Yleinen
26.4.2015

Amalian silmäleikkaus

Amalian silmäleikkaus

Amalialla on ollut syntymästään asti vasemmassa silmässä glaukooma eli silmänpainetauti. Hoitamattomana sairaus voi viedä näön. Amalian silmänpaine on ollut noususuunnassa koko ajan ja tiesimme, että silmäleikkaus tulisi eteen jossain kohdin. Silmänpainetta alentavia silmätippoja Amalia on käyttänyt kaksikuisesta asti, mutta nyt tipat eivät enää tuoneet riittävää apua.

ampsu

Amalian silmään asetettiin putki, jonka avulla silmänpaine saadaan laskemaan. Leikkaus kesti puolitoista tuntia ja se tehtiin nukutuksessa. Pääsin leikkaussaliin mukaan ja sain olla Amalian kanssa siihen saakka, että hän nukahti ja heräämöön pääsin juuri ennen kuin hän heräsi, joten Amalia ei edes huomannut, että äiti olisi ollutkaan poissa.

Isi ja pikkuveikka olivat myös mukana Silmäklinikalla ja Milo sai olla isin vastuulla lähes koko päivän. Äitiä tarvittiin syöttöpuuhiin, mutta aika pitkälti muutoin miehet pärjäsivät keskenään.

Isi suukottelee

Isi suukottelee

Mutsi hei meneeks täs viel kauan? ;)

Mutsi hei meneeks täs viel kauan? 😉

imetys

Amalian leikkauksen piti alkaa yhdeksältä aamulla ja meidän tuli olla paikan päällä jo vartin yli kahdeksan. Ilman kommelluksia emme kuitenkaan selvinneet!

Nukutuksen vuoksi Amalian tuli olla ravinnotta ja viimeisen kerran Amalia söi edellisenä iltana, kuten aina ennen nukutuskeikkoja. Vikkelä ja ilmeisesti hyvin nälkäinen tyttö nappasi kuitenkin aamulla olohuoneen lattialla pyörivän raa-an makaronin suuhunsa ja Silmäklinikalle päästyämme kerroin Amalian syömästä makaronista hoitajalle ja hän raportoi sen leikkaussaliin päästyämme nukutuslääkärille. Nukutuslääkäri halusi ottaa varman päälle eikä lähtenyt nukuttamaan Amaliaa ennen kuin makaroni olisi varmasti sulanut. Voiko näin oikeasti edes käydä, onneksi he saivat Amalian tilalle toisen potilaan, joten emme ehkä sitten sössineet ihan koko leikkurin ohjelmaa.

Amalia totesi iloisena leikkaussalista lähdettyämme, että mennäänkö nyt äiti jäätelölle! Ei aivan menty. Johnny oli lähtenyt juuri Milon kanssa pienelle kävelylenkille ennen lähtöämme leikkaussaliin ja mies oli ihmeissään, kun leikimmekin leikkipaikalla heidän palatessa.

Lopulta pääsimme leikkaussaliin uudelle yritykselle hieman ennen yhtätoista. Milo jaksoi koko päivän oikein hienosti, hän ei kiukutellut lainkaan. Ihanan sopeutuvainen vauveli. No kyllä hän yhden kerran kiljui naama punaisena, kun vaihdoin niskakakkoja.

Amalia piti omasta hoitajastaan ihan hirmuisesti ja on puhunut hänestä myös kotona. Amalialle oli varattu potilashuoneeseen juniorsänky, kun eihän isot tytöt pinnasänkyä tarvitse. Amalia tosin ei sängyllä ollut kuin ennen leikkausta ja tällöinkin hän hihkui minulle: äiti tule peuhaamaan painuen samalla peiton alle.

Amalian leikkauksen aikana Johnny ja Milo olivat vaunulenkillä ja minä istuskelin sairaalan kahviossa. Imetysdieetin vuoksi olin pakannut mukaan omia eväitä, vähän päärynöitä ja kurkkua. Myös Amalialle pakkasin eväitä mukaan, vaikka sitten selvisikin, että sairaalasta olisikin saanut vaikka mitä. Ja kyllähän Amalia yhden mehujään heti osasikin pummata ja tietty pinkin värisen.

Leikkauksen jälkeen Amalian silmä oli peitettynä taitoksilla sekä suojakilvellä. Herättyään Amalia oli pitkään sylissäni ja kannoin hänet osastollekin. Amalia ei ollut lainkaan kiukkuinen, kuten usein laserhoito nukutuksen jälkeen.

Isin sylkyssä

Isin sylkyssä

Olen aina tykännyt kovasti Silmäklinikan henkilökunnasta ja vietettyämme siellä pitkän päivän sain huomata, että he voivat olla vieläkin ihanampia. Monet hoitajat kävivät tuttuun tapaan höpisemässä Amalian ja Milon kanssa ja putsasimme Amalian kynsilakkojakin hoitajien huoneessa. Amalia sai reissun aikana valita kolme tarraa itselleen ja mukana ollut nallekin sai hoitajan toimesta samanlaisen silmälapun kuin Amalialla.

