Yleinen
16.12.2013

Toivepostaus Amalian kasvatus

Toivepostaus Amalian kasvatus

Olen aikaisemmin toteuttanut toivepostauksen Amalian kasvatuksesta, mutta nyt eräs lukijani toivoi postausta siitä miten paljon ja millaisia asioita pohdimme lapsen/lasten kasvatuksesta ennen Amalian syntymää. Tämä eroaa hieman aiemmasta kasvatus postauksestani, joten halusin ehdottomasti toteuttaa myös tämän.

Olen ollut lapsesta asti hyvin äidillinen ja hoitanut nukkeja lähes yläasteikäiseksi saakka. Omasta lapsesta aloin tosissani haaveilemaan noin parikymppisenä, mutta Johnnya eivät tälläiset haaveet vielä silloin tavoittaneet.

En ihan kamalasti ollut miettinyt lapsen/lasten kasvatusasioita ennen raskausaikaa ja olen sata varma ettei niin ollut tehnyt Johnnykaan. Sen kuitenkin tiesin, että haluan kasvattaa lapseni melko samalla tavalla kuin minut itsenikin on kasvatettu.

Raskausaikana tuli mietittyä paljon tulevaa vauvaa, mutta kasvatusasiat tuntuivat edelleen melko kaukaisilta. Lähinnä mietin omaa jaksamistani vauvan kanssa ja sitä, että saisin lapseni terveenä ja elossa maailmaan. Emme tienneet Amalian sairaudesta raskausaikana vaan odotimme täysin tervettä tyttövauvaa syntyväksi. Ehkä omat ajatukseni ja pelot raskausaikana valmistivat minua tulevaan eikä Amalian syntymä sairaana tuntunutkaan niin pahalta.

Kasvatuksen suhteen olimme Johnnyn kanssa samoilla linjoilla ja olemme edelleenkin. Toisinaan tunnen syyllistyväni siihen, että isin kieltäessä Amalialta jonkin minusta vähäpätöisen asian kuten esimerkiksi sen ettei äidin lompakkoa nyt tutkita niin saatankin sanoa Johnnylle, että saahan Amalia sitä katsoa, koska vaistoan että kiellosta syntyisi kauhea mekkala, jonka hyssyttelijäksi joutuisin ja näin joutuisin keskeyttämään esimerkiksi ruuanlaiton tai jonkin muun askareen. En tiedä osasinko tämän esimerkin kautta ilmaista mitä tarkoitan, mutta siitä huolimatta tähän minun tulisi kiinnittää enemmän huomiota, sillä isin sana on perheessämme yhtä painava kuin äidinkin.

Ennen Amalian syntymää en ajatellut, että omaa lastaan voikaan rakastaa näin paljon. Oma lapsi on kaikkein tärkein asia koko maailmassa ja häntä haluaisi suojella kaikelta pahalta. Näin ei kuitenkaan tule olemaan, koska jossain vaiheessa lapsesta on vain laskettava irti ja päästettävä hänet maailmalle. Olemme miettineet, että haluamme kasvattaa Amaliasta rehellisen, itsevarman sekä muita ja itseään kunnioittavan ihmisen. Vähän omapäinen saa ja pitääkin olla, mutta ilkeäksi ei saa muuttua. Olemme tarkkoja siitä miten Amalia kohtelee ystäviään ja muita ihmisiä. Jos Amalia esimerkiksi yrittää viedä ystävältään lelun kädestä niin lelu tulee heti paikalla palauttaa takaisin. Tätä olemme harjoitelleet jo pienestä vauvasta saakka eikä Amalia ole enää aikoihin tätä harrastanut.

En miettinyt ennen Amalian syntymää juurikaan imetystä ja olimmekin varanneet jo odotusaikana lavallisen äidinmaidonkorviketta kaapin perukoille. Maidot päätyivät Amalian kaverin suihin, sillä Amalia söi tissiä yli vuoden ikään asti. Imetys on yksi suuri asia, jota kaipaan ja jota jo kovasti odotan jos perheeseemme toinen lapsi suotaisiin. Ehkä se etten alussa ottanut imetyksestä mitään stressiä vaikutti osaltaan siihen kuinka hienosti se lähti sujumaan. Aina ei kuitenkaan ollut helppoa ja meidän imetystaipaleestamme voit lukea painamalla tästä. Tämä ei juurikaan liittynyt kasvatukseen, mutta halusin tämän kuitenkin kertoa.

Tiesimme molemmat, että lapselle tulee asettaa kunnon rajat. Johnny on ollut melkoisen helppo lapsi ja nuori, mutta itse olen ollut kaikkea muuta ja Amalia näyttää perineen luonteensa äidiltään, joten helppoa ei varmasti tule olemaan. Toisinaan syyllistyn siihen, että pinnani palaessa jopa karjun Amalialle, mutta onneksi ymmärrän rauhoittua heti ja pyydän aina anteeksi. Johnny ei ole äkkipikainen luonne eikä huuda Amalialle koskaan. Itsekään en haluaisi huutaa ja yritänkin kovasti olla huutamatta, mutta joskus tilanne vain ryöpsähtää käsiin. Useimmiten kuitenkin Amalian sijaan tulilinjalla on Johnny ja tästä pahoittelut rakkaalle aviomiehelleni vaikka kyllä tämä emäntä häneltäkin aina anteeksi huonoa käytöstään pyytää.

Ikinä en siis kuuna päiväni kajoaisi lapseeni millään tavalla en tukistaen enkä luunapein eikä tälläiseen kuritukseen saisi kukaan alentua. Itselleni tulee huutamisesta ihan kammottavan huono omatunto ja haluankin aina puhua asiasta Johnnyn tai siskoni kanssa. Keskustelun jälkeen ymmärrän etten ole ainoa lapselleen räyhäävä äiti. Asiasta puhutaan hyvin vähän ja useimmat äidit vaikuttavat ulospäin siltä etteivät he pillastuisi koskaan lapsiinsa, mutta ulkokuori saattaa pettää, sillä ihmisiähän tässä vain ollaan. Muistan aina kummitätini sanoneen ettei osaa kuvitella minua vihaisena ja purskahdin nauruun tämän kuultuani. Itse en häpeä sitä, että toisinaan räjähtelen kuin raketti, koska tiedän olevani hyvä äiti sekä vaimo kuitenkin suurimman osan ajasta.

PERHE

Avainsanat

Kommentit

Ihanasti kirjotat! Itellä on vasta 3kk ikänen lapsi, ja oon koittanu etten huuda hänen läsnäollessaan. Mielestäni hyvin olen onnistunut, sitten voi olla vaikeampaa kun tulee uhmaikä ja muuta.. Mutta kaikesta selvitään 🙂

johanna

Voi kiitos Ellu <3
Hienoa 🙂

Ihanaa! Nyt löytyi toinenkin äiti joka välillä jopa karjahtelee! Meillä on vielä todella pieni lapsi, joka ei anteeksipyyntöjä ymmärrä, mutta aina huudon jälkeen pyydän anteeksi, otan syliin ja suukotan. Hienoa kun uskallta olla avoin! 🙂

johanna

Kiitos 🙂 Luulen, että meitä on hyvin paljon toiset eivät vain asiaa julkisesti huutele 😉

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.