan tämän pikkuveikan kasvaessa sisarusten tärkeyden, kun nämä kaksi rakasta lasta saavat syventää suhdettaan toisiinsa. Kyllä sen isin mieli sitten varmasti muuttuu, vaikka nyt onkin todennut, että saan tehdä niitä lapsia sitten jonkun muun kanssa 😉

Rimppakinttu

Rimppakinttu

Näkkäriä nassuun

Näkkäriä nassuun

Rento syömäasento pikkujäbällä

Rento syömäasento pikkujäbällä

Prinsessa

Prinsessa

Totisena kylvyn jälkeen

Totisena kylvyn jälkeen

Saparot päässä

Saparot päässä

Vauva nukkuu ulkona vaunuissa usein hyvin, sisällä nukkuminen onnistuu edelleen ainoastaan rintarepussa ja tietysti öisin onneksi sängyssä. Vauva nukahtaa vaunuihin ilman nukutusta, työnnän vaunut vain takapihalle ja palaan takaisin sisälle. Tämä on aivan uutta, sillä Amalian kanssa aikoinaan tälläinen ei tullut kuuloonkaan. Täytyyhän pikkumiestä välillä käydä heijaamassa, vaikka toisinaan hän voi nukkua todella sikeästi yli kaksikin tuntia.

Muru lähdössä ulos tutimaan

Muru lähdössä ulos tutimaan

Ensin vain tainnutus

Ensin vain tainnutus

Vauvan nukkuessa me tytöt askartelemme yhdessä tai sitten Amalia maalaa, piirtää tai tekee helmitöitä. Helmitöihin tyttö jaksaa keskittyä kivasti, kun taas äidin silmän välttäessä esimerkiksi maalaaminen menee usein siihen, että maalia löytyy naamasta sun muualta. Paljon me tietysti myös leikimme yhdessä, lakkailemme kynsiä ja höpöttelemme ja hassuttelemme kahden kesken. Näiden kaikkien lisäksi teemme kotitöitä, joihin Amalia tykkää osallistua. Pyykkienlaitto on hänestä hauskaa ja ruuanlaitto ihan parasta.

Amalia helmien kimpussa

Amalia helmien kimpussa

IMG_4190

Amalia teki itselleen helmistä rannekorun

Amalia teki itselleen helmistä rannekorun

Eilen Johnny täytti 30-vuotta ja isi sai onnittelut heti aamusta ennen töihin lähtöä. Amalia oli tehnyt isille hienon kortin ja lahjaksi isi sai korvakorut ja kylpytakin. Työpäivän jälkeen kotona odotti synttärikakku ja kaffekuppi. Johnny on kyllä maailman paras isi ja maailman paras aviomies.

Synttärikakku

Synttärikakku

Onnellisen näköinen sankari!

Onnellisen näköinen sankari!

Voi tota mun miestä, kattokaa nyt sen kenkiä!

Voi tota mun miestä, kattokaa nyt sen kenkiä!

Olipas mukava kirjoitella kuulumisia, vaikka tovi tähän taas meni 😉
Ihanaa viikonloppua muruset! <3

Ps. Vastailen kommentteihin viikonlopun aikana ja niin sunnuntaina pikkuinen saa vihdoin nimen <3

Avainsanat

Kommentit

Ihana kuva tuo masukipuja vaikka teksti ei kovin kiva olekaan. 🙁 Ikävää kun vauvalla on masuvaivoja. Valkosipuli on muuten hyvä apu pienen nuhaan. Murskattu kynsi talouspaperin sisään ja käärö tyynyliinan sisälle. Yöllä vauva haistelee höyryjä ja pikkuinen nenä pysyy auki.

johanna

Sun kommentti tulikin kahteen kertaan, vastasin edelliseen 🙂

Ihana kuva tuo masukipuja vaikka teksti kovin harmillinen onkin. 🙁 Masukivut eivät koskaan ole kivoja! Vinkki: Jos lapsi on nuhainen niin suosittelen valkosipulia yöksi esim. Tyynyliinan sisään. Vauvan on paljon helpompi hengittää. Tehoaa toki myös aikuisella.

johanna

Kiitos, mäkin pidän tosta kuvasta <3 Valkosipuli onkin joo hyvä, Amalialle leikkasin aikoinaan harsosta palan ja tein siitä pienen pussukan, jonka sisään laitoin valkosipulinkynsiä, olinkin aivan unohtanut tämän vanhan kikan!