Amalia oli hurjan reipas niin kuin aina. On hämmästyttävää miten reippaita lapset voivatkaan olla. Leikkaussalissa juuri ennen nukahtamista hoitaja toivotti pikku prinsessalle kauniita unia, ja Amalia vastasi tähän vain, että minä kasvan vielä sitten hän nukahti.

Amalia tekee palkinnoksi valitsemaansa palapeliä

Amalia tekee palkinnoksi valitsemaansa palapeliä

IMG_5484

Seuraavana päivänä ajoimme Silmäklinikalle kontrollikäynnille. Silmälääkäri totesi leikatun silmän olevan juuri sellainen kuin sen tulisikin olla tässä vaiheessa. Vielä silmänpaine ei ole laskenut, eikä siis saakaan olla. Amaliaa sattui kovasti, kun lääkäri irroitti kaikki teipit, joilla suojakilpi oli kiinnitetty. Silti hän oli aivan paikoillaan ja antoi lääkärille työrauhan, uskomatonta, kun jokainen voi kuvitella kuinka kovasti teippien repiminen voikaan sattua. Lääkäri hämmästeli Amalian reippautta monta kertaa.

IMG_5477

Nyt jatkamme Amalian silmänpainelääkkeillä, joita on kolmea eri sorttia ja lisäksi tiputtelen leikattuun silmään kahta tulehdusta estävää silmätippaa neljästi päivässä. Silmän putsaus on myös tärkeää. Seuraava kontrolli on kahden viikon päästä ja saa nähdä päästäänkö silloin jättämään painelääkkeitä pikkuhiljaa pois.

Yritä nyt pitää tuo kuukauden ajan rauhallisena, kun tältä meno näytti jo leikkauksen jälkeisenä päivänä!

Yritä nyt pitää tuo kuukauden ajan rauhallisena, kun tältä meno näytti jo leikkauksen jälkeisenä päivänä!

Kivaa sunnuntai-illan jatkoa! <3

Avainsanat

Kommentit

Milo on aivan ihanan ja söpö! niinkin Amalia… hyvä että leikkaus onnistu, Paranemista ja hyvää kesää! T: tyttö 12.v

johanna

Kiitos aivan ihanasta kommentistasi <3 Hyvää kesää sulle myös 🙂

Kiitos kuulumisista!
Olen samaa mieltä silmäklinikan toimivuudesta. Ovat hyvin asiansa osaavaa joukkoa! Kokemuksesta tiedän, että silmä ei ole kipeä vaikka on hurjan näköinen. Ihoystävällinen teippi
ei irrotettaessa tunnu pahalta.
Kirjoitit kauniisti Saaren mummusta.
Iloa keväisistä päivistä! Anja

johanna

Kiitos Anja <3
Mukavaa kesän odottelua sinne! 🙂

Onpas hurjan näköinen silmä, mutta onneksi ei ilmeisesti ole mitenkään älyttömän kipeä eikä tarvitse pitää suojaa enää? Paranemisia sinne, toivottavasti leikkaus tuo apua! On kyllä tosi reipas tyttö. 🙂

johanna

On se hurjan näköinen tosiaan, mutta nyt alkanut jo kivasti paranemaan pikkuhiljaa! Suojakilpeä pitää vielä pitää, ettei Amalia pääse hieromaan silmää, Amalia ei ole ollut moksiskaan kilvestä 🙂 Ja toivotaan, että leikkaus on onnistunut, keskiviikkona menemme taas kontrolliin! Niin ja kipulääkettä annoimme jonkun päivän leikkauksen jälkeen, sillä silmä oli alkuun kipeä. Tosi reipas Amalia on <3

Amalia on ikäistään reippaampi selvästi! Hyvä Amalia. Ja hyvä rauhalliset lapselle asiat sevittävät vanhemmat! Olette hieno perhe.

johanna

Kiitos Jutta, ihana olet <3 <3

Moni meistä ei kestäisi tuollaisia vastoinkäymisiä kuten Amalia. Häntä ei helposti nujerreta! Tsemppiä teille vanhemmille 🙂

johanna

Hihi ei nujerreta 🙂 Kiitos tsempeistä <3 <3

Voi Amalia <3 On hän kyllä aivan uskomattoman reipas, nyt vaan tsemppiä toipumiseen! Mahtavaa että operaatio sujui niinkuin pitikin 🙂 Hurjan näköinen silmä on tietenkin tuossa seuraavana päivänä otetussa kuvassa ja varmasti teki todella inhottavaa tuo teippien poistaminen, Amalia niiin ansaitsi tarrat ja lelut <3

johanna

Tosi reipas on! <3 Kiitos ihanasta kommentistasi <3 <3

Melkein tuli itku tätä lukiessaan. On Amalia reipas tyttö! <3 niin kuin on Milokin reipas poika! Ootte kaikki mahtavia! Ihanaa kevättä sinne! <3

johanna

Ihana olet sinäkin, kiitos ihanasta kommentistasi <3 <3

Voi kuinka hienoa, että leikkaus onnellisesti ohi ja kaikki meni hyvin! Amalia on kyllä uskomattoman reipas! Hyvää toipumista Amalialle:)

johanna

Kyllä ja tosi reipas on juu <3 Kiitos <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.