Mikäs mahtoikaan pojan nimeksi sitten tulla?

johanna

Ihan justiinsa paljastan 😉

Olipa mielenkiintoista kuulla miten teillä menee. Tsemppiä sinne pikkuveljen koliikin kanssa!.

johanna

Kiva kuulla, kiitos! <3

Olis kiva lukea postaus sun sisaruksista ja millaiset välit sulla on heihin! Ei mitään kuvaesittelyjä tietenkään, mutta vähän, että kuinka usein pidätte yhteyttä ja miten teidän suhde on muuttunut kun muutitte pois kotoa ja perustitte perheen jne.. 🙂

johanna

Mahtava postausidea, toteutan varmasti! 🙂

Ihana kirjoitus, aitoa elämää. Kaikkea hyvää sinne ristiäishumuun 🙂

johanna

Voi kiitos! <3

Kiitos kivasta kirjoituksesta, oli mukavaa kuulla teidän kuulumisia! Meidän lapsella oli myös masuvaivoja vauvana, ja häntä helpotti vatsallaan nukuttaminen. Nukutinkin sitten paljon niin pinnasängyssä, ja helpotti paljon öitä. Vaunuihin tms. en uskaltanut masulleen laittaa, vain pinnikseen, ja vauvan sängyssä oli sopivan kovuinen patja (ei liian pehmeä niin että vauva uppoaisi), vauvan sängyssä ei ollut mitään ylimääräistä, ei edes pehmolelua, ja vauvansänky oli kiinni omassani niin, että kuulin jokaisen erikoisemman tuhinan ja ähinän unenkin läpi. Vatsallaan nukuttaminen kyllä lisää jonkun verran kätkytkuoleman riskiä.

johanna

Kiva, että kuulumisia on kiva kuulla! <3 Meillä yöt nukutaan onneksi hyvin ja mä en uskaltaisi nukuttaa massulla justiinsa tuon kätkytkuoleman riskin vuoksi, se aina mietityttää tässä alkuvaiheessa 🙁

Ristiäiset huomenna . . . hyvää kastejuhlaa!
Tulee nimi reippaalle pikkumiehelle. Toivottavasti vatsavaivat helpottavat! Pientä selkää voi hieroa, kuten tiedät. Heleätä helmikuuta! Anja

johanna

Toivotaan, että helpottaisivat! Kiitos taas mukavasta kommentistasi Anja <3

Heleätä helmikuuta Teillekin <3

Ehdottomasti kannattaa kokeilla jättää se kananmuna pois ruokavaliosta… meillä pojalla oli juuri samanlaisia oireita ja myös kasvojen ihottumaa. Syyksi paljastui sitten maito ja kananmuna allergia, joista nimenomaan kananmuna oli pahemmin allergisoiva

johanna

Jep olen jättänyt! 🙂

Ompa Amalia kovasti kasvanut. Niin suloinen neiti kerhoreppu selässä:) Varmasti mukavaa kavereiden kanssa kerhoilla. Voimia vauvan vatsavaivojen kanssa!Aikakin auttaa, meillä helpotti 3 kk iässä. Vauva vain komistuu:) Mukavaa ristiäispäivää!

johanna

Amalia on jo iso tyttö <3 Ja kiitos! Komea poikakin kiittelee 😉

Ihana oli kuulla taas teidän kuulumisia, jännityksellä odotan mikä mahtaa olla pikkuveikan nimi 🙂

johanna

Kiva kuuulla! <3 Ihan pian paljastan nimen <3

Voimia itkuun. Tiedän kokemuksesta sen olevan raastavaa. Ja ne pahat sanat ja rumat puheet unohtuvat kyllä ja jäävät omaan arvoonsa. Yritä ajatella itkuisyyden olevan vain vaihe. Vaihe joka menee ohi kyllä ajallaan. Sinulla on kaunis perhe. Kuvistakin näkee, että perheesi rakastaa sinua kovin, kun koiraa myöten kaikki kerääntyvät luoksesi. -Olipas imelää, pahoittelen.

johanna

Voi ihan herkistyin kun sun kommentin luin, kiitos, ihana olet <3

Tsemppiä! Niin se aina menee että kun yksi asia menee huonosti , tulee niitä kulman takaa iso liuta lisää. Onneksi nuo vaan pieniä hetkiä ja kohta taas helpottaa! <3 Meillä auttoi vyöhyketerapia kipuitkuun ja viljojen poisto ruokavaliosta , vauva nautti hieronnasta myös kovasti . Pienen vauvan itku on jollain tavalla vaikeaa kestää, ihan erilaista kun vaikkapa 3-vuotiaan lapsen. Jotenkin tulee niin neuvoton olo jos mikään ei auta rauhoittamaan vauvaa. Sisarukset on ehdottomasti elämän tärkeimpiä ihmisiä itsellenikin, hienoa kun on joku joka kulkee vierellä koko elämän. Varmasti tuo siun mies muuttaa mieltään vielä lapsiluvusta jos oikein tiukaksi keskustelut menee, vaikuttaa kovin lapsirakkaalta ja ihanalta isältä sekä puolisolta!Vaikka toki iso onni teitä jo kohdannut kun saatte olla vanhempia kahdelle suloiselle lapselle! 🙂

johanna

Näinhän se usein elämässä on ja kun näistä selviää niin hetken on taas tasaista kunnes..mutta tämähän on elämää ja asiat on kuitenkin meillä hyvin <3
Mä taidan soitella vyöhyketerapeutille vielä aikaa, viidesti se on jo meillä käynyt! Vauvan itku on sydäntäraastavaa ja se hätääntynyt katse vauvan silmissä 🙁

Ja lapsiasiaan, kaksikin lasta on jo aivan mahtava asia! <3

Amalia on yhtäkkiä niin jo ison tytön oloinen, kerhoilee jo yksinäänkin..voi pientäisoa <3 Ja onhan silläkin vaikutusta kun on pieni vauva perheessä: aiemmin pikkuiselta vaikuttanut esikoinen näyttää vauvan rinnalla jo isolta (vaikka onkin vielä kuitenkin pieni vielä) 🙂 Ja oi tuota Nuuskua, mikä suloinen ressukka jalka paketoituna <3 Mutta onpa kuitenkin ihana luu-kuviointi siteessä/kipsissä 🙂 parane pian Nuusku. Joo, tuo toisilleen tiuskiminenkin on stressaavassa vaiheessa niin normaalia..täytyyhän sitä johonkin purkaa tuntojaan ja yleensä se on se rakas ihminen jolle voi kunnolla purkaa tunnelmiaan, kun voi olla just oma itsensä..Kyllä rakkaus kantaa pienet höyryilyt :)Onnea Johnnylle, oli kyllä ihana värikäs kakku häntä odottamassa työpäivän jälkeen..Tuli taas naurut, tällä kertaa tainnutuskuvasta 😀 😀 Täällä myös jännätään nimiasiaa, mikäköhän tuo pikkumies on pian nimeltään… Mainiota viikonloppua sinne Lohjalle <3

johanna

Näinhän se on, täytyyhän se pahaolo johonkin purkaa! Onneksi yhteiseloa on takana jo pitkä aika niin ei tämä tätä parisuhdetta mihinkään kaada <3 Amalia on ihana reipas kerholainen <3
Ja toivotaan, että Nuuskun polvi tulee kuntoon ettei vaan tarvitsisi toisen leikkauspöydälle joutua!

Johnny kiittää onnitteluista 🙂 Tainnutuskuva on aika hauska! Ja ihan pian paljastan nimen <3

Mikäli olet nyt maidottomalla dietillä, niin ehdottomasti myös kananmuna kannattaa jättää pois.. Nämä allergiat kulkevat usein rinta rinnan.

johanna

Jep olen jättänyt myös kananmunan pois!

Ihana postaus taas! Ootte niin ihanan positiivisia koko perhe! Oon niin iloinen teidän puolesta, ootte mahtavia! <3

johanna

Voi kiitos Kirsi kauniista kommentistasi <3 <3

Voi ei, olipa taas ihana postaus.:-)

johanna

Voi kiitos kovasti <3 <3

Mielenkiintoista kuulla minkä poika saa nimekseen.

johanna

Hihi, ihan pian paljastan 😉

Pakko sanoa veikkaukseni: Elmeri! Mutta, sunnuntaina kuulemme 🙂

johanna

Mun ystävän poika on Elmeri, sopis kyllä hyvin Amalian kanssa! 🙂 Pian paljastan nimen <3

Ihana toi tainnutuskuva!!!

johanna

Ihan paras! 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.